En koe tulevani kuulluksi, mitä tehdä?

Suzzu

Olen jo kauan sitten eronnut,eläkeikää lähestyvä nainen. Kasvatettuani lapseni aikuisiksi deittailin jonkin aikaa paljonkin, ja tapasin itseäni hieman vanhemman miehen, jonka kanssa olemme nyt jonkin vuoden seurustelleet.
Pidämme toisistamme hyvin paljon. Hän on hyvä ja kiltti mies, seksi sujuu meillä loistavasti, samoin arkinen yhdessäolo. Meillä on jonkin verran yhteisiä harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, joskin muutama hyvin erilainen myös. Itse olen hänen kanssaan kiinnostunut monista uusista asioista ja oppinut nauttimaan niistä, hän ei niinkään ole ollut kiinnostunut minun harrastuksistani.
Ongelmana on minun kannaltani se, että kun keskustelemme, tunnen aina jääväni jollain tapaa toiseksi. Aiheet ovat useimmiten sellaisia, jotka liittyvät hänen elämänpiiriinsä ja kiinnostuksensa kohteisiin, jos minä yritän aloittaa juttua jostain minua kiinnostavasta, keskustelu tyrehtyy piankin. Ja jos asia on sellainen, joka kiinnostaa meitä molempia, jotenkin hänen mielipiteensä on aina se painavampi.
Ilkeä ihminen hän ei ole - minusta tuntuu ettei hän edes huomaa jyräävänsä minua. Olen jopa alkanut kaivata sitä, mitä minulla ensimmäisen mieheni kanssa oli: olimme harvinaisen yksimielisiä ja sopuisia, oikeastaan ainoa asia, mistä tuli riitaa, oli hänen runsas a-käyttönsä - ja siihen meidän pitkä liittomme sitten kaatuikin.
Välillä mietin sitäkin, että olenko vain ollut liian kauan yksin, ja tullut kyvyttömäksi jakamaan elintilani toisen ihmisen kanssa. En haluaisi häntä jättääkään, sillä meillä on niin paljon hyvääkin yhdessä, ja yksinäinen vanhuus pelottaa; en ole ulkoisesti kovinkaan viehättävä nainen, uuden kumppanin löytyminen olisi hyvin epätodennäköistä.
Toivoisin asiallisia kommentteja tilanteestani.

1

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfkjshdfkjhs

      Hei,

      Koen itsekin tämänhetkisessä muutoin onnellisessa suhteessa, että en tule kuulluksi.

      Ehdotankin asian pöydälle nostamista jossain aikataulussa. Itse mietin niin, että kertoisin toiselle miten tärkeää minulle on tulla kuulluksi ja haluan hänen huomionsa asialleni. Lisäksi huomaan tarvitsevani kehuja ja rohkaisua koska nehän tekevät hyvää itsetunnolle.

      Voisiko tätä asiaa koittaa jutella sen toisen kanssa? Mä aion yrittää.

      Kuulluksi tuleminen on suhteessa todella tärkeää. Muutoin kaksi ihmistä voivat kävellä toistensa ohi vaikka läpi koko elämän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5079
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe