Vaahteraliiga 2012

Jefumaster

Aloitetaan nyt spekulointi oikealla otsikolla. Tuollahan on viritelty keskustelua jo jollain tavalla, mutta väärä otsikko ei toimi.

Kauden 2012 alkuun on vielä yli 7 kuukautta. Ilokseni olen kuitenkin havainnut, että eteenpäin suuntautuvia viestejä joukkueiden valmistautumisista alkaa näkyä. Tärkeää onkin, että organisaatiot kehittyvät ja toimivat, vaikka se kilpailutoiminta on jäissä vielä pitkään.

Tähän mennessä pelaajasopimuksistaan ovat uutisoineet Jaguaarit, Roosters sekä Crocodiles. Crocot myöskin näkyvät satsaavan organisaatioonsa rekrytoimalla päätoimista kehityspäällikköä. Toistaiseksi mehevin uutinen on ollut R. Johnsonin paluu ryvettyneeseen Roostersiin.

Toivottavasti näemme lisää vastaavia tai jopa mielenkiintoisempia uutisia...

153

1675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 23

      koskahan valmistuu bingolotto, että ketkä siellä liigassa pelaa?

      • Bingomies

        Tammikuussa 2012.

      • 4+13

        Eiköhän tuo ole liiton saunakabinetissa valmistunut jo kauan aikaa sitten.

    • Liitonmiäs

      Ei meillä ole vielä ollut saunailtaa asian tiimoilta.

      • osan ottaja

        Sinne kutsutaan vaan ne joilla on sana valtaa, mielistelijät tarjoilee savu kkeitaan ihan muissa tilaisuuksissa.

    • dgbdgbngbn

      KOVAA ON TAFT MENOSSA VAAHTERAAN AIAAKIN OMASTAAN MIELESTÄ. EIVAAN TAIDA OLLA MITÄÄN TSÄÄNSSEJÄ KUN TURULLA ON PAREMMAT KRITEERIPISTEET SINNE. VOIVOI NYT KÄVI HUONOSTI JA TAFTI TIPPUU KAKKOSEEN KUN PAIKKAA EI TULE !!!!!

      http://www.taft.fi/?x103997=187923

    • vaan_lpr

      Turku ei ole tippuja.

      • 14+2

        Ykkösdivarin voittanutta verrataan ainoastaan Vaahteran viimeiseen ja jos kriteeripisteet jäävät alle, niin silloin nousua ei tule. Hyvin yksinkertaista.

    • vaan_lpr

      Paskapuhetta, kaiki liigajoukkueet ovat kriteeritarkastelussa mukana ja joutuvat hakemaan lisenssin.

    • 9+17

      Onko tuossa nyt jotain mitä et ole sisäistänyt vai haluatko muuten vain perseillä:

      MIESTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2010-2013 (s.7)

      "Ykkösdivisioonan voittaja nousee Vaahteraliigan 8:n joukkueen edelle ja täyttäessään liigakriteerit saa liigapaikan”

    • 12+18

      aivan ja juuri tuohon yllä mainittuun liittyen taft nousee, sillä on turun edellä kriteeripisteissä. jos et usko niin kysy turusta -kyllä ne siäl jo tietää!

      • kaikki tietäää

        kaikki muuthan sen jo tietää kuka tippuu paitsi juntit täälä ;)
        yksikään teistä ei ole osunut lähellekkään!!!
        ps kriteereillä voi tiputtaa vaikka suomenmestarin jos se ei täytä ehtoja ;)

    • 14+7

      Miesten kilpailujärjestelmästä lainattu ote koskee tilannetta missä kaikilla on kriteerit kohdallaan. Jos kriteerit eivät ole kunnossa niin on ihan sama kuinka mones olet sarjassa ja olet silti pudotusuhan alla mikäli nousijajoukkueella on asiat paremmin kunnossa.

      • 6+7

        Juuri näin.

        Vaahteraliiga = 8 joukkuetta.

        Kaikki 8 täyttää kriteerit, ykkösdivarin voittaja täyttää kriteerit ja hakee sarjapaikkaa --> vaahteran viimeinen putoaa.

        Vaahteraliigaan hakee 9 joukkuetta joista yksi ei täytä kriteereitä --> tämä joukkue putoaa. Riippumatta edellisen kauden sijoituksesta.

        Eli jokaisen seuran on jokaisena vuotena täytettävä kriteerit säilyttääkseen sarjapaikkansa.

        Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

      • 123456123
        6+7 kirjoitti:

        Minkäs takia Steelersiä verrattiin ainoastaan vikaan jengiin vuona 2009?

      • dgnbngbn

        PAAAASKAAAAPUHETTAAAAA!!!!!!!!!! STEELERS HAKI PAIKKAA VAAHRERALIIGAAN 2009 JA SILLE SANOTTIIN ETTÄ HOMMA ON OOKOO JA SITTEN ALKO SE KAPINETTIPELI LIITOSSA ETTEI TURKUA VOI TIPUTTAA JA SE NOSTETTIIN WOLVERINESIN JA SAINTSIN YLÄPUOLELLA JA SITTEN SANOTTIIN ETTÄ VOIVOI KUN KRITEERIPISTEEITÄ TARKISTELLAAN ANIOOSTAAN SITÄ JOKA ON PELILLISESTI TULLUT VIKAKS. ETTÄ NÄIN !!!

        MUTTA NYT KUN ON TAFT KYSEESSÖ NIIN VARMAAN SÄÄNNÖÖT TAAS SAADAAN LIITOSSA MUUTELTUA KUN SE ON MATTI SORSAN JENGI!!!!!!!

      • 20+
        dgnbngbn kirjoitti:

        No nyt on sisäpiirin tietoa kaverilla. Kerro toki lisää!

      • 3+10
        20+ kirjoitti:

        No nyt on sisäpiirin tietoa kaverilla. Kerro toki lisää!

        Joo, suljetun osaston sisäpiirin...

    • 4+15

      ja vielä täydennyksenä: liigaseuroista puolet täyttää kriteerit. Kaikilla muilla -myös Turulla- on miinuksia.

    • 17171717

      Oulu tippuuu

      • vaan_lpr

        ei

      • 8+8
        vaan_lpr kirjoitti:

        ei

        Wolvot pelaa ens vuonna kakkosessa

      • 16+5
        8+8 kirjoitti:

        Wolvot pelaa ens vuonna kakkosessa

        Ne pelasi siellä jo jos et sattunut huomaamaan?

    • hhhhhhhhhjjjjjjjjj

      Mites muuten nämä KRITEERIT, katsotaanko niissä eteenpäin vai taaksepäin. Ja tarkoitan sitä että pitääkö kauden 2012 Vaahteraliigajoukkueen täyttää kriteerit vuonna 2012 tai pitikö kriteerien mukainen toiminta olla kasassa vuonna 2011. Systeemihän on vähän perverssi, mikäli vuoden 2011 divarijoukkueen olisi pitänyt saattaa toimintansa VL-tasolle kriteerien täyttämisessä jo divarikautensa aikana. Toisaalta vuoden 2011 VL-joukkue on ollut VL-joukkue oli niitä kriteereitä täytetty tai ei ja nyt katse kaikilla eteenpäin.

