Olisiko parempi että tämä palsta

4+7

..olisi selkeästi suunnattu vain narsisteille ja se myös selkeästi ilmoitettaisiin, kun vähäinenkin asioista eri mieltä oleminen, faktatiedon esittäminen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, uhrien kertominen kokemuksistaan narsistin kanssa jne. saa narsistit kiehumaan ja hyökkäämään eri mieltä olevan kimppuun?

71

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -----

      Mihin narsisti omaa palstaa tarvitsee? Mistä täysin sisäisesti tyhjät ihmiset sitten keskustelisi? Eihän täällä kohta olisi viestin viestiä. Mun narsku ei jaksa edes lukea muiden tekstejä. Päivän lehdestä sarjakuvat just onnistuu, mutta muu ei kiinnosta kuin oma itse.

    • entinen uhri

      Kaksi palstaa olisi hyvä juttu. Toinen narsisteille ja toinen uhreille. Narsistit voisivat vaikkapa keskustellu keinoista miten uhri rääkätään parhaiten henkisesti loppuun.

      • 2+7

        Jos olis palsta erikseen uhreille niin kyllähän ne narsistit änkeis molemmille taatusti ja täällä ei liene resursseja sen valvomiseen ettei niin kävis. Ja moderointi vaatisi mielestäni oikeastaan jonkinlaista asiantuntemusta ja kokemusta narsismiasiasta.

    • Metkuilijat

      Hassu narrimainen kommentti narskuttimelta,tää kanava kun on jo narsistien sekoilupalsta OOOoooohhohhohhoooooo!!!!

    • ent.ilkis

      Tein eilen aloituksen, joka koski syytä, miksi narsisti pesii niin hanakasti täällä.

      Se oli se kuviteltu paremmuus.

      Täällä hän voi paremmin kuvitella olevansa muita parempi, koska väärässä olon osoittaminen on täällä vaikeampaa.
      Ja jos tiukka paikka narsistille tulee, niin ainahan hän voi linkittää englannin kielisen "faktatiedon", jonka sisältöä ei itsekään ymmärrä. Tai hän voi (eng.kielisen puuttuessa) väittää, että vastapuoli ei vain ymmärrä hänen "argumenttejaan"....Hän vaatii selityksiä, perusteluita, argumentteja yms. - mutta ei koskaan ulota vaatimustaan itseensä.

      Näinhän se kulkee ja ylemmyys säilyy. (ainakin hänen omassa päässään)

      • n.o.p.p.a.

        "Ja jos tiukka paikka narsistille tulee, niin ainahan hän voi linkittää englannin kielisen "faktatiedon", jonka sisältöä ei itsekään ymmärrä."

        Jos sinä et jotain ymmärrä eihän se tarkoita, että kukaan muukaan ei ymmärrä. :)
        Ilmeisesti kyseinen "puute" itsessäsi sitten ärsyttää suunnattomasti, kun laitat senkin muiden syyksi...

      • 8+2

        Juuri niin,

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Minä?

        Opiskelen englanniksi - toinen kotimaiseni on saksa. Sehän siinä juuri hauskaa olikin!
        :D

      • n.o.p.p.a.
        ent.ilkis kirjoitti:

        Ja minä olen venäjän keisari...Jos kyse oli "sisälukutaidosta", niin luulisi olevan silloin samantekevää millä kielellä se teksti on kirjoitettu. :)

      • muksailijat

        Niinpä just,miksi joku narsisti pesii täällä niin hanakasti?
        Yksi syy voipi olla että ovat odottamassa täällä omaa uhriaan,ovat siis kytiksellä.

        Toinen syy voi olla tuo jatkuva oman egonsa esille tuominen ja juttujen oikaisu omaksi hyväksi koska heissä ikinä mitään vikaa ole kun kerta ovat huippu yksilöitä ja elävät jossain eliitissä kuulemma:DDDD

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Ja minä olen venäjän keisari...Jos kyse oli "sisälukutaidosta", niin luulisi olevan silloin samantekevää millä kielellä se teksti on kirjoitettu. :)

        Jos sinä et ole "jotain" niin eihän se tarkoita, että kukaan muukaan ei ole. :) Vai tarkoittaa kuitenkin nyt? :D

        Ilmeisesti kyseinen "puute" itsessäsi sitten ärsyttää suunnattomasti, kun laitat senkin muiden syyksi... :D

        Jos puhuu yhtä ja laittaa sanojensa tueksi englannin kielisen "faktan", jossa puhutaan aivan toisesta asiasta, niin.....oliko kyse _kenen_ sisälukutaidosta? Ehkä hänen edelleen kannattaisi pysytellä siinä suomen kielisessä wikissä, suomenkielikään kun ei aina mene jakeluun.....Syyllistäminen on äkkiä sama kuin syyllisyys....harhaluulo muuttuu luuloksi jne.

        Täällä on näköjään nimimerkit vaihtuneet, mutta jutut pysyneet täsmälleen samoina....vuodesta toiseen.
        - Löytyykö selitystä? :D

        Jaa tästä tuli näköjään pingis-matsi...
        Keksisit joskus jotain omaakin. :)
        Ja nyt vedät tähän jo mukaan aiemmat keskustelusi jonkun toisen kanssa, joista mulla ole aavistustakaan...Pysy asiassa.
        Minä en liity noihin syyllistämis-harhaluulo ( Mitä lie ) keskusteluihisi millään tavalla, mutta ilmeisesti sulle kaikki ihmiset vastaa sitten yhtä ja samaa...Sehän tuntuu täällä olevan aika tyypillistä, että syytetään yhtä henkilöä kaikkien muidenkin tekemisistä ja sanomisista.

        "- Löytyykö selitystä? :D"

        Kerrohan itse, miksi tämä nimimerkki asia vaivaa sinua niin suunnattomasti...Tuntuuko sinusta, ettei asiat ole hallinnassasi, jos joudut pähkäilemään kuka minkäkin nimimerkin takana on?
        Se on voi voi... :)

        Ja jos se enkun kieli tuottaa sinulle niin suuresti hankaluuksia voin kyllä tästä lähtien suomentaa ne tekstit ja vaikka tavuviivoittaakin ihan vain sinua varten. :)

        Muita erityistoiveita?

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Ja jos se enkun kieli tuottaa sinulle niin suuresti hankaluuksia voin kyllä tästä lähtien suomentaa ne tekstit ja vaikka tavuviivoittaakin ihan vain sinua varten. :)

        Muita erityistoiveita?

        ....übersetzen Sie dieses zu Englisch, bitte......und vergessen Sie nicht Trennung!

        :D

      • ent.ilkis
        ent.ilkis kirjoitti:

        ....übersetzen Sie dieses zu Englisch, bitte......und vergessen Sie nicht Trennung!

        :D

        Auf Abschluss der Übersicht, gegeben Ihnen etwas weitere Information über das Projekt. Ihnen auch gegeben die Wahl, zum anzumelden, um die Entdeckungen der Studie zu empfangen, sobald das Projekt komplett ist. Merken Sie bitte, dass Ihnen nicht die Resultate gegeben, was Ihre Freunde über Sie sagten, und sie sehen nicht, was Sie über Ihre Freundschaft mit ihnen sagen. Die folgende Seite bittet Sie, Ihre informierte Zustimmung zur Teilnahme an der Studie zur Verfügung zu stellen.

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Jaa tästä tuli näköjään pingis-matsi...
        Keksisit joskus jotain omaakin. :)
        Ja nyt vedät tähän jo mukaan aiemmat keskustelusi jonkun toisen kanssa, joista mulla ole aavistustakaan...Pysy asiassa.
        Minä en liity noihin syyllistämis-harhaluulo ( Mitä lie ) keskusteluihisi millään tavalla, mutta ilmeisesti sulle kaikki ihmiset vastaa sitten yhtä ja samaa...Sehän tuntuu täällä olevan aika tyypillistä, että syytetään yhtä henkilöä kaikkien muidenkin tekemisistä ja sanomisista.

        "- Löytyykö selitystä? :D"

        Kerrohan itse, miksi tämä nimimerkki asia vaivaa sinua niin suunnattomasti...Tuntuuko sinusta, ettei asiat ole hallinnassasi, jos joudut pähkäilemään kuka minkäkin nimimerkin takana on?
        Se on voi voi... :)

        Oh, tut es? … tut es nicht stören Sie mich an allen….

      • 16+15

        Kyllä se vaan noin näyttäisi menevän.
        Enkä usko, että minä ja sinä olisimme läheskään ainoat, joille nuo muutamat tekstit ovat täyttä hebreaa, ainoa asia minkä oletan olevan tarkoituksena on se, että niillä halutaan todistella narsistien ylivertaisuutta muihin ihmisiin verrattuna mutta tehdään se usein tavalla josta juuri kukaan ei saa selvää, joten kai ajatellaan että sitten ei voi väittää vastaankaan. Enkä usko että tänne olisi eksynyt muutama ylivertaisen älykäs ja sivistynyt ihminen joita suurin osa ei pysty ymmärtämään. Ainakaan se ei kerro älykkyydestä ja sivistyneisyydestä kun he sitten muutaman kommenttinsa kirjoittavat ihan selkokielellä kun nämä sitten ovat niin toisia mitätöiviä ja herjaavia komentteja, suorastaan ala-arvoisia.

      • n.o.p.p.a.
        ent.ilkis kirjoitti:

        Auf Abschluss der Übersicht, gegeben Ihnen etwas weitere Information über das Projekt. Ihnen auch gegeben die Wahl, zum anzumelden, um die Entdeckungen der Studie zu empfangen, sobald das Projekt komplett ist. Merken Sie bitte, dass Ihnen nicht die Resultate gegeben, was Ihre Freunde über Sie sagten, und sie sehen nicht, was Sie über Ihre Freundschaft mit ihnen sagen. Die folgende Seite bittet Sie, Ihre informierte Zustimmung zur Teilnahme an der Studie zur Verfügung zu stellen.

        Wow, THAT was embarrassing...How old are you...Five?
        I see you take my comment quite seriously...
        Why? I mean you've always told everyone, how strong self-esteem you have...
        I just can't see it. :)

        I didn't understand anything what you just said, but if i'm honest, i don't like german very much...
        So please, write english or finnish next time, thank you. :)

        Miten saisi kaaliisi (siis millä kielellä) että en tarvitse suomennoksia; ymmärran saksaa ainakin yhtä hyvin. Jos siis aiot tulkata minulle, sinun pitää tehdä se saksan kielellä.

        Ja englanniksi tuo edellä ollut saksankielinen teksti kuuluu näin:

        "On completing the survey, you will be given some further information about the project. You will also be given the option to sign up to receive the findings of the study once the project is complete. Please note that you will not be given the results of what your friends said about you, and they will not see what you say about your friendship with them.

        The next page asks you to provide your informed consent to participating in the study. "

        Tavuviivat ehkä osaat hoitaa paikoilleen...että edes jossain olisit sanojesi mittainen, etkä pelkkä irvikuva siitä, mitä yrität esittää.

        *itkee ja nauraa yhtä aikaa*

        Anna mun kaikki kestää...
        Irvikuva, tai ei...Ainakin mulla on vielä itsekunnioitus tallella. :D
        Sinä se et vain osaa lopettaa...
        No tee itsestäsi pelle aivan vapaasti, eihän se mulle kuulu.

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        *itkee ja nauraa yhtä aikaa*

        Anna mun kaikki kestää...
        Irvikuva, tai ei...Ainakin mulla on vielä itsekunnioitus tallella. :D
        Sinä se et vain osaa lopettaa...
        No tee itsestäsi pelle aivan vapaasti, eihän se mulle kuulu.

        Mikäs narsistilta itsekunnioituksen veisikään?....kun et edes tiedä mikä se on.

        Jos olisit kunnioittanut itseäsi et olisi pyytämättä alkanut isotella asialla, josta et lopulta osannutkaan mitään.
        En tiedä, miksi aihe sinua niin jurppikin.... Muistaakseni en ole kanssasi puhunut koskaan yhtään mitään - ainakaan tuolla nimimerkillä - ja kuitenkin käyttäydyt minua kohtaan kuin olisit ollut paljonkin kanssani tekemisissä.
        Se ehkä kertoo jotain minulle - mutta ei mitään kovin tärkeää. Kukaan täällä ei ole minulle tärkeä.

        Nimimerkkinsä voi aina vaihtaa, mutta ajatukset säilyvät samoija ja paljastavat henkilön nimen takaa - AINA ennen pitkää.... Se kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran alkaa tyhjästä vit*uilla ja esittää viatonta ja entuudestaan tuntematonta.

        Motivaatio kuljettaa ihmistä, niin myös sinua.

        Ei aihe minua vituta, vaikka ymmärränkin miksi haluat niin ajatella...
        Se on sinun päähän pinttymäsi, ei minun. :)
        Ehkä en tuntenut samanlaista pätemisentarvetta, kuin sinä, joten annoin sinun sekoilla yksinäsi...Ei jaksa lähteä kaikenmaailman provojen vietäväksi.

        "Motivaatio kuljettaa ihmistä, niin myös sinua. "

        Tässä asiassa täytyy sanoa, että olen eri mieltä.
        Sinä sen sijaan tunnut olevan aika ennalta-arvattava persoona.

        Enkä ole tuntematonta yrittänytkään täällä esittää...Vaikka luulen, että tiedät sen varsin hyvin.

        "Ei jaksa lähteä kaikenmaailman provojen vietäväksi."

        - Etkö? ...edellä olevasta sitä on vaikea huomata. Suorastaan hanakasti kävit päälle....ehkä itsetuntosi ja -kunnioituksesi oli kohotusta vailla. Anteeksi, ettet saanut nyt tälläkään kertaa haluamaasi.

        Eikös se niin ollut, että syvimmät urat soivat pisimpään....;D

      • ent.ilkis

        Eikä?

        Sillä on ollut montakin nimeä tuon mainitsemasi jälkeen .... mutta ei ikinä ilkikurimusta.

        Jos tuon häpeäsi ulkoistaminen minuun sinua lohduttaa, niin oli mukava olla avuksi...Tänä iltana voitkin sitten mennä hyvillä mielin nukkumaan.
        Ei tarvitse kiittää.

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Jos tuon häpeäsi ulkoistaminen minuun sinua lohduttaa, niin oli mukava olla avuksi...Tänä iltana voitkin sitten mennä hyvillä mielin nukkumaan.
        Ei tarvitse kiittää.

        Älä sinä rassukka minusta huolehdi! Olen niin vahva, että ilman sinuakin hyvin pärjään.

        Mytomaniset tapasi ovat edelleen tallella ja nähtävissä jokaisessa viestissäsi.....se on tavaramerkkisi, josta et pääse ja joka paljastaa sinut missä tahansa kirjoitat ja millä tahansa nimellä.

        BTW; Itsehän siihen tuppauduit....en pyytänyt. Sinä valitsit minut - en minä sinua.

        Vai että valehtelijakin vielä olet...Mielenkiintoista. Kerro toki lisää...

      • n.o.p.p.a.
        ent.ilkis kirjoitti:

        Eikä?

        Sillä on ollut montakin nimeä tuon mainitsemasi jälkeen .... mutta ei ikinä ilkikurimusta.

        Tasan kaksi...
        Monta SIVUnikkiä itselläsi on ollut? Ei taida sormet, eikä varpaat riittää... :D

      • n.o.p.p.a.

      • n.o.p.p.a.

      • ent.ilkis
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Vai että valehtelijakin vielä olet...Mielenkiintoista. Kerro toki lisää...

        Eihän mun tarvitse, sinähän minusta kerrot - koko ajan...etkä PYSTY lopettamaan.

        Mikä minussa ärsyttää eniten? Sekö, etten tee kuten haluat? Se on kuulemma yleisesti se, millä saa narsun raivon partaalle....vai oletko eri mieltä? :D

        Mutta rauhoituhan nyt.... Kuivaa suupielet ja ota opiksesi. Muuta en taida enää sulle sanoa.

      • ent.ilkis

        Jaa...vai levyraato....Noh. Mitäs tohon nyt rupattelis....

        Musiikkimaku paljastaa ihmisestä aika paljon. Olen aina ihmetellyt tyyppejä jotka kuuntelee jotain v*tun "leeviändliivingsejä."...itse en tykkää....KMFDM -Vive La Mort ...samaa kamaa. No way.

        Oliko muita ehdotuksia? Kenties jotain musiikkia?

        Rauhoitu? Nauran täällä itseni hengiltä... :D

        Mikä ärsyttää eniten? Hmm...En osaa sanoa, kun et ole onnistunut ärsyttämisessäni vielä kertaakaan.
        Anteeksi jos tuotin pettymyksen...
        Yritin kyllä kovasti suuttua, mutta ei onnistunut kun naurattaa noiden kommenttiesi lukeminen liikaa... :(

        Ai enkö?

        Sepä kumma...ja kuitenkin olen sinulle NIIN tärkeä, että kuljet perässäni räksyttämässä....alkujaankin se olit sinä, joka tunsi mielenkiitoa tekstiäni kohtaan.

        Jos sinä olet linkittänyt englanninkielisiä tekstejä tänne - referoimatta niitä mitenkään - sitä en tiennyt....Joku sinuun kuitenkin osui (ja pahasti)....muuten et olisi vaivautunut....

        Kuten sanoin; motiivi kuljettaa ihmistä.

        Puhu vain omasta puolestasi. :)

        Et vieläkään osaa lopettaa. Miksi?

      • n.o.p.p.a.
        ent.ilkis kirjoitti:

        Jaa...vai levyraato....Noh. Mitäs tohon nyt rupattelis....

        Musiikkimaku paljastaa ihmisestä aika paljon. Olen aina ihmetellyt tyyppejä jotka kuuntelee jotain v*tun "leeviändliivingsejä."...itse en tykkää....KMFDM -Vive La Mort ...samaa kamaa. No way.

        Oliko muita ehdotuksia? Kenties jotain musiikkia?

        Laita itse parempaa äläkä valita...Mikä v*tun jukeboxi minä sulle olen? :D

      • ----------
        ent.ilkis kirjoitti:

        Ai enkö?

        Sepä kumma...ja kuitenkin olen sinulle NIIN tärkeä, että kuljet perässäni räksyttämässä....alkujaankin se olit sinä, joka tunsi mielenkiitoa tekstiäni kohtaan.

        Jos sinä olet linkittänyt englanninkielisiä tekstejä tänne - referoimatta niitä mitenkään - sitä en tiennyt....Joku sinuun kuitenkin osui (ja pahasti)....muuten et olisi vaivautunut....

        Kuten sanoin; motiivi kuljettaa ihmistä.

        Pakko sanoa tässä muutama sananen koska olet täällä aika vähän käynyt ja et ehkä ole ihan kartalla näiden nimien kanssa. Ihmetyttää silti se, että nämä poissa ollessasi ilmestyneet uudet nimet silti käyttäytyvät samoin kuin joku edellinenkin.
        Esimerkiksi lottamarin paljastuttua ilmestyi M.B. ja sen nimen ryvetyttyä ilmestyi ensin d.i.c.e ja kun se kiukuspäissään oli poistanut rekatun nimensä (kuten teki aiemmin jo lottamari_1 ja j.o.k.u.) syntyi n.o.p.p.a.
        Muitakin yhtäläisyyksiä on. Kaikki nämä nimimerkit HETI nuoleskelivat hennaa ja ilkeilivät sinulle. Näin ulkopuolisesta tarkkailijasta se tuntui oudolta kuinka kukaan tietää alkaa vinoilla kenellekään jota ei aiemmin ole missään yhteydessä tavannut? Alkoi minullakin raksuttaa vaikka hidas olenkin. Henna näytti alkuun nielleen d.i.c.e.n asettaman syötin. Enää en ole ihan varma.
        Mieleen nousee kysymys miksi. Muistan sinun ja hennan kirjoittaneen täällä jostain yhteen sattumasta joka koski hennan kohdalla lottamaria ja sinun kohdallasi temppuilijaa. En viitsi siihen palata tarkemmin kun en tarkasti ymmärtänyt mistä oli kyse.
        Vielä oudommaksi juttu tulee kun ottaa huomioon että sinä ja henna olette samalla linjalla, vedätte yhtä. Jos kyse olisi vaan mielipiteistä kuten kai täällä kuuluisi olla niin miksi vain hennaa nuoleskellaan kun samoin ajattelevia onkin kaksi? Kyllähän narsumme tähän jonkin selityksen keksii mutta ei sano totuutta. Minä veikkaan että syynä ovat vanhat kaunat sekä sinua että hennaa kohtaan. Kaunat ovat erilaisia liittyen sinuun ja liittyen hennaan , se selittänee erilaisen kohtelun.
        Pyytämättä tämän tähän runoilin. Olet mielestäni palstan ehdottomasti paras kirjoittaja. Ajattelet muitakin kuin vain itseäsi.

