...kahjoja yksilöitä! Olen näitä postauksia lukiessani yrittänyt päästä "jutunjuureen" rytyäkseni täälläkin keskustelemaan päivänpolttavista asioista esimerkiksi taiderintamalla.
Tiedossanihan on tietenkin ollut tämä taidemaailman "sisäsiittoisuus", joka ilmiönä on tuttua esimerkiksi täällä pohjois euroopassa yleisestikin.
Toivottavasti minun ei tarvitse muodostaa tästä maamme taidetta koskevasta istituutiosta Suomi24 kuvataidepalstan mukaan mitään mielipidettä, sillä saadun lukukokemuksen mukaan meno täällä on todella sairasta!
Vai miltä kuulostaa esim. innostuneen- ja perustavaa tietoa halajavan taiteilijan tähän palstaan vahingossa osuminen jossa joku esimerkiksi etsii "kadotettuja ihmisoikeuksiaan"----TAIDEPALSTALLA! Vain yhden tapauksen mainitakseni. Mielestäni tällaiset tapaukset kuuluvat esimerkiksi tänne: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3240
Ainakin minä pidän- ja tykkään kovasti juuri tällaisen tyylisistä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9989355 ketjuista täällä joissa keskustellaan ihan oikeista harrastukseen liittyvistä asioista.
Täytyy toki myöntää että tulin tälle palstalle ihan vain vihjeen perusteella enkä todellakaan osaa maalailla enkä piirtää. Tiedän kuitenkin milloin taide on korkealuokkaista ja hyvää ihan perstuntumankin perusteella. Voin sanoa ihan terveellä järjellä että tämän palstan häirikköidiootin pirun pienet kötöstykset eivät todellakaan kuulu niihin! Sitten kun sillä vielä helvetti on niin vaikea käsittää että kaikki niitä ei todellakaan rakasta ja arvosta niinkuin hänen sukulaisensa ehkä. Sitten hänellä....kele on otsaa väittää että hänen töitään arvostelevat ovat kateellisia!!!!!!! Mistä??? Pitääkö kaikkien esimerkiksi tykätä "porilaisten marssista" tai "valse tristestä"??? Hei haloo- jos sinä k-pääidiootti osaat tehdä edes hienoisia johtopäätöksiä kirjoitusasusta, niin luulisi että edes tällaisesta!?!?
Kaikin puolin olen ymmälläni tästä palstasta!!!??? Mistä muusta täällä taidepalstalla halutaan keskustella kuin ammattiliitoista, taiteilijaseuroista ja matrikkelitaiteilijoista???? Tuskin nyt sentään ihmisoikeustaistelut tällä palstalla kiinnostaa ketään....edes oikeasti kaltoin kohdeltuja, sillä heille löytyy ihan omat palstat.
Jään odottelemaan ja annan mielipiteitä tarpeen vaatiessa.
Täytyy kyllä todeta että tämä M-L on ihmeelisimpiä hujoppeja tällä planeetalla! Ei kylläkään maalauksiensa ansiosta.....valitettavasti, vaan ymmärtämättömyytensä ja kahjoutensa ansiosta.
Tuttu!!! kun...
4
69
Vastaukset
- Havaintosi oikeat!!!
Täällä ei tosiaankaa ole ollut noita oikeita keskusteluja kuin ihan satunnaisestit. Ihmettelen tosiaan että tuohon linkittämääsi ketjuun ei ole vielä tämä kuumeisen sairas ihminen ole vielä osallistunut. Ehkä sekään ei ole kuin ajan kysymys.:)
Totta haastat ystävä hyvä! Minunkin mielestäni olisi hyvä jos täällä tosiaankin pysyttäis ihan oikeasti "asiassa".
Hienoa että linkitit oikean osoitteen noille sairaille jutuille joista täällä on saanut kärsiä yksi jos toinenkin ja ihan syyttä suotta.
Täällä on joskus turhauttavaa kun tosiaankin yrittää saada joitakin neuvoja ongelmiinsa niinkuin Suomi24 muilla palstoilla. Aina ne tahtoo kääntyä siihen samaan yhtä ihmistä koskeviin maata kaataviin ongelmiin. Naurettavaa siinä on että jatkuvasti ja aina niissä viitataan ihan tarkoituksellisesti sen urpon taiteeseen joko linkeillä tai epäsuorasti. Kun porukka ei pidä niin sehän on ilmiselvän kateellinen :)
Jotain tolkkua tänne pitäisi saada, sheriffi esimerkiksi! - asia!!
asiaa!
- Niinpä!!!!!
"Täytyy toki myöntää että tulin tälle palstalle ihan vain vihjeen perusteella enkä todellakaan osaa maalailla enkä piirtää."
Mutta tulit kuitenkin. =o Oliko ehkä ihan tarkoituksellisesti tarvetta lisätä tämän ihmisraunion tuskaa- kysyn vaan? Meillä ihmisillä täällä elämässä on kummalinen tapa ihan porukalla ruveta kiusaamaan ihmistä jonka kokee olevan itseään alempiarvoinen. Sama ilmiö on todennettavissa kyseistä asiaa koskevissa väitöskirjoissa täällä nettiverkostossakin.
Mielestäni on todella raukkamaista "lyödä lyötyä" niinkuin tällä kyseenomaisella palstalla on toistuvasti tapahtunut.
Joskus tuntuu ihan uskomattomalta että ihmiset eivät pysty näkemään milloin "koira vie miestä". Toivottavasti toi rinnastus kertoo edes jotain tämän palstan lukijoille!
Sanomattakin on selvää että tunnen hiukan empatiaa tätä "oikeudeton" nimimerkkiä kohtaan, sillä hän on todellakin ihan varmasti käynyt melkoisen mielenliikkeen omasta mielestään kohtaamansa 'epäinhimillisen trakedian vuoksi'. Toivon vaan että kyseinen ihminen saa edes joskus rauhan noilta käsittämättömiltä ajatuksiltaan ja pystyisi jatkamaan elämässään eteenpäin 'puhtain purjein'.
Kaikista suurin toivomukseni on että jättäisitte tämän ihmisen kyseistä asiaa kohtaan herjaamat jutut omaan arvoonsa. Näin ehkä tänne saadaan edes jonkinlainen rauha. - taidettavaan
Taiteellisuus on käsite, joka sisältää myös luomisen tuskan ja tästä yleensä keskustelua käydään enempi vähempi riitasoinnussa. Jos haluat keskustella taiteesta noin matearilismin näkökulmasta niin tämä foorumi on väärä (täällä ei käyttäjät puhu vaan tekijät).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996013
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282823Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764