Täällä sanotaan usein, että "parempi yksin kuin huonossa suhteessa", ja varmastikin se on totta, jos "huono suhde" on ihan oikeasti huono - aiheuttaa enemmän eripuraa, mielipahaa ja ahdistusta kuin hyvää (tai mikä kaikki nyt elämästä harmillista tekeekin).
Mutta minulle tuli jonkin aikaa sitten mieleen yksi joskus kauan sitten lukemani novelli, Edith Whartonin "The Fulness of Life", jossa on vähän erilainen näkökulma "vähempään tyytymiseen":
http://www.classicreader.com/book/1977/1/
(Ajattelin linkittää siihen joskus aiemmin, enkä muista yhtään, teinkö niin. Anteeksi jos sama aloitus tulee toisen kerran.)
Pohtimisen aihetta siitä, että onko se mihin rakastutaan aivan eri asia kuin mihin kiinnytään ja mitä oikeasti rakastetaan.
Asenteita ja vähempään tyytymistä
also_sprach_jungfrau
33
273
Vastaukset
- ---..--..-
En jaksanut lukea linkkiäsi. Mutta omasta mielestäni ei ole mitään järkeä tyytyä sellaiseen joka ei sytytä. Tiedän aivan hyvin että rakkaus laantuu ajan myötä, mutta onhan se parempi että se on ainakin joskus ollut voimakasta.
- also_sprach_jungfrau
Yritin keksiä tähän jotain fiksua vastausta, mutta en minä keksi mitään, koska en taida edes tietää aiheesta mitään...
Enhän minä toki niin ajattele, että kannattaisi olla väkisin jonkun kanssa, joka ei kiinnosta ja joka käy hermoille ja jonka kanssa on kaikesta eri mieltä ja jota pitää vastenmielisenä. Mutta kuitenkin arvelen, että piirteet joihin rakastuu ovat kuitenkin erilaisia kuin piirteet joihin kiintyy - jälkimmäiset kai arkipäiväisempiä ja inhimillisempiä.
Tai ehkä ihmiset ovat sen suhteen erilaisia, en tiedä. Minä kiinnyn jopa paperilappusiin. - One-liner machine
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Yritin keksiä tähän jotain fiksua vastausta, mutta en minä keksi mitään, koska en taida edes tietää aiheesta mitään...
Enhän minä toki niin ajattele, että kannattaisi olla väkisin jonkun kanssa, joka ei kiinnosta ja joka käy hermoille ja jonka kanssa on kaikesta eri mieltä ja jota pitää vastenmielisenä. Mutta kuitenkin arvelen, että piirteet joihin rakastuu ovat kuitenkin erilaisia kuin piirteet joihin kiintyy - jälkimmäiset kai arkipäiväisempiä ja inhimillisempiä.
Tai ehkä ihmiset ovat sen suhteen erilaisia, en tiedä. Minä kiinnyn jopa paperilappusiin.Älä kuitenkaan Post-it-lappusiin: ne ovat enemmän takertuvaa sorttia.
- also_sprach_jungfrau
One-liner machine kirjoitti:
Älä kuitenkaan Post-it-lappusiin: ne ovat enemmän takertuvaa sorttia.
Itse asiassa post-it-lappusiin on parempi kiintyä, koska ne on helpompi laittaa turvaan esim. seinille, vihkojen kansiin, kaapin oveen ja tietokoneen pieliin. Vapaana liihottelevat lapunkurjaleet ovat pahimpia.
- 3+7
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Yritin keksiä tähän jotain fiksua vastausta, mutta en minä keksi mitään, koska en taida edes tietää aiheesta mitään...
Enhän minä toki niin ajattele, että kannattaisi olla väkisin jonkun kanssa, joka ei kiinnosta ja joka käy hermoille ja jonka kanssa on kaikesta eri mieltä ja jota pitää vastenmielisenä. Mutta kuitenkin arvelen, että piirteet joihin rakastuu ovat kuitenkin erilaisia kuin piirteet joihin kiintyy - jälkimmäiset kai arkipäiväisempiä ja inhimillisempiä.
Tai ehkä ihmiset ovat sen suhteen erilaisia, en tiedä. Minä kiinnyn jopa paperilappusiin."Mutta kuitenkin arvelen, että piirteet joihin rakastuu ovat kuitenkin erilaisia kuin piirteet joihin kiintyy - jälkimmäiset kai arkipäiväisempiä ja inhimillisempiä."
Miksei mukamas niihin "arkipäiväisempiin" piirteisiin rakastuisi? Taidat tarkoitta ihastumista ja rakastumista, ihastua voi äkkiä johonkin ja sitten kun tuntee paremmmin niin rakastuu (jos hyvin käy) niihinkin piirteisiin joita ei ensin huomannut.
Se huono suhde siinä sanonnassa (parempi yksin kuin huonossa suhteessa) käsittääkseni tarkoittaa juuri sellaista suhdetta, joka enemmänkin vetää alaspäin, kuin sitä että arki on astunut suhteeseen. Kyllähän se alkuhuuma yleensä laantuu, mutta ei se ole sama kuin huono suhde.
- hgjghjghjghj
Se on vähän kuin auto joka toimii eikä tarvitse koko aikaa rempata. Ei tarvitse olla hienoin auto, vaan sellainen joka toimii.
Sellainen työpaikka jossa viihtyy ja saa kohtalaisesti palkkaa. Ei tarvitse olla paras työpaikka eikä palkkakaan moni tonneja kuukaudessa.
Kumppanin ja suhteen tulee olla täydellinen, koska tv sarjoissakin ne suhteet on aina täydellisiä, niin miksei omassa elämässäkin.- also_sprach_jungfrau
Niinpä...
- also_sprach_jungfrau
Tuossa novellissahan (jota moni tuskin jaksoi lukea) ideana oli haaveiden sielunkumppanuus (ei siis ulkomuodoltaan yms. täydellinen kumppani), tai siis pikemminkin päähenkilön halu tulla täysin ymmärretyksi omana itsenään ja löytää (etenkin henkisesti) arvoisensa kumppani. Sellainen, joka on "samalla aaltopituudella" ja jonka kanssa ei koskaan turhaudu. No, mitä kaikkea nyt sielunkumppanuuteen kuuluu: jotain sellaista.
Tietysti moni nykyään - tai no, sanotaan että aina ennenkin - etsii ulkoisilta ominaisuuksiltaan upeaa kumppania, henkisestä puolesta niin piittaamatta. Ja tietysti tuollainen henkisestikin, "henkilökemioiltaan" (typerä sana) yhteensopiva pariskunta on varmastikin ainakin jonkin aikaa onnellinen, jotkut jopa loppuelämän, jos vain sattuvat yhteen päätymään.
Mutta tarinassa kuitenkin se todellinen rakkaus oli syntynyt elämästä eikä haaveista: inhimillisiin epätäydellisyyksiin kiintyy elämän varrella eniten.
Ei aavistustakaan mikä tämänkin ketjun pointti oikein oli, mutta jotain tuonne päin.- Gordon Gekko
"pikemminkin päähenkilön halu tulla täysin ymmärretyksi omana itsenään ja löytää (etenkin henkisesti) arvoisensa kumppani. Sellainen, joka on "samalla aaltopituudella" ja jonka kanssa ei koskaan turhaudu."
Monikohan oikeasti löytää tällaisen kumppanin elämässään? En usko kyllä omalla kohdallani tuollaisen naisen löytymiseen, vaan kyllä ihan selkeästi jostain kohtaa tingitään. Ulkoisesti näyttävissä ihmisissä on se ongelma, ettei se pelkkä ulkonäkö taida kantaa kovinkaan pitkään suhdetta.
