Ei kaikilla mene huonosti

iso paha äitipuoli

Kaiken katkeruuden ja "lissuviestien" uhallakin kerron, ettei kaikilla mene huonosti edes sen "kamalan kantturan" kanssa, joka oli aikanaan miehelle rakas. Johtuisiko siitä, että mieheni oli ollut yli vuoden eronneena, kun aloimme seurustella? Ainakaan ex-vaimolla ei ole kaunaa minua kohtaan eikä hän estä lapsia (9 ja 12 v.) käymästä isänsä luona muulloinkin kuin sovittuina viikonloppuina. Asumme pienessä kaupungissa ja lapset saavat kulkea itsenäisesti, kotiintuloaikana mennään kuitenkin siihen kotiin, josta on sovittu ja jos on jotain erityisiä menoja, ne otetaan huomioon. Pidämme kiinni myös siitä, että äidille on ilmoitettava meille tulosta eikä hankalia tilanteita saa lähteä pakoon kumminkaan päin. Minun tyttäreni asuu opiskelun takia toisella paikkakunnalla, joten useimmiten mieheni pojat ovat ainoat lapset talossa. En tietenkään rakasta heitä samoin kuin omaa lastani, mutta tavallaan rakastan kyllä, koska he ovat miehelleni tärkeitä ja haluan toimia heidän parhaakseen. Jos he ovat meillä, autan heitä läksyissä ja laitan ruokaa. He ovat tervetulleita kanssani kauppaan ja muihin askareisiin. Joskus katsomme telkkaria tai pelaamme lautapelejä yhdessä. Muuten en heitä viihdytä, vaan he saavat puhailla isänsä kanssa, leikkiä pihalla tai ulkoiluttaa koiraa. Heidän äitinsä poikkeaa joskus meillä kahvilla (pitämässä myös tupatarkastusta, totta kai). Silloin puhumme pojista, puutarhasta, töistä, säästä, yleisistä asioista. Minä olen käynyt kerran hänen luonaan, kun vein meille unohtuneen repun, muuten minulla ei ole ollut syytä mennä sinne. En väitä, että olisimme ystäviä tai ettei perheessämme olisi riitoja. Mutta kaikki äitipuolet eivät ole hirviöitä, ex-vaimot kostonhimoisia korppikotkia, miehet tahdottomia vässyköitä tai lapset huonosti kasvatettuja riiviöitä. Yhteisistä säännöistä voidaan sopia ja keskusteluyhteys säilyttää.En usko meidän olevan kovin poikkeavia. Ne, joilla ei ole isoja ongelmia eivät vain pidä meteliä itsestään.

31

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllästynytt

      Oon kade. Meillä miehen ja exänsä erosta oli jo useampi vuosi, silti ex takertui mieheen kun tavattiin. On hankaloittanut kaikin tavoin suhdettamme, kiristää lapsilla miestä jne. Yritti estää tapaamiset täysin kun muutimme miehen kanssa yhteen, onneksi oikeusistuin katsoi asian järkevämmin ja mies sai laajat tapaamisoikeudet.
      Ex riehuu yhä, vaikka yhteiseloa mulla ja miehellä on takana jo lähes kymmenen vuotta, exän erosta viistoista. Jotenkin se katkera nainen vaan ei pääse elämässä eteenpäin. Surullista.

      • meillä toisinpäin

        Meillä miehen hykyinen on hankaloittanut elämää, varsinkin miehen elämää. Ei saa tavata lapsiaan eikä sukulaisiaan, muulloin kuin juhlissa.
        Omituista on että pelkää ja vahtii koko ajan mietä mies tekee.

      • lissu on perseestä
        meillä toisinpäin kirjoitti:

        Meillä miehen hykyinen on hankaloittanut elämää, varsinkin miehen elämää. Ei saa tavata lapsiaan eikä sukulaisiaan, muulloin kuin juhlissa.
        Omituista on että pelkää ja vahtii koko ajan mietä mies tekee.

