5v whippet ja kissat

hoplaa_

Minulle tuli rescue whippet viikko sitten, entiset omistajat väittivät että tottunut kissoihin, muuten en olisi ottanutkaan. Kotoa löytyy ennestään 3 kissaa. Hyvin kiltti on kotioloissa, lenkillä uros saa muista koirista (sukupuolella ei ole väliä) raivareita jos tulevat lähelle. Rauhallisten koirien antaa mennä nätisti ohi, mutta tuttavuutta ei halua hieroa. Hyväksynyt mm. vanhempieni uros coccerin tutustumisen jälkeen. Edellisessä kodissaan ollut vinttikoiralauman altavastaajana, mikä selittänee käyttäytymistä osaltaan. Nyt on kuitenkin alkanut huolestuttaa whippetin asennoituminen kissojani kohtaan, jahtiin lähtisi mielellään kun kissat menevät ohi, eilen oli tilanne että jahtasi kissan kiipeilypuuhun ja lonksautti leukojaan jo ilmassa. Nappasin nokalle ja tein selväksi mitä mieltä olin tempauksesta. Katui ja häpeillen meni paikalleen, loppuillan antoi kissojen olla rauhassa vaikka vilistivät vähän väliä nenän edestä. Kehuin joka kerta kun antoi näiden mennä rauhassa ohi.

Tähän mennessä olen jättänyt koiran huoletta kissojen kanssa kotiin, mutta nyt alkoi pelottaa mitä jos tekee niistä selvää täällä. Onko tuon ikäisen koiran mahdollista tottua kissoihin jos aiemmin siis on ollut tekemisissä kissojen kanssa, mutta ei asunut?

1

1786

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tottiina

      En oikein usko, että alkaa niitä tappamalla tappamaan, se juoksun vilistys vaan laukaisee vietin. Meilläkin kissa ja vinttikoira yhdessä elävät, ja kyllä välillä reipasta takaa-ajoa on kotona, mutta silti kissaa ei vahingoiteta. Leikkiä se vaan on kissallekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      129
      7993
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      156
      7105
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      183
      4835
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      248
      3290
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      101
      2764
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      124
      2345
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      153
      1980
    8. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      15
      1927
    9. Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa

      Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa
      Maailman menoa
      41
      1740
    10. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      206
      1675
    Aihe