      • n.o.p.p.a.
        ---------- kirjoitti:

        Ja kun Ilkikurimus ei enää keksi sanottavaa syntyi nimimerkki --------. :D

        Näkee kyllä idioottikin mistä tuossakin oli kyse.
        Jos joku sekoittaa minut Ilkikurimukseen, Lottaan, tai mihin nyt ikinä, niin on kyllä kyseinen nimimerkki silloin itse.
        Säännöllisin väliajoin joku puska käy sitten vähän nuoleskelemassa ja kehumassa näitä nimmareita. ;)

        On se joillekin se häpeä vain niin sietämätön juttu, että pitää vielä kehitellä joku mielikuvitus nimimerkki, että saa sen itsetunnon nostettua...

        En ole kyllä suoraan sanottuna koskaan ymmärtänyt sitä...
        Vaikka sama meno onkin ollut havaittavissa jo pitkään.

      • niimpä niin

        Olen aina ollutkin sitä mieltä että nimimerkit Temppuilija, Lottamari, Yxex, Maljojen_Prinsessa, Ilkikurimus, MB, Elisakettu. Kuuluvat samalle henkilölle. ( tai samoille. )

      • sivustahuutaja;D
        niimpä niin kirjoitti:

        Olen aina ollutkin sitä mieltä että nimimerkit Temppuilija, Lottamari, Yxex, Maljojen_Prinsessa, Ilkikurimus, MB, Elisakettu. Kuuluvat samalle henkilölle. ( tai samoille. )

        JA lynett!

      • jo hollilla

        muuten samaa mieltä mutta ilkikurimus ei kuulu tiohon joukkoon ja tiedät sen kyllä ja perusteena se että kukaan ei tappele itsensä kanssa mutta kamuttaa kyllä

      • Sivusta toinen
        sivustahuutaja;D kirjoitti:

        JA lynett!

        Ja ehkä Halebobkin?

      • 10+13
        jo hollilla kirjoitti:

        muuten samaa mieltä mutta ilkikurimus ei kuulu tiohon joukkoon ja tiedät sen kyllä ja perusteena se että kukaan ei tappele itsensä kanssa mutta kamuttaa kyllä

        Mullakin tunne ettei ilkikurimus kuuluisi joukkoon.

      • erimielinen
        niimpä niin kirjoitti:

        Olen aina ollutkin sitä mieltä että nimimerkit Temppuilija, Lottamari, Yxex, Maljojen_Prinsessa, Ilkikurimus, MB, Elisakettu. Kuuluvat samalle henkilölle. ( tai samoille. )

        Vaiha ilkis noppaan niin ollaan samaa mieltä.

      • saunatonttu67
        jo hollilla kirjoitti:

        muuten samaa mieltä mutta ilkikurimus ei kuulu tiohon joukkoon ja tiedät sen kyllä ja perusteena se että kukaan ei tappele itsensä kanssa mutta kamuttaa kyllä

        Ilkikurimus kuuluu ehdottomasti samaan porukkaan. :DDDDDDDDDD

      • n.o.p.p.a.
        erimielinen kirjoitti:

        Vaiha ilkis noppaan niin ollaan samaa mieltä.

        Hahah!

      • hahahahax1000
        saunatonttu67 kirjoitti:

        Ilkikurimus kuuluu ehdottomasti samaan porukkaan. :DDDDDDDDDD

        kas noppahan se siinä arpoo ajattelit tehdä sen mitä vielä voit ja mitä hullun narsistin tarviikin

      • kummaatouhua
        niimpä niin kirjoitti:

        Olen aina ollutkin sitä mieltä että nimimerkit Temppuilija, Lottamari, Yxex, Maljojen_Prinsessa, Ilkikurimus, MB, Elisakettu. Kuuluvat samalle henkilölle. ( tai samoille. )

        Ajatelkaas sitä jos noin on, niin kun täällä kaikki muut kyllästyis tähän typeryyteen eikä enää kävisi palstalla ollenkaan ja sama multinikki joutus aina keskusteleen itsensä kanssa? Sitten tietenkin voisi itse tekaista vaikka jonkun "uhrikirjoituksen" ja houkutella sillä jonkun uhrin kirjoittamaan, sellaisen joka on uusi palstalla eikä tiedä mikä meininki täällä on?

      • saunatonttu69

        Tottakai oot. Tai sitte se sun kamus. :DDDDDDDDDDDD

      • pussska

        N.o.p.p.a. oli oikeassa kyllä näi o!

      • tiedossa oli
        kummaatouhua kirjoitti:

        Ajatelkaas sitä jos noin on, niin kun täällä kaikki muut kyllästyis tähän typeryyteen eikä enää kävisi palstalla ollenkaan ja sama multinikki joutus aina keskusteleen itsensä kanssa? Sitten tietenkin voisi itse tekaista vaikka jonkun "uhrikirjoituksen" ja houkutella sillä jonkun uhrin kirjoittamaan, sellaisen joka on uusi palstalla eikä tiedä mikä meininki täällä on?

        Noinhan se on.

      • ------

        Noinhan on jo käynyt. Ilkis käy harvoin ja hennakaan ei kiinnosta kovin paljoa kirjotella, sääli sillä molemmilla olisi asiaa eikä mitään fucking kamutusta.
        Täällä on tämän mukaan ainakin 4 eri kirjoittajaa. En usko hennaa ja ilkista samaksi enkä ketään kamuista kummaksikaan noista. Koska minäkään en ole henna enkä ilkis olen kolmas kirjoittaja heidän lisäkseen ja näin ollen meitä on täällä ainakin 4. Kyllähän se narsulle riittää joka hovia kaipaa ja mkanipuloida haluaa.

      • saunatonttu69
        kummaatouhua kirjoitti:

        Ajatelkaas sitä jos noin on, niin kun täällä kaikki muut kyllästyis tähän typeryyteen eikä enää kävisi palstalla ollenkaan ja sama multinikki joutus aina keskusteleen itsensä kanssa? Sitten tietenkin voisi itse tekaista vaikka jonkun "uhrikirjoituksen" ja houkutella sillä jonkun uhrin kirjoittamaan, sellaisen joka on uusi palstalla eikä tiedä mikä meininki täällä on?

        Nyt vaan oottelemaan koska ketju tekee mystisen katoamisTempun. :DDD

      • sivustahuutaja;D kirjoitti:

        JA lynett!

        Peukutan =)

        Mutta tsot tsot pikkanen, älä tuu meikän reviirille ja jätä ulkopuolelle moisesta leikistä. Kiiiitos.

      • ent.ilkis
        saunatonttu69 kirjoitti:

        Nyt vaan oottelemaan koska ketju tekee mystisen katoamisTempun. :DDD

        Tarttiskohan tätä kommentoida vai tyydynkö juomaan vain kahvia?

        - Juon kahvia.

        Kiva toi "katoamisTemppu"....:)...ja syythän tulee mun niskaan. Tietysti.

      • saunatonttu69
        ent.ilkis kirjoitti:

        Tarttiskohan tätä kommentoida vai tyydynkö juomaan vain kahvia?

        - Juon kahvia.

        Kiva toi "katoamisTemppu"....:)...ja syythän tulee mun niskaan. Tietysti.

        On se kiva että kaikki on samaan aikaan paikalla! :DDDDDDD

      • Laittaako vaikka mun nikin niskaan, kyllä se kantaa ja saapa vähän väriä pintaan.

        Ai niin...mutta sekin on itsesyyllistämistä, mitäs nyt tehdään ;) ?

      • Sinä !

        Tai siis minä.... höh....meni pieleen...ööö tota... joo, MINÄ (siis sinä) =)

        Vidu et jengi on sekasin (pienissä vainopäissään) tai sitten joku todellakin hauskuuttaa itse itseään.

        Who cares, let the game begin...again...kids, have fun !

      • Eläköön
        lynett kirjoitti:

        Sinä !

        Tai siis minä.... höh....meni pieleen...ööö tota... joo, MINÄ (siis sinä) =)

        Vidu et jengi on sekasin (pienissä vainopäissään) tai sitten joku todellakin hauskuuttaa itse itseään.

        Who cares, let the game begin...again...kids, have fun !

        narsismipalsta!

        http://www.youtube.com/watch?v=pWBLI9E6tg4

      • n.o.p.p.a.

