Hei!
Onko teillä koskaan sellainen tunne, että ette ole tarpeeksi hyviä kumppaneillenne, ikäänkuin olisitte huonompia? Itselläni poikaystäväni on hyvin älykäs, suomenmestaruustason urheilija ja menestyy koulussa, hän on hyvin pidetty ihminen ja muutenkin. Itselläni ei ole hyvää todistusta saati mitään urheilumenestyksiä, ja tunnen usein itseni riittämättömäksi, vaikka ei ihmisarvoa ehkä näin heppoisesti mitatakkaan.
Mutta silti poden todella suurta alemmuuskopleksia, ja joskus poika tuntuu kyllästyneen minuun. Mitä mieltä olette?
Riittämättömyyden tunne parisuhteessa?
16
9247
Vastaukset
- vanaja2
Ei hän sinuun ole kyllästynyt vaan asenteeseesi. Lue Norman Vincent Pealen kirjoja, sekä muita positiivisen ajattelun oppaita. Se ei muuta yksilöllistä arvoasi ihmisenä, ei pudota sitä, kyllästyykö tuo ihmemiehesi sinun seuraasi vai ei.
Opettele arvostamaan, kunnioittamaan, rakastamaan, vaalimaan hyviä puolia itsestäsi, hyväksy ne vähemmän hyvät myös olemassaolevina faktoina mutta älä jää niitä hautomaan ja märehtimään.
Ei ole ollut sellainen tunne, pikemminkin tunne että kumppani ei henkisesti ole siellä päinkään missä meitse jo leijuu "kehittyneempänä".
Jos sinulla on tunne, että olet huonompi, mikä asia tai teko saa tällaisen tunteen sinussa aikaan? Kerro esimerkki. Pojat muuten kyllästyvät kaveriinsa joskus, vaikka tämä olisi Miss Universum ja tohtori samanaikaisesti. Se on normaalia suhteen dynamiikkaa. - riittävän hyvä
Suorittajan rinnalla, jollainen poikaystäväsi selvästi on, saattaa tuntea helposti itsensä riittämättömäksi. Exäni oli myös suorittaja, niin fyysisesllä kuin henkiselläkin tasolla. Oikeastaan hänelle oli kova paikka, kun olin joissakin asioissa häntä taitavampi ja menestyneempi. Hän yritti parhaansa mukaan vähätellä niitä asioita, joten tunsin itseni riittämättömäksi usein. Se alkoi käydä itsetunnon päälle.
Nyt olen seurustelusuhteessa aivan tavallisen naisen kanssa ja on todella vapauttavaa tuntea olevansa joka suhteessa täysin riittävä. - mies 53
Höpsistä, ei se varmaan halua mitään suorittajaa se on valinnu sut tyttöystäväkseen siksi kun rakastaa.
- onneton.
wau, ihan kuin omasta elämästäni. Poikaystävä jonka kanssa historiaa takana 3 vuotta on myöskin sm tason urheilija, hyvä työ, elämä loistavalla mallilla, osaa kaikkea, fiksu, paljon ystäviä jne. Tosin, nykyään onkin sitten ex poikaystävä.
Tyypistä löytyi yllättäviä piirteitä kaiken tämän täydellisyyden rinnalle.. Itsekkyys, kykenemättömyys keskusteluun, mykkäkoulu, mustasukkaisuus, välinpitämättömyys, heilasteli ex avokin kanssa, jätti kertomatta asioita jne.
Lähdin kun olo kävi sietämättömäksi.. Tällä hetkellä aika napakka depressio ja työuupumus. Suhde piti masennusta yllä ja toipuminen mahdotonta.. Voin heti paremmin kun suhde meni poikki. Itse olen tällainen keskiverto, ihan tavallinen. Tällä hetkellä erosta yli puoli vuotta, exä pitää minua edelleen narussaan.. Valitettavasti. Ei halua mitään sen koommin mutta kunhan pelleilee. Pystyn pitämään exän poissa ajatuksista ja olemaan viestittelemättä.. ongelmat alkaa kun tyyppi itse ottaa yhteyttä.. Maksimissaan pari viikkoa osaa olla pois.
Riittämättömyyteen useimmiten on joku syy.. Itse odotan sitä päivää että exä ampuu itsensä kuuhun ja häipyy. Alan hiljalleen ymmärtämään mitä kaikkea paskaa hänen takiaan kestin.. ei olisi tarvinnut. Mutta toivottavasti teille ei käy näin.. Kuullosti vain kovin tutulta. Niin kauan voin huonosti kun tyyppi nurkissa kummittelee.. En pysty sitoutumaan muihin, olen aivan toisen vietävissä.. säälittävää. - pinkkiä popparia
Todellakin on riittämättömyyden tunnetta.
Mieheni on minua 10 vuotta vanhempi, ja hän on aika lailla kiinni exänsä lapsissa vielä (ei siis omia lapsia). Siitä minulle on tullut riittämättömyyden tunne, ihan kuin minä en kelpaisi hänelle.
Vaikka olen nuori, nätti ja monet miehet juoksee perässä, ei se poista tuota riittämättömyyden tunnetta... - NäinSeMenee2011
Minä liityn kanssanne samaan kerhoon. Tunnen myös riittämättömyyttä, tuntuu, ettei minua voi rakastaa tällaisena. En myöskään luota itseeni tarpeeksi, joka johtaa siihen, etten luota toiseen enkä hänen rakkauteensa.
kaiken takana lienee huono itsetunto. ja ettei rakasta itseänsä tarpeeksi. Tunnistan ongelman itsessäni. Jos arvostaisin itseäni ja luottaisin itseeni, olisi elo paljon helmpompaa.
Voi kyllä. Riittämättömyydelle on syy. Huono itsetunto ja asennevamma.
Mutta että mitä tehdä asialle??? - elmaso
Riittämättömyyttä on monenlaista. Itselläni tilanne on se, että olen poikaystäväni kanssa ollut yhdessä nyt reilusti yli puoli vuotta ja suhteemme on ollut vuoristorataa. Suhde on parikymppiselle poikaystävälleni ensimmäinen, minä taas olen seurustellut useasti aikaisemmin. Asia on ollut meille todella vaikea käsitellä, sillä poikaystäväni ei periaatteessa haluaisi vielä edes sitoutua vakavasti kuten minä. Mutta hän silti "uhraa" nuoruuden suhdeseikkalunsa minuun, koska rakastaa minua niin paljon. Minä olen rakastan häntä kovasti, mutta kaikki riitamme ovat olleet itkuisia ja tuskaisia, koska tilanne on niin hankala. Kumpikaan ei haluaisi menettää toista, mutta tunnen olevani riittämätön poikaystävälleni. Huolimatta tunteistani ja kaikesta mitä teen hänen eteensä, hän joutuu uhraamaan ehkäpä liiankin paljon takiani. En voi kokea hänen kanssaan niitä ensimmäisen suhteen ihmeitä, mitä hän kokee. Ja se satuttaa häntä, mutta en voi muuttaa asiaa mitenkään ja pelkään tämän tilanteen vielä koituvan suhteemme lopuksi. Enkä koe että suhdemenneisyydessäni olisi mitään väärää, en välitä yhdestäkään exästäni enkä ole edes rakastunut aikaisemmin tällä tavalla. Mutta poikaystäväni kanssa tilanne on niin kamala, kun asia vain satuttaa sitä enemmän, mitä vakavammaksi suhteemme menee ellemme opi unohtamaan tätä ongelmaa ja nauttimaan nykyhetkestä. Mutta riitänkö minä... ei ainakaan tunnu siltä.
- Ymmärrystä vailla
Epäilen vahvasti, että tuore tyttöystäväni kärsii riittämättömyyden tunteesta. Olen aivan hukassa asian kanssa... en tiedä mitä tekisin auttaakseni häntä. Hän ei usko, kun sanon tarvitsevani häntä ja kerron hänelle tunteistani. Hän ei usko suhteemme tulevaisuuteen. Luulen hänen pelkäävän jotakin. Kerran hän sanoi minulle, että olen liian hyvä, mikä hämmensi minua todella ja vaivaa minua edelleen. Hän ei osaa luottaa minuun siitä huolimatta, että olen ollut hyvä hänelle. Olen ollut koko ajan kiinnostunut hänestä ja yrittänyt keskustella asioista, halunnut ymmärtää häntä ja kertonut hänelle, että minulle voi puhua ja ilmaista niin myönteisiä kuin kielteisiäkin tunteita. Välillä tuntuu, että teen jotain väärin. Haluan kunnioittaa häntä tasavertaisen kumppanina ja nauttia yhteisistä hetkistämme. Hän ei kuulemma pysty keskittymään hetkeen, ja jotkin vanhat kokemukset hänen menneisyydestäänkin vaivaavat häntä. Hän ei jostain syystä pysty avautumaan minulle ja nyt tilanne on niin paha, että hän ei tiedä mitä suhteestamme pitäisi ajatella. Olenko kenties omalla käyttäytymiselläni vain ruokkinut hänen mahdollisesti huonoa itsetuntoaan. Mitä pitäisi tehdä toisin. Ajattelin viedä hänelle ruusuja seuraavalla kerralla kun näemme... jokainen ruusu edustaa niitä eleitä ja tekoja häneltä minulle, jotka ovat saanet minut tuntemaan oloni onnelliseksi. Kerron hänen ansainnen joka ikisen ruusun, ja mitä jokainen ruusu merkitsee minulle. Onkohan hyvä idea, vai saanko hänet tuntemaan olonsa entistä kurjemmaksi? Auttakaa, olen hukassa!
Niin ja ollaan oltu yhdessä nyt vasta 5 kk... itse olen 25 v ja tyttöystäväni 23 v- A tip for today
Älä vie sille mitään. Se ahdistaa häntä. Älä edes lirkuttele rakkaudesta. Se ahdistaa häntä. Sen sijaan anna nyt reilusti siimaa hänelle ja olkaa vaikka jokunen viikko erossa toisistanne. Kyllä, piinaavaa sulle mutta puolisolle elintärkeää. Erossa oleminen auttaa näkemään asiat uudessa valossa.
Se on todella piinaavaa odotella "vastauksia" mutta kyllä sulla pitäis olla kunnioitusta ja kärsivällisyyttä sen verran. Kun näette eron jälkeen uudestaan niin tilanne voi olla toisin. Pahimmassa tapauksessa ne kuuluisat sanat:"Meidän pitää puhua. Musta sä oot huippu ihminen, mutta..." - rakasta rohkeasti
Sinulle " ymmärrystä vailla". Vie ihmeessä ruusut ! Ihana ajatus ! Tuo, jos mikä kertoo, että arvostat ja välität tyttöystävästäsi. Rakkauden tunnustaminen ja siitä eri tavoin kertominen ei voi olla väärin ! Rakkaus, varsinkin parisuhteessa on oikein ! Ole rohkea! Rohkeutta nimittäin rakastaminen vaatii.
Jos pettymys tulee. Ja kun pettymys tulee: Tiedät, että rakastit aidosti. Sinulla on täydellinen muisto. Tästä päivästä voit tehdä hyvän. - prinsessa rohkea
rakasta rohkeasti kirjoitti:
Sinulle " ymmärrystä vailla". Vie ihmeessä ruusut ! Ihana ajatus ! Tuo, jos mikä kertoo, että arvostat ja välität tyttöystävästäsi. Rakkauden tunnustaminen ja siitä eri tavoin kertominen ei voi olla väärin ! Rakkaus, varsinkin parisuhteessa on oikein ! Ole rohkea! Rohkeutta nimittäin rakastaminen vaatii.
Jos pettymys tulee. Ja kun pettymys tulee: Tiedät, että rakastit aidosti. Sinulla on täydellinen muisto. Tästä päivästä voit tehdä hyvän.Niin rakastaminen vaatii paljon rohkeutta. Tämä on minunkin ollut opittava. Monta suhdetta särkyi ehkä juuri siksi, kun pelkäsin niin monia asioita.
