Unelmavävyt ja hätähousujen ilta

Kiirettä piti..

Olipa surkeata musiikkitarjontaa eilen Unelmavävyiltä Valasrannalla. Muistin orkesterin paremmaksi, mutta nyt tuli todettua, ettei tarvitse enää mennä heidän keikalle. Kaikki piisit oli kuin juosten kustu. Helvetinmoinen hoppu koko ajan ja hitaampia kappaleita oli ehkä yhden käden sormissa laskettuna. Ei olisi voinut olla huonompi kakkosorkesteri illan ns. ykköskokoonpanolle eli A. Aallonrytmiorkesterille. Oikeastaan eroa ei huomannut, kun A. Aalto lopetti. Samanlaisena hätäisenä jatkui meno Unelmavävyjen tultua lauteille. A. Aallon vuodesta toiseen samanlainen meno oli kyllä tiedossa, mutta toisella orkesterilla luulisi olevan tilannetajua sen verran, että nopean setin jälkeen aloittaisivat edes rauhallisemmilla kappaleilla. Hitaissa valsseissa oli parantamisen varaa, tosin hidas valssi nimitystä laulaja ei käyttänyt vaan puhui vaan hitaammista valsseista.. Naismaisella äänellä laulavan solistin esittämänä Topi Sorsakosken biisin "Kaipaan sua" kuulosti raiskaukselta, ei voi muuta sanoa. Olipahan todellinen hätähousujen ilta.

Ihana on mennä tämän jälkeen jonkun oikean tanssiorkesterin keikalle. Tiedän, että saan rauhassa hätäilemättä nautiskella mm. rumbat ja hitaat valssit.

41

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei koskaan enää

      NIIIIIIIIIN samaa mieltä!

    • kldhfgöaoskhgf

      Niimpä! Samaa mieltä olen ollut unelmavävyistä jo pitkään.
      Heillä biisivalinta/sovituspäällikkö on ihan ulalla siitä, mistä tanssikansa diggaa. No pojat on poikia :)

    • Hyvä Unelmavävyt

      Unelmavävyjen tanssimusiikissa en havainnut ainuttakaan epäkohtaa mistä heitä tässä on moitittu. Unelmavävyillä on ollut aina vanhoista kusenpolttamista biiseistä virkistäviä uusia sovituksia - ne ovat olleet nautittavaa tanssittavaa monien tavallista tylsää tanssimusiikkia soittavien suosikkibändien tanssimusiikiin verrattuna.

      Unelmavävyt on aitoa vaihtelua tarjoavaa tanssimusiikkia soittava bändi. Ja mikä parasta, Unelmavävyt soittaa erittäin hyvin tanssittavaa musiikkia.

      En havainnut yhdessäkään biisissä mitään erityistä hoppuilua tai kiirellisyyttä. Biisien nopeuden vaihtelu oli täysin tanssittavuuden rajoissa ja ainostaan täydensi tarjonnan monipuolisuutta.

      • Unelmat hakusessa..

        "En havainnut yhdessäkään biisissä mitään erityistä hoppuilua tai kiirellisyyttä. "

        - vitsihän tämä oli, eikö? :D No, hätähousuja on tanssijoissakin, joille lauantain temmot saattoi vahingossa osua oikeaan rytmiin..

      • Vipeltäjä:)

        Kyl miekin päätin ettei enää Unelmavävyjen keikalle kiitos:(
        Soitteli jotenkin niin samanlaista ku A Aalto enkä siitäkään
        tanseissa tykkää, vaik muuten on ihan kuunneltavaa musaa.
        Mut makuja on monia, turha niistä kiistellä, jokainen tehköön
        oman valintansa.

      • Oikeita tempoja
        Unelmat hakusessa.. kirjoitti:

        "En havainnut yhdessäkään biisissä mitään erityistä hoppuilua tai kiirellisyyttä. "

        - vitsihän tämä oli, eikö? :D No, hätähousuja on tanssijoissakin, joille lauantain temmot saattoi vahingossa osua oikeaan rytmiin..

        Olet nyt täysin väärässä! Ei ole tarkoitus että bändin temmot osuu tanssijan "oikeaan" rytmiin. Tarkoitus on että tanssijan tempo osuu bändin soittamaan rytmiin. Tässä suhteessa Unelmavävyjen temmoissa ei ole mitään ongelmia.

