Lähetin käsiksen muutama viikko sitten. Sain meilin, jossa kustantaja sanoo voivansa tavata. Mitä odotettavissa?
Kustantajan tapaaminen
41
1866
Vastaukset
- The Great Gatsby
Ilmeisesti kustantaja on muuttanut strategiaansa ja haluaa anonyymin vakihylsyn sijaan kasvotusten ilmoittaa, että tällaista paskaa he eivät julkaise. :)
Mutta todella, onnittelut! Hyvältähän tuo kuulostaa.- mievuan
Hei, menit sitten paljastamaan, miten minulle kävi! ;-)
Nimittäin erään pienkustantamon kustannustoimittaja halusi ottaa minuun yhteyttä jo parin tunnin sisällä, kun olin lähettänyt sähköpostia.
Kyseinen ihminen haukkui minut pystyyn, sillä olin vahingossa antanut ymmärtää, että pidän itseäni kirjailijana.
Hän sätti myös fonttikokoani, nuorta ikääni (18) ja suuruudenhulluutta ja kunnianhimoa.
Sitten muutaman päivän päästä samainen mies laittoi hyvinhyvin varovaisen sähköpostin, jossa kierrellen pahoitteli _suorasanaisuuttaan_, ja rohkaistui kehumaan sitä että olen tehnyt jo nuorestä iästäni huolimatta erittäin paljon töitä, ja kannusti jatkamaan.
Nolottaa kertoakin, mutta myös näin voi käydä.
ps. En muuten masentunut hylsystä, vaan sisuunnuin. Mutta vähän mietitytti, josko muutkin kustantamot ajattelevat samansuuntaisesti. - jfjfjfjfjjfjfjfjfj
mievuan kirjoitti:
Hei, menit sitten paljastamaan, miten minulle kävi! ;-)
Nimittäin erään pienkustantamon kustannustoimittaja halusi ottaa minuun yhteyttä jo parin tunnin sisällä, kun olin lähettänyt sähköpostia.
Kyseinen ihminen haukkui minut pystyyn, sillä olin vahingossa antanut ymmärtää, että pidän itseäni kirjailijana.
Hän sätti myös fonttikokoani, nuorta ikääni (18) ja suuruudenhulluutta ja kunnianhimoa.
Sitten muutaman päivän päästä samainen mies laittoi hyvinhyvin varovaisen sähköpostin, jossa kierrellen pahoitteli _suorasanaisuuttaan_, ja rohkaistui kehumaan sitä että olen tehnyt jo nuorestä iästäni huolimatta erittäin paljon töitä, ja kannusti jatkamaan.
Nolottaa kertoakin, mutta myös näin voi käydä.
ps. En muuten masentunut hylsystä, vaan sisuunnuin. Mutta vähän mietitytti, josko muutkin kustantamot ajattelevat samansuuntaisesti.No jopas oli vastaanotto. Mutta hyvä että mies katui. Yhden kustantamon reaktiosta ei voi päätellä toisen kustantamon reaktiota. Minä sain monta hylsyä, mutta yhdelle kustantajalle läpi.
- mievuan
jfjfjfjfjjfjfjfjfj kirjoitti:
No jopas oli vastaanotto. Mutta hyvä että mies katui. Yhden kustantamon reaktiosta ei voi päätellä toisen kustantamon reaktiota. Minä sain monta hylsyä, mutta yhdelle kustantajalle läpi.
Niinpä niin, ei kaikki ajattele samalla tavalla. Lähetin tekstin myös samalla saatekirjeellä n. 20 kustantamoon, joista yksi hylsy tullut (kehoittaa jatkamaan) ja toinen sanoo ettei julkaise fiktiota. Pari on kuitannut. Nyt suunnilleen 16 kustantamolta odottelen vastausta, mutta toivotaan, että joku tarttuu tekstiin.
Niin tai näin, aion jatkaa (kirjoittamista ja lukemista kehittymismielessä) tulee minkä tahansa tyylisiä vastauksia.
Onnea sinulle!
- Kirjailijana
Sopimuksesta keskustelua. Hyvä homma. Noin mullekin kävi. Soitto ja pyyntö käydä. Keskustelua käsikirjoituksesta ja sitten sopimus. Siitä keskustelua, allekirjoitus ja aikataulun selvitys. Sitten ura.
Mikä kustantaja? - 1+2
Eli se tarkoittaa, että olet todella loistava. Oikeasti. Nyt vain kovasti työtä, sillä n. vuoden kestävä muokkausvaihe alkaa.
- kunhan kysyn
Miksi se muokkausvaihe kestää niin pitkään?
- Kultahattu
Ikävää olla ikävä, mutta en paljasta kustantamoa.
Toteutuneen agendan voin avata myöhemmin.
Kiitän asiantuntevista ja asiaatuntemattomista kommenteista. - 12+2
Muokkausvaihe kestää, koska kirja kirjoitetaan käytännössä kolme kertaa uudestaan. Ihan oikeasti.
- dfgdsfgsdg
Paitsi jos kirjailija on tehnyt sen verran hyvää ja huolellista työtä, ettei vaadi tuollaista muokkausta....
- yyreyryeyry
Paitsi jos kustantaja ei tee hyvää ja huolellista työtä vaan painaa sen minkä posti tuo.
- scarabaeus
Onnittelut minulta myös!
Onpa mukavaa luettavaa. Toivottavasti tulee hyvä sopimus ja lopputuloksena
bestseller !
Jotenkin kustantamomylläkän saadessa aitauksensa kurilleen nyt oletan minä ainakin, että tahti kirjailijoita kohtaan muuttuu. Tarkoitan, että minä ainakin toivon kirjailijoiden saavan sen arvostuksen
käsityöläisinä,
joka heille kuuluu. Ja tarkennan vielä: käsityöläisinä ja taiteilijoina. - 11+2
Kustantaja ei koskaan paina, mitä posti tuo. Paitsi omakustannepainaja.
- Kultahattu
Toki kustantajan tehtävä on petrata käsikirjoitusta.
Se on myös kirjailijan intressi. Kustantaja maksaa paitsi julkaisun viulut, toimii myös kirjailijan sparriseinänä.
Väite siitä, että muokkausvaiheella olisi määräkesto tai että käsikirjoitus on aina kirjoitettava x kertaa uudelleen, kuulostaa oudolta.
Kirjallisuuden historia tuntee useita tapauksia, joissa käsikirjoitus on mennyt läpi lähes sukkana.
Kai kyse on siitä, että kustantajan on tunnistettava kyllin selvästi, että käsikirjoituksessa piilee teos. Kustantajan on päästävä hajulle siitä, että kirjahan tästä tulee. Tämän jälkeen jatkotoimien laajuuden määrää se, kuinka valmis käsikirjoitus on. Siinä on epäilemättä eroja. - 5+6
Läpimenovaihe riippuu tietenkin kirjailijasta itsestään, toisilla se on nopeampaa, toisilla hitaampaa. Myös kirjojen varsinainen kirjoittamisvauhti on vaihtelee, kirjoittihan Mika Waltari paljon loistavia kirjoja ja nopealla aikataululla. Toisaalta moni yhtä hyvä kirjoittaa vain pari romaania elämänsä aikana.
Esim. tämän muistan, että Rouva Bovaryn tehnyt (viidessä vuodessa ) Gustave Flaubert hioi lauseitaan hulluuteen saakka, yhä uudelleen ja uudelleen, samaa lausetta päiväkausia muutellen.
Vauhti riippuu myös siitä, montako tuntia voi työlleen ns. uhrata. On eri asia, saako kirjoittaa kymmenen tuntia päivässä vai voiko intohimolleen antaa vain pari tuntia viikossa. Tämän nyt kaikki tiedämme, mutta tulipa sanottua. - EU-Nukki
Kuinka usein käy että sopimuksesta huolimatta opus jää julkaisematta?
- Neiti Punainen
Lämpimät onnittelut täältäkin!
Uteliaana tiedustelisin, kuinka tapaaminen sujui? - Niin on
EU-Nukki: harvemmin. Sopimus sitoo tietyn ajan sisällä kustantajan kustantavan teoksen, mutta eturahat kirjailija saa pitää jos aika ylittyy ja toki tarjota vapaasti muille kaupallisille kustantajille.
- tahtootietääkaikki
Niin, mitä sanottiin, koska kirjasi ilmestyy?
- 12+2
Taisit olla trollailija, kun et ole kertonut, miten meni.
- Kolsher
"Lähetin käsiksen muutama viikko sitten. Sain meilin, jossa kustantaja sanoo voivansa tavata. Mitä odotettavissa? "
Ei mitään odotettavissa, koska keksit itse koko jutun.
Koita rauhoittua. - karvahattu
Niin, sanamuotokin sen sanoo. Ei kustantaja ketään tapaa, se ei ole ihminen. Asialla on kustannustoimittaja tai jokin henkilö. En itse ainakaan edes haluaisi mennä kahville WSOY:n tai Otavan kanssa. Miten ne minnekään kahvilaan edes sopisivat?
Ja ei kässärin muokkaamista varten tarvitse tavata, ensimmäinen muokkauskerta sujuu ihan kirjallisin tai suullisin neuvoin.
Voi kun olisi ollut tosi juttu, olisi ollut hauska kuulla, mitä oikeasti tapahtui. - Jsdfoikdjfskd
Ei aloittajan viestissä mainittu että kustantajan edustaja olisi halunnut neuvotella muokkauksesta, keksit sen itse. Kysymys lienee ollut sopimusneuvottelujen pohjustamisesta.
- 12+12
Juu, mutta kun käsis lähetetään, niin ensin neuvotellaan muokkaamisesta.Eli siitä kustantajan kanssa aloitetaan. Ei kustantajan edustaja keskustele säästä tai auton korjauksesta. Eikä ilmoita, että julkaisee kirjan noin vain. Mitään ei julkaista ennen huolellista muokkausta, paitsi ehkä ikänsä kirjoittaneiden tekijöiden myöhemmät käsikset. Niitäkin katsotaan ja säädetään.
Eli en paljon käyttänyt mielikuvitustani.
Olen ammattilainen, joten älä hurjasti väitä vastaan. Toki senkin voit tehdä, jos tunnet pakottavaa tarvetta.
Ja joo, se serkun kummin kaima sai kirjansa tottakai läpi ilman, että kustannustoimittaja oli edes sormeillut sitä:) - 15
No ainakin noissa kirjallisuusblogeissa oli just juttua yhdestä kirjoittajasta, joka teki romaanikäsiksen (historiallinen romaani) valmiiksi Oriveden Kohti mastaruutta kurssilla, ja hänen käsiksensä oli niin valmis, että viikon kuluttua sovittiin tapaaminen, jossa soppari allekirjoitettiin, ja vasta sen jälkeen ryhdyttiin tekemään muokkauksia. Tämä siis Tammella, ehkäpä on muitakin kustantajia, jotka havaittuaan tarpeeksi hyvän käsiksen haluavat ensin allekirjoittaa sopparin ja vasta sitten thedä muokkauksia. Ja tämä oli ehtinyt tavata sitä ennen toisenkin kustantajan edustajan, ja tällä tapaamisella oli näytetty kaikenlaisia videoita ja selitetty markkinointistrategioita, kirjoittaja vain sattui valitsemaan sen toisen kustantamon.
- 3+12
Niin mutta silti muokattiin ennen julkaisua. Eli saivartelua tämäkin. Jos kirjoittaja ei tee haluttuja muutoksia, sopimus ei päde. MOT
- työstänmävaan
http://www.ammattinetti.fi:
"Jos kirjailijan käsikirjoitus hyväksytään kustannusohjelmaan, niin siitä tehdään kustannussopimus, jonka jälkeen käsikirjoitusta ryhdytään työstämään."
