Tarvitseeko hevosesi lisää liikuntaa, muttet itse ehdi ratsastaa sillä? Viekö työ tai toinen harrastus liikaa aikaasi, muttet silti halua luopua hevosestasi? Siinä tapauksessa minä voin olla vastaus ongelmaasi!:) Täällä olisi innokas, 14-vuotias tyttö jolla 7 vuotta hevosharrastusta takana, sekä ratsuista että ravureista kokemusta:) Osaan ruokkia, putsata hevosen että varusteet, pestä, valjastaa, suitsia ja satuloida, ratsastaa osaan askellajit, pohkeenväistöä ja jonkun verran puomejakin, mutta esteitä en ole vielä hypellyt paria hassua kertaa enempää, osaan myös ajaa hevosta tarvittaessa, karsinan osaan puhdistaa, laittaa hevosen kuljetus kuntoon ja myös sen vaikka traikkuun/autoon laittaakin, uittaa ja muutakin, joa ei nyt vain tule mieleen, kysellä voi. Eli tiivistettynä, olisin innokas tulemaan auttamaan tallillesi erillaisissa hevoshommissa, ainoana olisi se että talli on siilissä aika lähellä kylää, johon pääsisi joko linkillä taikka kävellen. Pääsisin mahdollisimman usein koulun jälkeen, ja mahdollisesti myös viikonloppuisin. Raveissa olen ollut apujoukkona valjastamassa hevosia, auttanut tavaroitten ja muutenkin hevosten kanssa parhaan mukaan. Ratsastuskisoissa kerran olen ollut mukana laittamassa hevosia ja lämmittänyt hevosen ratsastajalle. Siinä olisi hieman tausta tietoja, lisää voi kysellä sähköpostissa, jos ensin laitat tänne minulle sähköpostisi niin laitan sinne sitten sinulle viestiä:) Hevosen/ponin suhteen ei oikein muita ole muutakuin että ei ihan mikään seinähullu ole, eikä mikään varsa, että vauhtiakin saa hevosesta löytyä ja hieman haastettakin, mutta kuitenkin järjen rajoissa:)
Kaipaatko siilissä hevosellesi liikutus apua?:)
14-vuotias hh
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi922773On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole612648Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.712601Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952561Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu942103Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411876Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk611655Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?171548Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve361495