    • Normien rajoissa

      Jännä homma. Kun kohdalle sattuu joku vähän tylsästä massamusiikista poikkeavaa musiikkkia soittava bändi, niin heti kurssinkäyneiden jalat ovat solmussa - vaikka nopeudet ovat hyvin tanssittavia. Mistään hektisistä nopeuksista Valasrannassa ei ollut kysymys. Ainoastaan massatyylistä poikkevat sovitukset sotkee masstyyliiin vakioituneet tanssijat.

      • ei yleistetä

        "..niin heti kurssinkäyneiden jalat ovat solmussa - vaikka nopeudet ovat hyvin tanssittavia."

        - saanen oikaista, että kursseja käymättä olen paritanssit oppinut ja erittäin turhauttavana koin nuo hätähousujen rytmit.

      • Ei aina samaa kuraa
        ei yleistetä kirjoitti:

        "..niin heti kurssinkäyneiden jalat ovat solmussa - vaikka nopeudet ovat hyvin tanssittavia."

        - saanen oikaista, että kursseja käymättä olen paritanssit oppinut ja erittäin turhauttavana koin nuo hätähousujen rytmit.

        Ne muutama tasakomppinen ja parillisille painotettu kuulosti soiton alettua ylinopeilta, mutta kun aloitti tanssin niin aika rauhallista menoa nekin oli. Totesihan joku daamikin että iisiähän tämä on vaikka pikajuoksulta ensin vaikutti. "En tykkää näin nopeesta" oli yksi toteamus hakutilanteessa. Ja kompin nopeus oli keskinopean foksin nopeus.

        Kun keskinopeaan ja hitaampaankin foksiin soitetaan kolmimuunteinen komppi niin ensivaikutelmaltaan komppi tuntuu jopa ylinopealta, vaikka nopeus onkin jotain 140-160 iskua monuutissa. Ja niitä nopeita foksejakaan ei normaalia enempää soinut. En ole vielä kertaakaan kuullut minkään bändin soittavan niin nopeaa rock 'n' rollia, foksia tai swingiä mitä ei olisi voinut tanssia. Ne muutamat vapaamuotoiset lattaribiisit meni aika iisinä lattariswinginä 3-count diskofoksimaisesti askellettuna - tai fuskumaisesti.

        Eihän se musiikki tietenkään ollut sitä massabändien tylsää tyyliä, mutta ei tarvinnutkaan. Vaihtelua pitää olla tanssimusiikkitarjonnassakin. Nyt oli ja hyvää vaihtelua. Ei aina tusinatuotantoa saman kaavan mukaan.

      • Ei kiitos enää
        Ei aina samaa kuraa kirjoitti:

        Mutta kun nimenomaan sitä tasapaksua kuraa oli tämä lauantai-illan tarjonta..
        Tuli nopeeta ja vähän nopeempaa.. siinä valikoima.

    • Pet.ty.mys oli

      Matkivat A.Aaltoa, mutta erittäin epäonnistuneesti. Olisivat vain soittaneet ihan normisettejään... Rytmien sekoittaminen ja väkisin vännettyjen juttujen tekeminen ei pojilta oikein onnistunut. Harmi.

      • Ei enää kiitos

        Totta! Todellakin oli väkisin väännettyjä spiikkejä vävyjen solistilla. Yleisö ei ollenkaan lämmennyt kun ei meinannut laulaja vastauksia saada näsäviisailla kysymyksillään..

      • DanceDanceRock
        Ei enää kiitos kirjoitti:

        Totta! Todellakin oli väkisin väännettyjä spiikkejä vävyjen solistilla. Yleisö ei ollenkaan lämmennyt kun ei meinannut laulaja vastauksia saada näsäviisailla kysymyksillään..

        Ne jutut oli mitä sattuu. Mutta tanssi-ilta ei ole onneksi jutuista kiinni.

      • DanceBarefoot
        DanceDanceRock kirjoitti:

        Ne jutut oli mitä sattuu. Mutta tanssi-ilta ei ole onneksi jutuista kiinni.

        Monilla muillakin bändeillä on tapana kertoilla niitä moneen kertaan kuultuja juttujaan ja puujalkavitsejään ja myös niitä perin tyhmiä kysymyksiään. Pääasia on kuitenkin se että Unelmavävyt on selvästi erilainen bändi verrattuna toisiaan kopioiviin TOP-TEN bändeihin.

    • Satulipas

      No jopas nyt jotakin. Taitaapas olla suolaajat jälleen liikkeellä. Olen käynyt useasti poikia katsomassa ja saanut monenlaisia hyviä hakuja erillaisilta tanssittajilta. Aivan upeasti pojat soittavat. Kannattaisi olla hieman avarakatseisempi ja opetella tanssimaan ja soveltamaan oppimaansa. Aivan turha siellä on kuljeskella metronomi kaulassa. Teille jotka kommentoitte solistin väli spiikkejä. Oletteko koskaan ajatellut mitä te teette työksenne.. niin ettepä tietenkään, no miettikääpä ja verratkaa sitä sitten poikien ammattiin.

      • töitöii

        "Oletteko koskaan ajatellut mitä te teette työksenne.. niin ettepä tietenkään, no miettikääpä ja verratkaa sitä sitten poikien ammattiin."

        Vau mikä viisaus! Työkseenkin soittaminen on soittotaitoiselle rutiinijuttu. Suurimmassa osassa muita ammatteja on enemmän muuttuvia tekijöitä kuin soittaa samat biisit illasta ja vuodesta toiseen.

      • Hyvä Pojat

        Ei poikien soitannassa ole mitään vikaa. Uudet sovitukset vanhoista klassikoista on monelle tanssijalle vaikeaa kun pitää siihen vanhaan tuttuun biisiin asennoitua uudella tavalla. Monet loppuunkulutetut "olavivirrat ja muut" ovat saaneet poikien käsittelyssä täysin uuden ilmeen ja myös tanssiin uutta eloa ja piristystä. Hyvä pojat!

    • Kritiikkiä aiheesta

      "Oletteko koskaan ajatellut mitä te teette työksenne.. niin ettepä tietenkään, no miettikääpä ja verratkaa sitä sitten poikien ammattiin. "

      - mitenkä tämä liittyy surkeaan musiikkiin, jota Unelmavävyt tarjoavat.. Itsepä ovat ammattinsa valinneet vai meinaatko että ovat siihen pakotettuja? Kyllä muusikon pitää pystyä ottamaan kritiikkiä vastaan, eikös ne kuulijat heidän palkan loppuviimex maksa, täh?

      • Vaihtelua tarjolla

        Unelmavävyt tarjoaa parasta musiikkia mitä tanssilavoilla on tarjolla. On totta että osa tanssijoista ei osaa tanssia vaihteleviin tytmeihin, vaan kaipaavat aina samaa muutaman bändin tarjoamaa vakiotarjontaa ja he myös hakeutuvat lähes jatkuvasti omien suosikkibändiensä vakiotahtien mukaan tanssimaan. Mutta on myös selvästi lisääntynyt taitavampien tanssijoiden hakeutuminen entistä enemmän vaihtelevampien rytmien mukaan tanssimaan, ja näille vaihtelevempaa musiikkia haluaville Unelmavävyt on yksi merkittävä vaihtoehto.

      • Hitaita myös oltava
        Vaihtelua tarjolla kirjoitti:

        Puhut vaihtelusta, mutta todella yksipuolista renkutusta on Unelmavävyjen ohjelmisto, joten en ymmärrä vaihtelevaa-sanan käyttöäsi. Tulee nopeeta, nopeempaa ja sikanopeeta.

        Eikö sulle tule mieleen, että monet tahtovat tanssia myös niitä rauhallisia ihania rumbakappaleita, hitaita valsseja ja tulisia tangoja? Lajinomaisesti ei niitä tarvitse mennä, mutta musiikin mukaan kuitenkin. Nämähän loistavat poissaolollaan ko bändin ohjelmistossa. Saanen oikaista myös, että kysehän ei ole osaamisesta, jos valittaa liian nopeista hätäisistä kappaleista. Jotkut näet eivät halua viuhtoa kaikki kappaleita hikihatussa, vaan haluavat myös nauttia siitä parista näissä "lähitaistelulajeissa". Sinulle ilmeisesti riittää tuo hosumismeininki..

      • Olisipa muitakin
        Vaihtelua tarjolla kirjoitti:

        Unelmavävyt tarjoaa parasta musiikkia mitä tanssilavoilla on tarjolla. On totta että osa tanssijoista ei osaa tanssia vaihteleviin tytmeihin, vaan kaipaavat aina samaa muutaman bändin tarjoamaa vakiotarjontaa ja he myös hakeutuvat lähes jatkuvasti omien suosikkibändiensä vakiotahtien mukaan tanssimaan. Mutta on myös selvästi lisääntynyt taitavampien tanssijoiden hakeutuminen entistä enemmän vaihtelevampien rytmien mukaan tanssimaan, ja näille vaihtelevempaa musiikkia haluaville Unelmavävyt on yksi merkittävä vaihtoehto.

        Jotain haukuttavaa pitää löytyä ja nopeus on sellainen asia, mistä on alettu haukkumaan yleisesti sellaisia bändejä mitkä soittaa massamusiikista poikkeavia sovityuksia. Unelmavävyjen kappaleiden nopeuksissa ei ole mitään vikaa, mutta perusmassamusiikista poikkeavat sovitukset saavat aikaan tunteen nopeammasta musiikista, jos tanssija ei osaa tanssia muita kuin kaavamaisia vakiosovituksia. Unelmavävyt soittaa hitaita fokseja ja vastaavia ballaadeja ainakin saman verran kuin muutkin bändit ja rumbaa soittavat jopa enemmän kuin moni muu bändi. Myös muita fiilistelylattareita ja swingahtavia hitaita on heidän ohjelmistossaan, mitä muiden ohjelmistoissa ei soi koskaan.

    • Hidastetaan peitonal

      Nopeita on kivaa tanssia,kukapa jaksaa hitaita hinkata,polkkaa jenkkaa
      humppaa twist kaikki menee.

      Hitaat kipaleet saa pitkästymää ei saa edes hikeä pintaan.

      • Hiki kuuluu saunaan

        Kai ne nyt kaikki menee...paremman puutteessa.

        Minä saan hien pintaan esim. ottamalla lapion käteeni ja rupeen kaivaan ojaa. (on muuten yllättävän lämmintä hommaa, kokeile suosittelen)
        Siinä lapion kanssa ei vaan saa samaa viilistä kuin hitaassa tangossa jonkun kuuman daamin kanssa. Jos osaat "tanssia", suosittelen kokeileen sitäkin.Tanssi tangoa lavalla ja ota se hiki kaivamalla tontilles ojia , tai mene kuntosalille hikoileen.

    • Reisillekö?

      Oiskohan niin, että kaltaisesi hätähousu on turhan hätäinen siellä peiton allakin..

    • Kaikki ruokainen

      Nyt laitetaan taas yksi tanssiorkesteri jäihin,nämä itseensä kyllästyneet ihmiset jaksavat mollata milloin soittajia milloin tanssilavoja siihen sitten yhtyvät laumasielut myötäilemään. Ajatelkaa jokainen omilla aivoillanne ja uskaltakaa olla erimieltä. Usein kuulee puhuttavan kuinka se ja se bändi on menettänyt suosiotaan vaikka olisivat kuinka hyviä. Joku sanoo sen ääneen ja toinen myötäilee ja jatkaa tätä eteenpäin ja kohta iso joukko ihmisiä uskovat, vaikka ei itse olis alunperin ollut sitä mieltä, että näinhän se on kun kerran puhutuaan.
      Sitten joku lava ammottaa tyhjyytään tai joiltakin loppuu keikat. Mielipiteitä saa olla, eikä ole pakko mennä jos ei taho, mutta jos oikeasti itse pitää jostakin niin rohkeasti vaan muiden mielipiteistä välittämättä voi mennä seuraaviinkin Unelmavävyjen tahdittamiin tansseihin.

