Kirkko hyväntekijänä

Joonas K

Edellinen keskustelusarja kirkon ja hyväntekeväisyyden suhteesta on mielestäni epäasiallinen sekä avauksen että kommenttien osalta. Haluan yrittää uutta avausta. Katsoin juuri TV 2:lta ohjelmaa kotiin ja sänkyyn hautautuneista nuorista, joita on vaikea auttaa. Melko tuore Vamos-projekti on kuitenkin pystynyt näitä nuoria löytämään ja auttamaan. Tämä on mielestäni yksi kuvaava esimerkki hyvän tekemisestä, mikä on käynnistynyt kristittyjen ja kirkon piiristä.

Muita vastaavia ovat Yhteisvastuu-keräys, IceHearts-toiminta (useitakin palkintoja pokannut pastori Ilkka Turkan innovaatio), Takuu-säätiön työ (käynnistyi vankilapappien toimesta), Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminta ja Saapas-toiminta. Ja Helsinki-Missio tekee myös esimerkillistä työtä vanhusten parissa. Tällaisten projektien ohella on myös hyvä muistaa arkinen työ, jota tekevät diakoniatyöntekijät ja nuorisotyöntekijät. Tämä työ jää usein ruokajakelujen ja työttömien ruokailujen varjoon, julkisuudelta piiloon.

Varmasti kirkko voisi toimia vieläkin tehokkaammin ja monipuolisemmin. Mutta jo nykyisellään työ on mielestäni laajaa ja tavoittavaa, suomalaisten hyvinvointia ja jaksamista merkittävästi rakentavaa. Hyvän tekijöitä ei Suomessa ole liikaa. Kirkko paikkaa melko hyvin hyvinvointivaltion aukkopaikkoja. Minulle tämä on tärkeä syy kirkkoon kuulumiselle.

13

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korjaan vähän

      En nähnyt ohjelmaa, mutta:

      Vamos-projekti on Helsingin Diakonissalaitoksen projekti. Nimestään huolimatta Diakonissalaistos ei toimi kirkon alaisuudessa, eikä saa kirkolta rahoitusta toimintaansa.

      Vamos-projektin rahoittaa opetusministeriö.

      http://www.hdl.fi/fi/kehittamistoiminta/vamos-projekti

      Noista muista projekteista en tiedä (paitsi Yhteisvastuukeräys on tuttu), mutta sen tiedän, ettei Helsinki-Missiokaan ole kirkon toimintaa.

      Helsinki-Missio esittelee itsensä näin: ”HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, jonka toiminta-alaa ovat seniori- ja vanhustyö, nuorten kriisityö sekä työ erityisryhmien parissa.”

      Kirkkoa ei rahoittajana edes mainita, joten tuskin kirkko tätäkään toimintaa tukee. ”Toiminnan päärahoittajia ovat Raha-automaattiyhdistys (RAY), Helsingin kaupunki ja useat säätiöt. Läheistä yhteistyötä tehdään myös Tuomasyhteisön ja Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa.”

      Ei pahalla, Joonas K, mutta kirkko taisi tuossa viestissäsi saada vähän ansiotonta kunniaa. Siis ainakaan Diakonissaĺaitoksen ja Helsinki-Mission toiminnasta kunnia ei tosiaankaan kuulu kirkolle.

    • sdfsg

      Hetkinen nyt. Diakonissalaitoksen sivuilla se Vamos-projekti komeilee. Kovin oli uskonnollis-henkinen. Miksi vanhempien pitäisi antaa lupa nuorensa henkilötietojen lähettäminen ei-viranomaistaholle?

      • diakonissalaitoksest

        Joo, mutta Diakonisssalaitos ei toimi kirkon alaisuudessa, se on oma säätiö-konserninsa. Hallituksessa kyllä istuu "hengellistäkin" väkeä, mutta Diakonissalaitos ei itsessään ole mikään erityisen hengellinen vaan pikemminkin hyvin vapaamielinen poppoo - ja on siksi jopa joissakin asioissa osan kirkon porukkaa kanssa napit vastakkain (joitakin Diakonissalaitoksen vapaamielisyys pännii).

        Nimi diakonissalaitos on jäänne paikan perustamisen ajoilta.

        "Helsingin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 everstinna Aurora Karamzinin aloitteesta ja taloudellisella tuella. Katovuodet, nälkä ja kulkutaudit kulkivat käsi kädessä, ja pieni kahdeksanpaikkainen kulkutautisairaala tuli todelliseen tarpeeseen. Esikuva saatiin Saksasta, jossa oli perustettu ensimmäinen evankelinen diakonissalaitos Kaiserswerthin kaupunkiin vuonna 1836."

        http://www.hdl.fi/fi/museo-ja-perinne

        Jottei kuulosta liian ruusuiselta, niin kerrotaan, että laitos on kuuluisa myös siitä, että "Vilunki-Voutilainen" on ollut paikan pomona. Ja aivan taatusti laitoksella on myös kaikenlaista hyväveliperseilyä kirkon suuntaan, sen verran hallituksessa ja palkkalistoilla on kirkolle läheistä väkeä.

        Mutta kirkon lafka ei kuitenkaan ole, eivätkä sen projektit ole minkäänlaista uskonnolista aivopesua.

        Rahansa diakonissalaitos tekee kai pääasiassa pitämällä helkkarin kallista yksityissairaalaa sekä tuottamalla erilaisia palveluja Helsingin kaupungille.


    • fdgij
      • en ole perillä näist

        En tiedä, en ole tuohon puoleen törmännyt. Kysy heiltä, en ole laitoksen tiedottaja.

        Yhdessäkään toiminnassa, jossa olen ollut mukana, mikään kristillinen puoli ei ole painottunut. Varmaan joillakin on vakaumus, mutta ei sitä minun kokemukseni mukaan missään huudella. Monella taas ei minun tietääkseni ole minkäänlaista uskonnollista vakaumusta.

        Näköjään siellä tosiaan on jotain hengellistäkin toimintaa. Sen jo tiesin, että siellä on kirkko.


      • en ole perillä näist kirjoitti:

        En tiedä, en ole tuohon puoleen törmännyt. Kysy heiltä, en ole laitoksen tiedottaja.

        Yhdessäkään toiminnassa, jossa olen ollut mukana, mikään kristillinen puoli ei ole painottunut. Varmaan joillakin on vakaumus, mutta ei sitä minun kokemukseni mukaan missään huudella. Monella taas ei minun tietääkseni ole minkäänlaista uskonnollista vakaumusta.

        Näköjään siellä tosiaan on jotain hengellistäkin toimintaa. Sen jo tiesin, että siellä on kirkko.

        "en ole laitoksen tiedottaja"

        Hyvin on kuitenkin heidän propagandansa sinuun uponnut, kun heidän puolestaan jaksat soihtua kantaa...


    • Hyvantekija

      Kirkolla on rahaa käytössä vuosittain noin 1 miljardi.

      Mietipä mitä hyvää tuolla summalla saisin aikaan?

      • Budjetiin rakenne

        Kirkko käyttää diakoniaan about 10% budjetistaan. Suurin osa rahoista käytetään sananjulistukseen sekä lapsi- ja nuorisotyöhön, jolla varmistetaan että myös tulevat aikuiset maksavat kiltisti jäsenmaksunsa kirkolle.

        Joka haluaa antaa roponsa mieluummin suoraan hyväntekeväisyyteen, esim lapsiperheille ja katastrofiapuun, ei kannata tehdä sitä kirkon jäsenmaksun kautta.

        Apu menee parhaiten suoraan kärsivien hyväksi ammattimaisten avustusjärjestöjen kautta: SPR, Pelastakaa lapset ry, UNICEF, jne.

        Esim. Kirkon ulkomaanapu joka tekee hyvää työtä katastrofialueilla ja köyhissä Afrikan maissa, ei saa kirkolta kuin 25% budjetistaan.

        Suurimman osan sen toiminasta maksamme me veronmaksajat valtion tukena sille. Myös kirkkoon kuulumattomat maksavat sen toiminnan, mutta kirkko kerää kunnian KUA:n tuloksista eli sulat hattuunsa. :-(


    • kirkkoon kypsynyt

      Turha yrittää. Kirkko kerää valtavat määrät jäsenmaksuja ja hyväntekeväisyyteen menee vain surkean pieni osa. Ihan sama mitä "projekteja" esittelet, lopputulema on kitsas ja ahne kirkko.

      Yleensä kirkko vain pyrkii kalastamaan sympatiapisteet ja pitämään rahat itsellään. Esimerkiksi ruoka-apuna jaetusta ruuasta kirkko ei ole maksanut lanttiakaan vaan ainoastaan jakaa muiden kustantamaa ruokaa sekä pyrkii nostamaan imagoaan.

    • hyväntekijäkirkkomme

      Kirkko ja kaupunki -lehti (nro 42) kertoo, että Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60% menee KUA:lle. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Mielenterveysseura ja Punainen Risti saavat yhteensä 20%. Loput 20% menevät kirkon omalle diakoniatyölle.

      Näin hyväntekijäkirkkomme siis kerjää vapaaehtoisten avulla rahat antamiinsa avustuksiin, kun ei omastaan henno luopua. Tai luopuu kirkko välillä omastaankin, jos ei keksi miten voisi sen välttää.

      Mutta jos keksii, niin kyllä välttää.

      Hyvä tietysti, että edes keräysten avulla rahaa löytyy vähän jaettavaksikin.

      • pelimerkki

        Kirkko mainostaa, että se lahjoittaa avuntarvitsijoille. Joo kyllähän se niin tekee, mutta ei omia rahojaan.

        Minä en anna koskaan millekään sellaiselle järjestölle, joka vähänkään haiskahtaa uskonnolle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4919
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      54
      3925
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3503
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2858
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2658
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      98
      2634
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      136
      2397
    9. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      57
      2289
    10. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    Aihe