Luistelun aloittaminen 16-vuotiaana

ryttare

Hei, olen 16-vuotias tyttö. Olen harrastanut sekä kilpaillut ratsastuksessa koko ikäni. Kuitenkin kesän alussa, päätin lopettaa koko harrastuksen. Oli kova paikka, kun ikioma hevonen myytiin. Nyt olen kesän aikana miettinyt uutta harrastusta, ja jotenkin päädyin muodostelmaluisteluun. Taitoluistelukin kiinnostaa, mutta kokeilen ensin muodostelmaa.
Sillä olen kunnianhimoinen ja sitkeä, aion tosissani treenata kuten ratsastuksenkin parissa. En ole ikinä ollut kovinkaan hyvä luistelemaan, mutta nautin siitä, että pääsen jäälle. Minä tietenkin pyrin huipulle, vaikka se tuleekin olemaan erittäin vaikeaa.
Minkälaiset luistimet on hyvä hankkia? Entä muu vaatetus?

Todennäköisesti alan kirjoittamaan blogia siitä kuinka uuden harrastuksen parissa sujuu, joten jos jotakuta kiinnostaa seurata tulevaa blogiani, niin voin sen valmistuessa linkittää sen tänne.

5

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...-

      Älä aloita. Keskity kouluun ennemmin.

    • ryttare

      Miksi en aloittaisi? Perusteluita! Tottakai haluan harrastaa ja kuntoilla kunnolla, niin miksi en tekisi sitä luistellen?

    • good luck

      Oletko löytänyt jo sopivan joukkueen? Yleensä joukkueilla on omat tietyt harkka-asut, jotka tilataan seuran kautta, joten se asia selviää varmaan kun olet päässyt ekoihin harkkoihin. Esim. luistelutrikoot ja fleece-takki on hyvä yhdistelmä. Ja laita vaan linkki blogiisi, kun se valmistuu!

    • Laura--

      Moi!
      Missä päin asut? Riippuu aivan tasostasi, seurasta ja joukkueesta pääsetkö heti muodostelmajoukkueeseen mukaan. Lisäksi testit joukkueeseen ovat yleensä keväällä, mutta toki valmentajaan voi ottaa yhteyttä. Jos valmentaja näkee testeissä että taitosi ja motivaatiosi riittävät, niin sitten. Yleensä kuitenkin olisi hyvä käydä esim. luistelukoulussa hankkimassa perusluistelutaitoa ja vauhtia (sanoit myös itse että et ole kovinkaan hyvä luistelemaan). Useissa seuroissa on nuorille ja aikuisille sopivia ryhmiä. 16-vuotiaana varsinaiselle huipulle on melko vaikeaa päästä, mutta kansallisella tasolla oleviin joukkueisiin aivan mahdollistakin. Mutta kerro ihmeessä miten asia etenee ja laita linkkiä sinne blogiin ;)

    • Skating11

      Aloita pikaluistelu. Silloin saat harjoiteltua yksilölajia ryhmässä. Samalla kuntokin kasvaa. Toivottavasti asut vain paikkakunnalla, missä lajin harrastaminen on mahdollista. Lisää tietoa pikaluistelusta www.luisteluliitto.fi

      Suurimmat paikkakunnat pikaluistelussa: Helsinki, Seinäjoki, Pori, Jyväskylä ja Oulu. Myös pienistä kaupugeista löytyy toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      13
      3453
    2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3293
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      46
      2992
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2327
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      57
      2077
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1971
    Aihe