    • etsijätCH

      samaa kiirettä piti myös eräs toinen, eräät toiset kaksi viime lauantaina. En sano, missä ja ketkä, kun ei saa mainostaa. puuttui Se hitaiden fiilistelyjen tunnelma

    • humpataan

      Jopa nousee mekkala,kun joku orkesteri soittaa vähän nopeampaa. Ei koskaan valiteta,jos joku soittaa liian hidasta. Tämän takia on täytynyt tehdä omia sovituksia joihinkin tansseihin,koska naiset pitävät nopeista. Olen foksista ja tan-gosta jättänyt vaihtoaskeleet pois,jolloin niistä on nopeampia. Foksi täten melkein kuin humppa. Sen olen pistänyt merkille, että naistentunneilla on ollut tunkua hakijoista. Jotkut jopa varaa alkuillasta jo valssille,humpalle,jenkalle, polkalle ja samballe. Näitä tansseja tulee niin harvakseltaan, että ei pysty kaik- kien toiveita täyttämään. Yleensähän ne on miehet jotka valittaa, jos soitetaan liian nopeita.Hitailla aina huilaan, koska käveleen pääsee kotonakin.
      Kävelyhumppa ja muut hitaat ovat ilmeisesti miesten kehittämiä. "Helikoptereis-sakin" nainen tekee liikkeet ja mies vain ohjaa kädellään, useinmiten.

      • Leppoisaa kyytiä

        Ja enemmän ihmetystä aiheuttaa, koska kysymyksessä ei ole mistään tavallista nopeammasta musiikista kysymys. Sovitukset antaa mielikuvan tanssijoille että kysymyksessä olisi nopeampaa rytmiä, mutta se on vain mielikuvaa. Musiikkiin tanssiessa viimeistään huomaa että aika leppoisilla nopeuksilla tanssitaan.

      • Ihmettelee..
        Leppoisaa kyytiä kirjoitti:

        Ja enemmän ihmetystä aiheuttaa, koska kysymyksessä ei ole mistään tavallista nopeammasta musiikista kysymys. Sovitukset antaa mielikuvan tanssijoille että kysymyksessä olisi nopeampaa rytmiä, mutta se on vain mielikuvaa. Musiikkiin tanssiessa viimeistään huomaa että aika leppoisilla nopeuksilla tanssitaan.

        Höpö höpöt selitykseen sovituksista. En tiedä mihin rytmiin tanssit, mutta itse ainakin haluan tanssia siihen kuulemaani. Hätäistä oli, erittäin. Moni muukin tuntuu olevan samaa mieltä. Miksköhän tuli kiire jopa hitaassa valssissa, oliko sekin sovituksellinen mielikuva? :D

    • Piste .

      "Ihana on mennä tämän jälkeen jonkun oikean tanssiorkesterin keikalle. Tiedän, että saan rauhassa hätäilemättä nautiskella mm. rumbat ja hitaat valssit. "

      - komppaan aivan kybällä! Siis joku muu oikea tanssiorkesteri.Unelma?vävyt ei sitä ole. Piste.

    • Hamekello.

      Voi, että te voitte olla sitten lapsellisia kitisiöitä. Ei voi muuta sanoa. Luuletteko te, että orkesterit ovat jotain koneita jotka päivästä toiseen tekevät robottien lailla kaikki samalla lailla ?? Kuunnelkaa vaikka levyjä jos se on noin älyttömän vaikeata sulattaa eri orkestereitten erillaisia iltoja ja näkemyksiä. Itse pidän esim. Souvareista ja olen nähnyt ja kuullut heiltä todella erillaisia iltoja, mutta ei se minun tykkäämistä silti ole mihinkään muuttanut. A.Aallon orkesterin ja Unelmavävyt olen muutaman kerran nähnyt eikä heidän musiikissaan ollut kyllä mitään huomautettavaa ainakaan negatiivisesti. Jos te kitisiät ette jotain tempoa/rytmilajia pysty tanssimaan, niin elkää tanssiko!!!

