minun mielestä on väärin, että alueella tavattu saukko (uhanalainen) ja 21 uhanalaista lintulajia joutuvat nyt väistymään ihmisen toimien tieltä. viiankiaapa on arvokas suojelualue. siellä on katkeamattomana jopa kilometrejä pitkiä puuttomia, vetisiä avosoita. suolta löytyy laajojakin avorimpiä ja aluetta reunustaa paikoin rehevät koivuletot.esimerkiksi hesari uutisoi, että malmiesiintymän sijainti natura-alueella hidastaa hanketta. eli asiaa vähätellään. nyt pitäisi kaikki voimavarat saada liikkeelle, ettei luonnon tuhoaminen jatku rahankiilto silmissä. tänne on puskemassa jenkit isoinen työkoneineen ja jälleen kerran suomalaiset saa nuolla näppejään hanttihommissa. miksi tämä kaikki annetaan vain tapahtua?
sodankylän jättikaivoshanke
4
157
Vastaukset
- mieltä saa olla
Kyllä sitä saa olla asiasta sitä mieltä kun itsestä tuntuu. Mutta se nyt on niin suuri juttu, että onneksi siinä ei joku saukko paina paskaakaan.
- Erä Nestori
Ja saukko on kaikkea muuta kuin uhanalainen! Kirjoittelu täällä asioista joista ei mitään tiedä on naurettavaa.
- euron seteli
Kyllä siellä varmaan hyvä luontoalue eläimineen menee rahan edessä. En ole tarkemmin tutustunut, mutta tuskinpa uhanalaisia lintulajeja sentään aivan kymmeniä on? Harmillista, mutta raha määrää...
- Alfa2
Lapin Luonnonsuojelupiirin lausuntoon kannattaa perehtyä!
http://yle.fi/alueet/lappi/2011/11/luonnonsuojelupiiri_viiankiaapa_ei_kesta_kaivosta_3003864.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1298026Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567135Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1844883Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2503307Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1022804Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1312377- 1532000
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari181935Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa461764Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061695