Nimittäin on äkännyt täällä Muoniuossa sananonnan "pukki kaalimaan vartijana"- merkityksen. Tulee silloin tällöin ihan aamuhämärissä istumaan lintulaudan katolle ja odottaa kun ensimmäinen tintti saapuu ruokailemaan. Nix nax ja eiku ruoka mukaan ja murkinalle. Tätä se tosiaan harrastaa parina kolmena aamuna viikossa.
Ovela varpusopöllö
pikkupöllö 2
2
68
Vastaukset
- hömeli v
Vieläkö hän käy ?
- salaperäinen otus
Se onkin varpuspöllöille ominaista, että ne syksyn koittaessa soluttautuvat asutusten lähistölle. Ehkä ovat huomanneet, että sieltä saa sopivasti riistaa lintulaudoilta. Itse seurailin yhtenä aamuna mökillä Lopella, kun varpuspöllö istui männyn oksalla mökin pihassa aivan paikallaan eikä virkkanut mitään, korkeintaan päätään käänteli. Kun menin puun alle, se siirtyi aina seuraavaan puuhun ja hävisi lopulta metsään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1304478Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k783236- 1021530
- 881375
- 95902
- 77774
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18752- 42710
Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21706Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111688