sillä jokainen uskovat Jeesuksen nimessä voi teidät kastaa Isän Jumalan seurakuntaan, eikä kukaan kastaja voi totuudellisesti kerskata teistä kenestäkään, sillä aivan satavarmasti kaikki kunnia ja kiitos kuuluu yksin Isän rakkaalle Pojalle Jeesukselle, joka Golgatalla on teidän syntinne sovittanut, amen.
HalleluYeshua!
Kaikki uskovat kasteelle lähimpään virtaavaan veteen
13
55
Vastaukset
- Tietenkään ei koske
niitä, jotka on jo kastettu uskoon tultuaan.
- epätietonien
Millä nopeudella veden on virrattava, että kaste on pätevä?
- elävän veden virtaus
nopeus on sopiva, sillä seisova jää hengettömäksi. Runsaasti asukoon myös Jeesuksen Kristuksen sanat sydämissämme. Kaste on hauta ja ylösnousemusvoimaan sen kautta myös meidät puetaan Jeesuksen nimessä ja Hengessä.
Muistakaa haudatessa upottautua kokonaan ja samoin nousta vedestä, sillä tarkoitus on olla maailmassa valona ja suolana, eikä veteen jäädä kalana, vaikka toki hyvät kalat kerätään taivaaseen ja huonot menee muualle.
- error flynn
Minun mielestäni on outoa antaa haudattavalle hautautumista koskevia kehotuksia. ("Upottaudu kokonaan.") Hautaamisenhan hoitavat kokonaan toiset. Haudattava on toimeton, koska hän on vainaja. Vai syyllistyvätkö uudestikastajaporukat elävältä hautaamisiinkin?
- Sinä siivilöit
hyttysiä ja nielet kameleita. Vapauteen on Herra Jeesus meidät kutsunut synneistä ja vääryydestä ja vääristä ihmislähtöisestä yleisistä kasteista joissa ei tehdä eroa pyhän ja maailmallisen välille. Varmasti tämän ymmärrät, sillä on selvästi se periaate, vaikka nykyään sekottuu ja homot ja lesbotkin, kun ei erota millään helposti, kun miehet pukeutuu ja meikkautuu naisiksi ja toisin päin.
Tärkeään on kuitenkin tulla sydämen uskoon ja vesikasteelle mennä Herran opetuksen mukaan ja samoin tunnustaa suullaan ihmisille uskostaan, ja nimensä tunnustetaan Jeesuksen toimesta Isän enkelien edessä. Tämä on evankeliumia parhaimmillaan, eikä pelkkä kaste vedessä sillä sitä tärkeämpi on kaste Hengessä ja elavän veden kautta uudistua ja maistaa Herran Jeesuksen hyvää elävää ja voimallista sanaa, amen.
Hallelujah! - Uskovien kastajat
nousevan kasteen haudasta elävään yhteyteen vaikka toki jo aiemmin ovat saaneet sydämen uskon, sillä ei sitä kasteessa haeta, mutta kaste liittyy lupaukseen Pyhän Hengen kasteesta.
Jeesus kastaa eläviä ja kutsuu ihmisiä seuraamaan itseään ja opettaa ´antakaa kuolleitten haudata kuolleensa´ ja siunata kuolleensa ´maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet muuttuva´ kun eivät ymmärrä siunauksien ja kirouksien eroa.
Herran Jeesus siunatkoon sinua elävillä sanoillaan ja terveellä hengellisellä janolla vanhurskautensa puoleen niin että nöyrryt anomaan hyvää Jumalalta ihmislähtöisen sijaan. - error flynn
Uskovien kastajat kirjoitti:
nousevan kasteen haudasta elävään yhteyteen vaikka toki jo aiemmin ovat saaneet sydämen uskon, sillä ei sitä kasteessa haeta, mutta kaste liittyy lupaukseen Pyhän Hengen kasteesta.
Jeesus kastaa eläviä ja kutsuu ihmisiä seuraamaan itseään ja opettaa ´antakaa kuolleitten haudata kuolleensa´ ja siunata kuolleensa ´maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet muuttuva´ kun eivät ymmärrä siunauksien ja kirouksien eroa.
Herran Jeesus siunatkoon sinua elävillä sanoillaan ja terveellä hengellisellä janolla vanhurskautensa puoleen niin että nöyrryt anomaan hyvää Jumalalta ihmislähtöisen sijaan.Minä anonkin hyvää Jumalalta ihmislähtöisen sijaan ja juuri siksi en mene uudestikastettavaksi!
