Kertokaapas kokemuksianne kyseisestä paikasta. Siellä näyttäisi olevan lauantaina avajaiset ja esiintyjinä Finlanders ja Varjokuva. Mietiskelin viitsisinkö lähteä tutustumaan paikkaan. Lähiseudun tanssivalikoima on samana iltana vähän heikko.
Valtatie 2
17
669
Vastaukset
- Menossa tietty :)
Suosittelen, avajaiset V2:lla ovat olleet aina hyvät. Miehen näkökulmasta varmaan myös koska meitä naisia lienee taas paljon paikalla.
- Kiertelijäkaartelija
Ihan ok paikka, avajaisissa väkeä on varmaan ruuhkaksi asti, eli yksin ei tarvitse olla.
Ikävänä puolena paljon on sitä "isäntämies meininkiä", eli osumaa tulee. Tämä on ihan havaintona paikan päällä tehty, en muista koskaan saaneeni yhtä paljon potkuja ja tönimisiä muualla.. Taisivat olla itseasiassa juuri finkkutanssit tuolloin, olisivatko peräti olleet avajaiset, ajankohta kyllä muistikuvissa sopii.
Tanssijoiden taitotaso vaihtelee rajulla haitarilla. Paljon enemmän vaihtelua, kuin muutamilla muilla etelä-suomen suurilla lavoilla. Ns. nirppaporukkaa vähemmän, sosiaalifoksaajia enemmän.
Kyllä tuolla pari-kolme kertaa on tullut talven aikana käytyä. Itse en osaa nyt sanoa olenko eksymässä kulmille avajaisiin, vaikka hyvät bändit onkin. Saattavat olla liian ruuhkaiset tanssit minun makuuni. - Vipeltäjä:)
Sinne vaan, sittenpähän tiedät millainen paikka on.
Minun lähilava, jonne odottanut koko kesän taas pääseväni, minusta
ihan viihtyisä ja tietty samoin kun muuallakin vaikuttaa esiintyjät
siihen millaista porukkaa on paikalla ja Finkut ja Varjokuva kun
ovat, niin tietty voi olettaa et sitä on riittävästi. - häh?
Joko Finkut on normaali kokoonpanolla liikkeellä, bändin laulusuoriutuminen on aikas heikko ilman sitä vakirumpalia.
- yyyyyyeee
Helvettiin vakirumpali kimittää kuin Naiset ja olevinaan niin naistenmiestä et hu
- juu juu
yyyyyyeee kirjoitti:
Helvettiin vakirumpali kimittää kuin Naiset ja olevinaan niin naistenmiestä et hu
Niin voi olla, mutta kyllä se bändin muiden jäsenten laulu on vielä enemmän suosta.
Ilmeisesti ahneus iskenyt, kun ei malta pitää keikkataukoa. - V2:lle menossa
Lammela on viimeisen lehtitiedon (TS 28.9.2011) mukaan saikalla lokakuun loppuun asti. Murtuneet kuusi kylkiluuta, solisluu ja reisiluu kestävät luonnollisesti parantua.
Kovasti toki jo odotan Lammelan paluuta keikalle, enkä liene ainut. Finkkujen fiililstelybiiseja ei kukaan muu laula paremmin kuin Jussi Lammela. Näin se vaan menee. - Äly hoi!
juu juu kirjoitti:
Niin voi olla, mutta kyllä se bändin muiden jäsenten laulu on vielä enemmän suosta.
Ilmeisesti ahneus iskenyt, kun ei malta pitää keikkataukoa."Ilmeisesti ahneus iskenyt, kun ei malta pitää keikkataukoa. "
- miksi pitäisi, jos homma toimii sijaisrumpalilla?
Työtä se soittajan työkin on ja elantonsa siitä saavat.
Esim. jos yrityksen yksi työntekijä on saikalla niin pitäisikö muiden työntekijöiden olla se sama aika lomautettuna tai toimettomana, täh? Mietipä sitä, mikäli kykenet. - yksinkertaista
Äly hoi! kirjoitti:
"Ilmeisesti ahneus iskenyt, kun ei malta pitää keikkataukoa. "
- miksi pitäisi, jos homma toimii sijaisrumpalilla?
Työtä se soittajan työkin on ja elantonsa siitä saavat.
Esim. jos yrityksen yksi työntekijä on saikalla niin pitäisikö muiden työntekijöiden olla se sama aika lomautettuna tai toimettomana, täh? Mietipä sitä, mikäli kykenet.Sijaisrumpali on ihan ammattitaitoinen, mutta bändin taso laulun osalta on niin surkea, että huh huh.
Niin voin olla pois keikalta, niinkuin olenkin niin kauaa, kun bändi on taas vakiokoknoonpanossa. - Työttömänä
juu juu kirjoitti:
Niin voi olla, mutta kyllä se bändin muiden jäsenten laulu on vielä enemmän suosta.
Ilmeisesti ahneus iskenyt, kun ei malta pitää keikkataukoa.Yleisesti bändit palkkaa sijaisia jos vakinaiselle soittajalle tulee este. Myös muutama soittaja on jatkuvasti keikalla, vaikka ei missään vakituisesti soitakaan. Sijaisuuksillakin voi saada keikkaa aika hyvin.
Olisi myös kohtuutonta olla työttömänä useita kuukausia, jos sijaisia on saatavissa.
- älkää
Siellä on varsinkin finkkuiltana paljon juppeja, ei tavallisella tallaajalla ole paljon mahkuja eikä tilaa tanssia oikein.
- Oikeestiko :DD
"..eikä tilaa tanssia oikein"
- tanssitko sitten "oikein" jos on tilaa ? :DD - älkää
Oikeestiko :DD kirjoitti:
"..eikä tilaa tanssia oikein"
- tanssitko sitten "oikein" jos on tilaa ? :DDKyllä. Nämä jupit eivät oikein hallitse oikeaa tanssia vaan heiluvat ja pysähtelevät mikä minnekin.
- Aktiivitanssija
"älkää"
Kyllä. Nämä jupit eivät oikein hallitse oikeaa tanssia vaan heiluvat ja pysähtelevät mikä minnekin.
Toiset sanovat heilumista ja pysähtelyä musiikin tulkinnaksi.
Oikein tanssiminen siis tarkoittaa, että mennään vaihtosakeleella musiikista viis.
Ymmärsinkö oikein.- älkää
Ymmärsit oikein. Mitä ihmettä kesken tanssin pitää pysähdellä, sehän pilaa koko nautinnon.
- Ei jyrätä pliis
"Mitä ihmettä kesken tanssin pitää pysähdellä, sehän pilaa koko nautinnon. "
- etkö pysähdy edes jos sinun pitäisi väistää jota kuta toista paria? Onko se nautinto myös jyrätä toisten päälle pysähtymättä?
Näitä jyrääviä vanhahkoja ukkoja emäntineen oli ihan riittävästi Valasrannan päättäjäisissä viime lauantaina. Onneksi V2 on sentään paljon isompi paikka. - Aktiivitanssija
"älkää"
Ymmärsit oikein. Mitä ihmettä kesken tanssin pitää pysähdellä, sehän pilaa koko nautinnon.
Näin me kuulemme ja ymmärrämme musiikin, jokainen ihminen omalla tavallaan ja tyylillään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama917540Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1226285Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604407Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333034Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902618Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh321898- 1291531
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971514Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21762"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693