Mitenkä järjestetään häät, kun suvut ja ystävät on eri puolilta Suomea? Eli välissä sellainen lähemmäs 1000 km. Kaksia häitä ei oikein innostaisi pitää ja puoleen väliinkin on noin 500 km. Hääjuhlista olemme molemmat unelmoineet, joten ikävältä tuntuisi vain mennä naimisiin maistraatissa. Ei ole vielä kiire, mutta tällainen ongelma pitäisi selvittää ennen kuin muuta lähtee suunnittelemaan. Vierailla menee useampi tunti raahautua paikalle ja samoin myös pois. Onko vastaavanlaisia tapauksia ja kuinka niistä on selvitty?
Eri puolilta Suomea?
iso kysymys
187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No katsotte ensiksi sen hääpitäjän sen mukaan missäpäin majailee suurin osa vieraista, tai tärkein osa, tai se osa joka ei pääse niin helposti liikkumaan. Tosin helpointa olisi järjestelyjen kannalta kuitenkin valita paikka missä itse asuu tietenkin.
Sitten etsitte paikkakunnalta tai lähettyviltä esimerkiksi leirikeskuksen tms. minkä saa varattua vaikka koko viikonlopuksi kokonaan omaan käyttöön ja missä on juhlatilan lisäksi yöpymispaikkoja ja järjestätte juhlat siellä. Etsivä löytää eikä tule välttämättä niin kalliiksi kuin kuvittelisi, tosin esim. keskikesällä leirikeskukset saattavat olla ikävästi varattuja useimpina viikonloppuina. Näin kuitenkin hääväen ei tarvitsisi maksaa useita hotelliyöpymisiä kun matkakin on aika pitkä ja vaivalloinen ja rahaa palaa. Tietysti on myös olemassa komeita kartanoita joissa on huoneita mutta niissähän on sitten hotellihinnat, joten en pitäisi mitenkään pahana vaihtoehtona luonnonkaunista maisemaa vaikkapa järven rannalla ja juhlatilaahan voi sitten somistella niin paljon kuin sielu sietää.
Olen myös kuullut että vastaavissa tapauksissa osa hääväestä on ottanut tilausbussin, en tosin ole tietoinen oliko tämä kenen järjestämä ja maksama, mutta sitäkin kannattaa ehkä kysellä. eikä tarvitsisi kenenkään väsyä autonratissa.
Ja tietysti on olemassa se ihan yksinkertainenkin vaihtoehto että liittää kutsuun hotellien yhteystietoja, jotkut ovat käsittääkseni pyytäneet ihan tarjouksia jos "samaa seuruetta" majoittuu hotellin täydeltä, mutta en sitten tarkemmin tiedä miten se toimii.
Meillä oli n 50 hengen häät joten majoitus oli siinä mielessä helppoa. Varaamassamme huvilassa oli 11 yöpymispaikkaa ja pihalle raahasimme yhden asuntovaunun, nukkumispaikat olivat aika alkeelliset mutta vieraille ilmaiset. Lisäksi välittömässä läheisyydessä oli leirintäalue mökkeineen jonka yhteystiedot liitimme kutsuun jos joku halusi varata itselleen yksityisempää majoitusta, mutta kukaan ei sieltä mökkiä varannut. Tietystikään puitteet eivät olleet niin komeat kuin ehkä monissa muissa häissä mutta meininki oli rento eikä kukaan ole valitellut jälkikäteen.
Vaihtoehtoja siis löytyy, se on sitten vaan oikeastaan siitä kiinni mitä haluaa, paljonko on porukkaa ja mikä on budjetti.