Onko karttaplottereissa sellaista ohjelmaa, jolla se näyttää kummalta puolelta merimerkki pitää kiertää?
Karttaplotteri
21
880
Vastaukset
- shailor
Jollei muuten tiedä kummalta puolelta pitää kiertää, niin on kyllä syytä pysyä maan kamaralla tai hakeutua johonkin kurssile.
- poijun kiertäjä
Niitä on 6 erilaista merkkiä mitä nyt yleensä näkee. Miksi et opettelisi niitä ulkoa?
Tuosta tuli mieleen: viitoistahan vakuutusyhtiöt yms. innolla jakelevat tarraa, mutta olen ihmetellyt, mikseivät tee samanlaista yleisimmistä valokuvioista? Ainakin meikäläiselle ne ovat paljon vaikeammin muistettavia, koska niitä näkee huomattavan paljon harvemmin. Meinaan nyt siis niitä "rajoitettu ohjailukyky", "kalastusta harjoittava alus" jne., en peruskulkuvaloja.
- volvoooooo
Sen lisäksi pitää opetella ilmansuunnat tai kompassin luenta ja tietää väylän kulkusuunta lateraaliviittoja varten. Kulkusuunta selviää vain kartasta ja myös plotterin kartasta.
- kdkkkdkdkdkdkd
Väylien nimelliskulkusuunnat ovat yleensä kohti latvavesiä eli kun ajetaan suuntiin pohjoinen - koillinen - itä.
- Yleensä
kdkkkdkdkdkdkd kirjoitti:
Väylien nimelliskulkusuunnat ovat yleensä kohti latvavesiä eli kun ajetaan suuntiin pohjoinen - koillinen - itä.
"Väylien nimelliskulkusuunnat ovat yleensä"
Niin justiinsa. Yleensä. Vain kartasta selviää miten se se on käsillä olevassa tapauksessa. - yleensä, mutta
kdkkkdkdkdkdkd kirjoitti:
Väylien nimelliskulkusuunnat ovat yleensä kohti latvavesiä eli kun ajetaan suuntiin pohjoinen - koillinen - itä.
Mitenkähän se yksi erittäin hyvä ehdotus menikään. Jotenkin siihen tapaan, että nimelliskulkusuunta on kirkolta marketille päin, paitsi sunnuntaisin päin vastoin. Tällä järjestelyllä voidaan sen ainoan risteyksen liikenne valo korvata yhdellä ainoalla valolla keskellä risteystä, jossa värin merkitys riippuu siitä, mennäänkö nimelliskulkusuuntaan vai ei.
Väylien nimelliskulkusuunnat ovat juuri noin selkeitä. Samaa väylää kulkiessa voi nimelliskulkusuunta muuttua useampaankin kertaan. Merellä ei ole latvavesiä ja satamia on yhtä hyvin avomerelle kuin mantereelle päin mennessäkin.
- Arto Tku
Väylä on monesti piirretty viivalla ja viiva menee oikealta kierto puolelta
- Jekkoppp
Kyllä sen verran pitää ottaa itseään niskasta kiinni että opettelee merkit ulkoa ja liimaa kojetauluun tarran muistin virkistykseksi. Lisäksi tarvitse kompassin veneeseen mistä näet mihin suuntaan ajat. Syksyllä alkaa työväenopistoissa laivuri-kurssit, sopivat täydellisesti mm. aloitteleville veneilijöille. Siellä käydään läpi perusnavigointi ja merimerkit, sekä paljon muuta hyödlllistä.
- 14
Tuo taisi olla vitsi... Siellä, missä on viittoja, on useimmiten myös väyläviiva. Eli vastaus on "kyllä" :)
Mutta jos nyt ihan tosissasi kysyit, niin
a) vastaus on kielteinen. Se viitan merkitys pitää tuntea.
b) mene lainaamaan kirjastosta se laivurikurssien ykkösosa (ikinä muista, oliko se rannikko- vai saaristokurssi, vaikka molemmat olen tenttinyt) ja lue se. Ei niillä kursseilla mitään tee, jos olet lukutaitoinen, kirjassa ne jutut on. Siinä ykkösessä on kaikki, mitä sinun sääntömielessä pitää tietää ja oikeastaan muutenkin kaikki, mitä Itämerellä veneilevä tarvitsee. - Näin meillä
Kyllä on, sehän on plotterin perusominaisuus ja juuri siksi plottereita hankitaankin. Eli opettelet vaan tunnistamaan siitä plotterin näytöltä väyläviivan ja seuraat tiukasti sitä pitämällä veneen koko ajan viivan keskellä. Yhtä helppoa kuin tietokonepelin pelaaminen, ei siinä mistään merimerkeistä tarvitse mitään välittää tai ymmärtää. Väylä obn kyllä plotterin kartalle piirretty merkkien oikealle puolelle, ei siinä mitään sen kummempaa ohjelmaa tarvita.
Viivalla pysyminen tosin vaatii ruorin kääntämistä, edistyksellisemmät veneilijät hankkivat automaattiohjauksen, jonka saa liitettyä sähköisesti plotteriin. Sitten vaan piirretään plotterissa reitti taaskin tiukasti väylän keskilinjaa pitkin ja käynnistetään autopilotista reitin seuranta. Hanaa vaan eikä tarvitse sen enempää sitten navigoinnista murehtia...- Kauhistunut!!!
Sitten kun kaksi tällaista täysin navigaatiokyvytöntä kohtaa samaisella väylällä, voipi tulla isokin kolari. Tai sitten on tällainen navigaatiokyvytön nopean veneen kuljettaja ja toinen hitaan veneen kuljettaja, joka ei vain kertakaikkiaan ehdi alta pois. Ei se plotteri tiedä onko siinä samalla väylällä joku muukin liikkumassa. Eli veneen kuljettajan on ehdottomasti oltava tietoinen muista lähellä olevista veneistä ja reagoitava oikein. Eli tähystyksen tärkeyttä ei voi koskaan vähätellä.
Valitettavasti tällainen täysin muista piittaamaton tai osaamaton plotterin varassa ajaminen on yleistynyt rajusti viime vuosina! - heh63
Älä ihmeessä levitä edes leikkimielellä tuollaista ohjetta eli "pidä vene tiukasti viivalla". Vai oliko kysymyksessä sarkasmi tai muu vitsi, joka ei koskaan onnistu tekstissä.
Täälläkin on tuhat kertaa mainittu, että kulku perustuu tähystykseen ja merimerkit sivuutetaan oikealta puolelta ihan ulos katsomalla. Se väyläviiva kertoo reitin, mutta ei edellytä viivan päällä pysymistä. Väyläalue eli turvallinen vesi on monesti hyvinkin leveä. - paperikartturi
heh63 kirjoitti:
Älä ihmeessä levitä edes leikkimielellä tuollaista ohjetta eli "pidä vene tiukasti viivalla". Vai oliko kysymyksessä sarkasmi tai muu vitsi, joka ei koskaan onnistu tekstissä.
Täälläkin on tuhat kertaa mainittu, että kulku perustuu tähystykseen ja merimerkit sivuutetaan oikealta puolelta ihan ulos katsomalla. Se väyläviiva kertoo reitin, mutta ei edellytä viivan päällä pysymistä. Väyläalue eli turvallinen vesi on monesti hyvinkin leveä.Eiköhän se edellinen ollut piruuttain kirjoitettu.... mutta oikeasti pitäähän se silmillään tarkistaa, että viitta ohitetaan väylän puolelta. Pitää ottaa huomioon sekä navigaattorin pieni epätarkkuus että merimerkkien kartassa sijainnin mahdollinen epätarkkuus. Elikkä joskus saattaa käydä niin, että plotterin mukaan pitäis mennä väärältä puolelta !!
