polyamoristin ja

"normiheteron" ero?

Viime aikoina olen miettinyt kovasti omaa seksuaalista suuntautumistani. Olen nuori nainen, joka on elänyt normaaleissa suljetuissa suhteissa (pitkissä sellaisissa) koko elämänsä. Kuitenkaan, yhteenkään mieheen en ole osannut sitoutua pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi viikoksi/kuukaudeksi sillä tavalla, että en olisi ihastunut myös muihin ihmisiin. Ihastumisista huolimatta siis olen rakastanut kovasti sen hetkistä puolisoakin, eli tunteet eivät ole lakanneet, mukaan on vain tullut lisää. (Eli siis sekään ei päde, mikä suurimmassa osassa suhdetarinoita, että kolmanteen ihastutaan silloin, kun omassa suhteessa on ongelmia.)

Keskeinen piirre suhteissani on ollut se, etten ole oikeastaan koskaan tuntenut mustasukkaisuutta kumppaneistani. Vaikea selittää tai itsekään ymmärtää, miksi en, en vain yksinkertaisesti osaa enkä halua rajoittaa toisen elämää. En halua omistaa toista, koska se olisi lopulta vain mitä suurin valhe. (Valhe, jossa niin monet elävät.) Kovasti toivoisin, että voisin elää suhteessa, jossa toinenkaan ei haluaisi rajoittaa minua. Jotenkin tuntuu siltä, että "normaaleissa" suhteissa ollaan aina mustasukkaisia toisesta, vaikka itsekin petettäisiin tms. Minun oikeustajuni mukaan taas tuo on hirvittävän väärin, sallia itselle oikeuksia, joita ei anna toiselle.

Tiedän saavani myös teilaavia kommentteja, mutta toivottavasti myös asiallista pohdiskelua omakohtaisista tai muiden kokemuksista.

2

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsetunnossa

      Mustasukkaisuus on itsetunnon puutetta. Toiseen on vaikea luottaa jos ei ole itsestään varma. Vain minä olen ok - sinä olet ok -asenteella voi ihmissuhde olla molemmin puolin tasa-arvoinen ja vapaa mustasukkaisuudesta.

      Toimiva ja vähän rajoittava suhde vaatii PALJON puhumista asioista. Jos oma näkemys ei mene toisen kanssa yksiin, sitten sitä puhumista vasta tarvitaankin.

      Tässä on kyse vähän ihmiskuvastakin. Jos aina odotat pahinta, saat yleensä sitä. Jos uskot ihmisten yrittävän parastaan, näet aika usein sitä. Pettämisen ei pitäisi kuulua mihinkään suhteeseen. Sen vuoksi juuri avoimet suhteet. Jos sinulle toisen kanssa oleminen on ok, minullekin se on.

    • Jos haluat keskustella näistä asioista nimenomaan samanhenkisten, samalla tavalla kokevien ihmisten kanssa, niin sitä varten löytyy ihan oma forumi: http://polyamoria.sange.fi/foorumi/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      7381
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6072
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      142
      4216
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      225
      2906
    5. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      36
      2850
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2846
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      85
      2560
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2298
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2199
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1686
    Aihe