- Reipas Mies
On tietty eriasia sisäistää omat ominaisuutensa kuin että tyytyy esim. huonoon alkoholisti mieheen vaikka muunkinlaisen voisi random nainen saada, ehkä tässä tätä ajatellaan?
On tietty sellaisia haaveilijoita jotka elävät elämänsä haaveillen jostain utopiasta, on niitä jotka tyytyvät ekaan mieheen/naiseen jonka saa parisuhteeseen ja on niitä joille ei kelpaa kukaan.
Minä sanoisin että ihmisellä on kuitenkin henkinen tarve löytää omanlaisensa kumppani- tai elämästä puuttuu se ilo sekä draivi joka saa jaksamaan. Moni kuten minäkin, etsi tätä drivia harrastuksista, ylitöistä, himo-opiskeluista, mutta tavallaan se sisäinen tyhjiö ei silti täyttynyt vaikka puuhasin enemmän kuin jopa jaksoin yhdessä välissä.
Eli koetan sanoa että elämä ja onnellisuus on muutakin kuin hirveä lista tekemistä, itselläni ainakin.
Uskon ja olen varma että on kyllä parempi olla rakastutut joskus edes jollainain lailla kuin että haaveilee koko ikänsä eikä sitä prinssiä#prinsessaa tulekkaan.
Tämän näkee että näillä parisuhdemarkkinoilla hyvin usein on vaaka puolison ulkonäköön kallellaan tinkien kemiasta ja luonteiden yhteen sopivuuksistakin-kunhan viekussa on "kaunis" ?
Eikö se ole "tyytymistä" samoin, käänteisesti? Minusta on.
Minä en usko että kauniit kuoret takaavat täydellisyyden ihmisessä, ei varmasti. On heissä puutteita ja vaillinaisuuksia, sanokaas minun sanoneen.- also_sprach_jungfrau
"Eli koetan sanoa että elämä ja onnellisuus on muutakin kuin hirveä lista tekemistä, itselläni ainakin."
Noinhan se on, tai pitäisi olla.
Ehkä siihen tarvitaan jokin oivallus, että osaa rakastaa ihmistä ihmisenä, eikä oma elämänhalu ole ikuisesta saavuttamisesta kiinni.
Mutta tosiaan, useimmat meistä kuitenkin osaavat rakastaa läheisiä ihmisiä, lemmikkejä yms. sellaisenaan, ilman arviointeja - "onko hän tarpeeksi hyvä", "onko hän sellainen kuin luulin", "onko hän muuttunut". Miksi juuri romanttisesta rakkaussuhteesta/parisuhteesta/miten vain tulee helposti statuksen ja omanarvontunnon korostamisen väline?
- kolmekymppinen mies
vaikka tyytymisessä on puolensa - eipähän tarvitse olla yksin jne - niin luulen että hyvää tekee jos yrittää kaikkensa saadakseen niin "korkeatasoisen" kumppanin kuin vain voi. vähän sama kuin työssä ja opiskelussa, elämässä yleensäkin. vajavainen olo jää jos aina vain tyytyy eikä edes yritä kokea rajojaan. voiko silloin edes oppia tuntemaan itseään, sitä kuka todella on ja mihin todella kykenee!
epäilen että loppuelämä sujuu sopuisammin jos nuorena käy kovan karsintataistelun saadakseen sen parhaan mahdollisen kumppanin. eipä tarvitse sitten jossitella ja miettiä että mitähän jos kuitenkin vaihtais parempaan ja voisinkohan olla onnellisempi. ei voisi koska kaikkensa yritti.
no tuo on vain teoriaa. käytäntöä: itsetunto kärsii vähempään tyytymisestä! tuntee olevansa hukassa "kuka oikein olen! ja ennenkaikkea: kuka kumma tuo toinen on - ei ainakaan unelmieni prinsessa!!!"- also_sprach_jungfrau
Mutta kärsisikö itsetunto, jos se ei olisi saavutusten tasosta kiinni?
- kolmekymppinen m
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Mutta kärsisikö itsetunto, jos se ei olisi saavutusten tasosta kiinni?
tarkoitin itsetunnolla myös ihan sitä että "miten tuntee itsensä" eli käytännössä sitä miten hukassa tuntee olevansa jos kumppani on täysin erilainen olennaisilta osin verrattuna siihen millaisesta on pienestä pitäen haaveillut.
samantyyppinen tilanne kuin jos on ollut joku kutsumusammatti johon ei sitten syystä tai toisesta pääse?
voihan tää olla ihmisestä kiinni. mulle kumppani ja ammatti on tärkeitä sikäli että ne tekee musta kokonaisen ollen siis olennainen osa minua.
- FF
"Tasoista" vielä liittyen ulkonäköön: entä jos se kaunis nainen "rumentuisi" suhteen alkamisen jälkeen? Siis nimenomaan siinä suhteellisen pian, juuri kun olette päässeet hehkuttamaan sitä kuinka kauniin naisen saitte? Jos hän saisi toispuolisen kasvohalvauksen tai joutuisi syömään kortisonia tai mielialalääkkeitä jotka lihottavat? Jos hän sairastuisi rintasyöpään ja menettäisi toisen rintansa tai vammautuisi vaikka tulipalossa - mitä jäisi jäljelle, jos valinnan perusteena olisi ollut hänen kauneutensa?
- 23
olisi silloinkin saanut sen kauniin. voittanut kisassa ne jotka ei saaneet häntä.
kaikki vanhenee ja rumenee, eikä silti joudu kierrätykseen!
- Lobotomy man
Nainen EI VOI OLLA "samalla aaltopituudella" jos on pyöreä pallukka.
Osa vain kuvittelee että kyse on pelkästä ulkonäöstä ja pinnallisuudesta kun kyse on elämänasenteesta että tahtooko että läskiä kertyy omaan kehoon vai ei.
Tahdon naisen joka ei tahdo ylimääräistä kehoonsa. Silloin ollaan siltä osin "samalla aaltopituudella".
Ajatus tuossa suhteessa "vähempään tyytymisestä" eli pyöreään naiseen tuntuu henkiseltä itsemurhalta. - eawtgfwef
Riippuu kai millaista sanavalikoimaa kukin yksilö käyttää. Ihastua, rakastua ja rakastaa termeinä ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Esimerkiksi itse korkeintaan ihastun osittain tuntemattomaan (pelkkä ulkokuori ei riitä edes siihen) ja kaksi jälkimmäistä termiä ovat lähes synonyymejä.
Mä ajattelen tätä asiaa niin, että rakastumisessa ihmisellä ei ole kovin paljon tietoista valintaa. Tietoisesti voi yrittää määritellä ja tunnistaa niitä omia vaatimuksiaan ja niiden kautta opetella tuntemaan itseään, mutta sellainen itsetuntemus, joka mahdollistaa täydellisesti omien parisuhdetarpeiden määrittelyn ennen kumppanin valintaa tuntuu mahdottomalta. Vasta parisuhde paljastaa miten ne omat ja toisen ominaisuudet sopivat yhteen. Toisin sanoen rakastaminen onkin sitten enemmän valinta.
Täydellisen harmonian ja sielunkumppanuuden löytyminen vaatii molempien hyvää itsetuntemusta ja halua harjoitella vuosia erilaisten haasteiden kautta yhdessä oloa. Rakastuminen on tiedostamattomatonta ja rakastaminen on valinta, koska sen eteen täytyy nähdä vaivaa.