- Ymmärrystä vailla
prinsessa rohkea kirjoitti:
Niin rakastaminen vaatii paljon rohkeutta. Tämä on minunkin ollut opittava. Monta suhdetta särkyi ehkä juuri siksi, kun pelkäsin niin monia asioita.
Uskon, että rohkeudesta kyse myös minunkin tapauksessani. Naiselta sitä ei löytynyt tarpeeksi, siltä minusta nyt tuntuu. Mutta en syytä häntä siitä, koska ymmärrän sen, ettei aina voi olla valmis eikä pidäkkään välttämättä olla... turha yrittää väkisin. Nyt olemme ystäviä.
- Poormama
Tunnen huonommuutta, koska kumppanini on nähnyt maailmaa paljon enemmän kuin minä, eikä ole juurikaan joutunut kokemaan köyhyyttä kuten minä.
Tunnen huonommuutta myös siksi, että hänen lapsensa ovat pärjänneet elämässään normaalisti, kun taas suurin osa omistani on ennenaikaisella eläkkeellä, ja yksi heistä todennäköisesti menehtyy jo ennen minua.
Mutta kumppanini syytä tämä ei ole, hän ei koskaan millään lailla anna minun ymmärtää että olisin jotenkin häntä huonompi. Tiedän hyvin, että nämä tunteet syntyvät vain omassa sydämessäni, ja minun yksin on niiden kanssa elettävä. - just sayin'
Ei kannata käyttää aikaansa ja hukata itsetuntoaan tuollaisia pohtimalla.
Vaikka todennäköisesti oletkin ns. huonompi kuin poikaystäväsi. - oppeliini
Kuka estää sinua menemään takaisin kuoluun, tekemään enemmän toitä saadaksisi paremmat arvosanat?
Kuka estää sinua urheilemasta? Kuka estää sinua saavuttamasta jotain jota todella haluat? Kuka?
Kuka vatii sinua märehtimään alemmuskompleksiaan sen sijaan että tekisit sen asian eteen jotain? Kuka?
Kuka vaatii sinua tuijottamaan vain omaan napaan, arvostamatta, kunnioittamatta ja tuntematta ylpeyttä toisen saannoksista? Kuka.
Olisikohan aiheellista konkreettisesti tulla sieltä laiskuuden ja mitääntekemättomyyden kehdosta ylos ja itse tehdä asialle joain;
siis jotain muuta kuin ruikuttaa ja valittaa "ku mää en oo mittää".
Tuota asennetta ja laulua ei kukaan jaksa iänkaiken kuulla! Sinä itse kaikkein vähiten!!!! - Ymmärrystä vailla
Tilanne on nyt se, että olemme päättäneet olla naisen kanssa ystäviä. Edelleen välitämme toisistamme paljon, mutta tunteemme eivät aivan kohdanneet. Itse olin valmis panostamaan suhteeseemme mielestäni enemmän, puhumaan asioista ja selvittämään ongelmat. Olin jo ehtinyt kuvittelemaan yhteisen tulevaisuuden hänen kanssaan, mutta nyt se unelma on menetetty. Nyt tuntuu siltä, että pystymme olemaan enemmän avoimia toisillemme, ystävinä. Tuntuu kuin mietityksen taakka olisi keventynyt huomattavasti. Uskon, että ystävyytemme tulee olemaan jotain suuremmoista ja aion panostaa siihen paljon. Tilanteeseen täytyy nyt suhtautua erilailla ja totutella ajatukseen. Tällä hetkellä en näe ystävyydellemme mitään esteitä, paitsi että tunteet saatavat omalta osaltani sotkea hienon ajatuksen. Nyt ymmärän, että hän ei ole vielä valmis parisuhteeseen... molemmat odotimme liikaa suhteeltamme... voisi ehkä luonnehtia 'väkisin yrittämiseksi'... mutta näin on paljon helpompaa. Nähtäväksi jää, mitä tulevaissus tuo tullessaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama325125Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644101Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783686Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732728Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1582534Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602388Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792199Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282195- 1381705
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401548