Olen aloittamassa nyt toista vuotta ammattikorkeakoulussa ja olen keskittynyt vain täyspäiväiseen opiskeluun. Monet kaverini tekivät jo viime vuonna samalla töitä, mutta itse ajattelin että aikani ei riitä. Mutta nyt ollan mieheni kanssa keskustelleen parin vuoden sisään mahdollisesta perheenlisäyksestä, joten sitä rahaa olisi hyvä saada jostain säästöön... En ole muutenkaan mikään kympin-opiskelija, joten siksi huolettaa että laskeeko opiskeluntaso vielä entisestään jos ylimääräistä aikaa ei ole tämänkään vertaa. :)
Joten nyt kyselisinkin että:
Kuinka moni tekee töitä opiskelun ohessa?
Ja kuinka paljon teette töitä suhteessa opiskelun määrään? (Esim. 5h koulussa ja 6h töissä...)
Miten opiskelu sujuu jos teet samalla töitä?
Kiitän. :)
Työnteko opiskellessa?
2
106
Vastaukset
- 1-12
Olen jo ehtinyt valmistuakin ammattikorkeasta, mutta itse aloitin kakkosvuonna iltatyöt ja ihan hyvin meni :) Töitä tein n. 7-8kk jonka jälkeen lähdin vaihtariksi (syy miksi piti saada ylimääräistä kokoon ;)). Kursseja suoritin kiitettävään tahtiin, koska valmistuin melkein vuoden "etuajassa" ja kurssien keskiarvo oli todistuksessa yli 4 (eli työnteko ei kyllä ainakaan itselläni vaikuttanut koulussa jaksamiseen).
Kunhan työ on mukavaa ja saat joustoa työaikoihin tarvittaessa, ei se haittaa koulunkäyntiä. Itse tein 3-5 iltana viikossa töitä 4,5h, joskus myös lauantaisin 7,5h. Koeviikkoina/jaksojen loppupuolella tein töitä usein vain 1-2 iltana viikossa töitä, mikä sopi työnantajalle (tällöin palkanmaksu tapahtui 1krt/kk, kun normaalisti palkka 2krt/kk, mutta se ei haitannut minua). Työ oli melko "aivot narikkaan" -touhua, mutta siitä ei tosiaan tarvinnut stressiä kantaa ja mukavien työkavereiden ansiosta jaksoi tehdä niitäkin töitä :) - Grill
Kiitos vastauksestasi, ehkä minäkin siitä selviäisin. Tosiaan työnantajalla ja hänen joustamisella on suuri merkitys. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve462959Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922793On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612666Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712611Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952571Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1052154Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1421890Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611812Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?211695