raskaana oleva kaveri ottaa päähän

puhutaanko jostain m

oon itse muutama kuukausi sitten saanut esikoiseni. raskausaika ei ollut helpoimmasta päästä, pitkään kestänyttä pahoinvointia, hirveät liitos kivut ja kaiken kruunasi loppuvaiheessa raskausmyrkytys. en juuri koskaan valita mistään joten en raskaana ollessanikaan pahemmin valittanut (miehelle tietysti :D kavereille ei.) jos joku kysyi miten on sujunut saatoin vastata että hieman on ollut pahoinvointia mutta muuten hyvin.
nyt kaverini on raskaana n viikolla 20 ja hänellä on jo vaikka mitä vaivaa ja valittaa niistä.kauheat liitoskivut, maha on muka jo tukala ja valtava ym. nyt mua ottaa päähän kuunnella sen valituksia kun en koskaan itsekkään valittanut. toinen asia mikä ärsyttää on se ettei hän juurikaan kysele vauvastani tai miten meillä on mennyt vaan puhuu koko ajan raskaudestaan. jaksan kyllä jonkin verran kuunnella mutta ärsyttää kun olen juuri itse kokenut raskauden ja synnytyksen ym. ja sain sinä aikana kyllä puhua ihan tarpeeksi niistä asioista. olen ilmeisesti ainoa pienen vauvan äiti joka haluaisi myös puhua muistakin jutuista kun näkee kavereitaan :)
onko muille käynyt näin? miten ootte kestäneet? en halua hyvää ystävyyttä pilata tällä. ihmiset on erilaisia ja olenkin hänen ainoa kaveri jolla on lapsi joten toisaalta ymmärrettävää.

2

504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :-D

      Heippa!
      Tavallaan ymmärrän sinua, mutta ymmärrän myös kaveriasi, joka on innoissaan raskaudestaan ja tulevasta lapsestaan. Siinä huumassa unohtaa helposti kaverin kuulumiset, joka tuntuu todella tympeältä, varsinkin kun itselläkin on onnellista aikaa kun on juuri saanut lapsen.
      Sinun pitää alkaa itse hölöttämään lapsestasi kaverillesi, kun hänkin kerran hölöttää omasta lapsestaan ja raskaudestaan. Ja voit sanoa seur. kerralla kun paasaa raskauden oireistaan, että "jep, tuttu juttu, mulla oli kans" ja koittaa vaihtaa puheen aihetta. Kaikki tämä hienovaraisesti, eikä töykeästi!

      Itselläni ei raskauden vaivoista kysellyt juuri kukaan :-) olen kaveripiirini ensimmäinen, jolla lapsi, eikä ketään kaveriani eritysemmin edes lapset kiinnosta. Tämä ei minua haitannut/haittaa, koska en olisi varmaan aiheesta jaksanut puhuakaan. Ihan tarpeeksi sai puhua miehen, äidin ja anopin kanssa :-)
      Nyt kun minulla on lapsi, ja arki on sitä lapsiarkea koko ajan lähinnä, niin silloin kun pääsen aikuisten seuraan, niin haluan yleensä puhua muusta, kuin lapsista. Ja aikuista seuraa saankin niin miehestäni (jonka kanssa TIETENKIN myös lapsesta puhutaan) kuin kavereistani, jotka eivät edes lapsestani luultavasti haluakaan puhua.

    • _tiittöööt_

      Tiedän ton tunteen,mulla kans yks tuttu ketä ei meidän lapsi kiinnosta metrin vertaa,poika nyt 1,5v ja myös lapsemme serkku hänelle ihan yhden tekevä. Nyt hän on itse raskaana ja NIIN KIPEE JA RASKAANA JA PÄLÄPÄLÄ,etten jaksa kuunnella. En vaan rekisteröi näitä juttuja ja vältän hänen seuraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      19
      4819
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      52
      3881
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      60
      3463
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2698
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      132
      2369
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      58
      2084
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      67
      1995
    Aihe