        Sinähän se olet estänyt lapsia tapaamasta isäänsä....hyppää järveen

      • Hyppään järveen
        lissu on perseestä kirjoitti:

        Sinähän se olet estänyt lapsia tapaamasta isäänsä....hyppää järveen

        Hypätty on ja tänään hypätään uudelleen, oli hauskaa uida.

        Mutta kokemuksesta voin sanoa, että parasta mitä meillä on päätetty ja tehty, on se, ettei lapsemme ole koskaan asaneet nähdä tai keskustella isänsä naisten kanssa, enkä minä ole heitä koskaan halunnut kutusua kotiimme. En tosin ole minäkään niiden naisten luona vierailut, enkä todellakaan mene.
        Olemme unohtaneet heidän olemassaolon.
        He ei kuulu meidän pehreeseen. Riitti meille kun rikkoi perheemme ja esti isän ja lasten tapaamisen.
        Meillä menee hyvin kun ei ole moisia kantturoita elämässämme. Mitä olisi jos olisimme halunneet ystävystyä heidän kanssa... ajatuskin pelottaa. Luulen ettei elämämme olisi äin hyvää. Olinsin aina saanut pelätä lasten puolesta, ja luulen etten olisi yksin heitä laskenutkaan vaan ollut aina tukena ja turva. Minun lapsiani ei haukuta ja kiusata.

      • Vaimo, äiti, varaäit
        Hyppään järveen kirjoitti:

        Minä juuri haukuin ja kiusasin mieheni lasta eilen, ottamalla kainaloon ja halaamalla, silittämällä tukkaa ja paijaamalla. Kerroin kuinka tärkeä hän on minulle ja höpöttelin tyttöjen juttuja.
        Miehelleni sanoin illalla että tuntuu niin hyvälle että noinkin iso tyttö tulee vielä kainaloon,johon mieheni sanoi ettei tyttöä kukaan äidin luona paijaakkaan, joten ei ole ihme että tyttö minusta niin kovin tykkää.
        Että sillä tavalla meillä kiusataan ja haukutaan.

        En edes tiedä, miksi sinulle vastasin, sinulle vastaaminen on sama kuin yrittäisi puhua aasille filosofiaa ja odottaisi sen ymmärtävän.

      • miksi pelkäät?

        Kriminaalin ja rikollisen kanssako se exäsi on kimpassa, kun häntä niin pelkäät, vai onko se luvannut pahoinpidellä lapsianne, vai mistä moinen pelko.?
        Vai onko se nainen ollu vankilassa väkivaltarikoksista?

      • sihen oon ylpeä
        miksi pelkäät? kirjoitti:

        En minä ihmisiä pelkää, vaan en katso heidän olevan sopivaa seuraa lapsillemme. En ole koskaan pitänyt siitä, että vieraat ja ulkopuoliset ihmiset yrittävät tunkea perheeseemme ja sukuumme. Tai semmoiset joita itse en tunne. En voisi koskaan antaa lapsiamme vieraan ihmisen kanssa olemaan.

        Siihen olen liian hyvä äiti ja valoin aina tarkkaan kuka tai ketkä ovat lastemme kanssa kun olivat pieniä.
        Meilläe i ole tarvetta moisiin naisiin, emmekä halua että he saavat vääriä vaikutteita elämäänsä.

        Nyt on asiat hyvin, kun kielsin topakasti ex miehen seuralaiset lastemme elämästä ja tulemasta meille. En minäkään mene heidän kotiinsa haukkumaan.

      • miksi pelkäät?
        sihen oon ylpeä kirjoitti:

        Et vastannu kyssäriini, et mikä vika siinä exäsi valitussa on, onko se joku vankilasta päässy.
        Miksi se on sinut ja lapsenne haukkunut ja minkä tähden?
        Miksi se uhkailee tulla sinun kotiisi.?
        Tapaavathan lapsesi ja sinäkin paljon vieraita ihmisiä, miksi pelkäät tutustua vieraisiin ihmisiin?
        Ja kun lapsesi menee avioon, niin onhan sekin ihminen vieras ekaksi, ennekö tutustutaan, jollei sitte sukulaistensa kaa mene avioon, no serkkunsa saa naida.
        Mitä vääriä vaikutteita teistä ne vieraat saa? Vai oletko sinä joku ent kriminaali etkä ole yhteiskuntakelpoinen, kun noin pelkäät ihmisiä.

