kiva kuvailupaikka Tikkurilan

lähistöllä...

Ystäväni 12v. tytär n. puolen vuoden järkkärinsä käytön jälkeen hinkuaa (tietysti)uusia objektiiveja, ja ajattelimmekin, että voisi kokeilla paria omaa objektiiviani, jotka hänen kameraansa sopivat. Lähinnä nyt tietysti sen vuoksi, että huomaisi, ettei se olekaan se pitkä zoomi, joka sen kuvan tekee, vaan tähän asti kaiketi automaattiasetuksilla kuvaillessaan huomaisikin itse, että paljon on vielä opeteltavaa, pelkkä objektiivi ei kuvaa tee, ja samalla vähän sitäkin, mikä ero yleensä on objektiiveilla.
Ajattelin ottaa mukaani sekä laajakulman, että 70-200mm telen. Tämä riittäköön nyt muutaman tunnin kokeiluun. Sen jälkeen mennään koneelle "tutkimaan ja keskustelemaan kuvista".
Toispaikkakuntalaisena olisikin hakusessa mukava paikka Tiksin lähistöllä, jossa aloittelija pääsisi kokeilemaan molempia objektiiveja tunnin pari, jotta saisi vähän asiaan tuntumaa. Itse koen, että murkkuikäisen hinkua superzoomiin ei käännetä puhumalla valovoimista ym. vaan helpointa olisi, että tyttö itse kokeilee, ja näkee omat kuvansa. Näkee, minkälainen ero on automaattiasetuksilla otetuissa kuvissa, kun ne on kuvailtu erilaisilla objektiiveilla. "Pienesti" voitaisiin sitten kokeilla vaikka ihan kittiobjektiivilla, mitä kuvalle tapahtuukaan, kun käytetään käsisäätöjä (vaikkapa ihan niitä klassisia vesiroiskeita kotona)

:) pitkä sepustus, mutta kiva kuvailupaikka nyt ensisijaisesti hakusessa, ja toki vinkkejä otetaan vastaan, kuinka yksinkertaisesti antaa nuorelle vinkkejä kameran käyttöön. Olen siis itsekin ihan täys harrastelija ja opettelen kokoajan.

2

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • radan yli metsään

      Tikkukylän eläintarhasta vähäsen matkaa heurekan puistikosta oikeelle siltaa pitkin kohti jokiniemee. Siel on nättiä kuvausseutuu.

    • thegromit

      Heurekan puisto on kiva, siinä on kiviä, vettä, puita, kaupnkia ja hauskaa arkkitehtuuria. Ja helppo päästä junalla,. bussilla ja autolla (Heurekalla iso parkkipaikka, ja myös kahvila :-.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7550
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      122
      6295
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4417
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3044
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2628
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      32
      1908
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      129
      1531
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1524
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      762
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      703
    Aihe