      • oh hoho hooo
        ---------- kirjoitti:

        Pakko sanoa tässä muutama sananen koska olet täällä aika vähän käynyt ja et ehkä ole ihan kartalla näiden nimien kanssa. Ihmetyttää silti se, että nämä poissa ollessasi ilmestyneet uudet nimet silti käyttäytyvät samoin kuin joku edellinenkin.
        Esimerkiksi lottamarin paljastuttua ilmestyi M.B. ja sen nimen ryvetyttyä ilmestyi ensin d.i.c.e ja kun se kiukuspäissään oli poistanut rekatun nimensä (kuten teki aiemmin jo lottamari_1 ja j.o.k.u.) syntyi n.o.p.p.a.
        Muitakin yhtäläisyyksiä on. Kaikki nämä nimimerkit HETI nuoleskelivat hennaa ja ilkeilivät sinulle. Näin ulkopuolisesta tarkkailijasta se tuntui oudolta kuinka kukaan tietää alkaa vinoilla kenellekään jota ei aiemmin ole missään yhteydessä tavannut? Alkoi minullakin raksuttaa vaikka hidas olenkin. Henna näytti alkuun nielleen d.i.c.e.n asettaman syötin. Enää en ole ihan varma.
        Mieleen nousee kysymys miksi. Muistan sinun ja hennan kirjoittaneen täällä jostain yhteen sattumasta joka koski hennan kohdalla lottamaria ja sinun kohdallasi temppuilijaa. En viitsi siihen palata tarkemmin kun en tarkasti ymmärtänyt mistä oli kyse.
        Vielä oudommaksi juttu tulee kun ottaa huomioon että sinä ja henna olette samalla linjalla, vedätte yhtä. Jos kyse olisi vaan mielipiteistä kuten kai täällä kuuluisi olla niin miksi vain hennaa nuoleskellaan kun samoin ajattelevia onkin kaksi? Kyllähän narsumme tähän jonkin selityksen keksii mutta ei sano totuutta. Minä veikkaan että syynä ovat vanhat kaunat sekä sinua että hennaa kohtaan. Kaunat ovat erilaisia liittyen sinuun ja liittyen hennaan , se selittänee erilaisen kohtelun.
        Pyytämättä tämän tähän runoilin. Olet mielestäni palstan ehdottomasti paras kirjoittaja. Ajattelet muitakin kuin vain itseäsi.

        Noin läpinäkyvää ja hullunkurista p*skaa en ole lukenut "sivustaseuraajalta" koskaan.

      • ooh hoh hoooh hooo
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Tasan kaksi...
        Monta SIVUnikkiä itselläsi on ollut? Ei taida sormet, eikä varpaat riittää... :D

        SIVUnikkejä varmasti riittää....... palstan ehdottomasti vastenmielisimmät tosikot joiden jäykkä sokea raivoaminen ja toisella ylemmyyden tunto luullen olevan parempi muita sekä molemmilla putkinäköisyys,sokeus itseensä työntävät pois luotaan...... ..... ja he ovat ilkis ja henna. Toinen keskustelee aina yhdellä kannalla ottaen itseensä ja toinen mieluummin vain nikeistä ja persoonista ja kirjoitusvirheistä ja muista kaikesta aiheesta riippumatta vaikka muuta väittävät. Yököttävää lukea.

      • hohohohhohhoohoooo
        ooh hoh hoooh hooo kirjoitti:

        Etkö tiennyt, että ne on yksi ja sama kirjoittelija?

        No Hennan kannan jotenkin vielä ymmärrän, ( vaikka joskus aikoinaan kovastikin väiteltiin ) mutta Ilkikurimuksen sekoiluissa ei tunnu olevan päätä, eikä häntää...
        Oikeastaan mulla on ollut aina sellainen tunne, ettei kyseessä ole yksittäinen henkilö...Pikemminkin vain joku rooli, jonka tehtävänä on inistä täällä omaa erinomaisuuttaan ja yrittää ärsyttää muita päällekäyvällä asenteellaan...
        Voisi sanoa, että olen jopa varma siitä, kun muistelen yli vuoden takaista pariakin viestiketjua...Ikävä kyllä toinen niistä ainakin poistettiin...
        Juuri se, jossa minulle valkeni asian laita. ( yllätys, yllätys... )

      • M.B.
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Jos tuon häpeäsi ulkoistaminen minuun sinua lohduttaa, niin oli mukava olla avuksi...Tänä iltana voitkin sitten mennä hyvillä mielin nukkumaan.
        Ei tarvitse kiittää.

        Kappas, ajantappona selailtu ja löytyi syvimmät urat kommentti nopalle heitettynä :D Äkkipikainen arvaukseni on, että nimimerkkien takana olevat kirjoittajat sekoittuvat iloiseksi massaksi eli yhdeksi ja samaksi henkilöksi hyvinkin ilkikurisella tavalla jonkun aivoituksissa..

        No, enhän varma voi olla, mutta suupieltä nykähdytti :)

        Lupaan pyhästi olla loukkaantumatta mikäli kysymyksessä tosiaankin on nimimerkillishenkilöllinen ajatuksellinen sekametelisoppa ;D

      • M.B.
        n.o.p.p.a. kirjoitti:

        Ja kun Ilkikurimus ei enää keksi sanottavaa syntyi nimimerkki --------. :D

        Näkee kyllä idioottikin mistä tuossakin oli kyse.
        Jos joku sekoittaa minut Ilkikurimukseen, Lottaan, tai mihin nyt ikinä, niin on kyllä kyseinen nimimerkki silloin itse.
        Säännöllisin väliajoin joku puska käy sitten vähän nuoleskelemassa ja kehumassa näitä nimmareita. ;)

        On se joillekin se häpeä vain niin sietämätön juttu, että pitää vielä kehitellä joku mielikuvitus nimimerkki, että saa sen itsetunnon nostettua...

