Eikö ole kerrassaan typerää, että jengi nyhjää omissa betonilaatikoissaan ja itkee yksinäisyyttään? Asiaan on tultava muutos.
Olen tälläinen pikkuinen lapsinainen. Tykkään junamatkoista, puistoista, rautatieasemista, viinistä, onnettomista lopuista, kahviloista, lähiöbaareista, runoista, musiikista, kesäöistä rannalla ja letkeistä ihmisistä.
Nyrpeää nokkaa näytän tiukkapipoisuudelle, normeille, ulkokultaisuudelle, oravanpyörälle ja liian suurille odotuksille. Mulle elämässä tärkeää on näkeä, kokea, nauttia, nauraa, itkeä ja tuntea.
Kuitenkin huolimatta siitä miten helvetin hyvä tyyppi olen, mulle on tässä vuosien varrella käynyt niin, että omien rakkaiden ystävien kanssa suhteet ovat vähän väljähtyneet; oma elämäni on kuitenkin ollut ylösalasylösalas-aaltoa, ja ystävieni sitten tasaisempaa. Ne taitaa vähän pelätä mua. Olen siis aika keskeneräinen, beware. Ailahtelen, sekoilen, kadotan, katoan, tulen riippuvaiseksi, kyllästyn. Mut kykenen joskus jopa ystävyyden ja rakkauden tekoihin ja lojaaliuteen.
Oliskohan jossakin ihmisolentoja joiden kanssa voin tutustua, jutella, ehkäpä käydä vaikka baareissa, konserteissa, puistossa pussikaljalla, kahvilla, kasvatella tomaatteja, syöttää puluja tai liftata Lappiin? Maili- tahi kirjekaveruuskin sopii. Kunhan olet ihminen. :)
[email protected]
Peace & love, mates :)
ainii. oon 20v. -.-
peace and love (:
rajatilapersoona
3
304
Vastaukset
- 69M96
tuossa iässä täytyykin vielä olla keskeneräinen jos keran tässäkin :) t:42 v
- einyhväri
niinpä...asiaa muuten turiset. ihmiset valittaa neljän seinän sisällä ja etsii ystäviä tai jotain??? sit ku niille vastaat ja heität postilla kaikki häviää taivaan tuuliin. tai sit istutaan kotona ja tehdään käsitöitä. perk...eläähän täällä pitäis. niin minä ainakin teen ja kakaran kengissä minäkin 45v. ei haittaa. ikäiseni kaikki taitaa vaan olla himas ja nyhjätä. eikä osaa katsella maailmaa ja menoja .
- -.-
Et lue sähköpostiasi..? :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi832716On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962547Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu882065Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511500Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve331459Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161456