      Itse olisin 10 joukkueen Vaahtereliigan kannalla mikäli sieltä divarista löytyisi kaksi organisaatioltaan ja taloudeltaan kelpoa kandidaattia. Pelkkä uho ja upeat nettisivut eivät riitä liigakelpoisuuteen. Se mitä sitten tehtäisiin niille divareille tulisi laittaa vakavaan harkintaan. I divari siinä muodossa kun sitä on nähty on lähinnä naurettava (joukkuemäärä).

      Ugh

      • 12+3

        KRITEEREJÄ katsotaan kuluneen kauden osalta ja ne vaikuttavat seuraavan kauden sarjatasoon. Vaahteraliiga- ja divisioonajoukkueilla on sama pisteytys käytössään, mutta vaatimukset ovat eri tasoilla (eri määrä juniorijoukkeita, eri määrä koulutettuja valmentajia, jne.).

        Tästä johtuen esimerkiksi tulevalle kaudelle liigapaikkaa anonutta TAFT:ia verrataan viime kaudella Vaahteraliigassa pelanneisiin joukkueisiin ja pisteytetään samoilla periaatteilla, vaikka pelasivat päättyneen kauden divarissa. Mikäli siis mielii liigaan pelaamaan, täytyy divarijoukkueen "nousukaudellaan" hoitaa asiansa kuten liigajoukkue, ellei sitten Vaahteraliigassa joku joukkue onnistu junailemaan itseään todella massiivisiin miinuspisteisiin ja sitä kautta liigan viimeisen ja divarin voittajan taakse.

      • 10+2
        12+3 kirjoitti:

        Tuleeko voitoista mitään plussaa., Esimerkiksi jos voitat koko paskan, niin tuleeko joukkueelle esim 2 pistettä vai eikö voittoja arvosteta yhtään sen enempää kuin että olisit jäänyt sarjan hännille?

    • Taloustorstai

      Ei. Talousdopingista (kriteerien täyttämättä jättämisestä) on viime kevään/kesän aikana mallia koriballista ja junnttiballista; sama se miten kova/hyvä jengi sulla on, jos sen ylläpito vaatii jonkun toisen osalueen laiminlyömistä.

      • 12+6

        Ok, eli lajissa ei siis kannusteta voittamaan, kuullostaa hienolta? Pääasia että on junnuja, mutta Vaaheraliigan voittamiseen ei kannusteta? Tuleeko voittamisesta mitään bonareita voittaneelle jengille?

      • xcbvscvbsv

        NOJOO TOI ON JUST NIIN perseestä KUN V AAN VOI OLLAN ELI SIIS SULLA PITÄÄ OLLA JUNNUJA VAAHTERAVOITOLLA EI OLE MITÄÄN VÄLII PÄÄASIA ETTÄ ON JUNNUI NO SITTEN KUN ON TASA MENNY PARI VUOTTA JA JUNNUT ON AIKUISII NIIN NIILLÄ EI OL MITÄÄ MERKITYSTÄ KUN TAAS PITÄÄ OLLA JUNNUJA. EI MIKÄÄN IHME ETTÄÅ EI PÄRJÄTÄ TUOLLA EUROOPASSA KUN AINA VAAN SPEKKATAAN JUNNUISTA JA AIKUISILLA EI OLE NIIN VÄLII. ENEMMÄ PAINO ARVOA SINNE MESTARUUKSIEN VOITTAMISIIN NIIN ALKAA PÄRJÄÄMISTÄKI TULEEN SIELLÄ EUROOPASSA. KETÄ KIINNOSTAA JOTKU 10 VUOTIAAT KAKARAT TÖRMÄILEMÄSSÄ TUOLLA KENTÄLLÄ KUN NE EI OSAA EDES PELAA. EIKÄ NE PELAA EDES AIKUISIIN ASTI VAI VOITTEKO SANOO NYT MONTAKI SELLASTA JOTKA OLIS 10 VUOTIAANA ALOTTANU JA PELAA NYT VAAHTERASSA?!?!

      • juupas_eipäs
        12+6 kirjoitti:

        Ok, eli lajissa ei siis kannusteta voittamaan, kuullostaa hienolta? Pääasia että on junnuja, mutta Vaaheraliigan voittamiseen ei kannusteta? Tuleeko voittamisesta mitään bonareita voittaneelle jengille?

        Kannustetaan voittamaan, mutta samalta viivalta kuin muutkin jengit.

      • psycol
        xcbvscvbsv kirjoitti:

        NOJOO TOI ON JUST NIIN perseestä KUN V AAN VOI OLLAN ELI SIIS SULLA PITÄÄ OLLA JUNNUJA VAAHTERAVOITOLLA EI OLE MITÄÄN VÄLII PÄÄASIA ETTÄ ON JUNNUI NO SITTEN KUN ON TASA MENNY PARI VUOTTA JA JUNNUT ON AIKUISII NIIN NIILLÄ EI OL MITÄÄ MERKITYSTÄ KUN TAAS PITÄÄ OLLA JUNNUJA. EI MIKÄÄN IHME ETTÄÅ EI PÄRJÄTÄ TUOLLA EUROOPASSA KUN AINA VAAN SPEKKATAAN JUNNUISTA JA AIKUISILLA EI OLE NIIN VÄLII. ENEMMÄ PAINO ARVOA SINNE MESTARUUKSIEN VOITTAMISIIN NIIN ALKAA PÄRJÄÄMISTÄKI TULEEN SIELLÄ EUROOPASSA. KETÄ KIINNOSTAA JOTKU 10 VUOTIAAT KAKARAT TÖRMÄILEMÄSSÄ TUOLLA KENTÄLLÄ KUN NE EI OSAA EDES PELAA. EIKÄ NE PELAA EDES AIKUISIIN ASTI VAI VOITTEKO SANOO NYT MONTAKI SELLASTA JOTKA OLIS 10 VUOTIAANA ALOTTANU JA PELAA NYT VAAHTERASSA?!?!

        No jos ei ihan kymmenenvuotiaina, niin joka tapauksessa sieltä halveksitusta lippupallosta ovat aloittaneet mm. sellaiset tuntemattomuudet kuin Petrus Penkki, Teemu Kuusisto ja Sami Repo muutama nyt mainittakoon. Myös esim Elorannan pikkupojat hämmensivät pienempiään jo lippupallotantereilla. Junnuissa kun on se luonnollinen piirre, että kasvavat siten aikuisiksi.

        Tuon iso-kirjan-idiootin asennevamman syyt ovat meille muille edelleenkin suuri mysteeri mutta jotain syvälle tunteisiin ja/tai aivoverenkiertoon negatiivisesti vaikuttavaa hän on kokenut jefu-uransa aikana. Kannattaisi heti alusta alkaen hankkia sellainen hyvä kypärä käyttöön ettei satu näitä piileviä sattumuksia jotka sitten pulpahtavat esiin silloin kun ei enää mitään ole tehtävissä.

      • 17+12
        psycol kirjoitti:

        Petrus Penkin tiedän ja olen lukenut jotain juttuja, mutta keitä helvettejä on Kuusisto, Repo ja Eloranta? Varmaan jotain maailman luokan tähtiä, kenties pelanneet Collegessa tai NFL:ssä koska niin kovasti heitä hehkutat?

    • Taloustorstai

      Niinpä. Ikävää että seuroilla on muitakin talousvelvoitteita (juniorit) kuin vain se edustusjoukkue.

      Seuroille enemmän painoarvoa taustojen hoitamiseen (jun) niin alkaa homma pelittää eikä teidän tarvitse itkeä täällä.

      • 18+15

        Mikäs ihmeen junnupapianotteinen laji tämä muka on. Aikuisten laji eikä mikään pikkuhippiäisten tai naisten laji. Pelaisivat lippupalloa niin ei tulisi sotkettua niin paljon OIKEAN lajin juttuja. Alaikäiset ja naiset kuuluu yhtä hyvin lajiin kuin lapio lehmälle, mutta taitaa olla niin että jokaisessa joukkueessa on näitä luusereita jotka eivät aikuisten kanssa pärjää niin sitten pitää mennä auktoriteettiaan esittämään ipanoille.

      • 17
        18+15 kirjoitti:

        Erikoista on jengin ajatusten juoksu.

        Meinaatteko ihan tosissaan että tän lajin voisi aloittaa vasta 22 vuotiaana ja olla saman tien vaikkapa Euroopan huipulla?

        Aika nopeasti pitäisi sisäistää pelikirjoja ja saada fysiikka kohdalleen et voi mennä voittamaan muita maita jossa pelaajilla on tossa vaiheessa jo yli 10-vuotta lajia takana..

        Jenkeissäkin asia on ymmärretty sitten kai täysin väärin kun alottavat jefun heti kindergarten jälkeen 6-vuotiaina ja siellähän tunnetusti tää laji on tosi huonolla tasolla...

        Hatunnoston paikka niille seuroille jotka juniorityötä tosissaan tekevät täällä Härmässä ja toivotaan heille kaikki tuki jotta tää hieno laji saa jatkoa!

      • 13+5
        17 kirjoitti:

        "Meinaatteko ihan tosissaan että tän lajin voisi aloittaa vasta 22 vuotiaana ja olla saman tien vaikkapa Euroopan huipulla?"

        Meinaan. On nähty ja tullaan näkemään. Valmiita drop-outteja on lätkäseurat pullollaan jotka ovat 15 vutta lätkää pelanneet ja ovat valmiita urheilijoita, hnuomattavasti parempia kun mitä jenkkifutiksen harrastelijavalmennusporukalla KOSKAAN tullaan saamaan aikaiseksi.

        Siinä ei mene montaa kuukautta kun kaverista on leivottu suomen ja euroopan kentille kelpaava jenkkifutaaja, olet sinä sitten mitä mieltä tahansa.

      • cbfbfbdfb

        IHANKOTOSISSA MEINAAT ETTÄ NÄISTÄ NYKYISISTÄ LESOILEVISTA KUKONPOJISTA TULIS JOTAIN HUIPPU PELAAJIA 10 VUODEN KULUTTUA?? EIKÖHÄNNE OLE 10 VUODEN KULUTTUA JO KAIKKI DOGAAMASSA JOSSAIN KAIVARIN RAFLASSA MIELUMMIN HJA PELAAMASSA PLEIKKAA!!!!!!!!

        JOS SIELTÄ 1 TAI KAKS JÄÖTKÄÄ JÄÄ PELAAN NIIN SIITÄ EI VIELÄ JENGIÄ PERUSTETA. MIETTIKÄÄ IHAN OIKEESTI KUINKA MONTA PELAAJAA VAAHERA LIIGASAS NYT PELAA ESIM HYÖKKÄYS LINJKASSA JOTKA OLIS ALOTTANU VAIKKA 10 VUOTIAANA LAJIN EI YHTÄÄN??!!!!!

        KYLLÄ NE VAAN ON MUISTA LAJEISTA TULLUT TÄNNE JA JOS SIELTÄ NYT JOKU UUS PETRUSPENKKI TULISKI NIIN SE EI KYLLÄ YKSIN TEE MITÄÄ ILMAN LINJAPALAAJIA JA NE ON NIITÄ JOTKA TULEE MUISTA LAJEISTA

        TAI SITTEN NIMII KEHII KETKÄ SIELLÄ NYT SITTE PELAA SELLASII OL SSÄ ETTÄ OLIS ALOTTANUT 10 VUOTIAANA!?!?!?!

      • 1+1=4
        18+15 kirjoitti:

        Mikäs ihmeen junnupapianotteinen laji tämä muka on. Aikuisten laji eikä mikään pikkuhippiäisten tai naisten laji. Pelaisivat lippupalloa niin ei tulisi sotkettua niin paljon OIKEAN lajin juttuja. Alaikäiset ja naiset kuuluu yhtä hyvin lajiin kuin lapio lehmälle, mutta taitaa olla niin että jokaisessa joukkueessa on näitä luusereita jotka eivät aikuisten kanssa pärjää niin sitten pitää mennä auktoriteettiaan esittämään ipanoille.

        Onhan tyhmä kirjottaja

      • 15
        13+5 kirjoitti:

        "Meinaatteko ihan tosissaan että tän lajin voisi aloittaa vasta 22 vuotiaana ja olla saman tien vaikkapa Euroopan huipulla?"

        Meinaan. On nähty ja tullaan näkemään. Valmiita drop-outteja on lätkäseurat pullollaan jotka ovat 15 vutta lätkää pelanneet ja ovat valmiita urheilijoita, hnuomattavasti parempia kun mitä jenkkifutiksen harrastelijavalmennusporukalla KOSKAAN tullaan saamaan aikaiseksi.

        Siinä ei mene montaa kuukautta kun kaverista on leivottu suomen ja euroopan kentille kelpaava jenkkifutaaja, olet sinä sitten mitä mieltä tahansa.

        Eiks tää tie oo käyty jo sillon glory-days aikojen jälkeen kun junnutyötä ei tehty ollenkaan ja laji meinas kuolla kokonaan? Jostain syystä niitä lätkä dropoutteja ei vaan löytynytkään joka jengiin pelaamaan.

    • Ääliö_älä_lyö

      Oletko tyhmä vai esitätkö vain?

      • .

        On se oikeasti

      • vbvbdb

        HAISTA vittu !!!!!!!!!!!!

      • 1+9
        vbvbdb kirjoitti:

        HAISTA vittu !!!!!!!!!!!!

        On tullu haistettua. Suosittelen sullekin. Vois toi katkeruus vähän helpottaa.

    • 13

      Hyviä provoja!

    • reality calling.

      Mitä jos lopettasitte ulinan, menisitte salille juoksemaan söisitte juomisen sijaan kattoisitte omia ja rapakontakaisia pelejä ja koittaisitte oppia pelaamaan? Silloin ei tartte uikuttaa Maajoukkuevalinnoista, Roostersista, liigakriteereistä, siitä jos junnu tai nelikymppinen vie pelipaikan ja huonokin jenkki kyykyttää pelatessaan molempiin suuntiin.

      Tausta-asiat on hoidettu joukkueissa ja liitossa huomattavasti paremmin kuin keskivertovaahterapelaajan fysiikka.. sad but true.

    • 5-0

      veikkaisinpa et eräs itärajan läheisyydessä oleva seura lähtee kakkoseen hakemaan oppia talousasioiden hoidosta.

      • 4+2

        Tuskin lähtee kakkoseen.

      • LÄÄKITYS KUNNOSSA
        4+2 kirjoitti:

        Tuskin lähtee kakkoseen.

        Mielenkiintoista veikkailuja näistä saisin tämmöisen käsityksen.
        Vaahtera:

        Wolverines
        Crocodiles
        Butchers
        Norther Lights
        Jaguaarit
        Roosters
        Trojans
        TAFT

        I - Divari

        Rajaritarit
        Indians
        69ers
        Ghosthunters
        Steelers
        Bears
        Bulldogs

        II - Divari

        ECG
        Wolverines II
        Sun City
        Scorpions
        Oakman
        Bouncers
        Saints
        Falcons
        Sea City Storm
        Wolves
        Panthers "uusi"
        Huskies " uusi"
        Torm "tallina"
        Pirates

        en tiedä puutuuko joku mutta mielen kiintoiselta vaikuttaa

    • divaripellet

      Ai että ykkösessä olisi 7 joukkuetta. ECG mukaan sinne pisteautomaatiksi tai Bulldogs kakkoseen tasasempia pelejä pelaamaan.

    • kuulahimmeäksi

      Divari pelataan kuudella, eikä kait RR ole hakenut sinne, joten sarjataso on II:n jos ei liigapaikka natsaa.

    • 16

      Sen verran tiedän että Lappeenrannassa ei jengi ala kakkosta pelaamaan.

      • 9+16

        Niin meinaat että ne sanoo liitolle että me ei aleta, niin liitto lahjottaa RR:lle paikan ykköseen ja tiputtaa sieltä jonkun pois joka on paikkansa ansainnut?

        Kannattaisi varmaan pitää huoli siitä että kriteerit täyttyvät muutenkin kuin vain nousuvaiheessa tai tulee nopee lähtö. Trojans sekä TAFT ansaitsee paikkansa Vaahterassa, RR ei, koska ei huolehdi luvatuista asioista.

    • 16

      Tarkoitin että jos ei liigakriteerit täyty niin ensi vuonna ei ole missään sarjassa rajaritareita. Tälläisiä terveisiä on itärajalta tullut

      • 1+14

        Kiristystä vai tervettä järkeä? Sääli sinänsä, koska potentiaalia selkeästi on itärajan joukkueella ollut. Itse ainakin kovasti pidin heidän mediapelistään, ritari-TV.stä, haastatteluista, nopeasta tulospalvelusta jne.

    • MoOsEse

      rahalla saa ja autolla pääsee. Ainakin yhden kauden.
      Nyt tuli sitten ne junnu asiat vastaan itärajalla.
      Henk. kohtaisesti olen sitä mieltä, että nuo junnu asiat ei millään lailla vaikuta seuraavan kauden Vaahterapelaamiseen.

    • Otto_ja_Pano

      No vaikuttaa ne sillä tavalla, että jos niihin ei uppota rahaa (valmennus yms. muut henkilöt) tai aikaa, niin silloin sitä riittää muuhun (telsuun ja edustusjoukkueeseen). Joku taisi mainitakin jo täällä eli talousdoping, kaikki ei lähde silloin samalta viivalta.

    • cbbnbfnfnf

      MIRO TULEE TAKAS TAFTIIN TÄLLE KAUDELLE !!!!!!!!!!!!!! SAAS NÄHÄ MITEN VIIHTYY YKKÖSESSÄ KUN PARENPAANKIN OLIS MAHIKSET. VAAHTERAANKUN TAFTI EI PÄÄSE NOUSEEN KUN NIILLÄ EI OLLU JUNNUIJA TARPEEKS KESÄLLÄ!!!

      http://www.sajl.fi/-/artikkeliarkisto/?num=27677

    • 8´20

      paljonpa tiedät

    • 119

      Voitko nyt herra tikkukirjain lopettaa. Lue aikaisemmat viestit ja ymmärrä, mitä niissä lukee. TAFT ei ole se, joka on edes lähellä pudota liigasta.

      RR hommat näytti hyvältä -mut en tiedä, kuinka paljon kandee hehkuttaa Ritari-TV:tä ja muuta, jos seura on vuosi niiden jälkeen lähes konkassa? Onko se menestystä vai tyhmyyttä? Mä olen sitä mieltä että menestystä ei voi rakentaa pelkällä rahalla. Crocot on jo vuosia olleet Suomen rikkain seura -siis eniten rahaa käytössä- ja hommat pyörii siinä mielessä hyvin mut siitä huolimatta ei mestaruuksia ole tullut. tässä pelissä kaikkea ei voi ostaa tai tuoda ulkomailta.

      Oikein että TAFT pääsee liigaan. Hyvä nähdä vähän vaihtelua -Oulu ja TAFT tuo vähän piristystä sinne vanhoihin kaavoihin jääneiden seurojen sekaan.

    • 3+13

      Menestyvät joukkueet tulee pääkaupunkiseudulta...
      Wolvot on esimerkiksi menestynyt hienosti omilla avuillaan.

      • 5+5

        Huutonaurua!!! Wolvot on menestynyt hienosti "omilla avuillaan".

      • erikirjoittajakuinse
        5+5 kirjoitti:

        Huutonaurua!!! Wolvot on menestynyt hienosti "omilla avuillaan".

        Niin, jos et siihen huutonauruusi tukehtunut. Wolvot todella menestyivät ja ovat tehneet sitä jo useamman kauden ajan. Seura on esimerkki nimenomaan omilla avuilla menestymisestä.

      • 20+15
        erikirjoittajakuinse kirjoitti:

        Niin, jos et siihen huutonauruusi tukehtunut. Wolvot todella menestyivät ja ovat tehneet sitä jo useamman kauden ajan. Seura on esimerkki nimenomaan omilla avuilla menestymisestä.

        Lopeta jo... Laita nyt vaikka joitain "omia avuja" tähän listanomaisesti niin aletaan keskustella niiden pohjalta.

        Samaan syssyyn voisit määritellä menestyksen - vaikka esim. Wolvojen tapauksessa.

      • ewthttj
        20+15 kirjoitti:

        Lopeta jo... Laita nyt vaikka joitain "omia avuja" tähän listanomaisesti niin aletaan keskustella niiden pohjalta.

        Samaan syssyyn voisit määritellä menestyksen - vaikka esim. Wolvojen tapauksessa.

        Just näin. Kyllähän wolvojen paras osa on hankittu jostain muualta.

      • wagwgawagwa
        5+5 kirjoitti:

        Huutonaurua!!! Wolvot on menestynyt hienosti "omilla avuillaan".

        älkääs nyt wolvoissa pelaa vain suomen passin omistavia... ^^

      • 234543211
        wagwgawagwa kirjoitti:

        älkääs nyt wolvoissa pelaa vain suomen passin omistavia... ^^

        Ilmeisesti nämä täällä kirjoittavat juniorit eivät ymmärrä kielioppimme alkeita mutta sen täydellisen tyhmyyden näyttäminen julkisesti täällä keskustelussa on surullista. Kukaan ei ole puhunut täällä pelaajista mainittaessa menestyminen omin avuin. paitsi tietty nää tyhmyytensä julkihuutavat junnut. Riddellille voisi jättää aika vahvan kanteen ja korvausvaatimukset kun tätä seuraa...

      • 4+3
        234543211 kirjoitti:

        No mitä omin avuin pärjäämistä se on, että lähes kaikki ostetaan jostain muualta? Ainiin, omia rahoja ne oli... vittu mitä selittelyä...

