Laki apua kaivataan!

kuitti

Kerron asian nyt tässä tarkoin ja toivon vastauksia asiasta paremmin tietäviltä. Eli olen töissä erään paikkakunnan R-kioskilla, jonka esimiehen kanssa olen joutunut saman asian kanssa useaan otteeseen ongelmiin.

Hän haluaa tietää useimmiten, kuka on kioskilla minkäkin asian tehnyt, mikä on ok. Eli laitamme kuittauksen esimerkiksi tarkistettuamme kuormakirjan, lehtilähetteen jne.

1. kerralla olin unohtanut kuitata tarkistamana lehtilähetteen ja paria päivää myöhemmin löysin etunimeni kirjoitettuna listaan, jonkun muun toimesta. Kirjoitettuna oli pelkkä etunimi, mutta se oli kirjoitettu kaunokirjaimin, samaan tyyliin kuin omani. Huomautin asiasta ja sain sekavaa selittelyä vastauksena. En saanut vastausta kysymykseen miksei nimeä ole kirjoitettu selkeästi ei-nimikirjoituksen tyyliin tai esim. merkittyn "X:n tekemä, unohtunut kuitata"

2. tapaus on tältä viikolta, kun esimies oli keksinyt, että myös lehtipalautukseen liimattavat tulee kuitata, muttei kertonut asiasta minulle. Löysin tällä viikolla viimeviikkoiselta vuorolta palauttamani lehtipinot, tarroissa nimeni kuittaukseni tyyliin, vaikken ollut itse niitä kirjoittanut. Tällä kertaa raivostuin ja kysyin onko kirjoitus olevinaan väärennetty nimikirjoitus, kerroin etten hyväksy tätä ja jatkossa halua, että minuun otetaan yhteyttä ja pyydetään tulemaan kioskille kuittaamaan mitä kuitattava on. Jälleen tuloksena sekavaa sössötystä selityksenä ja esimiehen poistuminen paikalta.

Onko kellään vastaavia kokemuksia? Miten tilanteessa pitäisi toimia? Täyttyykö jonkun rikoksen ehdot?

Toivottavasti saan vastauksia, sillä olen hyvin huolissani, missä muualla nimeni mahdollisesti esiintyy. Kuittaako esimies kassaeroisia tilipusseja tai muita vakavampia papereita nimelläni.

2

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toiv. apua

      hyvä, että sait suusi auki ja kerroit suoraan että tulet itse paikalle ja kuittaat mitä kuitattavaa nimelläsi onkaan.

      Tekemäsi lehtipalautukset kuittaat itse. Mikäli sinun nimeäsi tämän jälkeen esiintyy virallisissa papereissa jonkun mun toimesta kirjoitettuna, niin sehän ei käy. Uskoisin että esimies kerrasta ymmärsi asian, hän ei ehkä ollut tullut ajatelleeksi että lehtipalautuksen kuittaaminen nimelläsi olisi vakava asia.

      Työsuojeluvalvontaa hoitaa suomessa työsuojelupiirit.

      Kannattaa etsiä oman alueesi työsuojelupiiri ja kääntyä sen puoleen epäselvissä asioissa.

      osoite www.tyosuojelu.fi

    • kuitti

      Kiitos! Tämä auttoi paljon... :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      77
      2167
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe