Elintarvikevirasto edelleen saamatta

Pimeyden Ydin

Eipä ole vieläkään Suomeen ilmaantunut Elintarvikevirastoa, jonka Paavo LIpponen aikoinaan lupasi.

Ei ihme, että Lipposen Paavolla on kuset jo housussa.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fortsa italia

      No, kun Silvio hurmasi Tavja Halosen kusemaan hunajaa...

      Silvio Berkuskoni on äijä, parhaassa merkityksessään.

    • Jopa arvovaltainen

      .. ulkopolitiikan asiantuntija on patistamalla patistanut meitä Natoon, kuten. Ministeri Max Jakobson. Mutta kun ei niin ei.
      Jotku punikimummo haluaa kiusallaan rauhanomaisesti venäjään liittymistä, onneksi siitä päästään.

      Myös entinen USA:n suurlähettiläämme ja talouselämän vaikuttaja, ministeri Jaakko Iloniemi on ollut koko ajan Nato-jäsenyyden kannalla. Samoin median monitoimimies, tri Lasse Lehtinen. Jopa Paavo Lipponenkin kysyi joskus, mitä vikaa on Natossa.
      Nämä kaikki leikkivät demaria, kuten Ahtisaarikin. Jakobson on sentään reilusti porvari.

      • demakkonautti

        Ennustan, että taas kax päivää ennen virallista vaalipäivää Lipponen saa jonkun mystisen puhelinsoiton.
        Aihe voi olla vaikka kaasuputken mutka Turkuun, tai demarikosmonautti maatakiertävälle radalle. Niin Lipponen on aina toiminut, niin nytkin.

        SO, Not.


    • kEMIN kAALI

      Ehei, nyt sekoilet.

      Ei Suomeen pitänytkään tulla mitään elintarvike virastoa vaan
      KEMIKAALI VARASTO!

      • lipoviz

        Vaan totuushan oli se, että, puavo, liian suuri Suomelle, oli jo omasta mielestään sopinut Italian puavon, sen perluscuonin kans, jotta elintarvikevirasto tulee SUOMEEN !
        Ja tollaisen tiedon puavo lippoviz välitti mediaan juuri ennen vaalipäivää.

        Vaan niinhän siinä kävi, italian puavo, se perluscooni olikin jo hurmannu sen Suomen tavjan ja eikun suavea tukkaan ja elintarvikevirasto olikin jo saapasmaassa. lipovitz puhui ihan potaskaa.


    • Lisää valevirastoja?

      Mihin me näitä järjettömän kalliita virastoja tarvitsemme
      – valvira (valevirasto?) ei pysty valvomaan valelääkäreitä
      – finanssivalvonta ei pysty valvomaan pankkeja
      – elykeskus ei pysty valvomaan Talvivaaran päästöjä
      – lääkevirasto ei pysty valvomaan narkolepsiarokotuksia
      jne jne …

      • valelipponen

        Eli et siis vieläkään ymmärrä?
        Se Elintarvikevirasto olisi ollut täysin EU-rahoitteinen.
        Sen takia Paavo Lipponen sen hätävalheena Anneli Jäätteenmäkeä vastaan livautti mediaan. Paavoa, niin Paavoa. Suomen kansalliset verovaroin rahoitetut virastot ovat ihan eri asia.


      • lipoviz
        valelipponen kirjoitti:

        Eli et siis vieläkään ymmärrä?
        Se Elintarvikevirasto olisi ollut täysin EU-rahoitteinen.
        Sen takia Paavo Lipponen sen hätävalheena Anneli Jäätteenmäkeä vastaan livautti mediaan. Paavoa, niin Paavoa. Suomen kansalliset verovaroin rahoitetut virastot ovat ihan eri asia.

        Hei, mehän voitais pyytää EU:lta tutkimuslaitosta Lipposen autoilu- ja vaippasotkuihin. Sitä ei enää edes Silvio voi hurmata Tavjalta. Työllistäisi varmaan kymmnenkunta nuutunutta demakkoa.


      • ei-demari

        Niinpä.

        Ihan turhaan Paavo Lipponen valehteli.


    • uusi nimim

      Ehei.
      Tarjalle kelpaisi vaan Timoshenko.

      Meillä kun on tämä l-koodin pressa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      39
      5201
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      67
      4201
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3736
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      74
      2750
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      162
      2586
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      65
      2422
    7. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2315
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2209
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      140
      1751
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      1578
    Aihe