Lurra Wolf on alkukesästä 2011 perustettu chatissa pelattava susiroolipeli.
Lurra Wolf perustuu kliseiseen juoneen kahden lauman taistosta. Olemme silti yrittäneet lisäillä siihen omia juttujamme ja näin ollen vähän saada roolipeliä erottumaan muista – saa nähdä, onnistummeko.
Neljäsataaviistoista vuotta sitten käytiin suuri taistelu, Alkutaistoksi nimetty, mahtavien Alkususien, Luojien ja Kadottajien, välillä. Tuhoutuneiden laumojen yhdistyneestä verestä syntyi kokonainen uusi susikunta joka kutsui itseään Puoliverisiksi.
Muutaman kymmenen vuotta lauma pysyi yhtenäisenä ja eli sopusuhtaisesti hylätyssä kaupungissa. Sitten jokin susien päässä napsahti - kauan sitten aloitettiin suuri sota, miksei jatkaa sitä loppuun asti?
Puoliveriset jakautui kahteen uuteen susilaumaan - Luojien seuraajiin, Puhtosieluihin ja Kadottajien seuraajiin, Synkkämieliin. Laumat valtasivat omat osansa kaupungista ja uusi sota, toiseksi Alkutaistoksi nimitetty, on alkamaisillaan. Kesäaikaan laumojen välit ovat kuitenkin paremmat - mutta tunnetusti kipinästä voi syttyä palo.
Jos roolipeli ei muuten kiinnosta, käykää vaikka jättämässä tervehdys vieraskirjaan. (=

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.