Tästä tuntuu olevan niin paljon erilaista tietoa, että kyselenkin nyt, voinko ottaa järkkärin mukaan ravintolaan? (ja toki siis kuvata sillä)
Jostain olen saanut päähäni, että järkkäri on vähän siellä rajoilla, "pikkukameroilla" sen sijaan voisi fotoja napsia. Siksi olenkin tällaisissa tilanteissa pitänyt mukanani vain pienehköä powershot G11. Ongelmana on ollut se, ettei bändistä/esiintyjistä oikein tahdo saada kuvia, eikä (Canon-)järkkärini salamalaite Nissin toimikaan pienessä kompaktissani, ja toki olisi pieneen kameraan melko painava ja hankala muutenkin. Ei siis ole tarkoitus "salakuvata" ravintolan asiakkaita, ainoastaan omaa seuruetta ja illan esiintyjää/bändiä. Kuvia ei myöskään ole tarkoitus julkaista yhtään missään, vaan omalle porukalle parhaat shotit jakaa. Kiva olisi kuitenkin pikku juhlatilanteesta kuvia napsia, myös bändistä. Onko siis viisaampaa vain edelleen tyytä kompaktin mukana kantamiseen, ja jättää järkkäri kotiin. Tyytyä lähikuviin hämärässä ravintolassa.
kuvaaminen ravintolassa
5
298
Vastaukset
- hämärässä?
Kysyt väärästä paikasta. Sinun pitää kysyä sieltä ravintolasta ja bändiltä.
Pääsääntöisesti tarvitset luvan kaikilta (miel kirjallisena) - Nikon D300s
Tuolla asiasta:
http://www.nikkemedia.fi/ivailu/sivut_ex/fotopykalat.pdf
"Julkiset paikat
Julkiset paikat, joihin kaikilla on pääsy,
eivät kuulu kotirauhan piiriin. Pitääkö
paikkaan maksaa pääsymaksu
on epäoleellinen seikka kuvaamisoikeuden
suhteen. Näin ollen kadulla,
kaupoissa, urheilukilpailuissa, ravintoloissa,
konserteissa saa vapaasti
kuvata ihmisiä, ellei tilojen haltija
hallinnan perusteella ole sitä nimenomaisesti
kieltänyt*. Tähän perustuen
esimerkiksi rock-konserteissa tai ravintoloissa
voi olla totaalinen kuvauskielto
tai sitten kuvaaminen on sallittu
vain luvan erikseen saaneille.
Fiksu kuvaaja ottaakin aina etukäteen
yhteyttä tilaisuuden järjestäjään tai
ravintolan omistajaan ja pyytää kuvausluvan
ensin heiltä ja sen jälkeen
kuvassa näkyviltä henkilöiltä."
Eli kuten toinen vastaaja totesi, asia selviää varmimmin ottamalla yhteyttä kyseisiin paikkaan johon olet aikeissa mennä kuvaamaan.
* ehkä huono esimerkki tähän mutta Suomi-Ruotsi maaottelussa viimeksi oli erikseen kielletty viemästä katsomoon 'ammattitason järjestelmäkameroita' - ”ravintolassa”
Kirjoitappa tuonne keskusteluhakuun ”ravintolassa” niin saat paljon ”viisaita” neuvoja ravintolassa kuvaamiseen!
- Neuvojen lisäksi
saat tod. näk. siellä baarissa kuonoosi kun kuvasit väärää Lyyliä. Ja hyvin ei käy kamerallekaan, ei ne järkkärit kestä seinään tai katukiviin paiskomista.
- KekeKuvaajaihmelapsi
"miten tää menee?
Tästä tuntuu olevan niin paljon erilaista tietoa, että kyselenkin nyt, voinko ottaa järkkärin mukaan ravintolaan? (ja toki siis kuvata sillä)"
Toki voit.
"Jostain olen saanut päähäni, että järkkäri on vähän siellä rajoilla, "pikkukameroilla" sen sijaan voisi fotoja napsia. Siksi olenkin tällaisissa tilanteissa pitänyt mukanani vain pienehköä powershot G11."
lakiteknisesti sillä ei ole mitään merkitystä millä kameralla kuvaa.
" Ongelmana on ollut se, ettei bändistä/esiintyjistä oikein tahdo saada kuvia, eikä (Canon-)järkkärini salamalaite Nissin toimikaan pienessä kompaktissani, ja toki olisi pieneen kameraan melko painava ja hankala muutenkin. Ei siis ole tarkoitus "salakuvata" ravintolan asiakkaita, ainoastaan omaa seuruetta ja illan esiintyjää/bändiä."
Ravintola on 'yleinen paikka" jossa saa pääsääntöisesti kuvata mitä vaan.
Illan esiintyjä/bändi sen sijaan nauttii esityksellään tekijänoikeudellista suojaa.
Kuvata saa, mutta vain omaan käyttöön, ilman lupaa.
Ravintola saa tosin valikoida asiakkaansa, jotta jos kuvaaminen ei sovi, niin ulos saattaa päästä kuviaan ihmettelemään.
Mutta jo kuvatut kuvat eivät kuulu sen enempää ovimiehelle, kuin satunnaiselle vastaantulijallekkaan.
" Kuvia ei myöskään ole tarkoitus julkaista yhtään missään, vaan omalle porukalle parhaat shotit jakaa. Kiva olisi kuitenkin pikku juhlatilanteesta kuvia napsia, myös bändistä. "
Kysy bändiltä, että mitä ne siitä ajattelee.
"Onko siis viisaampaa vain edelleen tyytä kompaktin mukana kantamiseen, ja jättää järkkäri kotiin. Tyytyä lähikuviin hämärässä ravintolassa. "
En tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194969Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä613989Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723564Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi1032885On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622708Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982644Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472433Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592328Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl622110