Onko täällä yhtään uskovaa?
Huomaan ihmisten täysin katumatta toistuvasti herjaavan toisiaan (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta)
Onko tarkoitus "antievankelioida" uskosta osattomia? Häh!
Siinä ainakin olette aivan käsittämättömän eteviä.
Piru on vissiin työttömyyskortistossa kun "uskovat" syyttelevät toisiaan valehtelemisesta ja milloin mistäkin.
Kuka enää "veljiemme syyttäjää" tarvitsee?
Hävetkää joka ikinen iikka!
Tehkää jo vihdoin PARANNUS!
Herjaajat
9
56
Vastaukset
- Uskova mies
Totta puhut että täällä herjataan toisia. Itsekkin olen siihen syyllistynyt jossain määrin. Parannusta on tehtävä itse kunkin.
- Parannus kasteessa
on nimenomaan Jumalan tahdon tekemistä myös kasteissa, eikä pidä ihmisopin mukaan korottaa vauvakasteita Jumalan tekemäksi ja vauvojen sieluja pelastavaksi harhaopeiksi, sillä Raamatussa ei näin opeteta eikä ole käsketty.
Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, eikä tässä ole kenelläkään terveen opin kannattajalla mitään epäselvää, kunhan tahdotaan vaan pysyä suorassa ja pyhässä evankeliumissa ja Jumalan tahdossa. Kavahtakaa harhaopettajia ja hapatuksia, niinkuin Jeesus on varottanut niistä, jotka eksyttävät väärillä kasteopeilla.
Autuaat ne, jotka pysyvät Jumalan tahdossa ja pyhittyvät totuudessa Jeesuksen nimessä ja Hengessä, amen. Hallelujah!>>Parannus kasteessa>>
Kastettavan tulee todellakin olla parannuksessa/mielenmuutoksessa kastettaessaan. Siinä olet oikeassa!
Mutta parannus opetuksessa kasteesta tarkoittaa erityisesti sitä, että hylätään "uskovien kaste" -oppi, joka on ihmisoppi.
>>Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, eikä tässä ole kenelläkään terveen opin kannattajalla mitään epäselvää>>
Tässä asiassa sinun tulee tehdä parannusta, eikä lainata Herran Jeesuksen opetuksia noin harhauttavasti. Näin on oikein:
" ... saarnatkaa evankeliumia ... Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu ... " (ks. (Mark. 16:15,16)).
Siis pelkkä se, että uskot evankeliumin, ei tarkoita sitä, että olisit nyt pelastunut. Siis pelkkä evankeliumin uskominen ei tarkoita, että olisit syntisi henkilökohtaisesti anteeksisaanut, siis olisit todella uskoon Jeesukseen Kristukseen tullut.
Huomaa siis, että tuossa kohdassa (Mark. 16:15,16) ei lue harhaoppisten väännöksen mukaisesti eli näin:
" ... saarnatkaa evankeliumia ... Joka uskoo Jeesukseen ja kastetaan, se pelastuu ... "
>>Normaali Jeesukseen Kristukseen uskovaksi tuleminen, pääpiirteet: uskoen evankeliumin antaa kastaa itsensä.>> (www.opetuksia.net)- totuus esiin
JEV238 kirjoitti:
>>Parannus kasteessa>>
Kastettavan tulee todellakin olla parannuksessa/mielenmuutoksessa kastettaessaan. Siinä olet oikeassa!
Mutta parannus opetuksessa kasteesta tarkoittaa erityisesti sitä, että hylätään "uskovien kaste" -oppi, joka on ihmisoppi.
>>Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, eikä tässä ole kenelläkään terveen opin kannattajalla mitään epäselvää>>
Tässä asiassa sinun tulee tehdä parannusta, eikä lainata Herran Jeesuksen opetuksia noin harhauttavasti. Näin on oikein:
" ... saarnatkaa evankeliumia ... Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu ... " (ks. (Mark. 16:15,16)).
Siis pelkkä se, että uskot evankeliumin, ei tarkoita sitä, että olisit nyt pelastunut. Siis pelkkä evankeliumin uskominen ei tarkoita, että olisit syntisi henkilökohtaisesti anteeksisaanut, siis olisit todella uskoon Jeesukseen Kristukseen tullut.
Huomaa siis, että tuossa kohdassa (Mark. 16:15,16) ei lue harhaoppisten väännöksen mukaisesti eli näin:
" ... saarnatkaa evankeliumia ... Joka uskoo Jeesukseen ja kastetaan, se pelastuu ... "
>>Normaali Jeesukseen Kristukseen uskovaksi tuleminen, pääpiirteet: uskoen evankeliumin antaa kastaa itsensä.>> (www.opetuksia.net)Oh hoh!
Jälleen uusi harha-oppi!
JEV:
Siis pelkkä se, että uskot evankeliumin, ei tarkoita sitä, että olisit nyt pelastunut. Siis pelkkä evankeliumin uskominen ei tarkoita, että olisit syntisi henkilökohtaisesti anteeksisaanut, siis olisit todella uskoon Jeesukseen Kristukseen tullut."
Jeesus oli toista mieltä:
"Tämä valtakunnan evankeliumi on saarnattava todistukseksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu.
"Joka sen uskoo, on pelastuva"
1. Kor 4:15
"Minä olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt teidät Jeesukseen uskovaksi:"
Room 1:16
"Sillä minä' en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi;
juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille."
Mistähän noita uusia harha-oppeja sikiää? - fghfjghjio
totuus esiin kirjoitti:
Oh hoh!

Mistähän noita uusia harha-oppeja sikiää?>"totuus esiin" kirjoitti
>"Tämä valtakunnan evankeliumi on saarnattava todistukseksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu.
>"Joka sen uskoo, on pelastuva"
"totuus esiin" (eli Ilmeisesti ystävämme "hauska oppi") väärentää raamattua. Näytäpä missä kohtaa raamatussa lukee:
"Joka sen uskoo, on pelastuva"
sellaista kun EI LUE YHTÄÄN MISSÄÄN!
Ilmeisesti tarkoitus oli väärentää tätä kohtaa:
(Mark 16:16) "joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (92-käännös) "uskovien kaste"-harhaopin mukaiseksi. Väärin kuitenkin meni. fghfjghjio kirjoitti:
>"totuus esiin" kirjoitti
>"Tämä valtakunnan evankeliumi on saarnattava todistukseksi kaikille kansoille. Sitten tulee loppu.
>"Joka sen uskoo, on pelastuva"
"totuus esiin" (eli Ilmeisesti ystävämme "hauska oppi") väärentää raamattua. Näytäpä missä kohtaa raamatussa lukee:
"Joka sen uskoo, on pelastuva"
sellaista kun EI LUE YHTÄÄN MISSÄÄN!
Ilmeisesti tarkoitus oli väärentää tätä kohtaa:
(Mark 16:16) "joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (92-käännös) "uskovien kaste"-harhaopin mukaiseksi. Väärin kuitenkin meni.totuus esiin: >>Jeesus oli toista mieltä: ... "Joka sen uskoo, on pelastuva">>
fghfjghjio: >>"totuus esiin" (eli Ilmeisesti ystävämme "hauska oppi") väärentää raamattua. Näytäpä missä kohtaa raamatussa lukee: "Joka sen uskoo, on pelastuva".
Sellaista kun EI LUE YHTÄÄN MISSÄÄN! Ilmeisesti tarkoitus oli väärentää tätä kohtaa:
(Mark 16:16) "joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (92-käännös) "uskovien kaste"-harhaopin mukaiseksi. Väärin kuitenkin meni.>>
Järkyttävää pyhien kirjoitusten väärentämistä tosiaankin "totuus esiin" - oikeastaan "valhe esiin"! - nimimerkiltä!
Paljastui selvästi, että "uskovien kaste" -oppi näemmä perustuu vahvasti Jumalan sanan väärentämiseen!
Kiitos fghfjghjio, että paljastit tuon väärentämisen!- totuus esiin
JEV238 kirjoitti:
totuus esiin: >>Jeesus oli toista mieltä: ... "Joka sen uskoo, on pelastuva">>
fghfjghjio: >>"totuus esiin" (eli Ilmeisesti ystävämme "hauska oppi") väärentää raamattua. Näytäpä missä kohtaa raamatussa lukee: "Joka sen uskoo, on pelastuva".
Sellaista kun EI LUE YHTÄÄN MISSÄÄN! Ilmeisesti tarkoitus oli väärentää tätä kohtaa:
(Mark 16:16) "joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva" (92-käännös) "uskovien kaste"-harhaopin mukaiseksi. Väärin kuitenkin meni.>>
Järkyttävää pyhien kirjoitusten väärentämistä tosiaankin "totuus esiin" - oikeastaan "valhe esiin"! - nimimerkiltä!
Paljastui selvästi, että "uskovien kaste" -oppi näemmä perustuu vahvasti Jumalan sanan väärentämiseen!
Kiitos fghfjghjio, että paljastit tuon väärentämisen!Todella järkyttävää Jumalan sanan väärentämistä tuo JEV:n
harha-oppi:
"Kastettavan tulee todellakin olla parannuksessa/mielenmuutoksessa kastettaessaan"
Missähän kohtaa Raamatussa on tuollaista väitetty?
Onko tuokin taas siitä JEV:n evankelimista???
Onkohan JEV:llä lukihäiriö kun ei ymmärrä selvää tekstiä:
Room 1:16
"Sillä minä' en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi;
juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille."
Miksihän JEV häpeää evankeliumia?
JEV kilpailee itsensä kanssa Jumalan sanan väärentämisessä, sillä tuo
fghfjghjio on alias JEV! - mathetes
totuus esiin kirjoitti:
Todella järkyttävää Jumalan sanan väärentämistä tuo JEV:n
harha-oppi:
"Kastettavan tulee todellakin olla parannuksessa/mielenmuutoksessa kastettaessaan"
Missähän kohtaa Raamatussa on tuollaista väitetty?
Onko tuokin taas siitä JEV:n evankelimista???
Onkohan JEV:llä lukihäiriö kun ei ymmärrä selvää tekstiä:
Room 1:16
"Sillä minä' en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi;
juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille."
Miksihän JEV häpeää evankeliumia?
JEV kilpailee itsensä kanssa Jumalan sanan väärentämisessä, sillä tuo
fghfjghjio on alias JEV!Samaa mieltä - totuus esiin!
Nuo nimim, - (fghfjghjio ja JEV ) ovat kentie yksi ja sama kirjoittaja, no en tiedä varmaksi, mutta myötäilevät ainakin kovasti toisiaan!
Tuo ylläoleva "sekairjain" nimim, kirjoitti:
>>"Joka sen uskoo, on pelastuva"
sellaista kun EI LUE YHTÄÄN MISSÄÄN!
- Ei Paha ketään
totuudellisesti syytä valehtelusta, sillä on valheen isä ja jos alkaisi sotia itseään vastaan ei rakennuksensa kestäisi. Sen sijaan totuuden esilletuojia Paha palvelijoittensa kautta valheista syyttää valheellisesti ja vääriä todistuksia antaa.
Älkää eksykö. Paha ei voi pysyä totuudessa, sillä on valheen isä. Jeesus on Totuus ja armo tulee valkeuteen tuleville ja syntejään katuville ja parannuksen tekeville. Kiitos Isälle Jeesuksen nimessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907522Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216268Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604387Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2333024Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta902608Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh241846Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1881457- 1191426
Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21751"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19693