Saako?

Saako omat vanhemmat toimittaa alaikäisen henkilön, tämän terveydentilasta sitä ennen missään terveysprosesseissa melenterveydentilasta järkkyneeeksi toteamattomuuteen perustuvin perustein, mitään asioita potilan siirtoon ennen mielisairaalaan siirtoon toteamatta, pakkohoitoon julkiseen hullujen huoneseen, jossa mt- piirin päättävä elin oma sukulainen muunmuassa päättäisi henkilön siirrosta mielisairaalaan? Tämän lisäksi olisi ollut useita lääkäreitä ja hoitajia katsomassa ja todistamassa sitä, kun kyseistä alaikäistä lyödään naamaan pitilashuoneessa. Totttakai hullun pareilla ei istu sekuntiakaan kukaan täyspäinen, myutta kysymus silti.

Ja onko lailllista siirtää alaikäisen kaikki tiedot siihen seuraavaan kaupunkiin, jossa alaikäinen asuu? Jos siis alaikäinen itse ei halua, että hänn asioistaan tietäisivät kaikki mahdolliset, liikoja tai ylimääräisiä.
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä näin on.Eli alle 15v:n lapsen vanhemmat "omistaa kokonaan"Lääkärit päättää hoidosta ei vanhemmat kylläkin.Vanhemmat voivat tietenkin puhua paskaa,mutta vastuu on kyllä aina sillinkin lääkärillä.Yli 15v hallitsee jo omia rahojaan ja niihin ei pääse käsiksi vanhemmatkaan vaikka laitettaisiin hullujen huoneelle.Ja muuten nuo potilastiedot seuraa aina automaattisesti minne muutat vaikka olisi täysiikäinen sillä niihin ei ole mitään vaikutusvaltaa itse potilaalla.Tiedot menee aina lähimpään terveyskeskukseen jonka piiriin kuuluu asuessaan automaattisesti.

Äänestä
  • En kylläkään puhunut mistään "rahoista", vaan teoreettisesta tilanteesta että mtkä olisivat alaikäisen oikeudet tilanteessa, jossa sellaisen huoltajat päätäisivät siirtää henkilön mielisairaalaan ja sinä et ilmeisesti ole aiheen lakiasiantuntija, että kiitos vain vastauksesta ja koskei aihe keskustelua herättänyt, jätän sen nyt osaltani tähän.

    Miten muka raha- asiat liittyivät aloituksen tekstuaaaliseen sisältöön? Potilastiedoista taas tiedän sen verran perussivistykselläni, että niitä ei paljoa "siirrellä" missään ilman juridisesti täysivaltaisen asiakkaan lupaa, mikäli lain mukaan toimitaan.

    Äänestä

Huono on sivistyksesi.Sillä potilastiedot ja sairaus sekä lääkitys historiikki seuraa aina sinne minne muuttaa ilman mitään lupia ja näin menee lain mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyssä! kirjoitti:

Saako omat vanhemmat toimittaa alaikäisen henkilön, tämän terveydentilasta sitä ennen missään terveysprosesseissa melenterveydentilasta järkkyneeeksi toteamattomuuteen perustuvin perustein, mitään asioita potilan siirtoon ennen mielisairaalaan siirtoon toteamatta, pakkohoitoon julkiseen hullujen huoneseen, jossa mt- piirin päättävä elin oma sukulainen muunmuassa päättäisi henkilön siirrosta mielisairaalaan? Tämän lisäksi olisi ollut useita lääkäreitä ja hoitajia katsomassa ja todistamassa sitä, kun kyseistä alaikäistä lyödään naamaan pitilashuoneessa. Totttakai hullun pareilla ei istu sekuntiakaan kukaan täyspäinen, myutta kysymus silti.

Ja onko lailllista siirtää alaikäisen kaikki tiedot siihen seuraavaan kaupunkiin, jossa alaikäinen asuu? Jos siis alaikäinen itse ei halua, että hänn asioistaan tietäisivät kaikki mahdolliset, liikoja tai ylimääräisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu