Kertokaa mulle telepatiasta. Mulla on viime aikoina ollut hämmentäviä kokemuksia siitä erään itselleni tärkeän ihmisen kanssa. En tiedä olenko niin tärkeä hänelle kuin koen hänen olevan minulle. Meille on kuitenkin muodostunut jonkinlainen telepaattinen yhteys.
Mitä tämä tarkoittaa? En enää usko, että kyse on sattumasta.
Kokemuksia telepatiasta
4
137
Vastaukset
- Nunnu74
Täysin mahdollista, kokenut saman itsekkin.
Teillä on linkki auki :) - sitähän se on
rakkautta rakkautta vaan
- kkkkjjjjj
öm no.. ekaks, mulla tulee sun viestistä ihan mieleen minä joskus, kun uskoin että minulla ja eräällä henkilöllä on jonkinlainen yhteys. taisi olla kuvitelmaa vain. en siis silti väitä että sinun kokemasi olisi kuvitelmaa, mutta voi olla sitäkin tosin.
no mulla on aika hämmentäviä kokemuksia siitä, tai jostakin vastaavasta.. en menisi vannomaan nimenomaan telepatian nimeen vaan kyse voi olla jostakin muusta ilmiöstä jota ei ole osattu selittää muulla tavalla.
esim olen henkilön kanssa ulkona, istumme kumpikin samaan asentoon samanaikaisesti.
esim olen koulussa ja katson taakseni, henkilö vieressäni katsoo myös taakseen ja aiiivan täsmälleen siis täsmälleen samanaikaisesti, sitten katsomme hetken sinne, ja taas täsmälleen samanaikaisesti käännämme katseen eteenpäin.
no voi olla muutakin kuin telepatiaa.
no sitten minulla alkaa soimaan joku laulu päässä, ja sitten takanani oleva ihminen alkaa laulamaan tätä laulua. ym. tällaisia sattuu. ja sitten niitä tuntemuksia että joku on susta jotakin mieltä kun katsoo sua, kjuin tietäisit mitä mieltä.
koskahan nämä osataan selittää.. :) olis kiva että osattais koska mun mielenterveyttä epäillään koska olen puhunut tällaisista lääkäreille tms :) ei hyvä. - tietopankki1
Eiköhän ne nytkin osata jo selittää :D ihminen istuu hyvin pitkälti muutamassa asennossa, joten vaihtoehtoja on aika vähän. Saman aikanen istuminen sitten taas on niin sanottu sattuma. Kun tiettyjä tapahtumia tapahtuu tarpeeksi usein, jossain vaiheessa ne osuvat samaan aikaan.
Taaksen päin katsomiselle on monia syitä. Yleensä joku ääni, tapahtuma jne.. joko alitajuisesti tai tiedostaen havaittu. Ei ole mitenkään poikkeavaa, että katosot henkilön kanssa samaan aikaan taakse päin =D
Tietyt biisit pyörivät radiossa lähes joka kanavalla, jota kuuntelevat myös muut kuin sinä. Joten ei ole mitenkään outoa, jos jonkun mielessä on sama biisi samaan aikaa.
Ainoa mikä tästä tekee outoa on sinun ajattelusi. Jos aina ajattelet, että toisen ihmisen samanaikainen ja -tapainen on jotenkin outoa, niin saat hämmästellä koko loppu elämäsi sitä = D Ihan järkeä käyttämällä ne asiat yleensä selviää. Ainoastaan halu uskoa pitää uskotun asian olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941