Kymijokea meloen

SekkailuviiKareiden kaksihenkinen retkikunta laski 7. päivä heinäkuuta aurinkoisessa säässä punaisen Mamba-kumikanootin Kymijokeen Kuovinkalliolta, tarkoituksenaan tehdä tuttavuutta joen melonta-antiin välillä Ahvio - Hirvivuolle.

Matkaa lähdettiin taittamaan tavallisen inkkarikanootin sijasta kumisella kanootilla, Mamballa, joka on ominaisuuksiltaan vakaa ja verkkainen. Eipä meidän mihinkään kiirehtiä tarvinnut, ja ihan mukavaa vauhtiahan tuo kulki pikajuoksijoinakin tunnettujen melojien käsissä ja hienoisessa myötävirrassa. Tuotteistettumme melontaretken tavallinen lähtöpaikka on Ahvionkosken alla uimarannasta, mutta päätimme Kari Niemen kanssa alkaa retkemme Kuovinkalliolta ja laskea Ahvion Kotokoski alas. Virkistävä koskimelontarykäys siis heti alkuun! Sen jälkeen suuntasimme kulkumme Piuhanhaaraan, tunnelmalliseen kapeahkoon jokiuomaan, joka mutkittelee pitkin pellonvierustoja ja metsiä pienen virran jatkuvasti avustaessa melojaa eteenpäin. Kyllä siinä sielu lepää upeissa jokimaisemissa ja luonnon hiljaisessa rauhassa. Ainoat äänet puheen tauottua olivat lintujen laulu ja veden äänet melan vetäessä lisää vauhtia.

Joenrantoja peittää pääosin erämainen metsä ja välillä esiin pilkahtaa muutama mökki. Maisema vaihtuu koko ajan joen mutkitellessa ja pienet virtaamapaikat tuovat mukavasti vaihtelua melontaretkeen. Kurjenmiekat olivat jo kukkineet, mutta ulpukoita ja lumpeita näkyi siellä täällä. Välillä oli koivu taipunut vedenrajaan asti nuokkumaan ja toisaalla edessämme jokin vesilintu kävi välillä pinnassa häviten taas veden alle kaloja narraamaan.

Piuhanhaaraa pitkin reittimme kulki saarien vieritse joen toiselle mereen laskevalle päähaaralle, lännen puoleiseen Pyhtäälle vievään virtaamaan. Itään jäi Pernoonkosket äänekkäine kuohuineen.

Pienellä saarella törmäsimme kahteen muuhun melojaan jotka olivat pystyttäneet leirin aurinkoiselle rantakalliolle. Muutama sananen vaihdettiin ja yhdessä ihmeteltiin miten näin mahtavassa joessa on näin vähän liikennettä, miten eivät ole ihmiset löytäneet tänne melomaan, monien reittien kauniiseen Kymijokeen? Kymijoki on kuitenkin yksi Suomen suurimpia jokia vesistöalueiltaan ja Suomenlahteen laskevia haaroja Kymellä on yhteensä viisi. Onko Kymijoki ansaitsemassaan arvossa -edes paikkakuntalaisten keskuudessa? Mielestämme ei.

Vedimme menopelimme loivalle kalliolle viereiselle saarelle ja pulahdimme Kymeen vilvoittelemaan. Matka jatkui jokea alaspäin ja yllättäen kuivasta männystä lennähti haikara matkoihinsa suurin siivin iskuin. Olimme saapuneet Valkmusan kansallispuiston pohjoislaitamille missä joen reunat muuttuivat tasaisiksi rantakaislikoiksi. Oikealla puolellamme avautui kaislikon takana Hirvijärvi ja vasemmalla kansallispuistoon kuuluva suolampi. Löysimme sinne johtavan kapean juuri ja juuri melottavan reitin ja olimme yhtäkkiä kuin toisessa maailmassa.

Vesi oli mustaa mutta kirkasta ja lampea reunusti suomättäät, kitukasvuiset männyt ja tupasvillat ynnä muut suokasvit. Hajukin kertoi meidän saapuneen suolle. Päätimme tehdä pienen tutkimusretken Valkmusaan tavoitteenamme löytää kansallispuiston luontopolulle. Mukanamme ei kuitenkaan ollut karttaa ja ulkomuistista ajattelimme polun löytyvän lähitienoolta. Pian metsässä rämpiessämme neopreenitossut jalassa ja uimapöksyt päällä löysivät hyttyset meidät ja luovutimme etsintämme. Löydettiinpä rusakko, joka pelästytti minut sännätessään juoksuun vain parin metrin päästä! Myöhemmin selvisi, että pitkospuut kulkevat lammesta reilu kilometri länteen. No, ainakin suota pääsee ihailemaan kanootin kyydistä vaikkei Valkmusan poluille pääsekään.

Kun olimme siirtymässä takaisin jokiuomalle, näimme taivaalla lentävän haukan ja samalla silmäyksellä hieman kauempana liihottelevan kalasääksen. Luontoelämyksiä siis riittää! Siinä meloessamme viimeisiä kilometrejä ennen Hirvivuolteen patoa ja matkamme päätepistettä Kari tokaisi, että ei vois päivää enää paremmin viettää. Toden totta! Autokyyti oli valmiina odottamassa joten ei kun Mamba ylös vesiltä ja kotimatkalle. Aikaa retkeemme vierähti reilut kolme tuntia.

…Automatkalla havahduin takapenkillä mietteistäni katsoessani ikkunasta sivulle. Autonikkuna oli kuin raami tuon maalaismaiseman ympärillä ja tajusin sillä hetkellä että on se Suomen maaseutu sitten kaunista! Avarat pellot keltaisen rypsin ja vihreän viljan peitossa, maalaistalo ja punaisessa maalissa loistava lato ja piharakennukset sekä suuret valkokylkiset koivut riippuvine oksineen.

Senja Greijus