Silmäoireet, puutuminen, lihasheikkous?

MikähänMullaOn

Olen 26-vuotias nainen, painoindeksi tukevasti 40:n huonommalla puolella. Suvussa on runsaasti sokeritautia. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Diabetestä ei ole tutkittu, vielä.

Haluaisin kysyä kuulostavatko nämä diabeteksen oireilta. Tiedän että keskustelupalstoilta ei diagnoosia saa, mutta kysyn tätä helpottaakseni oloani muiden mahdollisten sairauksien pelossa. Alla olevan silmäoireen takia olen saanut lähetteen magneettikuvaan ja selkäydinneste näytteeseen MS-tautiepäilyn vuoksi.

Näkökenttään tuli häiriö taannoin, varsinkin oikean silmän vasempaan reunaan tuli "utu", jonka läpi en nähnyt kunnolla. Testeissä värinäkö oli heikentynyt varsinkin juuri tässä silmässä, molemmissa silmissä oli jotain häikkää näkökenttätutkimuksessa. Lisäksi on hämärässä "salamointia", valonarkuutta, pisteitä. Kirkkaalla säällä silmissä lilluu ruskeita pisteitä (lasiaisessa?). Silmissä on jonkin verran liikutteluarkuutta, ei paljoa kuitenkaan. Päätä särkee ehkä hivenen, tosin se saattaa johtua kroonisesta poskiontelotulehduksesta.

Väsyttää. Välillä ihan hirveästi.

Juomisen lisääntymisestä en osaa sanoa, juon omasta mielestä melko samalla tavalla vettä kuin ennenkin. Eräänä aamuna tuli vihreä aamupissa...

Syön todella, todella epäterveellisesti. Elän kaikella hiilarimätöllä ja karkkia mussutan päivittäin; Siksi en osaa sanoakkaan onko mulla makeanhimoa koska syön karkkia jokatapauksessa...

Jaloissa on kipua kävellessä, lihasheikkoutta ja jäykkyyttä. Varsinkin oikean puoleinen jalka puutuu etureidestä täysin tunnottomaksi, yleensä kun makaan tai istun. Joskus myös kävellessä.Nyt puutuu myös saman jalan kantapää. Lähtee asentoa vaihtamalla. Tämä oire on ollut jo 10 vuotta, mutta silloin tutkittaessa sokerirasitustestin mukaan kaikki ok. Puutumista oli vähemmän ollessani 30 kiloa laihempi ja syödessäni terveellisesti; Olen kuitenkin ollut läski koko ikäni, niitä paria hoikempaa vuotta lukuunottamatta.

Olen laihtunut kymmenisen kiloa "itsekseen", en kyllä ymmärrä miten koska syön ihan mitä sattuu... Eikös laihtuminenkin ole diabeteksen oire?

Jos kuulostaa jonkun diabeetikon mielestä tutulta, se olisi melko lohdullista kuulla. Oma sairauteni selviää tietenkin vasta tutkimuksissa mutta jos jotain toivonkipinää saa odottelun ajaksi niin olisi kiva.

4

669

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkäpä ei

      Jos sinut on laitettu tutkimuksiin MS-tautiepäilyn takia, olisi lääkäri varmaankin jo varmistanut ettei oireet johdu diabeteksestä. Eiköhän laboratoriotutkimuksissa ole otettu verensokerikin ja jos siellä olisi ollut poikkeavaa, siitä olisi mainittu. Oireet tuntuu ainakin minun mielestäni vähän oudoilta diabeteksen aiheuttamiksi. Korkea painosikin voi aiheuttaa jo noita jalkaoireita.

      Diabetes on melko yksinkertaista todeta muutamalla aamulla otettavalla paastoverinäytteellä. Ellei sinulla ole mahdollisuutta mitata sitä itse, terveyskeskuksessa tai joissakin apteekeissa tai muualla erilaisissa palvelutapahtumissa sen voisi mittauttaa. Minulla ei ole tehty koskaan sokerirasitustestiä, diabetes diagnosoitiin pelkkien paastonäytteiden perusteella.

    • MikähänMullaOn

      Musta tuntuu ettei lääkäri osaa epäillä mulla diabetestä, koska kukaan ei tähän asti ole edes kysynyt muista oireista, tehty pelkkiä tutkimuksia vaan tohon silmäoireeseen liittyen. Mitään verensokereita yms ei ole mitattu eikä kysytty terveydestä muutenkaan...

      Ja lääkärit sanoo että näillä tutkimuksilla poissuljetaan sairauksia, minä taas itse epäilen ms-tautia, koska se on suurin pelkoni. Diabetes olisi taivaan lahja tässä tilanteessa, ja ehkä muutenkin, koska sellaisen sairauden kanssa olisi pakko pysyä terveellisissä elämäntavoissa ja pitää itsestään huolta.

      • Kilppari tai diabete

        Minäkin olen sitä mieltä että kaikki oireesi sopii myös kilpirauhasen oireiluun.

        Minulla kun alkoi vajaatoiminta niin ensin kilpirauhaseni taisteli sammumista vastaan ylikierroksilla eli lähetti uupumassa olevista hormoneista yliannoksia verenkiertoon ja niinpä laihduin ihan itsestään, silmät oli valonarat ja niitä särki ihan kuin olisi ollut painetta. Reisilihakset joskus nyki ja joskus puutuivat, sydän jyskytti joskus yölläkin liikakierroksilla ja hermostuin joskus niin että siitä oli oksat pois. Sitten kilppari vähitellen uupui ja ei enää toiminut ja sitten olikin jo vajaatoimintaa ja sehän onkin jo toinen juttu se. Mutta helposti hoidettavissa.


    • vajiksen oireita?

      Ainakin lihasten puutuminen, jäykkyys, lihoaminen/ummetus, väsymys, valoherkkyys kuuluvat myös kilpirauhasen vajaatoiminnan oireisiin. Tarkempaa tietoa saat kilpirauhasen keskustelupalstalta.

      "Laihtuminen itsekseen" kertoisi mahdollisesta hetkellisestä kilpirauhasen liikatoiminnasta. En ole varma, sopisivatko silmäoireesi basedowin tautiin.
      Laihtuminen on hypoglykemian (alhaisen verensokerin) oire.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      84
      2727
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      58
      2634
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      70
      2594
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2551
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      89
      2075
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2012
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1866
    8. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      52
      1539
    9. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      16
      1476
    10. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      35
      1467
    Aihe