Olisin halukas lähtemään Tampereelle tai Asikkalaan opiskelemaan maatalousalan perustutkintoa, ja opintojen jälkeen tarkoituksena ois tulla eläintenhoitajaks. Omistan koiran ja olis tarkoituksen koira ottaa mukaan, mutta jäiskö koiralle aikaa opiskelujen keskeltä? Menisin asumaan joko asuntolaan, tai sitten vuokrakämppään, kumpi ois koiran kannalta parempi ratkaisu? Onko asuntola huono ympäristö koiralle? Ja onko kouluissa opiskelujen lisäksi esim. navettavuoroja? Ja kuinka usein niitä on esim. viikossa? Jäisikö koiralle aikaa riittävästi tai ollenkaan?
Maatalousalan perustutkinto, jääkö lemmikille aikaa?
3
196
Vastaukset
- 13+17
Kyllä Asikkalassa ainakin jää hyvin aikaa koiralle. Ihan hyvät lenkkeilypaikat, ei hirveesti vaihtoehtoja ja kyllästyy samojen reittien kulkemiseen. Riippuen koirasta kelpaako asuntola, ympärillä muitakin koiria ja paljon ihmisiä, onko eroahdistusta kun joutuu huoneessa odottamaan.. Hyvää on jos koira tulee muiden ihmisten ja koirien kanssa toimeen sillä niitä sitten riittää. Huono puoli on leviävien tautien vaara, yleensä ilmoitetaan jos on jotain ollut liikkeellä..
Navettaviikkoja 2krt eka vuos, ollaan viikonloppu myös täällä töissä(työpv ke-ke) ja sit on kans pieneläinhoitovuoro 1 tai 2krt eka vuos ja sama systeemi ku navetassa. Muut hoitoviikot sit riippuu erikoistumisesta.
Ja tällee meidän kesken, en ite tykkää olla täällä Asikkalassa paljoa enää.. Opetus nyt on mitä on, asiat ei opettajilta oikee kulje oppilaille ja pitää ite käydä selvittämässä asioita. Tää koulu on aika metäs(7km kauppaan), huonot bussiyhteydet..- cheyenne2013
Aikaa nyt jää, mutta jääkö säännöllistä aikaa on ihan eri juttu. Itse en lemmikkiä asuntolaan veisi, jos sellaisessa joutuisi asumaan. Ei se ole sille hyvä paikka, ihan mm.ahtauden yms.vuoksi. Mielestäni vuokra-asunto siis parempi. Mutta ei aika tosiaan ole ongelma, kun et 24h/vrk kuitenkaan oppilaitokseen sitoutunut ole. Huomioitava on vain se miten otus pärjää yksin ....
- miiculi
Minuakin kiinnostaisi, löytyykö hyvin vuokra-asuntoja? Löytyykö kokemusta muista kouluista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi842727On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä952551Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu892075Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk521539Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161476Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve351467