Varokaa narsisteja

En viitsi edes avata linkkiä. Narsistista persoonallisuushäiriötä sairastaa korkeintaan muutama promille kansalaisista. Heistä tuskin tarvitsee varoitella. Mutta narsismikirjallisuus on hyvä bisnes ja melkein minkä käytöksen tahansa voi ujuttaa narsismin piikkiin.

Jos parisuhteessa on paha olla niin se on ihan sama onko kyseessä narsismi vai v*ttumainen luonna. Ongelma on sillä, joka ei tajua erota.

Kannattaa varoitella, jos on edes hieman taipumusta siihen suuntaan, usko pois

No joo, ja etenkin kannattaa huomioda "jo alusta saakka hän käytti minua hyväksi taloudellisesti" ja sen semmoista. Anteeksi vaan, mutta juuri aikaisemminhan hän sanoo, ettei mistään nähnyt mikä mies on miehiään alussa. Näkipäs. Ei vaan halunnut uskoa todellisuutta vaan satuihin. Mä en jaksa tuota ihmisten kotidiagnosointia esimerkiksi narsisteihin tai mihin vaan. Voi olla totta, että jonkun mies on narkkari ja alkoholisti: kaikki vaikeasti riippuvaiset ihmiset ovat hyvin narsistisia (ainakin niin kauan kunnes alkavat hoitamaan riippuvuuttaan ja paranevat), mutteivat välttämättä narsisteja. Ihan vaan esimerkkinä.

Toinen esimerkki on tämä "Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. "
Niin... Että tulee vaan mieleen, että mitä sitten valittaa? Hän ei edes ole ollut rakastunut tähän kuvailemaansa hirviöön, vaan on itse käyttänyt tätä hyväkseen, roikkunut epätoivoissaan vaikka sitten hyväksikäyttävässä narsistissa, kun on pelännyt ettei tule muita. Kun on ollut niin kyllästynyt ja nostanut itse itsensä tämän "narsistinsa" yläpuolelle oikein säälillä. Näitä vastaavia tarinoita riittää. On syytöstä ja diagnoosia siitää toisesta kyllä, mutta oma diagnoosi unohtuu.

Hän myös kertoo useita varottavia asioita alusta saakka. Hän on epäillyt, ei saanut mitään selvää eikä mitään menneisyyttä selvlle. Hän ei ole vaivautunut tutustumaan ihmiseen kunnolla eikä luottanut omiin tunteisiinsa. On itse valinnut miehen säälistä enemmän kuin ihastuksesta. Hän ei ole tiennyt itseasiassa oikeastaan mitään miehestään avioituessaan, vaan avioitunut haavekuvan kanssa, vaikka todellisuus kertoo kaikkea muuta. Joillekin näin käy huuman ja intohimon (=seksihalujen) tiimellyksessä alussa, että halutaan unohtaa kiihkon vallassa tosiasiat... Mutta kun ne on olemassa silti.

No, eipä ole ainoa eikä ensimmäinen, ei nainen eikä mies. Mutta siis tätä toisen yksipuolista syyttämistä ja leimaamista vaan mietin. Että onkohan siihen ihan näin suurta syytä ja onko se todella vain ajautumista... Ymmärrän toki lähtökohtaisia eroja, mutta itse olen ainakin tullut tulokseen, että vaikka pohjani vaikuttaa minuun suuresti, minulla on vastuu paranemisestani. Suren tekemiäni valintoja, joissa on ollut kova opetus, enkä ole pystynyt valitsemaan paremmin, mutta en silti kiistä, etteikö valinta olisi ollut väärä. Ja omani. Voin diagnosoida ja syyttää muita maailman tappiin ja tosiasia on, että vikaa on muissakin: ei minun lyömiseni ole oikein vaikka olisin väärin valinnutkin. Mutta jos vain syytän toista, en koskaan osaa korjata asiaa enkä nää todellisia syitäni.

En epäile hetkeäkään, etteikö suhde olisi ollut kamala ja täysin väärä hänelle, onhan se jo väärille syille perustunutkin, kuten pelolle ja säälille, miehen puolelta huoltajan hankkimiselle ja riippuvaisuudelle.
Mutta en käyttäisi tätä minään loistavana opetustarinana narsismista enkä mistään "mitä toiselle voi tehdä", mutta siitä kyllä, miten helppoa on aina vaan syyttää toista, vaikka omatkin emämokansa siinä paljastaa. Hyvä esimerkki siitä, että muotidiagnoosi ei poista sitä tosiasiaa, että meillä on vääriä valintoja ja vääriä kumppaneita, etenkin kun emme halua luopua toiveestamme haavekuvasta mitä ei ole. Mutta maailma on totta ja kuolemattomuuteen kuolee pahimmillaan.

Kannattaa varoa myös väkivaltaisia ihmisia ja liiallista suolan käyttöä. Linkkejä en löytänyt mutta siis kannattaa silti varoa.

siis narsismi tiettyyn pisteeseen asti on ymmärrettävää, mutta jos noita piirteitä alkaa ilmetä enemmän, on syytä toista varoittaa, koska siitä voi seuraukset muuten olla aikasen pahat. Tiedän mistä puhun. Ainakin varuillaan kannattaa olla heti, jos noita piirteitä ilmenee laajemminkin.

Narsistisen ihmisen kanssa elämisen kauheutta oppii ymmärtämään, kun on ollut vuosia avioliitossa narsistin kanssa. Ja eron jälkeen löytänyt rinnalleen uuden tasapainoisen ihmisen.

Minusta tuo blogi Narsismin riivaama on rohkean ihmisen tarina jossa ei syytetä ketää, vaan kerrotaan rehellisesti myös omista virheistä. Minusta sen jutun ydin on siinä, että jos on jo lapsena elänyt narsistin kanssa, eli äiti tai isä on narsisti, niin todella helposti ajautuu myös narsistin puolisoksi. Tämä ihminen joka blogia kirjoittaa on käynyt läpi pitkän tien ja pitkän psykoanalyysin, mutta kannattaa lukea se alusta saakka, niin pääsee asiaan kiinni.

Osoitteessa: narsisminriivaama.blogspot.com

Ei ketään saa syyttä sanoa narsistiksi ja niin varmaan nykyään tehdään liiankin helposti. Minusta tuossa blogissa on ihan asiallinen tapa esittää asioita ja se on yhden ihmisen kokemus. Hienoa on se, että joku uskaltaa ja pystyy pukemaan menneisyytensä sanoiksi.
Sellainen ihminen, joka ei ole koskaan ollut narsistin lähipiirissä ei voi edes kuvitella mistä kaikesta siinä on kysymys. Siksi olisikin ihan hyvä olla tuomitsematta niitä jotka ovat siinä tilanteessa olleet. Narsisti ajaa läheisensä niin äärirajoille, että toinen voi tehdä ihan mitä tahansa, sellaisen ihmisen läheisyydessä on mahdotonta säilyttää tasapainoa.

Minä sain vinkin tuosta blogista terapeutiltani, hän kehui sitä mielenkiintoiseksi tarinaksi. Olen seurannut sitä muutaman viikon ja siihen jää ihan koukkuun, kun tunnistan itseni niin monesta kohtaa. Toisaalta siitä saa toivoakin, kun kirjoittaja on kuitenkin selvinnyt parempaan elämään.

Hmm... Jos narsisteja on 2% väestöstä (enemmistö miehiä muuten), se on kuitenkin huomattava määrä. Eihän se tosin sitä tarkoita, että kaikki ovat narsisteja. Mutta jokaisella meistä on suuri riski törmätä narsistiin tai pariin jossain elämänvaiheessa. Ei välttämättä kumppanina mutta ehkä ystävänä, tuttuna tms.

Elin lähemmäs 10v. narsistimiehen kanssa ja kun vihdoin pääsin irti suhteesta niin voi sitä helpotuksen määrää ja oman elämän alkamista! Jouduin rakentamaan identiteettini ihan uudestaan, enhän ollut kuin pelkkä ihmisraunio, joka nuorena ja tyhmänä ei tajunnut, minkälaisen ihmisen kanssa alkoi elämää rakentaa. Kun se ero oli vihdoin koittanut, huomasin, kuinka exän näkeminen ja jo 5 min juttelu hänen kanssaan sai minut ahdistuneeksi ja syylliseksi kuten koko seurustelu ja naimisissa olon aikanakin. Silloin tajusin, että en enää mene tuohon lankaan ja pysyn niin kaukana kun vain pysyn. Siitä se sitten lähti, elämän rakentaminen, itsetunnon rakentaminen ja itsenäinen elämä. Hei, minähän pärjään sittenkin :) En olekaan pelkkä nolla :)

Nyt kun haavat alkaa vihdoin olla parantuneet ja suhteita on takana kaksi tuon jälkeen, kolmannen kanssa nykyään naimisissa, tunnen olevani ihminen, arvokas omana itsenäni. Joskus mieleen kuitenkin palaa ne vuodet, olin kuin haamu...vailla omaa tahtoa, huono, kaikkea muuta kuin minun olisi pitänyt olla... Yhteistyö jatkuu exän kanssa yhteisen lapsen takia, mutta pysyttelen kaukana hänestä, en päästä lähelle, vaikuttamaan päähäni! Ja nyt osaan suhtautua ihan eri tavalla hänen manipulointiinsa, koska tiedän... uusi uhri hänellä on, oli jo eron hetkellä...voi raukkaa, samassa tilanteessa kuin minä olin.

Nykyisen miehen exä haukkui jossain viestissä miehelleni häntä narsistiksi. Mutta ei hän ole! Eli ymmärrän senkin, että jotkut tekevät pahoja yleistyksiä. Eivät kaikki ole narsisteja! Mutta on ihan vissi ero siinä, seurusteleeko narsistin vai muuten vain vittumaisen ihmisen kanssa, kuten joku sanoi. Ja vielä lisäyksenä, usein juuri heikot ihmiset joutuvat narsistin uhriksi!

Ulkomaisten tutkimusten mukaan narsismi on yleisempää naisten keskuudessa, suomalaisten tutkimusten mukaan miesten keskuudessa...

Tarkoitushakuista?