Hei, tarinani alkoi siitä kun olin osastolla.
Minulle määrättiin Cipralex voimakkaisiin pakko-oireisiin, joihin kuuluivat psyykoottiset ajatukset. Cipralexin ansiosta pääsin pakko-oireista eroon, mutta lääke aiheutti lääkärin mukaan väkivaltaisuutta.
En ole ikinä nähnyt tai kuullut harhoja, mutta pakko-oireideni aikana minulla oli rituaaleja mm. piti tarkistaa ettei ajatukset lennä syljen mukana, varmistaa näköni toimivuus esim. hampaita naksuttelemalla jne.
Tiesin kuitenkin, etteivät tällaiset ajatukset ole todellisia, mutta silti oli neuroottinen epävarmuus (ja piti tarkistaa).
En ole myöskään ikinä menettänyt todellisuudentajuani kovin voimakkaasti.
Eli en esim. kuvitellut olevani sotilas sodassa kuten kaverini :)
Joskus kuitenkin on ollut itsestäni suuruuskuvitelmia ja silloin kirjoitin ns. viisausvihkoa, josta saa hyvät naurut nykyään :)
Väkivaltaisuuteni johdosta Cipralex-lääkitys lopetettiin ja minulle määrättiin Truxalia, jonka aikana olin täysin kasvi. Kaikki älyllylinen toiminta kuten TV:n katsominen saati lukeminen oli täysin mahdotonta. Kun katsoin osastolla TV:tä niin en esim. muistanut mistä TV:ssä oli kyse noin minuutti sitten.
Truxal vaihdettiin Peratsiniin, jonka aiheuttamat muistihäiriöt olivat lievempiä kuin Truxalin, mutta silti TOSI voimakkaita ja ne tuntuivat paljon pinttyneimmiltä. En esim. muistanut kokeilinko osastolla huoneeni oven 15 sekuntia sitten. Silloinen lääkärini sanoi, että lääkkeen hyödyt ovat suuremmat mitä haitat.
Siirtyäni osastolta nuorten asumiskotiin (jonkin aikaa eteenpäin) niin Peratsin vaihdettiin Zeldoxiin. Zeldoxin aikana muistini palautui osittain,
mutta lääkkeen aiheuttama väsymys on kolmikosta pahin samoin uupumuksen tunne sekä lamaavat päänsäryt.
Nyt ollaa vähennetty Zeldoxia puolet ja muistihäiriöt ovat vähentyneet 40-50 % siitä mitä enimmäisannoksen 160 mg aikana, päiväunien / yöunien tarve / väsymys / uupumus vähentynyt merkittävästi ja lamaavat päänsäryt poistuneet jne.
Lääkärini kuitenkin haluaa, että lääkitystä ei lopeteta vaan, että se vaihdettaisiin Serdolectiin.
Lääkärini mainostaa, että Serdolectillä on kongitiivisuutta eli älyllisiä toimintoja parantavaa vaikutusta.
Sairaalakoulun opettaja sanoi aikanaan, että minun aivoillani lukisi minkä ammatin tahansa. Nykyään kongitiivisuuteni on ihan **********!!
Ajatusmaailmastani sen verran, että minulla on hieman outo tapa heiluttaa kättä ns. veivata :D
Ajattelen samalla järjestelmällisiä ajatuksia esim. viranomaisten / virastojen toimintaa jne. Saan mielihyvää järjestelmällisistä asioista ja ajatuksista.
ELI mitä kokemuksia teillä on Serdolectistä?
Esim. kongitiivisuuden suhteen eli väitetty vaikutus, että lääke parantaa älyllisiä toimintoja.
Väsyttääkö? Painon nousua? Lisääntynyttä ruokahalua?
Muita vaikutuksia (niin hyviä kuin pahoja)?
Kokemuksia Serdolectista? (ja lääketarinaani)
kemian koekaniini
0
135
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194959Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä593974Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi1002880On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622708Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472433Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl592099