      • ei meille tulla

        Kuka huolisi perheenrikkojaa kotiinsa? Aivan hullua, aivan hullua!! En voisi kuvitellakaan, että alkasin kahvittelemaan ihmisen kanssa, joka rikkoi meidän perheen. Sehän olisi kuin anteeksi anto ja hyväksyntä! Ei ikinä. Lapseni ei ole saanut koskaan kuvaa, että kaikki pitää sietää, ei todellakaan pidä. Semmoista kuvaan en ole lapsilleni antanut, että perheenrikkoja olisi tuttava.

        Meillä ei isän naiset kukkoile, eikä tule meille käymään, emmekä me mene sinne.

        Meillä on ylpeys, tiedämme oman arvon, ja emme alistu moiseen sekasotkuiseen epätoivoiseen ihmisen haukuttaviksi.

        Siksi olemme onnellisia ihmiseiä, kun ei kukaan vieras isän nainen ole päässyt meihin tutustumaan, kun siihen emme alistuneet. Mies itsekin tajusi ja pitää erossa naisesensa meistä, kunnioittaa niin paljon,.

      • miksi pelkää?
        ei meille tulla kirjoitti:

        niin niin, mutta miksi se perheenrikkoja on sitte tulossa sun luo?
        Minäkin olen uusivaimo, mutta en ole kenenkään väliin tullu, mutta ei mulla ole ollu minkäänlaista mielenkiintoa mennä mieheni exän kotiin, ja minkä takia?
        Minkä takia sinä olet niin kiinostunut meneen exäsi kotiin?
        Miksi se perheenrikkoja sitte haukkuu sinua, vaikka ei edes tunne sinua ja mistä tiedät et se sinua on haukkunut, kyliltäkö kuulit?
        Miksi puhut monikossa exäsi puolisosta, vai onko sillä montakin vaimoa ja yksi niistä on se perheenrikkoja vai, oliko montakin rikkojaa yhtaikaa??
        Onko sinun isälläsikin vieras nainen?Missä on äitisi?
        Tuskin exäsi sua nyt mitään kunnioittaa, välttää vaan suurta riitaa, sinä kun varmaan revit kappaleiksi hänen vaimonsa, koska olet vieläkin niin mustis ja omistushaluinen exästäsi.

      • rajoittunut suku
        sihen oon ylpeä kirjoitti:

        En minä ihmisiä pelkää, vaan en katso heidän olevan sopivaa seuraa lapsillemme. En ole koskaan pitänyt siitä, että vieraat ja ulkopuoliset ihmiset yrittävät tunkea perheeseemme ja sukuumme. Tai semmoiset joita itse en tunne. En voisi koskaan antaa lapsiamme vieraan ihmisen kanssa olemaan.

        Siihen olen liian hyvä äiti ja valoin aina tarkkaan kuka tai ketkä ovat lastemme kanssa kun olivat pieniä.
        Meilläe i ole tarvetta moisiin naisiin, emmekä halua että he saavat vääriä vaikutteita elämäänsä.

        Nyt on asiat hyvin, kun kielsin topakasti ex miehen seuralaiset lastemme elämästä ja tulemasta meille. En minäkään mene heidän kotiinsa haukkumaan.

        apua! teidän sukunne on varmaan aika sisäsiittoinen kun ei vieraat ja ulkopuoliset saa tulla sukuun.. tulee mieleen aivan eräs uskonlahko suuresta maailmasta, hekin elävät aivan oman yhteisönsä kesken, ja ne jotka pois lähtevät eivät enää yhteisöön kuulu.. On sitten levinnyt suomeenkin. Minkäväriset hepohärryt sulla on?

      • amissit..
        sihen oon ylpeä kirjoitti:

        En minä ihmisiä pelkää, vaan en katso heidän olevan sopivaa seuraa lapsillemme. En ole koskaan pitänyt siitä, että vieraat ja ulkopuoliset ihmiset yrittävät tunkea perheeseemme ja sukuumme. Tai semmoiset joita itse en tunne. En voisi koskaan antaa lapsiamme vieraan ihmisen kanssa olemaan.

        Siihen olen liian hyvä äiti ja valoin aina tarkkaan kuka tai ketkä ovat lastemme kanssa kun olivat pieniä.
        Meilläe i ole tarvetta moisiin naisiin, emmekä halua että he saavat vääriä vaikutteita elämäänsä.

        Nyt on asiat hyvin, kun kielsin topakasti ex miehen seuralaiset lastemme elämästä ja tulemasta meille. En minäkään mene heidän kotiinsa haukkumaan.

        Kuulutko lissu Amissi yhdyskuntaan,kun et hyväksy vieraita ihmisiä ainoastaan vain sukulaisia. Miksi sinulla on tietokone, eihän siinä uskonnollisessa yhdyskunnassa saa olla mitään sähköllä toimivaa konetta.

      • ah onnea
        Vaimo, äiti, varaäit kirjoitti:

        Minä juuri haukuin ja kiusasin mieheni lasta eilen, ottamalla kainaloon ja halaamalla, silittämällä tukkaa ja paijaamalla. Kerroin kuinka tärkeä hän on minulle ja höpöttelin tyttöjen juttuja.
        Miehelleni sanoin illalla että tuntuu niin hyvälle että noinkin iso tyttö tulee vielä kainaloon,johon mieheni sanoi ettei tyttöä kukaan äidin luona paijaakkaan, joten ei ole ihme että tyttö minusta niin kovin tykkää.
        Että sillä tavalla meillä kiusataan ja haukutaan.

        En edes tiedä, miksi sinulle vastasin, sinulle vastaaminen on sama kuin yrittäisi puhua aasille filosofiaa ja odottaisi sen ymmärtävän.

        Meilläkin avomiehen lapsenlapset tulivat oma-aloitteisesti syliini ja kaikkea hassuteltiin.Meillä kiusataan näin.

    • meillä erinomainen

      No ei todellakaan mene huonosti kaikilla. Meillä on mennyt aina hyvin, vaikka isä lapsensa hylkäsikin. Minä en ole koskaan laskenut lapsiani isänsä luo, jos siellä olisi ollut naisia, sillä uskon, että sitten olisimeidän alamäki alkanut, ja kaiki olisi todella huonosti.
      Meidät pelstai se, ettei lapet ole olleet tekemisissä isänsä naisten kanssa, eikä ne naiset ole koskaan meillä käyneet. En ole kutsunut, kun en ole kiinnostunut naistenkaan luona käymään, ei mitään intoa mennä.

      Lapset ovat todella onnellisia, kun ei ole joutuneet isän naisten pompoteltaviksi, ja saaneet asua ja olla rauhassa lapsuuden. Koska emme tarvitse heitä mihinkään, niin emme katsoneet tarpeelliseksi olla ex miehennaisten kanssa tekemisissä.
      Se on ollutkin erinomainen päätäs, sillä lapsemmme ovat erittäin onnellisia.
      Meillä on aina mennyt hyvin, mutta niin en voisi sanoa, jos ne naikkoset olisivat tulleet meidän elämäämme sotkemaan.

      • Ollako vai eikö olla

        Kyllä sinä kovasti pelkäät "niitä naikkosia". Varmasti on sinun lapset jo oppineet äitinsä hulluuden, eli haukutaan ihmiset pystyyn ennen kuin tiedetään heistä yhtään mitään.

      • ei ole meille asiaa
        Ollako vai eikö olla kirjoitti:

        Kyllä sinä kovasti pelkäät "niitä naikkosia". Varmasti on sinun lapset jo oppineet äitinsä hulluuden, eli haukutaan ihmiset pystyyn ennen kuin tiedetään heistä yhtään mitään.