      • Makunsa kullakin

        Mitä oikein vaahtoat? Makunsa kullakin. Kun pidän tanssimisesta musiikkiin ja myös hitaammista kappaleista, niin kierrän kaukaa kyseiset kokoonpanot. Kaikki eivät kuule musiikkia samalla tavalla ja siten ymmärrä, mikä nautinto on tanssia sopivilla temmoilla. Enkä väitä että kaikkien edes tarvii, meitä kun on moneksi. Osaamisesta ei ole kyse, ei vaan nappaa hosua parketilla tuollaisen tylsän yksipuolisen musiikin tahdissa. Katsos nautinto on monelle tanssijalle se pointti. Muutamat A. Aallon biisit on ihan hyviä, en sitä kiellä. Pariksi sille en missään nimessä laittaisi Unelmavävyjä, koska toisen orkesterin tulisi olla monipuolinen.

    • Hamekello.

      No tuohan juuri todistaa sen miten suppea näkemys juuri teikäläisen kaltaisella "tanssijalla" on !! Lieneekö se orkestereitten vika jos ovat kenties samana iltana kaikalla samassa paikassa ?? Kyllä molemmat okesterit soittavat erittäin tanssittavaa ja hyvää musiikkia.

      Kaikki vaan joukolla kuuntelemaan ja varsinkin tanssimaan sekä kehittämään omaa tanssinautintoaan erillaisten artistien sekä orkesteritten tahdeissa. Onneksi suurin osa orkesterista ovat ns. oman tien kulkioita eivätkä jotain Agentsien tai Finlandersin huonoja kopioita. Iloisia ja ennakkoluulottomia tanssihetkiä kaikille !!

      • Makunsa kullakin

        "Kyllä molemmat okesterit soittavat erittäin tanssittavaa ja hyvää musiikkia."

        - vaikea sinun lienee ymmärtää, että kyseisten orkestereiden musiikki voi olla tanssittavaa ja hyvää (A. Aalto), mutta monipuolisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jos tanssittajiesi tai sinun repertuaarisi eri tanssilajeista on suppea, ei se ole tuollaisen vaahtoamisen väärtti, eihän?

        Koetko Hamekello, että se on jotenkin sinulta pois, jos joku ei tykkää tuollaisesta hätähousujen meiningistä? Hamekello on hyvä vaan ja käy niin maan per..leesti kyseisten kokoonpanojen keikalla. Minua se ei todellakaan haittaa, se kun ei ole minulta pois. Olen mieluusti toisaalla nauttimassa monipuolisesta tarjonnasta, jota oikeat tanssiorkesterit esittävät. Väkisin ei kannata yrittää ko. bändien musiikkiin tanssia, jos se ei miellytä.

    • Vienninkehitys

      Yleisesti ottaen kaikki bändit tekevät erittäin hyvää työtä kun he tuottavat tanssimusiikkia ja sen voi mennä itse kokeilemaan mikäli haluaa asettua heidän työmaalleen.
      Siitä olen samaa mieltä että on eroja tanssittavuudessa mutta kun käy usein tanssimassa on hyvin helppo ottaa kiinni kulloisestakin tarjonnasta.
      Tanssimisen voi myös sovittaa musiikkiin käypäseksi joten ei missään ole kiveenhakattu että tulee kyetä tanssimaan kuin hakkurilla?

      • Erilaista halutaan

        Monille tanssijoille riittää monipuolisuuskriteeriksi se kun esimerkiksi Finlanders soittaa setissä ne seitsemän vakiota ja "kansantanhut" lisäksi. Ja saman tekee Finlandersia kopioivat bändit. Tämä riittää monille monipuoliseksi ohjelmistoksi, vaikka se toistuisi joka tansseissa samanlaisena. Finlandersin ja muutaman vastaavan bändin perässä ajetaan satojakin kilometrejä, että päästään tanssimaan tätä monipuolista ohjelmistoa, siitäkin huolimatta vaikka se toistuukin samana, niin kuin edelliselläkin kerralla.

        Osalle tanssijoista Finlandersin monipuolinen ohjelma ei riitä, vaan heidän mielestään pitää olla myös erilaisuutta tanssei-illasta toiseen. Unelmavävyt ovat juuri näille erilaisia ohjelmistoja sopiva bändi. Onneksi muitakin on. Näille tanssijoille ei ole niin väliä onko illan ohjelmisto itseisarvoisesti monipuolinen, vaan riittää kun siinä on selvästi vaihtelua finlandersvakioon ja finlanderskopioihin. Heidän mielestään vaihtelua on nimenomaan se että että on erilaisia bändejä ja tyylejä tarjolla eli monipuolisuutta tanssi-iltojen välillä. Ja siitäkin nauttii kun tanssimusiikki on selvästi haasteellista.