- Ei merkkejä kierretä
Itse kierrän matalikot ja kivet, enkä niinkään merimerkkejä. Jos esimerkiksi ajan 10 metrin väylällä ja merimerkin toisella puolella vesialueella on esim. 7 metriä vettä, niin ei ole mitään tarvetta lähteä kiertämään merkkiä. Kyllä veneellä on ihan turvallista liikkua muuallakin, kuin väylillä. Tai siis ainakin siellä, missä minä liikun.
- 30
Tämä on hiukan rohkean sorttinen kanta, joskin tietysti riippuu paikasta ja liikenteen vilkkaudesta. Vähänkään vieraammilla vesillä ei ole viisasta luottaa siihen, että viitan väärällä puolen todella on vettä se "luvattu" 7 m tms. Tietysti asia on toinen, jos kyseessä on paikka, jonka tuntee ja josta tietää jatkuvasti ajettavan samansyväyksisillä tai isommilla aluksilla. Aloittelevalle veneilijälle perusneuvo on ehdottomasti "aja viitat aina oikein".
Vaikka ainakin Suomenlahdella ja Saaristomerellä on nykyään vedet kartoitettu melkoisen hyvin (ero on valtaisa, jos vertaa vaikkapa 80-luvun karttoihin, joissa oli "pelkkää valkoista" todella paljon enemmän), uusia kiviä ja matalikkoja löytyy joka vuosi. Siksi on liioittelua sanoa, että väylien ulkopuolella on "ihan turvallista" liikkua. Todellisuudessa väylän ulkopuolella on aina olemassa vaihtelevankokoinen riski osua kiveen, jota ei ole karttaan merkitty. Tietysti keskellä Suomenlahtea riski on jotain 0,000_ja_vielä_pirusti_lisää_nollia_1 %, mutta saaristossa, etenkin 10 m syvyyskäyrän sisäpuolella, se kasvaa jo ihan merkitykselliseksi.
(Täytyy muuten sanoa, että kun joskus ajoin Kökarin länsipuolella alueella, jossa on vettä yli 100m, tuntui kartasta ja tarkasta sijaintitiedosta huolimatta vähän oudolta, kun kaiku näytti nollaa. Kas kun sen kantama ylsi vain 80 m asti, jonka jälkeen se ei enää näyttänyt mitään...) - Toopet liikkeellä
30 kirjoitti:
Tämä on hiukan rohkean sorttinen kanta, joskin tietysti riippuu paikasta ja liikenteen vilkkaudesta. Vähänkään vieraammilla vesillä ei ole viisasta luottaa siihen, että viitan väärällä puolen todella on vettä se "luvattu" 7 m tms. Tietysti asia on toinen, jos kyseessä on paikka, jonka tuntee ja josta tietää jatkuvasti ajettavan samansyväyksisillä tai isommilla aluksilla. Aloittelevalle veneilijälle perusneuvo on ehdottomasti "aja viitat aina oikein".
Vaikka ainakin Suomenlahdella ja Saaristomerellä on nykyään vedet kartoitettu melkoisen hyvin (ero on valtaisa, jos vertaa vaikkapa 80-luvun karttoihin, joissa oli "pelkkää valkoista" todella paljon enemmän), uusia kiviä ja matalikkoja löytyy joka vuosi. Siksi on liioittelua sanoa, että väylien ulkopuolella on "ihan turvallista" liikkua. Todellisuudessa väylän ulkopuolella on aina olemassa vaihtelevankokoinen riski osua kiveen, jota ei ole karttaan merkitty. Tietysti keskellä Suomenlahtea riski on jotain 0,000_ja_vielä_pirusti_lisää_nollia_1 %, mutta saaristossa, etenkin 10 m syvyyskäyrän sisäpuolella, se kasvaa jo ihan merkitykselliseksi.
(Täytyy muuten sanoa, että kun joskus ajoin Kökarin länsipuolella alueella, jossa on vettä yli 100m, tuntui kartasta ja tarkasta sijaintitiedosta huolimatta vähän oudolta, kun kaiku näytti nollaa. Kas kun sen kantama ylsi vain 80 m asti, jonka jälkeen se ei enää näyttänyt mitään...)Voi voi.
Miten voi olla, että on niin pakko päästä kirjoittamaan omasta erinomaisuudestaan, kokemuksestaan, tietämyksestään ja taidoistaan (joita ei ehkä kuitenkaan ole), että ei tajua näitä aloituksia Provoiksi???? - pelkääväinen
30 kirjoitti:
Tämä on hiukan rohkean sorttinen kanta, joskin tietysti riippuu paikasta ja liikenteen vilkkaudesta. Vähänkään vieraammilla vesillä ei ole viisasta luottaa siihen, että viitan väärällä puolen todella on vettä se "luvattu" 7 m tms. Tietysti asia on toinen, jos kyseessä on paikka, jonka tuntee ja josta tietää jatkuvasti ajettavan samansyväyksisillä tai isommilla aluksilla. Aloittelevalle veneilijälle perusneuvo on ehdottomasti "aja viitat aina oikein".
Vaikka ainakin Suomenlahdella ja Saaristomerellä on nykyään vedet kartoitettu melkoisen hyvin (ero on valtaisa, jos vertaa vaikkapa 80-luvun karttoihin, joissa oli "pelkkää valkoista" todella paljon enemmän), uusia kiviä ja matalikkoja löytyy joka vuosi. Siksi on liioittelua sanoa, että väylien ulkopuolella on "ihan turvallista" liikkua. Todellisuudessa väylän ulkopuolella on aina olemassa vaihtelevankokoinen riski osua kiveen, jota ei ole karttaan merkitty. Tietysti keskellä Suomenlahtea riski on jotain 0,000_ja_vielä_pirusti_lisää_nollia_1 %, mutta saaristossa, etenkin 10 m syvyyskäyrän sisäpuolella, se kasvaa jo ihan merkitykselliseksi.
(Täytyy muuten sanoa, että kun joskus ajoin Kökarin länsipuolella alueella, jossa on vettä yli 100m, tuntui kartasta ja tarkasta sijaintitiedosta huolimatta vähän oudolta, kun kaiku näytti nollaa. Kas kun sen kantama ylsi vain 80 m asti, jonka jälkeen se ei enää näyttänyt mitään...)Kun kympin väylän viereen on merkattu reimarin taakse 7 m, ei todellakaan ole taattua, että siitä löytyisi se 7 m. Siinä voi kaiku näyttää jopa vain 6 m. Turvallisempaa siellä matalikon puolella silti on kuin väylän puolella yhden ison tai monen pienen vastaan tullessa.
Kauempana väylien ulkopuolella on toki suurempi mahdollisuus löytää kartoittamattomia matalikoita. Alle 10 m syvyyksiä kannattaa siellä todella vältellä. - toope tässä moi!
Toopet liikkeellä kirjoitti:
Voi voi.
Miten voi olla, että on niin pakko päästä kirjoittamaan omasta erinomaisuudestaan, kokemuksestaan, tietämyksestään ja taidoistaan (joita ei ehkä kuitenkaan ole), että ei tajua näitä aloituksia Provoiksi????Elämä on opettanut, ettei niin älytöntä juttua pysty keksimäänkään, ettei sitä joku ota todesta. Tai ole kirjoittanut tosissaan.
- jorke
Ellei tunne merimerkkejä niin hyvä ohje on:aja hiljaa ja ohita merkki aivan läheltä,
merkeissä on turva-alue.Älä arvaa se menee useimmiten väärin. - Luotsioonmä
Kierrä se merkki samalta puolelta kuin edellisen kiersit. Kivet ja karikot erottaa siitä kun niillä seisoo lokki.
Väistä aina purjeveneitä(niissä on se pikä lipputanko)
Jos ajat koskeen, pidä lippalakista kiinni. (koskee lähinnä sisävesiä)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917550Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604417Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902628Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321898- 1291531
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971514Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19703