        Kyllä se on toisinpäin, naikkoset pelkää meitä joten ei ole koskaan yrittäneet tunkea meille naamaansa, kun olen sanonut etteimielle ole asiaa. Meitä ei häiriköidä eikä haukuta.
        Mies on osannut pitään aisensa kaukana, piilossa, eikä ole tuonut heitä meille ja lastemme eteen, kunnioittaa meidän kotirauhaa ja yksityisyyttä.

      • hahahahhaaaaaa
        ei ole meille asiaa kirjoitti:

        no, eihän tuolaista ihmistä, kun sinä voi kukaan katsellakaan, taitavat olla sun exä ja sen vaimo tyytyväisiä, kun ei ole mitään vastuita lapsista, kiittävät sinua siitä, että saavat elää kuin ellun kanat ,vapaana ja vastuitta.
        Kanna sinä vaan vastuut lapsista ja arjesta, sulla ei varmaan ole omaa aikaa olleskaan, aina vaan kakaroitten kanssa, mutta exäsi nauttii kuherruskuukautta..
        Iteppä olet valinnut.

      • erittäin tyytyväinen
        hahahahhaaaaaa kirjoitti:

        no, eihän tuolaista ihmistä, kun sinä voi kukaan katsellakaan, taitavat olla sun exä ja sen vaimo tyytyväisiä, kun ei ole mitään vastuita lapsista, kiittävät sinua siitä, että saavat elää kuin ellun kanat ,vapaana ja vastuitta.
        Kanna sinä vaan vastuut lapsista ja arjesta, sulla ei varmaan ole omaa aikaa olleskaan, aina vaan kakaroitten kanssa, mutta exäsi nauttii kuherruskuukautta..
        Iteppä olet valinnut.

        Ihan vapaasti saavat nauraa, niin mekin teemme täällä heh...sen mitä nyt heitä ees aattelemee, mutta emme todellakaan hyvällä, koskaan. Ei perheerikkojaille viitsi pajlon ajatuksia tuhlata.. hyi.
        Noh, lapseni ovat aikuisia, ei heistä enää pal vastuuta oo.. mutta täytyy sanoa, että parahaani tein, ja olen erittäin hyvä äiti, kykenin siihen ihan yksin, kun isä lapsensa hylkäsi, tosin naikkosten painostuksesta, mutta ei plisi kyennyt yksin hoitamaan lapsiaan. Sen tähden ei heitä voinut isälleenkään laskea, kun olot oli vähän sitä sun tätä, ja niitä naikkosia talo täys varmaan. Ei hyvää seuraa yksikään lapsillemme.

      • lissu parka.
        erittäin tyytyväinen kirjoitti:

        Sinä ainaski ajattelet exääsi ja sen muijaa jokapäivä, tänneki kirjoitat heistä monta kertaa, päivässä ja aina samat ajatukset.
        On sulla tylsä elämä, kun exäs ja sen muija on vaan mielessä.

      • Ollako vai eikö olla
        ei ole meille asiaa kirjoitti:

        Kyllä se on toisinpäin, naikkoset pelkää meitä joten ei ole koskaan yrittäneet tunkea meille naamaansa, kun olen sanonut etteimielle ole asiaa. Meitä ei häiriköidä eikä haukuta.
        Mies on osannut pitään aisensa kaukana, piilossa, eikä ole tuonut heitä meille ja lastemme eteen, kunnioittaa meidän kotirauhaa ja yksityisyyttä.

        Tai ex- miehesi on viisas, eikä halua näyttää "naikkosilleen" millaisen hullun kans on lapsiakin mennyt tekemään...

      • onnelliset ihmiset
        Ollako vai eikö olla kirjoitti:

        Tai ex- miehesi on viisas, eikä halua näyttää "naikkosilleen" millaisen hullun kans on lapsiakin mennyt tekemään...

        Ihan miten vaan.. pääasia on, ettei mies ole niitä naisiaan meille, minun ja lastemme eteen koskaan tuonu, ja kunnioittanut meidän yksityisyyttämme ja kotirauhaa, joten syy on toisarvoinen ei tärkeä..