        Monipuolisuudesta tanssijoilla on erilaisia käsityksiä. Mutta pääasia että vaihtelukain on tarjolla saman finlanderskopiointitoiston lisäksi.

      • Naatiskelija
        Erilaista halutaan kirjoitti:

        "Ja saman tekee Finlandersia kopioivat bändit. "

        - heh, ei Finkuilla ole kopioita tietääkseni :). Aika paljon on tullut tansseissa käytyä. Yhtään samanlaista en ole tavannut, joten tarkennatkos hieman?

        "Finlandersin ja muutaman vastaavan bändin perässä ajetaan satojakin kilometrejä, että päästään tanssimaan tätä monipuolista ohjelmistoa, siitäkin huolimatta vaikka se toistuukin samana, niin kuin edelliselläkin kerralla. "

        - vau mitä tanssittajia nämä suositut vetävät paikalle, se jos mikä on oleellista!!! Ei tartte siis onneksi yksin mennä kun meitä muitakin riittää näissä Finkkuilloissa :D. Onko se sinulta pois jos toimimme näin ja nautimme ihanista fiilistelybiiseistä kuten "Puhdasta kultaa" nam :) , kysyn vaan?

    • Laatu ratkaisee

      "Tanssimisen voi myös sovittaa musiikkiin käypäseksi joten ei missään ole kiveenhakattu että tulee kyetä tanssimaan kuin hakkurilla?"

      Toki toki, mutta sellaiset viejät loistavat poissaolollaan Unelmavävyjen keikoilta. Miksi siis vaivautua sinne menemään pelkkää foxia hosumaan, jos ei pääse nautiskelemaan ihanista rumbista tai tangoista. Tässä puhun ihan omasta kokemuksesta. Panostan itse laatuun en määrään, joten ei minun ole pakko vaivautua lavalle, jos tarjonta ei miellytä. A. Aaltoa kuuntelen toki levyltä joskus ihan mielellään.

    • ..nauttiva pantteri

      Hei, ja satasella samaa mieltä.
      Olen myös laittanut heidän omaan sähköpostiin viestiä tästä asiasta joitakin kertoja ja heidän välittäjäfirmalle samoin. Ei näköjään ole merkinnyt mitään.
      Unelmavävythän soittavat todella hyvin ja esiintyminen on mukavan näköistä, siitä en nyt puhu, vaan siitä rytmipuurosta jonka mukaan jolkotellaan jokainen kappale, myös hitaat valssit...
      Itse tykkään tanssia jokaisen kappaleen sen alkuperäisenmukaisella rytmillä. Siis jenkkaa mukavan letkeään tahtiin, tangoa hitaan tulisesti, foxi reippaasti, rumba venyvän viettelevästi. ym..
      Kyllähän tosiaankin meitä on tanssin suorittajia ja niista nauttijoita.. joten kaikille on kait sitten omat bändinsäkin, mikä sinällään on harmi.. Unelmävävyjä voisi katsella vaikka ihan mielikseen...

    • Tef

      Olin 2010 Alanyassa Turkissa Ravintola Mainingissa lounaalla.Amyreistä alkoi kuulua aivan loistava biisi ribittinä. Tarjoilija-Sanna kertoi että bändi on Unelmavävyt. Kappale oli Niin kaunis on Hän.
      Tapasin pojat seuraavana talvena laivalla matkalla Tukholmaan.
      Ostin levyn heiltä ja kuuntelen sitä usein.
      Mielestäni pojat ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa musiikkielämässä.
      Hyvää Jatkoa Heille ja Hyvää Joulua.

      • Ei enää hätäilyä :)

        Kai tiedät että Unelmavävyjen solisti vaihtui pari vuotta sitten? Musiikki on sen myötä muuttunut tanssittavaksi ja on jalanalle sopivaa ja monipuolista. Hätäistä menoa ei onneksi enää ole. Uusi solisti Tuomas Myllylä omaa upean äänen.

        Kuunteluun käy toki mikä musiikki vaan, oikein hyvin A. Aallonkin musiikki :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe