Mitä uusperheily on oikeasti.
No se on esim. sitä, että meillä alkoi nyt loma ja etälapset ovat luonamme koko loman, täytyyhän äidin saada levätä. Oma lapsenikin on lomani ajan kokoajan kotona, minä kun taas haluan viettää lomaa nimenomaan lasten kanssa.
Uusperheily on sitä, että odotamma kovasti miehen lapsia meille, kaappiin on ostettu valmiiksi niitä herkkuja joista he nimenomaan tykkäävät. Heiltä on kysytty mitä he haluavat tehdä lomalla ja toiveita yritetään täyttää parhaalla mahdollisella tavalla.
Kyllä se niin on, että etälapset ovat erityisessä asemassa, heille halutaan antaa sitä paljon parjattua laatuaikaa koska yksinkertaisesti lapset eivät voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan.
Oma lähilapseni ei onneksi ole kade, vaan kulkee virran mukana ja nauttii samoista asioista kuin miehenikin lapset.
Sitten kun miehen lapset ovat äidillään, tehdään me omani kanssa hänen juttujaan.
Minä rakastan kaikkia näitä lapsia, en väitä että tasapuolisesti, tottakai omaa lasta ei kukaan eikä mikään voita, mutta rakastan mieheni lapsia, paljon.
Nyt lähden näiden ihanien kanssa viettämään neljän viikon ilon ja riemun kesälomaa.
Ehkä palajan lomien jälkeen palstalle lukemaan sitä samaa ahdistusta mitä täällä aina on.....ehkä

Vastaukset 3
Vanhimmat
Meidän uusperheen kesä kuluu niin että lapset ovat koko ajan kotona sillä etävanhemalla kesä on aina kiireistä aikaa eikä silloin ennätä lapsia tavata.
Me lomailemme uusperheenä eli mukana menossa uusi rakkaani. Ollaan kotona, tehdään peiniä reissuja ja nautitaan auringosta sekä toisistamme. Vaikka kieltämättä ne päivät eivät aina niin hertaisilta ja ihanilta tunnu. Eli elämä ihan samanlaista kuin missä tahansa lapsiperheessä.
Hauskaa lomaa teidän perheelle!
Meillä se on sitä, että kummankaan lomilla ei oteta riesaa kummankaan lapsista, paitsi yhteisistä. Molemmat laittaa entiset lapset toiselle vanhemmalle, ja nautimme yhteisien lasten kanssa lomat. Se on sitä, että joskus pitää laittaa rajat sille, ettei kämppä ole aina sikinsokin lapsien jäljiltä, jotka ei vakiasu luonamme.
On ihanaa kun saa olla äiti monelle, mutta on ihanaa kun sottapytyt pysyy kotonaan lomilla.
Lopeta toi paskan kirjoittelu. SULLA EI OLE PERHETTÄ!