Mitä sitten rakastaa... Luulen että suhteelle parasta olisi rakastua johonkin toisen persoonassa olevaan muuttumattomaan piirteeseen. Ajattelutapa, hullutteleva huumorintaju, tapa ilmaista itseään tai jotain muuta sellaista, joka säilyy ihmisessä mahdollisimman hyvin. Mikäänhän ei tietenkäään takaa ettei elämä tee tapahtumien kautta sellaisia jälkiä rakkaaseen, että toinen muuttuu väliaikaisesti tai jopa lopullisesti.
Tällaisia ajatuksia novellia lukematta. :)- Ikuinen uni
Olipas naiivi romanttista höttöä ja lässynläätä.
- also_sprach_jungfrau
Ei minusta ollut mitään naiivia lässynläätä, vaan realistisen positiivista ja romanttista.
"Rakastua johonkin toisen persoonassa olevaan muuttumattomaan piirteeseen" - olisi mukava ajatella, että ihmisessä olisi jonkinlainen muuttumaton sielu, jota rakastaa.
Hassua miten rakastuneet huomaavat (pettymyksekseen) rakkautensa kohteen joko muuttuvan tai sitten paljastuvan muuksi kuin olettivat, mutta yleensä muilla ihmisillä, joita rakastamme - perheenjäsenet jne. - pysyy tietynlainen muuttumaton "ydin", jota rakastetaan vikoineen päivineen.
En nyt tiedä, ilmaisinko itseäni ollenkaan selvästi... mutta kuitenkin. Ikuinen uni kirjoitti:
Olipas naiivi romanttista höttöä ja lässynläätä.
Oi kiitos, mä olen jo luullut olevani täysin elämän kyynistämä katkera kurppa, mutta onneksi mustakin löytyy vielä naiivia romantikkoa.
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Ei minusta ollut mitään naiivia lässynläätä, vaan realistisen positiivista ja romanttista.
"Rakastua johonkin toisen persoonassa olevaan muuttumattomaan piirteeseen" - olisi mukava ajatella, että ihmisessä olisi jonkinlainen muuttumaton sielu, jota rakastaa.
Hassua miten rakastuneet huomaavat (pettymyksekseen) rakkautensa kohteen joko muuttuvan tai sitten paljastuvan muuksi kuin olettivat, mutta yleensä muilla ihmisillä, joita rakastamme - perheenjäsenet jne. - pysyy tietynlainen muuttumaton "ydin", jota rakastetaan vikoineen päivineen.
En nyt tiedä, ilmaisinko itseäni ollenkaan selvästi... mutta kuitenkin.Mä olen tuota ihmisen "ydintä" miettinyt, siis sitä onko mussa jokin vuodesta toiseen oleva samuus, jonka voi jopa itse tunnistaa. Perheelleen sitä on aina sama itsensä, koska ne on nähneet sen muuttumisen prosessin ja historiallisuuden. Perhe näkee asioita jopa sukupolvien taakse. Mutta vaikka persoonallisuustyypin muuttuminen kesken matkaa, onko se mahdollista? Mitkä asiat on realistista odottaa pysyvän samankaltaisena? Missä asioissa voi odottaa muutosta vaikka vanhemmuuden vuoksi tai erilaisissa elämänkriiseissä? Ehkä nämä kuuluisi enemmän parisuhdepalstalle.
Mä en ole uskonnollinen, joten tuo sielu sana suorastaan kirskuu korvissa. :D- ...................
also_sprach_jungfrau kirjoitti:
Ei minusta ollut mitään naiivia lässynläätä, vaan realistisen positiivista ja romanttista.
"Rakastua johonkin toisen persoonassa olevaan muuttumattomaan piirteeseen" - olisi mukava ajatella, että ihmisessä olisi jonkinlainen muuttumaton sielu, jota rakastaa.
Hassua miten rakastuneet huomaavat (pettymyksekseen) rakkautensa kohteen joko muuttuvan tai sitten paljastuvan muuksi kuin olettivat, mutta yleensä muilla ihmisillä, joita rakastamme - perheenjäsenet jne. - pysyy tietynlainen muuttumaton "ydin", jota rakastetaan vikoineen päivineen.