- Ano Jeesuksen
error flynn kirjoitti:
Minä anonkin hyvää Jumalalta ihmislähtöisen sijaan ja juuri siksi en mene uudestikastettavaksi!
nimessä että kastaa sinut Pyhällä Hengellä ja siten opettaa myös kasteista, samoin rakkaudesta sillä on Jumalan tahdon tekemistä Raamatusta saadun mukaan Pyhässä Hengessä. Tietysti uskoa tarvitaan uskon tekoihin ja ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Joku voi sanoa että uskoa tarvitaan myös vauvan kastamiseen ja varsinkin siihen liitetyn opetuksen vastaanottamiseen, mutta oleellista onkin se, onko vauvakasteen opettanut Jumala Pyhän Hengen kautta ja löytyykö käsky kastaa vauvat tai vastasyntyneet Raamatusta ja koska sitä ei löyty vaan löytyy etsikkoajat ja ilman Jumalan vetämistä ei kukaan voi tulla uskoon. Jokaisen kannattaa turvata Jeesukseen nimessään ja anoan Henkensä opetusta, kun tahtoo oppia tuntemaan Jumalan tahtoa, niin ettei ala ihmiskeskeisesti itse kastaa vastoin Jumalan tahtoa ja opetusta ja tästä varmaan yhtä mieltä kaikki. Tietenkään ei ole mitään uudestikastetta kun vauvakasteet eivät alkuunkaan ole Jumalan tahdon mukaisia kasteita, tästä ei liene kenellekkään epäselvyyttä. Jos joku pitää vauvakastetta Jumalan antamana, niin tietysti voi eksyä väärään opetuksen ja vapaus siihenkin on vaikka siitä myös varotettu on, sillä kenen voittama joku on, sen orja myös on ja jos sokea taluttaa sokeaa niin molemmat putoaa kuoppaan, mutta eihän kuopassa olijat sitä itse huomaa, kun ei ole hengellistä Jumalan tahdon tuntemista. Tietenkään näitä uudestikasteesta puhujia ei auta yhtään, jos uuden kasteen kautta pyrkivät pelastumaan. Jos sen sijaan omaavat sydämen uskon ja uudestisyntyneet ovat, niin kaste vedessä ja Hengessä kuuluu myös heille paitsi jos tahtovat uskovat valheen vauvakasteesta. Tietysti Jumala on Tuomari, mutta me ihmisinä saamme olla valona ja suolana Jumalan tahdon tuntemisessa ja tekemisessä ja hyvän terveen opetuksen esilläpitämisessä, amen. Halleluja Jeesuksen nimessä!
- Ihmisen pelastuminen
error flynn kirjoitti:
Minä anonkin hyvää Jumalalta ihmislähtöisen sijaan ja juuri siksi en mene uudestikastettavaksi!
on suun tunnustuksella eikä kasteella, mutta kaste vedessä on Jumalan tahto jokaiselle Herran Jeesuksen tunnustavalle ja sydämen uskon omaavalle, amen.
- error flynn
Ano Jeesuksen kirjoitti:

Anon, että Jumala opettaa sinua kasteesta. Olet ymmärtänyt jotain pahasti väärin, jos vaadit kastettua ja uskovaa uudelleen kasteelle.
- kuten kirjoitin
error flynn kirjoitti:
Anon, että Jumala opettaa sinua kasteesta. Olet ymmärtänyt jotain pahasti väärin, jos vaadit kastettua ja uskovaa uudelleen kasteelle.
noin uskovalle pysy vauvakasteessa ja sen armossa tai mikä sen merkitys nyt sitten onkaan hyväksymässäsi opissasi. Raamatussa ei ole kehotusta kastaa kaikkia vauvoja eikä alkuunkaan vauvoja, tuli opiksi jälkeenpäin, missään ei ole viiteettä, että kastetut olisivat tuoneet lapsensa kastettavaksi vaan lapsia siunattiin eikä kastettu.
- Tietenkin kehotan
error flynn kirjoitti:
Anon, että Jumala opettaa sinua kasteesta. Olet ymmärtänyt jotain pahasti väärin, jos vaadit kastettua ja uskovaa uudelleen kasteelle.
sinua tekemään parannusta kasteopissa rakkaudellisesti. Ei ole tarvetta näistä kiistellä, sillä selvästi opetetaan Raamatussa vain parannuksen tehneet kastetaan.
Ihmisen pelastuminen kirjoitti:
on suun tunnustuksella eikä kasteella, mutta kaste vedessä on Jumalan tahto jokaiselle Herran Jeesuksen tunnustavalle ja sydämen uskon omaavalle, amen.
"ihmisen pelastuminen on suun tunnustuksella eikä kasteella, mutta kaste vedessä on Jumalan tahto jokaiselle Herran Jeesuksen tunnustavalle ja sydämen uskon omaavalle, amen"
- amen amen.
T: Jh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543925Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603503Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084