Ruokatauko

Taitaa koko metalliala olla hanurista, kun ei tänne saa edes kommenttia heittää niin, että sitä ei sensuroitaisi.

Asiani koskee ruokataukoa. Onko jotenkin rikottu työaikalakia, kun on annettu syödä lihapiirakkaa tietokoneen ääressä pidentämättä silti työpäivää? Tämä järjestelmä sopi hyvin työntekijälle itselleen. Toki monet muut seikat puhuisivat kunnon työstä irtautumisen ja tauon pitämisen puolesta.
2737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Todennäköisesti 20 minuutin ruokatauko, jolloin et vai poitua työmaalta, mutta voit käydä syömässä ruoan taukotilassa tahi ruokalassa, jos teillä sellainen on. Ja se kuuluu 8:aan tuntiin.

Äänestä
  • Mielestäni työnajohtaja on menetellyt aivan isänmaan edun mukaisesti suotuaan tilaisuuden ruokailla tietokoneen ääressä, koska hänellä ei ollut palkkaakaan tarjota. Poikahan oli siis tosi kiinnostunut kompuutteriympäristöstä toisin kuin monet muut, joiden tottakai tulisi sitä olla.

    Nyt olemme sopineet pojan kanssa niin, että minun ei tarvitse joka viikko laittaa taukotilassa lämmitettävää ateriaa hänelle evääksi.
    Että siis sillon tällöin saa edelleenkin ruokailla koneen ääressä, vaikka palkassakaan ei ole moittimista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmärtävä äiti kirjoitti:

Taitaa koko metalliala olla hanurista, kun ei tänne saa edes kommenttia heittää niin, että sitä ei sensuroitaisi.

Asiani koskee ruokataukoa. Onko jotenkin rikottu työaikalakia, kun on annettu syödä lihapiirakkaa tietokoneen ääressä pidentämättä silti työpäivää? Tämä järjestelmä sopi hyvin työntekijälle itselleen. Toki monet muut seikat puhuisivat kunnon työstä irtautumisen ja tauon pitämisen puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu