Liikaa levyjä

Prince on julkaissut liikaa levyjä. Jos Prince olisi hionut levyjä pitempään olisi saattanut syntyä enemmän parempia levyjä kuin nyt on. Kenties Prince on lahjakas, mutta myös pirun ahne ja ylimielinen idiootti. Ei se määrä vaan laatu. Tuntuu, ettei Prince ole koskaan kuullutkaan tuota. Huh Huhh...

Ainoastaan nämä levyt ovat hiottu täydellisiksi. Muut levyt ovat sellaisia, että joka toinen biisi on hyvä ja joka toinen paska. Kaikista kamalampia ovat kenties ne 90-luvun tripla-levyt sun muut hullut julkaisut.

- 1999
- Purple Rain
- Sign o' the Times
- Lotus Flow3r
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei niitä levyjä minusta mitenkään liikaa ole, mutta mielipidekysymyshän tämä taitaa olla...

En tietenkään väitä että ne kaikki olisivat täydellisiä, mutta arvostan sittä että artisti julkaiseee juuri sellaista musiikkia mitä kulloinkin haluaa, ja antaa yleisön ostaa niitä jos siltä tuntuu.

Se vasta hölmöä onkin kun esiintyjät käyttävät koko ajan entistä enemmän aikaa levyttämiseen, ja pukkaavat markkinoille materiaalia joka on vanhentunut jo ennen julkaisuaan.

Äänestä

Prince on ihminen, joka pursuaa musiikkia. Minkäs hän sille mahtaa. Meille faneille tämä tarkoittaa, että tarjolla on "makeaa mahan täydeltä". Meidän ei tarvitse tukeutua vaan muutamaan menneeseen hittilevyyn. Loistavaa musiikkia ja valinnanvaraa riittää - niin vanhassa kuin uudessa Princen tuotannossa!

Eikä Princen musiikki ole mielestäni koskaan kuullostanut teennäiseltä tai väkisin väännetyltä! Kuka muu on pystynyt / pystyy samaan..?

Kuuntelen juuri Princen 3121 levyä. Levy on tehty 2000-luvulla. Tuon levyn biisiä "Love" kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen kysymys: mitä jos Michael Jackson olisi esittänyt tuon biisin? Epäilen, että siitä olisi tullut hitti täällä Suomessa...

Äänestä
  • Lisäys vielä tuohon viimeiseen kappaleeseen: Olemmeko tottuneet Princen osalta niin kovaan tasoon, että häneltä "vain" erinoimainen tai hyvä musiikki ei välttämättä saa ansaittua huomiota hittilistoilla?

    Äänestä

Minusta neljä täydellistä albumia on aika hyvin. Ei esim. Michael Jacksonilla niin montaa ole...

Äänestä

Taitaa enemmänkin olla mielipide kysymys. Kyllä mielestäni Jacksoniltakin löytyy ainakin neljä jossei täydellistä niin ainakin lähes täydellistä albumia: Off The Wall, Triumph, Thriller ja Bad. Mutta joo.

Omat lemppari albumit Princeltä ovat sieltä 80-luvulta. 90-luvulta albumit Diamonds and Pearls ja Come ovat kovaa kamaa. Muut 90-luvun albumit eivät vain millään iske. Lotusflower oli kova albumi, jossa oli samaa fiilistä kuin 80-luvun albumeissa. Tuli ihan uskomaton fiilis, kun pisti albumin soimaan. Tosi hyvä albumi ei voi muuta sanoa. Nerokkaita biisejä. Vetää sanattomaksi.

Seuraava albumi 20Ten oli taas uskomatonta paskaa. Ehkä joku voi saada siitä jotain irti, mutta minä en saanut mitään muuta kuin pahan olon. Lotusflower oli parasta Princeä vuosikymmeneen. Viimeksi Prince säväytti 90-luvun alussa. Sen jälkeen tuli jokin kummallinen "harmaa aikakausi". Mutta joo.

Mutta joo parhaimmat albumit ovat sieltä 80-luvulta, jotka saavat tanssijalan vipattamaan.

Äänestä

Eikös Triumph ole kuitenkin The Jacksons-yhtyeen levy, jos ollaan tarkkoja? Mutta niinhän se aina tuppaa olemaan, että kaikilla suurilla artisteilla on noin kymmenen vuoden mittainen kultakausi, jolloin tuntuu siltä että mikään ei voi koskaan mennä pieleen, ja sitten ote alkaa syystä tai toisesta lipsua. David Bowien viidestä parhaasta levystä kahdeksan ilmestyi 1970-luvulla, ja Princen 1980-luku sisälsi vain timantteja ja helmiä. Livenähän Prince on kuitenkin ollut aina huippuvedossa, myös tuolla "symbolistisella kaudellaan", joka onneksi on ohi. Tällä vuosikymmenellä se on taas julkaissut myös kovatasoisia albumeja, kuten Lotusflower, 3121 ja Musicology. Mikään niistä ei ole uusi Purple Rain tai edes Parade, mutta ovat ne 2000-luvun parhaiden levyjen joukossa.

Äänestä

Laitan tännekin kysymyksen teille tietäväisille. Ennen keikkaa pyöri screenillä Princen tallin biisejä. Eräässä mieslaulaja kertosäkeessä kehotti kovasti rokkaamaan tyyliin jotain "everybody let's rock". Tunnistatteko ja mikähän on esittäjä? Kiitos mahdollisesta tiedosta jo etukäteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TotuudenJakaja kirjoitti:

Prince on julkaissut liikaa levyjä. Jos Prince olisi hionut levyjä pitempään olisi saattanut syntyä enemmän parempia levyjä kuin nyt on. Kenties Prince on lahjakas, mutta myös pirun ahne ja ylimielinen idiootti. Ei se määrä vaan laatu. Tuntuu, ettei Prince ole koskaan kuullutkaan tuota. Huh Huhh...

Ainoastaan nämä levyt ovat hiottu täydellisiksi. Muut levyt ovat sellaisia, että joka toinen biisi on hyvä ja joka toinen paska. Kaikista kamalampia ovat kenties ne 90-luvun tripla-levyt sun muut hullut julkaisut.

- 1999
- Purple Rain
- Sign o' the Times
- Lotus Flow3r

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu