Eli eikös tämä kristottaminen ole venäläinen kulttuuriperinteen jäännös mutta miksi sitä harrastetaan suomen ortodoksikirkossa?
Kristottaminen=venäläinen tapa
27
795
Vastaukset
- 1.
Kyllä kristottamista harrastetaan kaikkialla ortodoksisessa maailmassa.
- Juha Absolutisti
Suuteleminen on ikivanha tapa tervehtiä toista ja sitä esiintyy edelleenkin jokapuolella Eurooppaa. Tapa ei ole siis vain venäläinen tai ortodoksinen.Esimerkiksi Ilatilassa, Espanjassa ja Ranskassa suudellaan tuttuja aivan yleisesti kerran kaksi, tai kolme alueesta riippuen.
Kristyillä on ollut tapana tervehtiä toisia pyhällä suudelmalla aina apostolisesta ajasta lähtien(vrt.1. Kor. 16:20. Room. 16:16). Kristottamisessa on kysymys samasta asiasta. - liisteri............
Kuka niin sanoo että kyse on juuri siitä?Miksi sitten tapa ei ole ollut aina käytössä suomen ort kirkossa?
Kai myönnät että se on tapakulttuuria eikä liturgisissa ohjeissa mainittu asia eli toisinsanoen joutavanpäiväinen tapa eikä kirkonmenoihin kuuluva traditio.- -----------
Kristotettiin ennen luterilaisissakin kirkoissa. Vanhat naiset olivat kamalia nuorille, synnyttäneille naisille ja uhkasivat tappaa, koska tämä oli epäpuhdas, eikä ei ollut käynyt kirkotettavana määräaikaan mennessä.
- Dibs
----------- kirjoitti:
Kristotettiin ennen luterilaisissakin kirkoissa. Vanhat naiset olivat kamalia nuorille, synnyttäneille naisille ja uhkasivat tappaa, koska tämä oli epäpuhdas, eikä ei ollut käynyt kirkotettavana määräaikaan mennessä.
Sotket nyt kirkottamisen ja kristottamisen. Kristottaminen on pääsiäissuudelman antamista toiselle. Suudellaan uskonsisarta tai veljeä ensin oikealle ja sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle poskelle ja sanotaan: "Kristus nousi kuolleista", mihin toinen vastaa: "Totisesti nousi! "
Suomen ortodoksisessa kirkossa välillä ortodoksiset tavat miltei katosivat, mutta niitä on uudestaan elvytetty 1960-luvulta lähtien. Nykyään suomalaisten ortodoksien tavat eivät paljoakaan poikkea muiden maiden ortodoksien tavoista.
- l-oåu9 6ix¨+0ui
Kreikassa ei kai kristoteta.Ainakin kuulin juuri niin kun asiaa kyseltiin ja ystävä sanoi että se on ällöttävä venäläinen tapa jota ei ollut suomessa hänen lapsuudessaan käytössä.Paavalin aikaan kai asia tullut esille uudestaan.
- ulkosuomalainen2
Kirjoittaja tarkoittaa varmaan ehtoollisen ja jalkiviinin jalkeen vaihdettuja suudelmia joita Suomessa varsinkin karjalaisnaiset nayttavat harrastavan. Tata ei Venajan kirkoissa harrasteta, se on puhtaasti suomalainen tapa. Kolminkertainen suudelma paasiaisena on venalainen tapa. Aika harvoin sita paasiaisen ulkopuolella nakee, useimmiten olen nahnyt papiston tervehtivan toisiaan silla tavalla. Eniten sita harrastetaan Venajalla, mutta olen nahnyt sita muuallakin. Venalaiset papit viela usein suutelevat paata kun heidan kattaan kumartuu suutelemaan.
- ulkosuomalainen2
Poskisuudelmat ovat aika tavallinen tapa tervehtia ihmisia monissa kulttuureissa niin etta on vaikea erottaa mika on kulttuurista mika uskonnollista. Suudelmien lukumaara ja aloitusposki nayttaa vaihtelevan kulttuurista kulttuuriin.
Minusta paasiaissuudelma on ihana tapa ja olen aina pettynyt jos minua ei tervehdita niin paasiaisena. - l-oåu9 6ix¨+0ui
ehtoollisen ja jalkiviinin jalkeen vaihdettuja suudelmia joita Suomessa varsinkin karjalaisnaiset nayttavat harrastavan
No juuri tätä ja sitä samaa mitä pääsiäisenä tehdään.Mutta kun minulle sanoi juuri karjalaisnainen että tuo on ällöttävä venäläinen tapa koska ei muista että hänen nuorudessaan sitä olisi koskaan kirkossa harrastettu. - rl-ty0589u 9uy+fg 5+
ulkosuomalainen2 kirjoitti:
Poskisuudelmat ovat aika tavallinen tapa tervehtia ihmisia monissa kulttuureissa niin etta on vaikea erottaa mika on kulttuurista mika uskonnollista. Suudelmien lukumaara ja aloitusposki nayttaa vaihtelevan kulttuurista kulttuuriin.
Minusta paasiaissuudelma on ihana tapa ja olen aina pettynyt jos minua ei tervehdita niin paasiaisena.Se on ihana tapa kristittyjen välillä.. kunhan se ei liity siihen että pääsee kopeloimaan naisia.Ei ole kivaa jos vanha ukko eksyttää kouransa vyötärölle asti.Eikä ole muutenkaan kivaa että toisten silmien välttäessä samat sedät sitten muka halatessaan hipelöivät ja hitaasti käsien vaeltaessa nautiskelevat..perverssit!
Olen vihainen tuollaisille.Milläs todistat tapahtumat. - Taas samaa
rl-ty0589u 9uy+fg 5+ kirjoitti:
Se on ihana tapa kristittyjen välillä.. kunhan se ei liity siihen että pääsee kopeloimaan naisia.Ei ole kivaa jos vanha ukko eksyttää kouransa vyötärölle asti.Eikä ole muutenkaan kivaa että toisten silmien välttäessä samat sedät sitten muka halatessaan hipelöivät ja hitaasti käsien vaeltaessa nautiskelevat..perverssit!
Olen vihainen tuollaisille.Milläs todistat tapahtumat.Olet jäänyt jotenkin jumiin tohon juttuun!
Etkö tosiaan aikuisena naisena osaa välttää joutumasta moisten miesten halattavaksi????
Tai etkö osaa sanoa EI ja kääntyä pois?
Pakkohan ei ole ketään halailla, jos ei halua. Niin, jos ei sittenkin halua? - Whinettäjä
Taas samaa kirjoitti:
Olet jäänyt jotenkin jumiin tohon juttuun!
Etkö tosiaan aikuisena naisena osaa välttää joutumasta moisten miesten halattavaksi????
Tai etkö osaa sanoa EI ja kääntyä pois?
Pakkohan ei ole ketään halailla, jos ei halua. Niin, jos ei sittenkin halua?Joopa joo
EIKO AIKUINEN MIES OSAA OLLA LÄÄPPIMÄTTÄ JA USKOVANA HIPELÖIMÄTTÄ VIERAITA NAISIA KUN OMAKIN ON OLEMASSA???JA VIELÄ KIRKOSSA!?
Osaan kieltäytyä mutta osaako mies olla suuttumatta tai järjestämättä draamaa ja haukkumiskohtausta kun ei itse tajua miksi hänet torjutaan narsisminsa ja omien kuvitelmiensa vuoksi. - bulgur------
Taas samaa kirjoitti:
Olet jäänyt jotenkin jumiin tohon juttuun!
Etkö tosiaan aikuisena naisena osaa välttää joutumasta moisten miesten halattavaksi????
Tai etkö osaa sanoa EI ja kääntyä pois?
Pakkohan ei ole ketään halailla, jos ei halua. Niin, jos ei sittenkin halua?Mikä helvetti siinä on että oletetaan miehillä olevan oikeuksia lähennellä.Miehillä on itsellä vastuunsa käytöksestään ei naiset ole miesten moraalinvartioita.Hittoako sitä syytetään aina naisia miesten itsekurin puutteesta.Mikä hiton afganistan tämä oikein on?
- Joo edelleenkin
Taas samaa kirjoitti:
Olet jäänyt jotenkin jumiin tohon juttuun!
Etkö tosiaan aikuisena naisena osaa välttää joutumasta moisten miesten halattavaksi????
Tai etkö osaa sanoa EI ja kääntyä pois?
Pakkohan ei ole ketään halailla, jos ei halua. Niin, jos ei sittenkin halua?HAH.. jos vaimosi käy vaikka vieraissa niin nieletkö vaimosi vastauksen jos sanoo se mies houkutteli en minä mitään olisi muuten tehnyt..Ihan SAMA asia!
Jo on helvetti tosiaan että ihmisiltä puuttuu tavat ja itsekuri!Jos toista loukataan niin siitä otetaan vastuu mutta ei edes anteeksipyyntöä ole kuulunut.En sitä kyllä hyväksyisikään.Menkööt koko äijä helvettiin minun puolestani.Tuollainen on rikollista ja anteeksiantamatonta!Jos ei kykene pitämään vakaumuksestaan huolta painukoot sinne mistä haaveilevat.Sotkekoot oman elämänsä toisien elämää on turha kuvitella tulla likaamaan ajatuksillaan ja himoillaan. - Taas samaa
Whinettäjä kirjoitti:
Joopa joo
EIKO AIKUINEN MIES OSAA OLLA LÄÄPPIMÄTTÄ JA USKOVANA HIPELÖIMÄTTÄ VIERAITA NAISIA KUN OMAKIN ON OLEMASSA???JA VIELÄ KIRKOSSA!?
Osaan kieltäytyä mutta osaako mies olla suuttumatta tai järjestämättä draamaa ja haukkumiskohtausta kun ei itse tajua miksi hänet torjutaan narsisminsa ja omien kuvitelmiensa vuoksi.Mitäs sinä siitä piittaat, mitä mies tuntee tai kuohahtaa., jos kerran on käyttäytynyt sopimattomasti.
Jo pienille lapsille opetetaan pitämään puoliaan , ettei kukaan tule ei toivotun lähelle. Olisiko sinunkin jo aika oppia.
Aina on tavalla tai toisella ei-toivotusti käyttäytyviä ihmisiä.
Minä en pidä haistattelusta enkä kiroilusta. Se loukkaa jotenkin vaikkei suoranaisesti minuun kohdistusikaan. Siksi en mielelläni keskustele haistattelevien ja kiroilevien ihmisten kanssa. Se on minun valintani.
Hei vaan! - Porsaita............
Taas samaa kirjoitti:
Mitäs sinä siitä piittaat, mitä mies tuntee tai kuohahtaa., jos kerran on käyttäytynyt sopimattomasti.
Jo pienille lapsille opetetaan pitämään puoliaan , ettei kukaan tule ei toivotun lähelle. Olisiko sinunkin jo aika oppia.
Aina on tavalla tai toisella ei-toivotusti käyttäytyviä ihmisiä.
Minä en pidä haistattelusta enkä kiroilusta. Se loukkaa jotenkin vaikkei suoranaisesti minuun kohdistusikaan. Siksi en mielelläni keskustele haistattelevien ja kiroilevien ihmisten kanssa. Se on minun valintani.
Hei vaan!henkistä ja fyysistä vakivaltaa kokeneet ihmiset eivät uskalla sanoa vastaan koska heitä on alistettu perinpohjaisesti.He eivät kertakaikkisesti uskalla.Sinä haluat ikäänkuin asettua heidän puolelleen väittämällä että uhrin pitäisi sitä ja tätä..hyväksyä ymmärtää ja antaa olla.Uhrin ei tarvitse jaksaa alistajien edessä vaan alistajat ja hyväksikäyttäjät on saatava hoitoon ja pois luottamustehtävistä ja yleiseen tietoon.
Mietippä tätä kaveri oikein hartaasti ennenkuin kommentoit - Pfffff......
Taas samaa kirjoitti:
Mitäs sinä siitä piittaat, mitä mies tuntee tai kuohahtaa., jos kerran on käyttäytynyt sopimattomasti.
Jo pienille lapsille opetetaan pitämään puoliaan , ettei kukaan tule ei toivotun lähelle. Olisiko sinunkin jo aika oppia.
Aina on tavalla tai toisella ei-toivotusti käyttäytyviä ihmisiä.
Minä en pidä haistattelusta enkä kiroilusta. Se loukkaa jotenkin vaikkei suoranaisesti minuun kohdistusikaan. Siksi en mielelläni keskustele haistattelevien ja kiroilevien ihmisten kanssa. Se on minun valintani.
Hei vaan!Me naiset emme piittaa miesten tunteista, vaan omistamme.
Emme halua kohdata ääliöitä ja saada niskaamme syytöksiä.Se on äärimmäisen raskasta kuunnella asiattomuuksia.Hyvä esimerkki palstalla itkevä naimisissa oleva ikämies joka ei ole saanut tunteilleen vastakaikua.Leikkii olevansa synnitön nainen ja kuvittelee olevansa nokkela ja loukkaavansa.
Toimii ehkäpä hänen logiikallansa mutta uskovalle se ei toimi.Koska uskovalle kaikki maallinen on vähäpätöistä ja merkityksetöntä.On vain rasittavaa kuunnella samaa jankutusta saanko tikkarin.. saanko tikkari.. NO ET SAA! Ja sittten huudetaan ja ölistään kuin pikkulapset.
- Dibs
Kaikki meikäläiset ortodoksiset tavat ovat alunperin venäläisiä tapoja, koska kirkomme ei ole ollut vielä sataakaan vuotta autonominen kirkko. Suomen ortodoksit kuuluivat ensin Novgorodin ja sitten Pietarin hiippakuntaan. Oma hiippakunta saatiin vasta v 1892.
Kirkkomme itsenäistyi Suomen itsenäistymisen jälkeen ja siirtyi Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen, koska yhteydet Venäjälle olivat katkenneet vallankumouksen takia. - tsotsot;
Suomen ortodoksinen kirkko siirtyi Konstantinopolin patriarkan alaisuuteen, koska halusi itsenäistyä irti Venäjästä!
- Dibs
Miksi Keisari-Venäjästä olisi haluttu päästä eroon? Kyllä syynä oli vallankumous ja bolsevikkien valtaanpääsy Venäjällä. Sama syy oli muuten Suomen itsenäistymisellekin. Kun ei ollut enää keisaria, niin ei ollut enää unioniakaan.
- romanticco
Minustakin olisi kivaa jos olisi oikeat kuninkaalliset kippurajalkaiset huonekalut ja palatsit.
Nyt on vaan harmaita valehtelevia ja omaa itseään ja palkkaansa ajattelevia poliitikoita ja alvar aaltoa. :(- niinkauskuinyötäriit
Sanos muuta. Kauneutta on maailmassamme vähän. Tai sitten emme osaa katsoa.
Olen muuten jo aikaisemminkin maininnut kirkkomme patriarkaalisesta suhtautumisesta naiseen. Jos mies todella käyttäytyy sopimattomasti naista kohtaan, niin kirkollisissa piireissä mies on vahvoilla.
Kuka on vahvoilla silloin kun kyseessä on nuori mies ja vanhempi mies? Veikkaan että vanhempi mies.
- Eikös?
"Eli eikös tämä kristottaminen ole venäläinen kulttuuriperinteen jäännös"
Kyllä kai arkkuhautaus on paljolti ihan yleiskristillinen käytäntö maailmalla. - Muovipussi
Ja kristotettu on yleensä niin että miehet kristottaa keskenään ja naiset keskenään.Eli miehet ja naiset eivät kirkossa sekoitu toisiinsa.Siksi siellä on miesten ja naisten puoli olemassa.
Joutava tapa joutaisi kanonilla poistaa koko juttu.
Kauniimpi tapa olisi että tehtäisiin vaikka ristinmerkki toinen tavatessaan. - halihalikali
älä nyt! Minusta on ihan kiva halailla jänteviä miehiä. kaikki ilot viedään jos tuokin kielletään!
- Mököttäjä.
Miksi ei sitten samalla kopeloida koko kirkkokunta?Ok, hyvä on.Annan heti seuraavalle, jota rakastan.Muille en sitten anna edes ystävällistä hymyä ettei tule väärinkäsityksiä.
En edes halua katsoa ketään toista. - LULLERÖ
Tämä ihana kanoninen tapa.Tätä kannattaa käyttää hyväkseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve523012Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi932816On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622678Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.722629Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962593Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1082189Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl522039Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1431900Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk631875Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?231757