Eli sopimus kyllä tehdään ennen työstämistä, mutta ei kässäriä julkaista ilman työstöä, varsinkaan jos kirjoittaja ei tee kustantajan haluamia muutoksia. - insider---
Kyllä kirjoittaja voidaan laittaa työstämään käsistä ennen kuin sopimus tehdään. Katotaan, onko kirjoittajasta kirjailijaksi.
- 7+12
Niin, molemmat tavat ovat käytössä. Varsinkin jos kässäri vaatii kovasti työstämistä, ei kannata tehdä sopimusta ennen hiomista.
Olisi hauska tietää, moniko ensikertalainen saa sopimuksen ennen hienosäätöä.
No niin, nyt tänne sitten vitsiniekat kirjoittaa, että se serkunkumminkaima kirjoitti pöytäliinaan ja heti julkaistiin:) Ihan kiva tapa sekin. - Kultahattu
Palasinpa tänne takaisin. Ja huomaan, että olen vastauksen velkaa.
Tapaamisesta kustantajan kanssa: kustannustoimittaja käsitteli kanssani käsikirjoituksen vahvuuksia ja heikkouksia, jonka jälkeen keskusteltiin, kuinka käsikirjoitusta voitaisiin työstää eteenpäin. Kustantamo ilmoitti halunsa solmia kustannussopimus, mikäli uusi versio olisi yhdessä sovitun kaltainen.
Tarina ei lopu tähän.
Hyvin pian ylläolevan jälkeen sain vastauksen toiselta merkittävältä (=suurelta nyt ainakin) kustantamolta. Jo ensimmäisen tapaamisen yhteydessä allekirjoitin kustannussopimuksen. Valinta kahden kustantamon välillä tapahtui puhtaasti intuition perusteella.
Samalla keskustelimme pitkän tovin, kuinka käsikirjoitusta tulisi kehittää. Tämän muokkauksen aloitin välittömästi tapaamisen jälkeen.
Kirja ilmestyy tänä vuonna, mutta enpä kerro vuodenaikaa.
Onnea tekstien pariin!- käytkoaih
No, ei se ainakaan keväällä voi ilmestyä, koska kevätkatalogit on painettu jo viime vuoden marraskuussa.
Öh, ei millään pahalla, mutta hiukan kuulosta päiväunelmalta tuo sinun juttusi, muuten tietäisit, että kustannuspäätökset tehdään aina vähintään 7-8kk ennen kirjan ilmestymistä, koska muuten kirjan kansikuva, esittelyteksti sekä kirjailijan esittely eivät ehdi markkinointiin mukaan alias kirjakatalogiin.
Nimim. käytännön kokemusta aiheesta - 5 kk:ssa julkaistu
käytkoaih kirjoitti:
No, ei se ainakaan keväällä voi ilmestyä, koska kevätkatalogit on painettu jo viime vuoden marraskuussa.
Öh, ei millään pahalla, mutta hiukan kuulosta päiväunelmalta tuo sinun juttusi, muuten tietäisit, että kustannuspäätökset tehdään aina vähintään 7-8kk ennen kirjan ilmestymistä, koska muuten kirjan kansikuva, esittelyteksti sekä kirjailijan esittely eivät ehdi markkinointiin mukaan alias kirjakatalogiin.
Nimim. käytännön kokemusta aiheestaHei käytkohaih! Varmaan yleensä tuo 7-8 kk, ja usein paljon pidempäänkin. Mutta onhan poikkeuksia toiseenkin suuntaan. Itse tapasin kustantajan maaliskuussa ensi kerran ja elokuussa esikoiseni ilmestyi. Hoppu kyllä tuli katalogiin ehtimisen, kannen yms. kanssa. Jälkikäteen ajatellen hitaammin olisi ollut ehkä parempi, mutta kyllä tämmöisiä pika-aikataulujakin harrastetaan. Ja toisaalta oli suuri helpotus, kun esikoisen julkaisemista ei tarvinnut odottaa enää pidempään, kaikkien haaveksittujen vuosien jälkeen...
- Tulipallo
Minkälainen kustannussopimus on? Mitä sopimus yleensä pitää sisällään ja onko niissä paljonkin eroja. Miten AP:n tapauksessa, mitä sovittiin? Kiinnostaisi tietää.
- 15+18
http://www.kirjailijaliitto.fi/kirjailijan-tyo/kustannussopimus/
Tästä tietoa. - 13+14
Tuo edellisen oli hyvä linkki. Kiitos. Vaikka sitä en juuri nyt valitettavasti tarvitsekkaan. Mutta hyvä pitää mielessä, varsinkin niinä hetkinä kun usko omiin kykyihin on nollassa. Ehkä se muistuttaa mihin parhaimmillaan voi päästä.
- Alalla oleva
"Tämä siis Tammella, ehkäpä on muitakin kustantajia, jotka havaittuaan tarpeeksi hyvän käsiksen haluavat ensin allekirjoittaa sopparin ja vasta sitten thedä muokkauksia."
Puhutaanko esikoisesta? Just joo... Tai sitten ei. Esikkojen muokkaukset (ennen sopparia siis) tehdään aina ihan kirjoittajan omilla perslihaksilla ja palkatta omalla ajalla. Laajemmin ongelma nimittäin on juuri se, että kirjoittajien omasta mielestä juuri se heidän kässärinsä on se loistava. Loistaviakin löytyy, mutta hyvin hyvin hyvin harvoin.
"Ja tämä oli ehtinyt tavata sitä ennen toisenkin kustantajan edustajan, ja tällä tapaamisella oli näytetty kaikenlaisia videoita ja selitetty markkinointistrategioita, kirjoittaja vain sattui valitsemaan sen toisen kustantamon."
Onnea frendillesi! Tähän ei liene lisättävää... Mut olihan palsus niinku keksei? Meidän markkinoinnin kivat pojat ne nimittäin osaa puhua paskaa -- ei se mitään vielä tarkoita xD- mikäsunongelmaon
Minä sain itse kustannussopimuksen, enkä Tammelta, ja olemme nyt muokanneet käsistä useampaan otteeseen kustannussopimuksen allekirjoittmnaisen jälkeen
- ottaako päähän?
Jooh, jos oikeasti olisit alalla, tietäisit kenestä Tammen esikoiskirjailijasta tässä on kyse...
- Itu
Kovasti tällä palstalla julistavat kaikentietävät besserwisserit, joilla on oma kokemuksensa siitä, kuinka asiat toimivat, eivätkä kykene hyväksymään, että aina on poikkeustapauksia.
Kun itse sain kutsun tapaamaan kustannustoimittajaa ja samalla kustannuspäällikköä, he ottivat selvästi hieman mittaa minusta: kuka olen, millainen tyyppi, mitä ajattelen heidän muutosehdotuksistaan ja missä aikataulussa olisin valmis tekemään muutokset. Emme solmineet sopimusta siltä istumalta, mutta kustannuspäällikkö soitti seuraavana päivänä ja sanoi haluavansa, että solmimme kustannussopimuksen. Näin teimme ja siitä alkoi muokkaustyö.
Muutosehdotuksetkaan eivät ole jumalan sanaa. Jotkut kustannustoimittajan muutokset tein, toisia en, kolmansista keskustelimme ja päädyin kompromissiin. Ja kaiken muokkaustyön siis tein nimenomaan kustannussopimuksen solmimisen jälkeen. Tähän lopun viilaustyöhön kului noin neljä kuukautta aikaa. - djk<gölkdghp'gjdg
Kultahatun teksti on kopioitu Kristiina Vuoren blogista :)
- Tinni
Onko Tammen julkaisema kirja?
Jäi jotenkin epäselväksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1308073Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567175Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1854935Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2503327Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1022814Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1352412Kenellä oli ryppyinen paita, josta Halla-aho mielensä pahoitti?
Ei ollut Keskisarja, jonka paita vain repsotti housujen päällä puolittain. Muistatteko tapausta?12034- 1532020
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181945Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa481778