Elämäni pahin virhe!!!

Jemina90.

Olin tavannut kundia pari kertaa, emmekä vielä olleet sopineet mitään että olisi "exclusive"... saimme siis tapailla vielä muitakin, ja kerran kun olin tyttöjen kanssa baareilemassa, niin siellä eräs ihana herrasmies tuli juttusille ja oli todella mukava, ja päädyimme samaan sänkyyn illan päätteeksi.
Mulle tuli siitä kuitenkin paha mieli, sillä tajusin vasta sitten että kuinka paljon tästä kundista pidän, jota tapailin, ja nyt menin tekemään noin että olin toisen kanssa..
Heti seuraavana päivänä juttelimme tämän kundin kanssa ja sovimme että olemme pari, eikä muita tapailla. Kerroin rehellisesti että olin ollut toisen miehen kanssa.. Poika oli jonkin verran harmissaan. Ja tahtoi silti olla mun kanssa.
Seukkasimme jo toista kuukautta kun hän sit halusi viedä mut tapaamaan vanhempiaan, jotka olivat eronneet, mutta olivat vielä hyvissä väleissä.
Järkytys ei olisi voinut olla pahempi.. Hänen isänsä oli se ihana herrasmies sieltä baarista..
Olin aivan nolona..hänen isänsäkin nolostui..
Myöhemmin minä ja poikaystäväni isä juttelimme kyseisestä illasta..
ja sanoi, että on varmaan parempi, jos se jää meidän väliseksi asiaksi.
Ja vielä tänäkään päivänä poikaystäväni ei tiedä sitä että olen hänen isänsäkin kanssaan ollut..

Ja yhdessä ollaan oltu nyt vuosi:)

9

919

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lol'd.

      Ja sun höpötarinas viel varmaan jatkuu niin, että välillä vieläkin paneskelet sen poikaystäväs isän kanssa.

    • Grill

      Luin viime viikolla joltain toiselta palstalta ihan samantapaisen kirjoituksen...

      • 345jkl

        Samanlaisia löytyy, saman kokoisia ja näköisiä kirjaimia löytyy vaikka kuinka, tosin näyttää että noi pienet vänkyrät olis eri järjestyksessä, mutta mitä väliä


    • Kohtal 80

      No kun olet jo 90 vee, niin voit vamaan vähitellen lopettaa tästä puhumisen.
      Asianosaisetkaan eivät kaikki enää ole elävien kirjoissa.

      • kyynikko.

        Mitkä ihmeen asianosaset? Taas joku teini keksaissut mielestään hyvän tarinan. Menis jollekin teinipalstalle rääpimään.


    • Voi sua sääliötä

      Plah plah. Taas joku mies luulee että muut uskovat hänen satujaan. Kiihotuitko itse kun esitit olevasi tuo nuori nainen?

    • It-nössö tumpulla

      Spermat näppikselle poeka!!

    • Voi teinit..

      Uuuuu, täähän on jo jännempää ko salkkarit! Suurella jännityksellä jäämme odottamaan tarinalle jatkoa. Mä veikkaan et seuraavaks sä pamahdat paksuks sille sun kundis veljelle. Joka ei sitten haluakaan sitä lasta. Sitten sä päädyt hakeen lohtua siltä apeltas, ja ja ja ja ja ja..........

    • Jäätäväää!

      Jos tää on oikeasti totta, ni voin sanoo että J Ä Ä T Ä V Ä Ä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      130
      8083
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      157
      7270
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      185
      4935
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      250
      3327
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      102
      2814
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      135
      2416
    7. Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?

      Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?
      Maailman menoa
      2
      2066
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      154
      2034
    9. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      18
      1945
    10. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      48
      1778
    Aihe