    • 14+15

      hyökkäyski menesty pelkästää omil avuil

    • 12++16

      kun täällä tiedetään, niin laittakaapa arviot seurojen budjeteista:

      Liiga 1-8 TAFT

    • 12++++16

      jääpallon sm-tasolla budjetit jotain 70 000e lienee aika samanlaiset jefussakin?

      • juuseppppi

        liigan pienimmät budjetit pyörii 40 000e paikkeilla. Isoimmat 100 000e paremmalla puolella.
        Toki liitolla olis nämäkin tiedot, koska ne seurojen pitää sinne toimittaa.
        Eipä niitä sitten ole eteenpäin kerrottu.
        Esim keskiarvo budjetteina yms.

    • 12+11

      Täällä menee ilmeisesti alakoululaisilla ja yläkoululaisilla lehmät ja hevoset sekaisin. Toisille "omilla avuilla" merkitsee sitä, että seuran jäsenet ovat talkoilla ym. kerännyt kasaan menestykseen vaadittavan budjettinsa. Toisille taas tule käsitteestä mieleen pelaajamateriaali jossa amerikkalaiset edustavat ei-omilla-avuilla pelaavaa osaa joukkeesta.

      Itse olen sitä mieltä että Peetja ja Co on tehnyt erinomaista työtä kaikessa kotikutoisuudessaankin. Lähes tyhjästä on rakennettu menestyvä jefujoukkue joka on noussut maan suurimman markkina-alueen ykköseksi ja samalla urheilullisesti Suoemn mestariksi. Joukkueesta puuttuu markkinointi- ja viestintäosaamista samassa mittakaavassa, kuin esim eräs Kaira on tuonut sille paikalliskilpailijalle. Tosin kaupallistamisosaamista tuntuu puuttuvan valtaosalta pikkulajien joukkueista.

      Mutta kyllä, Wolvojen menestys on rakennettu urheiluseurana "omilla avuillaan".

      • Number dude

        Roosters ei ole kairannut mitään muuta kuin muiden jengien rostereita. Talous voi olla kunnossa, mentaalinen ja moraalinen puoli sakkaa pahasti. Roostersin talous on kunnossa juurikin siitä syystä, että se perustuu suureen junnuvoluumiin ja tätä voluumia saa mistäs muualta, kun naapurijoukkueista, kuten esimerkiksi sixtareista. Lisäksi vieläpä vilpillisillä lupauksilla.

      • 2+5
        Number dude kirjoitti:

        Luuletsä että sixtareiden junnuille tarvii luvata mitään muuta ku että ne pääsee siitä paskalafkasta veke? Sixtareillahan se mentaalinen puoli on tosi hyvässä kunnossa... BUAHAHHAAAA!!

    • khoi889

      Miksi ne on juuri nää "sixtarit", kun ulisee täällä koko ajan isoilla ja pienillä kirjaimilla. Laittas nyt jätkät seuransa uskottavaan kuntoon ja oikeasti tavoitteet sellaisiksi, jotka motivoivat nuoriakin pelaajia. Puhtaasti puliukkopohjalta pyöritetty touhu ei vaan kiinnosta niitä jotka haluavat menestyä muallakin kuin paluumatkojen keikkabussin takapenkillä. Luuseri on luuseri vaikka miten päin tätä tarkastelisi.

    • Aki Saints

      Miks luulet että kukaan kirjoittaa omalla nimellä tai oman seuran nimellä haukkuakseen muita? Jos olisin TAFTn vankkumaton kannattaja, niin haukkusin vaikka Roostersia sixtareitten nimellä. Sehän voisi kierossa mielessäni tuoda vaikka lisää junnupelaajia pois roostersista ja sixtareista meille Vantaalle ?
      Trolli on trolli vaikka voissa paistaisi, jotkut vaan ei käsitä että tätä likasankoa ei kannata ottaa tosissaan.

      Eli, meillä täällä Juppilanvuoren tekonurmella Turussa ollaan sovittu että yksikään ei kommentoi täällä Ghosthuntersin asioita.

    • 98jsdy360

      Onkos Wolvot laittanut pillit pussiin mestaruuden saatuaan kun ei ole kuulunut seurasta pihahdustakaan tulevaisuudesta ??

      • 20+4=?

        Ei niiden tarvitse ilmoitella mitään. Ne on mestareita. Niillä on niin paljon omia avuja, että ne ei tarvitse mitään. Oma juniorityö tuottaa laadukasta sakkia haastamaan edustusjoukkueen sitoutuneita jätkiä ja sponsoreita tulee ovista ja ikkunoista. Homma vaan toimii, kun on mestari.

    • awggjurf

      jaksaa olla mestari...

    • tälpuoltiätä

      Kovasti on turku panostanu divarivalmennukseen 2012..

      • cxbxb xb

        EIOO TURKU MIHIKÄÖÄ TIPPUMASSA POIS TAFT EI SINNE TUU PÄÄSEEN JOSSEI SITÄ TAAS OO ERIKSEEN KABINETISSA SAJL PÄÄTTÄNYT MUUTA. LIITOSSSA ON KYLLÄ TAFTIN KANNUSTAJIA NIIN SE VOI LLA ETTÄ SIELLÄ ON TAAS VÄHÄ TULKITTU OMAAN PUSSIIN SÄÄNTÖJÄ JA NOSTETAAN OMA JENGI SINNE!!!

      • 4+5
        cxbxb xb kirjoitti:

        Taitaa olla TAFT ja Turku kummatkin liigassa

    • 13+13

      Siltähän se näyttäs ja itärajalla on ihan turha syyttää liittoa ja kabinetteja.

    • Itiksestä itään...

      Jos Ritarit kaatuu niin tuskin ne enää kolmatta kertaa nousee pystyyn itärajalla... Harmillista että A. asioita ei vissiin olla hoidettu siellä kunnolla B. Liigakriteerit kiristyy kovempaa vauhtia kuin mitä seurat pystyy mukautumaan.

    • 137khft

      Koko kriteeristöä pitäisi uusia. On ihan turhaa perustaa seuran liigakelpoisuus johonkin hammassuojan väriin. Riittävän tasapainoinen talous, ei velkaa lajiliittoon, junioritoiminta uskottavalla tasolla ja kunnollinen seuraorganisaatio. Siinä kriteerit.

      • 1+18

        Eikös noi suurin piirtein oo ne kriteerit tällä hetkellä?

      • 1+19
        1+18 kirjoitti:

        Eikös noi suurin piirtein oo ne kriteerit tällä hetkellä?

        Tällä hetkellä junnukriteerit täyttää 5 joukkuetta 9:stä vaahteraliigaan hakeneista joukkueista ja 2 joukkuetta 7:stä ykkösene hakeneista. Olisikohan mahdollisesti aika tarkastella kriteereitä ovatko ne realistisia? SAJL:n asettamia valmentajakriteereitä ei taida täyttää yksikään joukkue. Joukkueiden taloudet tosin on paremmalla tolalla kuin aikaisempina vuosina, organisaatiot sen sijaan pääasiallisesti kusee useissa joukkueissa kun liian paljon on jätetty liian harvan henkilön kannettavaksi.

      • 5+3
        1+19 kirjoitti:

        Kerro samalla mitkä joukkueet täyttävät kriteerit. Sekä Vaahterassa ja divarissa.

      • 13+17
        5+3 kirjoitti:

        Kerro samalla mitkä joukkueet täyttävät kriteerit. Sekä Vaahterassa ja divarissa.

        V: CRO, BUT, JAG, NL, ROO
        1: 69, BUL

      • 3+8
        13+17 kirjoitti:

        V: CRO, BUT, JAG, NL, ROO
        1: 69, BUL

        Hups, eli ne joilla menee "hyvin" kriteerien mukaan, niin tän palstan mukaan ne eivät osaa tehdä mitään oikein :-)

      • 57
        3+8 kirjoitti:

        Hups, eli ne joilla menee "hyvin" kriteerien mukaan, niin tän palstan mukaan ne eivät osaa tehdä mitään oikein :-)

        Kuulemma oulun rb/safety mika nissinen viettää ensi kesän jyväskylässä. Onko jollain tarkempaa tietoa siirrosta???

    • Nakkimies

      Myös Vanhoja Roosterssisseita lähtee Jyväskylään.

      • 5+12

        Ja Trojanssin Ville-Valtteri Suojanen

    • Jussufalibaba

      Tiedotuksista päätellen on roosters jo treenannut kovalla vauhdilla reilun kuukauden, missähän vaiheessa on muiden vaahteraliigajoukkueiden valmistautuminen?

      • oiscsdvsdv

        HAHAHAAHAAAAAA....:AA:AAA.... VAI KOVAA?!?!?!

        NO EI AINAKAA NIITTE VIDEOITE MUKAAN KUN ON OLLU JOTAI PELKKÄÄ JUOKSUU YMS JA MUUTA IHME LOIKKIMSTA..........SILLÄ S ETAKLAAMINE JA JA KOFA PELAAMINE VARMAA KEHITTYYKI !?!?!

      • 20+8
        oiscsdvsdv kirjoitti:

        Tosta taas huomaa miten helvetin vähän sä tajuut tästä touhusta. Mut ethän sä tajuu mistään mitään, joten miks fudis olis poikkeus.

      • 7+16
        oiscsdvsdv kirjoitti:

        HAHAHAAHAAAAAA....:AA:AAA.... VAI KOVAA?!?!?!

        NO EI AINAKAA NIITTE VIDEOITE MUKAAN KUN ON OLLU JOTAI PELKKÄÄ JUOKSUU YMS JA MUUTA IHME LOIKKIMSTA..........SILLÄ S ETAKLAAMINE JA JA KOFA PELAAMINE VARMAA KEHITTYYKI !?!?!

        Eikös se loikkiminen ja juokseminen kuulu aika olennaisena osana kuntopohjan rakentamiseen ja tehon lisäämiseen? 1,5h taklausdrillejä vai niin? Kyllä kutsuu II-divari kovalla vauhdilla sixtareita jos se tuleva rahareikä on ollenkaan niin pihalla kuin tämä huutajapelle...

    • takalaaja

      Kovimmat taklaukset saakin vedettyä kävelyvauhdista.

      • 4+2

        No en nyt levittelis hirveesti treenimäärällä. Esim. Porvoo aloitti mestaruusputkensa aikana monena vuonna joukkuetreenit todella myöhään -keväällä jollain leireillä- ja silti voitti mestaruuden mestaruuden toisensa perään.

      • 4+1

        Minä levittelisin. Ei kai tavoite ole se, että tehdään duunia minimimäärä. Ja Porvoon pelaajamateriaali oli aivan toisenlainen kuin mitä Roostersilla on nyt. On jotenkin älytöntä lähteä selittämään, että kaikkien pitäisi treenata niinkuin Porvoo joskus kun heillä oli nippu vanhoja sotaratsuja kasassa.

    • J

      Vanhat alkaa vasta rakennella pohjia. Kamat niskaan tosissaa vasta talven leireillä. Nyt treenataan a-junnuja ja uusia pelaajia, ei kokeneiden konnien vielä tarvi koskea kamoihin.

    • jussufalibaba

      Ja suomijefussako nuo "kokeneet konnat" ovat jo saavuttaneet sen maksimitason, mitä ei voi kohottaa perus juoksu/liikkuvuustreeneillä? Juuri tuollainen mentalitetti pitää Suomessa lajin tasoa alhaalla. Onko lätkässä tai soccerissa off-seasonia milloin ei treenata lainkaan? Kuukausien taukoa kun "konnathan" osaavat jo kaiken? ECG ja Roosters ovat kyllä tuomassa oikeaa asennetta tähän touhuiluun, ja näyttää 69ers:kin jo treeninsä aloittaneet talissa.

      • 1+11

        Suomi-fudiksen taudinkuva. Ollaan niin vitun hyviä, että treenaamalla ei enää voi tulla paremmiks. Ihme ettei kavereita riistetä käsistä rahaliigoihin kun ovat niin saatanan kovia!

      • dgbhdggndsgn

        NOEIPÄ OLE PALJOA KEHUMISTA ECG TREENEISSÄ MIKÄ SITÄ VIDEOTA KATOIN EIHÖN SIELLÄ JENGI SAA EDES PALLOA KIINNI. JA PASKAT QBT JOS SIELLÄ OLIS JOTAI OSAAVIA NII KANDEIS MELKEE VAIHTAA JENGII KUN MENEE SIELLÄ PILALLE. MUTTA EI MINKÄÄ ROOSTERSSII.

      • sdsgsdgs
        dgbhdggndsgn kirjoitti:

        NOEIPÄ OLE PALJOA KEHUMISTA ECG TREENEISSÄ MIKÄ SITÄ VIDEOTA KATOIN EIHÖN SIELLÄ JENGI SAA EDES PALLOA KIINNI. JA PASKAT QBT JOS SIELLÄ OLIS JOTAI OSAAVIA NII KANDEIS MELKEE VAIHTAA JENGII KUN MENEE SIELLÄ PILALLE. MUTTA EI MINKÄÄ ROOSTERSSII.

        SIXTAREIHIN PITÄÄ TULLA KU SILLÄ ON KAIKKIEN PRAS VALMENNUS JA MÄKIN OON SIELLÄ NIITTAAMASSA KAIKKI PELLET PASKAKS RISSUT ON KANS MELLÄ VITUN KOVIA!!!!1!

    • 17+15

      Tämä yleinen treenaamattomuus on ajanut lajia alaspäin. Siksi on ollut melko hiljaista pärjäämiset Euroopassa. Onhan se nähty mm Porvoon,Wolvojen ja Crokojen Eurobowl matseissa mikä ero on ollut joukkueiden kesken. Saksalais joukkue vei Porvoota miten tahtoi, vaikka Porvoolla oli nämä vanhat konkarit.
      No onneksi näyttää siltä että nuorempiin ikäpolviin on saatu luotua monissa joukkueissa uudenlainen harjoitusmenttaliteetti. Ei riitä että, keväällä viikkoa ennen vededtään kamat niskaan, tai jos riittää niin se vain kertoo romahdyksesta,

    • syyskuussa kovuutta

      Nyt mennään kaikki hakkaamaan elävä paska pihalle kaikista treeneissä, ja sitten me vasta ollaan kovia.
      Treenata pitää, mutta järkeä voi siinakin käyttää.

    • 7+2

      kovuus tulee pelaamalla playkkarilla Maddenia!

    • hdpoaf

      Da Silva ja Kuusisto palaavat Wolvoihin. Ei noilla vielä Eurobowlissa pitkälle pötkitä. Molempia vitu.taa lähinnä varmaan tuo mestaruuden väliin jääminen viime vuonna...

      • 565

        miks kuusisto muuten meni taftiin jos nyt vuoden päästä palaa? saiko paremman sopimuksen kun oli vuoden veke? ei tajuu tommosta ees-takas juoksemista. tuskin se taft:iin oli pyydetty nii mikä ihmeen sekoilu?

        da silva on kova vahvistus.

      • aåiriäåpkjåjkjjjjjjj
        565 kirjoitti:

        miks kuusisto muuten meni taftiin jos nyt vuoden päästä palaa? saiko paremman sopimuksen kun oli vuoden veke? ei tajuu tommosta ees-takas juoksemista. tuskin se taft:iin oli pyydetty nii mikä ihmeen sekoilu?

        da silva on kova vahvistus.

        oisko joku nimetön herra wolverine soitellu ja tarjonnu diiliä.

      • htöuö
        aåiriäåpkjåjkjjjjjjj kirjoitti:

        oisko joku nimetön herra wolverine soitellu ja tarjonnu diiliä.

        Eiköhän Teemu hae sellaista motivoivaa päätöstä uralleen. Sitä paitsi jos nro 99 Wolvoissa lopettaa mestaruuteen, niin ikäpresidentin paikka joukkueessa jää avoimeksi. Toinen näkökulma on se, että jos Leippis saa ensi kaudella useampiakin katsomokomennuksia täyty sivurajalle varmistaa riittävä huutovoima... Niin ja se Taftin lastentarha ei sittenkään ehkä ollut paikka Teemun egolle.

        Ja jos oltaisiin SAJL-foorumilla kaveri itse kommentoisi

      • 9+11
        htöuö kirjoitti:

        Noniiin, nyt Wolvoilla on rosterissa jo kolme pelaajaa; Kuusisto, Da Silva ja Stokes. Roostersilla referenssinä 39 pelaajaa. Pitkä tie on Eurobowliin.

      • Kananpa$kat
        9+11 kirjoitti:

        Noniiin, nyt Wolvoilla on rosterissa jo kolme pelaajaa; Kuusisto, Da Silva ja Stokes. Roostersilla referenssinä 39 pelaajaa. Pitkä tie on Eurobowliin.

        Vielä kun ne kukonpojat sais treenattua sitä selkärankaa, sitä ei nimittäin noilla hyppy-pomppu-musa videoilla tule...

      • 14+17
        Kananpa$kat kirjoitti:

        Vielä kun ne kukonpojat sais treenattua sitä selkärankaa, sitä ei nimittäin noilla hyppy-pomppu-musa videoilla tule...

        Roostersilla jos kellään on selkärankaa vuodesta toiseen toteuttaa omaa pettämätöntä linjaansa rekrytä muiden joukkueiden pelaajia,eikä lähteä muiden höpöhöpö-kelkkaan tekemään sitä omaa perustyötään.

      • 18+13
        14+17 kirjoitti:

        Linjamiesten rekry ei ole onnistunut kuitenkaan odotetulla tavalla. Yritys hyvä 10 kuitenkin.

      • 2+13

        Joo... Totuushan on, että kaikki jengit tässä maassa rekryy. Wolvot vaan on onnistunu siinä pääkaupunkiseudulla Roostersia paremmin. Siitä heille propsit. Sixtareihin ei kukaan järkevä halua, vaan kaikki haluu sieltä veke.

        Jos joku pystyy kertomaan mulle vaahterajengin, joka ei rekryy muualta pelaajia, niin tosi mielelläni kuuntelen.

        Ja aika harvalla seuralla on junnutyö niin hyvää ku Roostersissa. Itse asiassa Butchers kai on ainoa, joka on pärjänny paremmin.

        Että se siitä.

      • 6+12
        18+13 kirjoitti:

        Linjamiesten rekry ei ole onnistunut kuitenkaan odotetulla tavalla. Yritys hyvä 10 kuitenkin.

        Wolvoista eivät suostuneet lähtemään ja sixtareissa äijät kuolee vanhuuteen. Minkäs teet, ajat on kovat. Kyllä me oltais otettu.

      • 8+1
        18+13 kirjoitti:

        Linjamiesten rekry ei ole onnistunut kuitenkaan odotetulla tavalla. Yritys hyvä 10 kuitenkin.

        Ei linjamiehiä kannata rekrytä. Ne ei ole niin näyttäviä noissa höpsis-mä-pompin-nyt videoissa. Eikä muutenkaan ole paljoa näkynyt Roostersin treeneissä linjamiehiä. Ilmeisesti vappuna sitten taas alotetaan kun on saatu siivottua muiden joukkueiden rosterit? Olisi vielä TAFT ja ECG koluamatta. Taftilla vaan taita aolla aika sioutunutta pelaajaa oman jengin toimintaan ja ECG:llä taas ei ole osaamista tarpeeksi, mutta äkkiäkös Roosters teho-opetuksensa avulla niistä pelimiehiä leipoo.

      • 9+1
        8+1 kirjoitti:

        Kyllä me pyritään siivoamaan muiden jengien rosterit aikasemmin. Karkauspäivä on takarajana.

    • 6+1

      Ei tuo Roostersin junnutyö nyt mitenkään ylivoimaiselta näytä kun katsotaan lisenssimääriä Liigaan tyrkyllä olevien kohdalla, kriteerien pohjalta. TAFT.

      Wolverines 20
      Crocodiles 39
      Butchers 24
      Rajaritarit 5
      Jaguaarit 24
      Northern Lights 22
      Roosters 26
      TAFT 49
      Trojans 24

      • 15+4

        Puhuin laadusta, en määrästä.

      • 7+9

        Ja siis minkä joukkueen lisenssimäärät nämä ovat?

      • 2+15
        7+9 kirjoitti:

        Ja siis minkä joukkueen lisenssimäärät nämä ovat?

        Näyttäs olevan kaikki alle 19-vuotiaat jotka kriteereihin yksittäisinä pelajina lasketaan.

    • 8+7

      ei taida luvut olla ihan kohdillaan, vai onko vain laskettu D,E ja F?

      • BB

        Porvoossa ainakin 50-60 junnua yhteensä. 24 taisi olla A-junnurosterissa että ehkä sitä sitten katsottu

      • 8+7
        BB kirjoitti:

        Porvoossa ainakin 50-60 junnua yhteensä. 24 taisi olla A-junnurosterissa että ehkä sitä sitten katsottu

        a-junnuja ei lasketa kriteereihin.

    • sun koiras ihihi

      mä tykkään pojista

      • 25

        lukujen perusteella sanoisin että tässä on 15-19 vuotiaat juniorit per seura.
        Jos mukaan lasketaan alle 15-vuotiaat niin ainakin meidän seurassa on enemmän ku toi määrä!

    • 6 + 19

      Kyllä noi on lisenssin omaavia alle 15 v. ei sitä vanhempia.

      • 17+2

        Meinasit että että TAFT:illa olisi n. 50 D- ja E-junnua?

      • kriteerien pohjalta
        17+2 kirjoitti:

        Meinasit että että TAFT:illa olisi n. 50 D- ja E-junnua?

        kriteerien pohjalta

    • kkkkkkkkkk

      Vi.tuttaa vitu.sti tämä palsta kun ei osata pysyä otsikoiden aiheessa. Mikä vi.tun vaaheraliigakriteerien penkomispalsta tämä vitt.u on. Avatkaa asialle oma keskusteluketju jos vit.tu niin haluatte. Tällaista pas.kaa ei pääsisi ikinä tapahtumaan Jatkoajan keskustelussa eikä sielä tarvi edes v.ittu sensuroida kirosanojakaan perk.ele...

      • sbdbdf

        VUTUN URPO,,, EIKS NOI KRITEERIT MUKA KUULUN MITENKÄÄN VAAHTERALIIGAN ENS VUOTEEN HÄH??? TAITAA KUULUA KUN SIELTÄ TULEE PUTOON RAJARITARIT JUST SEN TAKII POIS ETTEI NE TÄYTÄ NIITÄ VAIKKA SAIS PELILLISESTI KYLLÄ ROOSTERS PUDOTA KANSSA KUN OLI TOTAALISEN PASKA. VAIKKA VOITTIKIN TURKU TROJANSSIT NIIN SILTI IHAN PELLEILYKSI MENI KAUSI,,,,,,,NYT SITTEN KOITETAAN MUISTA JOUKKOEISTA IMUROIDUILLA PELAAJILLA PELASTAA MITÄ ON PELASTETTAVISSA.

    • 2+4

      Onneksi sun taitosi ei riitä nostamaan seuraasi vaahteraan.

      • 7+10

        on ylipäätään koomista että liigalisenssit jaetaan tammikuussa ja kuitenkin syyskuussa jo näillä(kin) foorumeilla tiedetään, ketkä siellä pelaa ja ketkä ei. Toivottavasti kun seuraavan kerran sarjajärjestelmiä syynätään, mietitään tätä lisenssien jakopykälää niin, että edes joulukuun alussa jaettais liigapaikat.

        On vaikea niille seuroille suunnitella vuotta, jotka keikkuu siellä "putoamisuhassa" -eivät saa pelaajia kun pelaajat ei suostu tekeen sopparia ennen kuin sarjataso on selvä ja sitä odotellessa muut seurat ehtiikin ne jo itselleen nappaamaan... ja sponsorineuvotteluja on vaikea käydä...

        no, tämähän tietysti koskettaa vain liiganousijaa ja häntäpäässä olevia, että muille ei tietysti ole ongelma.

        liiga 2012 vaikuttaa vielä hyvin hämärältä. On mahdoton arvioida voimasuhteita ennenkuin ekat rosterit ovat julki. Sieltä jo näkee, onko seurojen runkopelaajistossa tapahtunut muutoksia. sitten kermat ostetaan päälle kevään kuluessa.

        uskon, että wolvot jatkaa mitalikolmikossa seinäjoen kanssa -sitten ne kaksi muuta play-off joukkuetta selvinnee juhannukseen mennessä.

    • 34-19

      Crocot julkaisi toisen jenkkivahvistuksensa. Nyt on sitten kaksi paikkaa kolmesta tärvätty safetyihin. Voivathan nuo olla joo monipuolisia atleetteja mutta oliko se takakenttä oikeasti se pelin alue jota tarvitsi täydentää. Jännittää sen kolmanne valinta, ilmeisesti Fountain ei jatka rynnimisiään Suomessa ?

      • 4+19

        Onko Wolvojen jenkeistä mitää hajua. Moniko kolmikosta jatkaa ? Stokesin luulisin ja ehkä Johnsoninkin muta miten Joe Doe ?

      • ggghhhggg

        Joopajoo, kaksi paikkaa kolmesta tärvätty. Taitaa molemmilla Croco-jenkeillä olla tuplapassi.

      • rhm8hff
        ggghhhggg kirjoitti:

        Joopajoo, kaksi paikkaa kolmesta tärvätty. Taitaa molemmilla Croco-jenkeillä olla tuplapassi.

        Ei noi googlaamalla vaikuttaneet tuplapassimiehiltä vaan ihan oikeilta junttijenkeiltä.

    • Google+

      Corey Sonnier

      "PERSONAL: Majoring in social science... born Corey Andre Sonnier on March 9, 1987, in Germany... the son of Marshall and Carman Sonnier."

      Mutta ei tosta varmuudella voi sanoa että on Saksan passi.

      • seeeseees

        Saksan passi löytyy. Ja eiköhän se kolmas (tai neljäs) tuu sille QBn paikalle.

      • hjallis
        seeeseees kirjoitti:

        Saksan passi löytyy. Ja eiköhän se kolmas (tai neljäs) tuu sille QBn paikalle.

        haha kyl muaki vituttais ku ei oo rahaa hankkia jenkkejä kenttää täyteen...

    • 5/5

      Hoi Fudis=kuningaslaji jalkapallo ja tää on sitte sitä palloonsoikeapeliä.

    • 15

      Rajaritarit sitten virallisestikin luopuivat sarjapaikastaan ja pelaavat kakkosessa tulevana kesänä.

      TAFT nousee ja Trojans säilyy.

    • lun8

      Eipä ole ollut vielä missään julki ketkä muut ovat hakeneet - paitsi tuo asian julkistanut Taft.

    • 2+23

      Wolvot julkaisi 30 sopimuspelaajaa. Huomioita mm:

      Cedric ja Stokes jatkavat.

      Puolustuksessa alkaa olla aika kova frontti kasassa kun jatkajina mm. Nevalainen ja Sjöblom. Näitä kun täydentää Da Silva, Vaininen, Westerlund ja Sarvi.

      Mutta eurokentillä menestyäkseen tarvitaan lisää voimia molempiin suuntiin.

      • exwolvo

        Vaahteramaljan avaavasta puolustuksesta ei puutu kuin Koskela, wolvot tuonee tuon yhden jenkin varmaan takakentälle joilloin ainakin paperilla puolustus on kovempi kuin edellisenä vuonna.

      • exwolvo
        exwolvo kirjoitti:

        Vaahteramaljan avaavasta puolustuksesta ei puutu kuin Koskela, wolvot tuonee tuon yhden jenkin varmaan takakentälle joilloin ainakin paperilla puolustus on kovempi kuin edellisenä vuonna.

        Niin ja Lottonen on vaihtunut Da SIlvaan.

      • ljh
        exwolvo kirjoitti:

        Niin ja Lottonen on vaihtunut Da SIlvaan.

        Taitaa puuttua myös Hennesy

    • ---tuttaa taas

      Oikeastaan vaan taas haukotuttaa toi Wolvojen julkaisupolitiikka. Äijät on sainannut taas kertaalleen Stokesin ja Johnsonin muta ei vaan ole viittiny julkaista soppareita. Olivat vaan sattumalta sitten tossa pakosta julkaistussa rosterissa. Melkein voisin fanittaa noita mutta ei tästä tuu mitään kun vähättelevät yleisönsä kiinnostusta tollallailla

    • PUNAINEN ON RUMA VÄR

      Älä viitsi kiukutella punanuttu, olet TROLLI!!!

      • 8+3

        Hah, tää oli hyvä, peukku sille !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      84
      2745
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2642
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2601
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2551
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      89
      2085
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      53
      1572
    9. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      17
      1498
    10. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      36
      1485
    Aihe