En nyt tiedä, ilmaisinko itseäni ollenkaan selvästi... mutta kuitenkin.Ihan selvää se minusta oli. Mitä siitä voi päätellä? Rakkautta ehkä julistetaan usein ennen kuin se on todellista? Perheenjäsentenkin rakkaus on ainakin jossain määrin riippuvaa, riippuu täysin ihmisestä ja tapahtumista onko asioita joita voi antaa anteeksi vai ei. Eipä silti, että optimismi olisi pelkästään pahasta tai ainakin päinvastainen asenne voi myös tuhota myös todellisen rakkauden alkutekijöihinsä.
- also_sprach_jungfrau
................... kirjoitti:
Ihan selvää se minusta oli. Mitä siitä voi päätellä? Rakkautta ehkä julistetaan usein ennen kuin se on todellista? Perheenjäsentenkin rakkaus on ainakin jossain määrin riippuvaa, riippuu täysin ihmisestä ja tapahtumista onko asioita joita voi antaa anteeksi vai ei. Eipä silti, että optimismi olisi pelkästään pahasta tai ainakin päinvastainen asenne voi myös tuhota myös todellisen rakkauden alkutekijöihinsä.
Toki, en tarkoittanut ettäkö perheenjäsenten rakkaus olisi täysin pyyteetöntä ja ehdotonta, ja etteikö läheiseen ihmiseen voisi aina pettyä ja jokin teko olla lopullisesti anteeksiantamaton. Ajattelin vain tosiaan sitä, että ne läheiset ihmiset, joita rakastetaan, yleensä rakastetaan "sellaisenaan" - aivan kuin heissä olisi jokin muuttumaton ydin.
Uskoakseni mablab on siinä oikeassa, että perheenjäsenet (ja yleensä läheiset ystävät) ovat nähneet toistensa muuttumisen prosessin ja se varmasti vaikuttaa. Ja tietysti tuo, että rakkautta julistetaan liian herkästi, toista oikeasti tuntematta... - also_sprach_jungfrau
mablab kirjoitti:
Mä olen tuota ihmisen "ydintä" miettinyt, siis sitä onko mussa jokin vuodesta toiseen oleva samuus, jonka voi jopa itse tunnistaa. Perheelleen sitä on aina sama itsensä, koska ne on nähneet sen muuttumisen prosessin ja historiallisuuden. Perhe näkee asioita jopa sukupolvien taakse. Mutta vaikka persoonallisuustyypin muuttuminen kesken matkaa, onko se mahdollista? Mitkä asiat on realistista odottaa pysyvän samankaltaisena? Missä asioissa voi odottaa muutosta vaikka vanhemmuuden vuoksi tai erilaisissa elämänkriiseissä? Ehkä nämä kuuluisi enemmän parisuhdepalstalle.
Mä en ole uskonnollinen, joten tuo sielu sana suorastaan kirskuu korvissa. :DTäytyykö sielun välttämättä olla uskonnollinen konsepti? Hassua, jotenkin itse ajattelen sielun olevan... no, juuri se ihmisen ydin. Olematta kuitenkaan mikään henkimaailman juttu, kuolematon tai edes välttämättä täysin muuttumatonkaan. Itseys?
Semantiikkaahan se vain, tietysti!
Mulle huono suhde on tyytyä tupakoitsijaan, mutta mitä siitäkin tulee kun koko ajan terveyden päälle ottaa? Ei niin yhtään mitään, mulle vaan huonoa asiaa ja en kyllä kestä sitä.
Mutta joo kyllähän sen toisen ulkonäön pitää olla kiinnostava myös, koska eiks se niin mene että ensin ulkonäköön ihastutaan sitten vasta sen jälkeen syvällisemmin.
Tosin kyllä olen valmis tinkimään ulkonäön suhteen että sillä ei ole väliä, mutta kunhan vaan on ns. samalla aallonpituudella ja mitä odotuksia toista kohtaan on eli luonteiden ja tapojen pitää synkata yhteen niin tällöin on jo aika pitkällä.- Reipas Mies
Voi toimia Ruotsissa tai Kanadassa, täällä on toiset sävelet.
Se millainen mies on sanelee millaisen naisen tulee saamaan.- ghdfhdd
Panin kerran kanadalaista naista. Sillä oli toosa ihan märkänä kun tiesi että kohta sitä tulee härmäläistä väärää.
- Sanonta on
vain naisten keksimä itse-ehostus fraasi sille, ettei heikkona hetkenä retkahtaisi AT-mieheen YT-miehen puuttuessa. In the absence of a HL-man.
"Eieiei, en minä tätä halunut. Ansaitsen parempaa (mitä se sitten onkaan)". - hgfkdsgfksd
Ansaitsen parempaa (mitä se sitten onkaan). kaikki muu mikä poikkeaa ATM.stä on sitä parempaa.
- Idän Tietäjä 69
"Parempi yksin kuin huonossa suhteessa"
En usko tuohon. Reikä se on rinkelilläkin. Ei sitä tarvitse niin syvällisiä pohtia.
Kepakko kuntoon ja menoksi. Pussi päähän jos täytyy ja paljon liukuvoidetta.
Mikäs siinä. Ei evoluutiolla ole mitään tarkoitusta. Maailmanloppu tulee kuitenkin.
On rakkauden tuhlausta odottaa sitä oikeaa. Päähän siinä hajoaa jos ei saa melaa kanoottiin.
Naiset: Älkää pihdatko
Miehet: Älkää nirsoilko
Miehet ja naiset: Älkää pettäkö jos teillä on lapsia, muuten pankaa kuin kanit Huonossa suhteessa jalostuu huonoja ihmisiä. Aika pahasti sanottu vai mitä? No katkeruus syntyy juuri sietämisestä ja sitten kun se sietokyky loppuu, jää katkeruus. Jos sittenkin vielä roikkuu huonossa suhteessa muuttuu jo itsekin ihmisenä niin lamaantuneeksi, ettei mitään iloa missään. Sitä on huono suhde.
Kaksi hölmöä yhdessä vaikka väkisin. Silläkin hinnalla, että elämänilo katoaa ja tilalle tulee synkkyys. Vallitseva synkkyys. Plus ties mitä muuta.
Tyytyminen taas on hienosti selostettu tuolla -hgjghjghjghj- toimesta.
Minä oon pitäny hyvänä mittarina sitä, että kun aidon oikeasti voin sanoa toiselle häntä rakastavani, myöskin sitä tarkoittavani, niin se on siinä kaikkine karvoineen hyvä silloin.
Mää kun en rakastu ihmiseen, jossa jokin häiritsee liikaa tai syö multa olona pois, että mun olis hänen kanssa hyvä olla. Se ei syvene ihastumista pidemmälle ja sekin ihastus laantuu äkkiä, jos tulee se olo et jokin tökkii ja pahasti. Rakkaudessakin voi tunteet hiipua. Ihmiset muuttuu myös suhteissa, toiset eri tahtiin ja eri suuntiin.
Toiset ei halua minkään muuttuvan ja jäävät näin muutoksen jalkoihin. Koska myös rakkaus on kahden kauppaa, sitä pitäis muistaa arjesta huolimatta vaalia. Eikä pitää itsestäänselvyytenä, että se toinen siinä aina hengailee, kunhan morjesta sanot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan
ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:4102247Olisiko sinulla mitään toiveita?
Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin611919Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?
Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j2181515- 871177
Turun tunnin juna toteutetaan
Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar1351140- 761132
Oletko kertonut tästä
Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied561053En nii kui tiiä yhtään
Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)58988- 62920
Homouden synti
Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin279916