      • lissu on hullu
        onnelliset ihmiset kirjoitti:

        Ihan miten vaan.. pääasia on, ettei mies ole niitä naisiaan meille, minun ja lastemme eteen koskaan tuonu, ja kunnioittanut meidän yksityisyyttämme ja kotirauhaa, joten syy on toisarvoinen ei tärkeä..

        ei kun exäsi haluu olla mahdollisen kaukana noin hullusta ihmisestä, kuvitteletko et joku täyspäinen ihminen nyt sun etees edes tois naisensa ja minkä takia, et sinä näyttele mitään osaa exäsi elämässä.
        Sä vaan kuvittelet olevas exällesi tärkeä.

    • voihohoijaa

      Lissu, ei yhä edelleenkään ole tarvetta ex-vaimon olla tekemisissä uuden naisen kanssa. Ei tartte kyläillä puolin eikä toisin.
      Mä en ole kyläillyt mieheni ex-vaimon luona ja hänellä ei ole mitään asiaa meille. Silti mieheni tapaa lapsiaan, vaikka mä ja ex-vaimonsa ei ollakaan tekemisissä. Miehen ja exänsä lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu, eikä asiassa ole ollut mitään ongelmaa kenellekään.
      Silleen toimii järkevät ihmiset, ei niin että vauhkotaan hulluna "niistä naisista" ja että "ne ei meille tule". Ei ne Lissu sun luo ihan oikeasti haluakaan tulla!!

      • ei meille kiitos

        Juu ei tarvi, ei meille olisi asiaakaan, kyllä tietävät sen olen sanonut miehelle, ettei niitä sitten tänne tuoda, eikä oo tuonu.

        Mies ei ole lapsiaankaan tavannut, kun naiset sen on estäny, mut oma on asiansa. Kaikkeen se tyhmä ihminen menee, kun joku vähän ehdottelee. Meille i ole ollut asiaa, eikä lasten lähelle liioin. Se olisi ollut ykistyisyyden häirintää ja kiusaamista.

      • lissu on perseestä
        ei meille kiitos kirjoitti:

        Hyvin lissu itsensä tunnistaa, kun vastaa lissulle osoitettuihin viesteihin.
        BUAH_HAH_HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

    • lissu ry

      Ei meillekään vierailla ihmisillä ole koskaan ollut asiaa. Eikä mekään käydä näillä vierailla ihmisillä kylässä.

      • lissu on............

        ei teillä käy tututkaan, kuka tuollaista korppikotkaa jaksaa...........
        eikä kukaan huoli tuollaista kotiinsa...

      • tullaan tutuiksi
        lissu on............ kirjoitti:

        ei teillä käy tututkaan, kuka tuollaista korppikotkaa jaksaa...........
        eikä kukaan huoli tuollaista kotiinsa...

        Hei kuule, tules käymääniltakahvilla meillä. Huomaat että olen erittäin sydämellinen ihminen ja erittäin oiekudenmukainenkin. Kun tutustut lähemmin, et ole enää tuota mieltä.

        Tarjoon sulle omatekoista täytekakkua, pullaa ja kartanon kaurakeksejä, kahvin kera.

      • lissu on perseestä
        tullaan tutuiksi kirjoitti:

        BUA_HAH_HAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

      • lissu on............
        tullaan tutuiksi kirjoitti:

        Hei kuule, tules käymääniltakahvilla meillä. Huomaat että olen erittäin sydämellinen ihminen ja erittäin oiekudenmukainenkin. Kun tutustut lähemmin, et ole enää tuota mieltä.

        Tarjoon sulle omatekoista täytekakkua, pullaa ja kartanon kaurakeksejä, kahvin kera.

        Millai me voisimme muka tutustua, koska sinä pelkäät vieraita naisia???
        Ja kaikenlisäksi olen uusperheellinen, joita sinä vihaat sydämmesi pohjasta.

    • sopu sijaa antaa

      Samaa täällä.Käydään piipahtamassa kahvilla kun haetaan mieheni lasta,samoin meille voi myös tulla ja tulevatkin,miehen ex ja uusi kumppaninsa.Välillä tuntuu että olemme tuttavapariskunta,välit on ihan asialliset ja normaalit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe