Hei,
Kuka osaa neuvoa miten ulkona kasvavat tomaatit saa kypsiksi? Olen useana kesänä kasvattanut pihan nurkassa eri tomaattilaatuja (Tanskan vienti, rypäle-, kirsikka- ja amppelitomaatti). Sato on ollut hyvä, mutta kesä on loppunut aina kesken ja suurin osa hedelmistä on jäänyt vihreiksi. Toki vihreät tomaatitkin voi hyödyntää, mutta enemmän tykkäisin punaisista. Olen yrittänyt latvomista elokuun alussa, mutta ei sekään oikein tunnu auttavan. Löytyykö hyviä kikkoja, joilla tomaatteihin saisi nopeammin punaväriä?
Tomaatit kypsiksi
hsk15
2
296
Vastaukset
- tipitii..
tomaatit kypsyvät huoneenlämmössä. viikko-pari pöydällä, niin jo alkavat punertaa :D itsellänikin on tossa pihassa luumutomaatteja, ja epäilen etteivät ehdi kypsyä ulkona kun kelit jo näin viilenneet. otan tompskut sisään sitten kun kelit menee liian viileeks. kypsykööt sisällä loppuun asti.
- punastuvat
Viime syksynä otin terttuineen päivineet tomaatit kasvihuoneesta sisälle alakertaan ja sieltä niitä sitten syötiin kai marraskuulle asti,kun aina haettiin kypsyneet ruokapöytään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295089Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773647Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502506Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602368Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272147- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538