Pakko palata palstalle vielä

synnitön nainen

Ihan vain uteliaisuuttani päätin tulla kurkaamaan kaivataanko minua vielä viesteineni. Ei suoranaisesti tähteni, vaan paljon parattujen (parjatunko?) tähden. Näytetään kaivatun, siksi tulin, siksi taas kirjoitan.

Lankesin syntiin, vaikka synnittömänä olin jo elänyt päivät pääksytysten. Mitäkö menin tekemään? No pakko tunnustaa. Lottosin toistamiseen, vaikka rippi-isälleni olin luvannut pidättäytyä tästä ainoasta synnistäni/kiusauksestani. Taistelin kyllä pelihimoani vastaan, vaan köyhä ja työtön kun olen, kuvittelin ystäväni Pietun jelppaavan minua taloudellisessa ahdingossani arpomalla minulle pääpotin. Ei jelppinyt. Yksi oikein ja varanumero vain.

Soitin jo rippi-isälleni, joka on mitä puhtain ihminen, ei vilkuile vieraita naisia, kuten eivät tee muutkaan papit, eivät piispat, eivät edes diakonit, puhumattakaan askeesissa elävistä munkeista ja nunnista. Lupasi ottaa taas kerran minut katumuksen sakramenttiin. Tiedän kyllä millä puolustelen itseäni, etten täysin nolatuksi tulisi. Kerron harrastaneeni uhkapeliä Viking lotossa, jossa arvotaan ainoastaan kuusi numeroa seitsemän sijasta. Syntisyyteni lienee siten kuuden suhde seitsemään.

Olisinpa jaksanut vain kivoitella Pietun juoksutyttönä. Olisinpa vain tuominnut kaikki vanhahkot ukkomiehet, jotka minua kirkoissa ja toreilla kopelitsevat, jotka tarkoitushakuisin silmin minua jopa kirkossa katsastavat.

Jk. Nyt en enää syntiä tee.

18

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :D
    • ....................

      http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/kateus-naivettaa-ihmissuhteet/

      Kateellinen karkottaa helposti luotaan toiset ihmiset aliarvioivalla ja omaa egoa pönkittävällä käytöksellään.

      Kateutta syntyy, kun ihminen keskittyy seuraamaan toisten elämää ja vertaamaan itseään heihin. Asiat, jotka toisella näyttävät olevan paremmin kuin itsellä synnyttävät kateutta. Toiselle tapahtuvat huonot ja ikävät eivät sitä aiheuta. Päinvastoin ne voivat tuottaa kateelliselle jopa tyydytystä.

      Kateutta voi tuntea muun muassa läheisen menestyksestä, lahjakkuudesta, edustavuudesta, ihmissuhteista ja sosiaalisesta menestyksestä. Kateudelle riittää kasvualustaa, sillä aina löytyy ihminen, jolla on asiat itseä paremmin.
      Tuhoava kateus

      Kateus on tuhoava, häpeää ja vihaa sisältävä tunne. Kateellinen pyrkii parantamaan omia asemiaan toisten kustannuksella. Hän ilkeilee ja piikittelee ihmisiä, joita kohtaan kokee alemuutta ja kateutta. Kanssaihmisten voi olla joskus vaikea tunnistaa tätä kiusantekoa kateudeksi.Kateellisen on usein vaikea tunnistaa ja hyväksyä itsessään olevaa kateutta. Se puetaan helpommin leveilyn ja ylpeilyn muotoon. Tällainen käytös ei ole merkki hyvästä itsetunnosta, vaan se paljastaa enemminkin kerskailijan alemmuuden tunteen. Itsensä esille tuominen toisten kustannuksella kielii kateuteen kätketystä häpeän tunteesta.
      Kateus piilotetaan

      Kateellisuus, toisten aliarvioiminen, väheksyntä ja halveksunta liittyvät yleensä tunnistamattomaan häpeään. Kadehtiminen saa alkunsa omasta riittämättömyyden ja huonommuuden tunteesta.

      Omaa kateutta on vaikea myöntää ääneen toiselle. Sen tehdessään ihminen paljastaa oman huonomuutensa ja häpeän tunteensa. Siksi kateus on helpompi kieltää ja verhota pröystäilevään tai ilkeään käytökseen. Tällä taas on ikäviä seurauksia ihmissuhteille. Terveen ihmissuhteen perusta löytyy tasapainoisesta suhtautumisesta itseen. Kateus katoaa, kun katseen kääntää toisten elämien sijaan omaan elämäntilanteeseen ja miettii, mikä siinä on hyvää ja mitä itse voisi tehdä oman onnellisuuteensa ja tyytyväisyytensä eteen.

      Lähde: Ben Malinen (2003). Häpeän monet kasvot. Kirjapaja

      • syntinen mies

        Liian pitkä linkitys, en viitsi lukea. Kateudesta taitaisi kertoa. Etkö enää mitään keksi omasta pipipäästäsi, vain linkityksiä jakelet?

        Näin muuten unen männä yönä. Unessani oli käännynäinen nainen, jolla oli järkyttävä menneisyys takanaan. Unessani nainen alkoi vihaamaan kaikkia tavismiehiä uudessa uskonyhteisössään. Erityisesti hänen vihansa/halveksuntansa kohdistui ukkomiehiin, jotka häntä kohtaan olivat olleet armolliset, hänet hyväksyneet sellaisena kuin hän oli, antamatta ajatustenvirran olla tuomitsematta, olla syyllistämättä. Unessa minulle kerrottiin motiivit naisen käyttäytymiseen. Lyhyesti sanottuna: Jos olet häpäisty miehen tai naisen taholta, olet vihaava sitä osapuolta tahtomattasikin/tiedostamattasikin, joka osapuoli sinut nöyryytti.

      • opettavainen juttu
        syntinen mies kirjoitti:

        Ukkomiehet ovat armollisia kaikille jotka heidän kanssaan leikkivät.Naiset eivät ole armollisia tuollaisissa tilanteissa koskaan.

        Mutta onneksi Jumala on meille vielä armollinen.

        Kerran leikkikoulussa oli poika nimeltä Matti.matti oli erilainen lapsi.Matti leikki tyttöjen kanssa eikä ongelmia ollut.Mutta sitten kaikki muuttui.Pojat alkoivat kadehtia Mattia ja kiusata häntä koska hän leikki tyttöjen kanssa.Matti oli hyvin kiltti poika ja tyttöjen leikit sopivat hänelle paremmin kuin roisit poikain leikit.Luulen että tytötkin pitivät Matista hänen kiltteytensä ansioista.Olihan Matti kunnon poika.Tämäkin on tosi tarina.Sittemmin Matin oli pakko lopettaa leikit ja ilmeisesti vaihtaa päiväkotia noiden julmien poikien kiusaamisen takia.Kaikki olivat pahoillaan Matti, tytöt, päiväkodin johtaja ja opettajat, Matin vanhemmat.Hyvin monelle tuli kateellisten poikien toimesta paha mieli.

      • Veli Kullero

        Ei sitä jaksa mitään lukea joka koskettaa itseä jos vaikka vahingossa huomaisi ja tunnustaisi omat virheensä ja syntinsä.Ei kannata lukea säilyy sielun harmonia ja hyvällä omallatunnolla rötöstellä omissa himoissaan edelleenkin ilman katumuksen häivää.

        En usko että olet keneltäkään koskaan pytänyt anteeksi.Ihmiset eivät toisia ihmisiä tuomitse.Mutta en haluaisi olla housuissasi tuomin hetkellä kun Jumala katsoo tekosi.Puolustelet elämäntyyliäsi nimittäin itsellesi toisiin ihmisiin nähden.

        Joskus olen miettinyt miksi jotkut ovat olevinaan uskovia vaikkeivat oikein kykene pienintäkään asiaa kirkossa hyväksymään elämäntapoihinsa yms.Eikö olisi parempi elää ilman kirkkoa silloin?

      • syntinen mies
        opettavainen juttu kirjoitti:

        Ukkomiehet ovat armollisia kaikille jotka heidän kanssaan leikkivät.Naiset eivät ole armollisia tuollaisissa tilanteissa koskaan.

        Mutta onneksi Jumala on meille vielä armollinen.

        Kerran leikkikoulussa oli poika nimeltä Matti.matti oli erilainen lapsi.Matti leikki tyttöjen kanssa eikä ongelmia ollut.Mutta sitten kaikki muuttui.Pojat alkoivat kadehtia Mattia ja kiusata häntä koska hän leikki tyttöjen kanssa.Matti oli hyvin kiltti poika ja tyttöjen leikit sopivat hänelle paremmin kuin roisit poikain leikit.Luulen että tytötkin pitivät Matista hänen kiltteytensä ansioista.Olihan Matti kunnon poika.Tämäkin on tosi tarina.Sittemmin Matin oli pakko lopettaa leikit ja ilmeisesti vaihtaa päiväkotia noiden julmien poikien kiusaamisen takia.Kaikki olivat pahoillaan Matti, tytöt, päiväkodin johtaja ja opettajat, Matin vanhemmat.Hyvin monelle tuli kateellisten poikien toimesta paha mieli.

        Kertomasi pohjalta en yhtään ihmettelisi sitä, josko Matista tuli homo.

      • -----------

        Kukaan ei ole synnitön, paitsi Jeesus!

      • 0+0=0

        Sinä vanha saatanan vaivaama ketale jonka sielu ei ole uskonsiementäkään nähnyt.Mene tippuriesi kanssa liehumasta uskovien palstoilta.Jos pääsi pyörii ylikierroksilla mikset hakeutuisi jo hoitoon.

      • ölgijehy6iomk
        ----------- kirjoitti:

        Kukaan ei ole synnitön, paitsi Jeesus!

        Kyllä se tuo kuvittelee olevansa synnitön mutta tuo ei ole nainen vaan mies joka on henkisesti sairas.

    • Jaahaa

      Enpä luule että isommin kaivataan.

      • Hyvät naurut

        Vastasitko itsellesi? :)))))

        Eikö ukko tajua että tekee vain itsensä naurunalaiseksi?Ei varmaankaan :D

    • Hippurihousu

      Oletpas huvittava vanha mies, miksi leikit olevasi nainen jolta sait kylmät kyydit ja rukkaset?

    • Sair.hoit.

      Syntyortodoksi.Omasta mielestään arvostettu vanhus jolla vaan nyt vähän päässä heittää.Mutta ei se mitään monella heittää tuossa iässä ja mielikuvitus tekee hassuja.
      Jos persoonalisus on hieman tai enemmänkin hukassa ja omat perversiot tunkevat vääristelemään tavalliset asiat esim. märiksi uniksi.Kertoo oikeastaan siitä että kyseinen ihminen ei ole oikeasti hyväksynyt vanhuuttaan ja kyvyttömyyttään ja sitä että viehätysvoimaa ei ole vastakkaiselle sukupuolelle enää.Jos on koskaan ollutkaan.

      Aivot rapistuvat iän myötä se on vankka totuus.Dementia iskee ja nuoruuskuvat alkavat hallita elämää.Se mitä ei enää ole tuotetaan mielikuvituksen avulla itselle.Kun taas realiteetti kohtaa mielikuvat alkaa ikäihmistä kiukuttamaan.Eihän hän halua vanheta eikä hän halua uskoa ettää ne kuvitellut toiveet eivät tulekkaan enää todeksi.Kenties odotti ikänsä niitä tapahtuviksi ja nyt ei ole enää mitään mahdolisuuksia.

      Mutta aina on tilaa kirkossa ja onlinessa sellaisille jotka etsivät omaa leikkipaikkaa sieltä itselleen.

    • ----------

      Tämä alkaa tuntua kohtuuttomalta. STOP!

      • Eikö vain-----------

        Niin tekee mutta kun ei vanha herra osaa hakea apua mielenterveysongelmiinsa ja sielunhoitajakaan ei ole osannut häntä parantaa.

        Hän ei tunne olevansa sairas vaan alfauros jolla on oikeuksia naisten suhteen.

        Hän voisi katua Jumalalle ja pytää anteeksi muttei hän sitä tee.Hän haluaa olla saatanan kaveri ja kakkia ympäri ämpäri yhteiskuntaa ja yhteisöä.Se on hänestä hauskaa kun hän kokee olevansa väärin arvostettu.Tuollaiset ihmiset kyllä ovatkin luopion asemassa ihan omien käytöstapojensa ja moraalinkin vuoksi.

      • Kyllästyttää jo
        Eikö vain----------- kirjoitti:

        Ikävä sanoa, mutta et kuulosta terveeltä.

    • vanhat miehet

      Niin et kuulosta.Todella ikävää että olet seurakunnassa vaikuttamassa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      132
      4506
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      80
      3260
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1540
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1385
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      96
      917
    6. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      80
      806
    7. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      19
      768
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      720
    9. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      112
      699
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      42
      628
    Aihe