        En ole kyllä suoraan sanottuna koskaan ymmärtänyt sitä...
        Vaikka sama meno onkin ollut havaittavissa jo pitkään.

        Hieno oli kohta: En ole tällä palstalla hirveästi aikaani viettänyt JA SITTEN litania nimimerkkejä niiden historiallisessa esiintymisjärjestyksessä.

        Ilkikurimuksella on paljon hienoja ja pitkiä kommentteja, jotka sisältävät paljon asiaakin. Ainakin ollut. Ja säännöllisesti sellaista epämääräistä jotakin, johon ainakin itse myönnän ihan julkisesti tässä, että on ihan oman tekemisenpuutteen syytä jos niihin epämääräisyyksiin sitten tarttuu ja puhtaasti omaksi ilokseen sen usein myös sitten tekee. Väärin tai oikein, narsistista tai ei, en tiedä.

        Myös muilla kirjoittajilla on ollut monia hyviä ja perusteltujakin kommentteja, joita on ollut ilo lukea erityisesti niiden luettavuuden vuoksi.

        Ja sitten tätä säännöllisesti ilmenevää palstahäröilyä parhaimmillaan. Pitäisiköhän ketju pistää aloituksen alle, jossa ainoastaan saisi mollata ja haukkua kanssakirjoittajiaan? Olisiko siitä apua? Muissa ketjuissa olisi sitten vastaavasti syytä hillitä halujaan toisen alentamiseen keinoja ja sanoja kaihtamatta?

        *Nääh* Ihan tylsä idea =D

        Se mikä on ollut antoisaa ainakin minulle, on ollut seurata tietynlaista ihmisen ajatuksenjuoksun kulkua. Logiikkaa nähdään jossakin ja jossakin taas puhdasta epälogiikkaa ja sitä sitten pidetään todisteena milloin millekin asialle ja muodostetaan näkemys, joka kailotetaan ainoaksi oikeaksi ja josta pidetään kiinni kynsin ja hampain yrittämättäkään ymmärtää tai suhtautua ystävällisen asiallisesti vastapuolen kommentointiin.... Jne jne Suuri Pyörä Pyörähtää ja kukaan ei sitä kai haluakaan oikeasti pysähtymään saada...

        Toisaalta ihastuttavaa, että mikään ei ole muuttunut, toisaalta lievää pettymystä sen edessä, että ajattelin oman palstaselibaattini aikana täällä tapahtuvan suuriakin mullistuksia kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa...

    • --------------

      Kyllä minä ainakin tajusin niin, että kirjoittaja nimenomaan tarkoittaa sitä, että hän kyllä ymmärtää, mutta linkittäjältä itseltään puuttuu sisälukutaito. Linkitetään juttuja jotka kyllä osataan lukea, mutta ei ymmärretä lukemaansa saatika niitä merkityksiä jotka implisiittisesti sisältyy tekstiin.

    • lynett

      Kyllä täällä on molemminpuolista ja joka suunnasta tulevaa "hyökkäilyä" ja väärinkäsityksiä ihan ketään erikseen esiin nostamatta.

      Uhrien on vain käsitettävä se, etteivät kaikki näe asiaa samoin (näe kaikkia tietyllä tavalla käyttäytyviä änpeehoona) tai halua keskustella siitä samoin (esim henk koht tasolla). Ja narsistien on käsitettävä se, että toiset haluavat keskustella asiasta vain joltain kantilta (esim oman kokemuksensa).

      Jos nyt tuollainen lapsellinen jako uhreihin ja narsisteihin nyt on tehtävä.

      Huh hah.

    • --------------------

      Tapelkaa nyt lapset tapelkaa.

    • Erilaisia kirjoittajia ja kommentteja tarvitaan. Koska me jokainen olemme oman matkamme välivaiheessa, kuulemme tai näemme mitä joku meille yrittää sanoa = herättää ajatuksia meissä itsestämme.

      Vainoharha-ajattelusta ei tosin ole mitään hyötyä. Kirjoittakoot narsistit ja uhrit, terveet ja sairaat, mustat ja valkoiset ja kaikki näiden väliltä - sama mulle - mutta kunhan keskustelua syntyy. Mitä sillä on väliä, kuka minkäkin kirjoituksen takana on? Tärkeämpää lienee se ulosanti, ja mitä se antaa meille tai mitä itse voimme jakaa muille.

      Kukaan ei näe kenenkään kirjoittajan taakse. Ei kai kukaan kuvittele suuressa harhaluulossaan olevansa niin ylhäällä muita että ihan tietää kuka kukin tai mikin on? Olettahaahan saa. Joskus olisi vain parempi pitää mölyt mahassaan.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      114
      7874
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      149
      6607
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4725
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      243
      3225
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2734
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      100
      2224
    7. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      12
      1896
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      149
      1855
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      28
      1699
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1614
    Aihe