Ihastunut kahteen naiseen. Kumpi sopivampi?

epätietoinen334

Olen ihastunut kahteen naiseen ja vähän tapaillut molempia. En vain tiedä kumpaan pitäisi kallistua, kun järki sanoo yhtä, mutta kuitenkin toinen kiinnostaa. Ongelma on se, että toinen pukeutuu nuoreekkammin ja naisellisemmin ja on helppo kumppani jutella. On kuitenkin töissä kaupankassalla. En tiedä haluaisinko sitten kuitenkaan sitoutua pidemmäksi aikaa, kun ei tiedä, kuinka esitellä vanhemmille jaa tuttaville. Ja jututkin voi olla välillä liian lapsellisia. Toisella on akateeminen koulutus ja hyvä työpaikka ja on muutenkin järkevän ja kunnollisen oloinen. Voi jutella vähän älyllisimmistäkin asioista. Mutta ei sytytä samoin seksuaalisesti. Miten pitäisi asiaan suhtautua ja miten valitsen näistä itselleni oikean kumppanin? Luulen, että moni muukin on törmännyt samaan tilanteeseen, että yhdessä on yhtä hyvää ja toisessa toisya.

34

4135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietäisit kyllä

      ei kumpikaan

    • ''''

      Minkä ikäinen ölet?

    • e57ykr68ultuoiöl

      järki sanoo yhtä, kikkeli sanoo toista.

      valitse se jonne päin kikkelisi heilahtaa.

    • w
    • so simple as duck

      Heivaat molemmat ja etsit naisen mikä ei laita sua ihmettelemään riittääkö se vai ei. Sen lisäks että toi on epäreilua niitä naisia kohtaan, on ihan sama kumman valitset, heti kun hetken olet "sydämesi valittua" heilastellut, alat miettimään miten mukava sen kakkosvaihtoehdon kans oliskaan.

      • ;-)

        Noita tilanteita nähneenä, kolmas nainen tulee voittamaan.


    • 98968936836

      Jos se toinen on jäänyt tradenomitasolle tai vielä kauemmaksi, niin kehotan välttämään. Kyllästyt pitkässä juoksussa tyhjäpäähän. Ulkoinen puoli menettää merkitystään ajan kanssa.

    • MUMMO

      JEESUS SENTÄÄN,,OTA MOLEMMAT!

    • hgtdfjfjfj

      Ota huomioon semmoinenkin seikka, että kaupan kassa on varmaan helpompi pitää kuuliaisena sängyn ja hellan välissä, jostain perussutturasta kun on nähtävästi kyse

      • yksi risti kaksi

        Perussutturaan luultavasti kyllästyy jossain vaiheessa, varsinkin jos sitä ei edes kehtaa kenellekään esitellä ;-) Mutta yhtä huono juttu sekin, että joku ei sytytä seksuaalisesti edes alkuvaiheessa. Joten vaikea uskoa noiden kummankaan suhteen toteutuessaan toteutuvan erityisen onnistuneesti - silloinhan voi tosiaan haikailla aina toisaalle ; )


    • tietävä

      No varmaan valintaa helpottaa kun huomaat ettei se järkevän ja kunnollisen oloinen ole kiinnostunut tuollaisesta, joka häilyy kahden välillä. Sillä varmaan on vientiä toisaallakin...

    • aivan sama

      No se kummanlainen olet itse. ihan oikeasti etkä vain haavekuvissasi.kumpaa ajattelet ennen nukkumaan menoa ja kumpi sopii oikeasti sinulle.ilmeisesti et ole itse akateeminen (luin rivien välistä että pidät akateemista naista tylsänä tiukkapipona) vaan duunari joten olisiko oikein kaikkia osapuolia kohtaan jos valitset sen duunarin niin voisit sitten huoletta olle mies perheessä eikä akka pääse tienaamaan enemmän tai räjäyttään tajuntaasi makuuhuoneessa,.stereotyyppiset kuvitelmat tässä tekstissäsi vastakkain. onnea valintaasi muista kuitenkin sellainen pikku asia että ihminen löytyy vasta sen kaiken pintapuolisen paskan alta mutta mitäs se kissa välitti kun kahden hiiren kanssa leikkiin läksi.. :(

      • nimmari

        hyvä vastaus. Suoraan sanottu, yes!


    • hhkehlskg,elösd

      eti rakkaus

    • siitäkö kiinni?

      jos valintasi perustuu pohdintaan, mitä ihminen tekee työkseen, niin mitä itse teet? Vai oletko 18v poju, jonka pappa betala?

      • kassatyttö

        Haluan tietää kumman valitset/kumman puoleen kallistut. Mut ei kannata pitkää aikaa miettiä, ainakin tää kassatyttö ei jää perään roikkumaan. Jutut välillä lapsellisia mutta osaan käyttäytyä tilanteen mukaan ja maalaisjärkee löytyy. Eikai akateemisesti koulutettu tarkota sitä että on duunareita fiksumpi? Kyl mä sanon et maalaisjärki on fiksumpaa kun kirjoista luetut tiedot. Se kumman kans on hauskempaa ja seksi sujuu olis mun valinta.


    • 15+9

      Mikä sun oma koulutus ja työsi on? Jos sun mielestä sen kaupankassan kanssa on "helpompi jutella" niin et kyllä mikään nero ole. Jos hänen juttunsa vaikuttavat lapsellisilta, niin et kyllä itsekään älykkäältä vaikuta - varsinkaan tunne- ja suhdeasioissa. Taidat olla mielikuvitukseton jäykistelijä, ja tämä akateeminen nainen ei näyttää itsestään vain hillityn ja "fiksun" puolensa.

      Olet kyllä ihan pösilö, jos mietit sitä kenet kehtaat esitellä vanhemmillesi!

    • üosie

      No et nyt mikään vitun Einstein itsekään ole jos tällaisia joudut muilta kyselemään ja aika Cro Magnon olet, jos Suomi 24:tä kyselemään joudut.

    • joku muu

      ei kumpikaan. kummassakaan ei ole sitä tunnetta, että siitä tietäisi, että tosissaan kiinnostaisi. Noita pieniä samantapaisia kiinnostumisia mahtuu 15 tusinaan.

    • pyhä sylvi

      Minusta tuolla ketjussa oli hyvä neuvo: etsi sellainen, ettei tarvi miettiä muita. Asia on yksinkertaisuudessaan niin. Eli vastaus; noista kumpikaan ei ole oikea.

    • provo, paska

      trolli.

      • Unohda sukusi

        Esittele naiset toisilleen. Näin he saavat parempaa seuraa kuin sinunlaisestasi luupäästä koskaan.


    • 96985965

      Kannattaa ainakin vältellä sellaista, jolla on tatskoja tai tupakoi. Kassoilla on yleensä molemmat ongelmat.

    • 5474374

      tatskat, viinanjuonti ja tupakointi ja fritsut ei sovi miehelle, saati sitten naiselle

    • Päivän

      hauskin keskustelu! :D

    • ttttttttttt-.,

      Miten voi olla ihastunut kahteen samaan aikaan ei ainakaan itsellä onnistuisi kyl se itel menee niin et kun ihastuu ni se on se tietty mielessä kokoajan ei siihen muita mahdu...

    • dgdggdgg

      Minkä ketjun kassa? Stockmann on parempi kuin joku Siwa, tai riippuu mitä haluu?

    • vdcvcvcv

      Miia?

      • vdcvcvcv

        Niin siis Miia ja käänteispsykologoan päivä?


    • Lily A.

      Ota se, jolla on saappaissa korkeammat korot v@lopää ja jätä asialliset ihmiset rauhaan.

    • Myötähäpeän

      Oletko varma, että edes voit noin vain valita? Huolivatko sinua kumpikaan, kun et selvästikään ole rakastunut, tai edes ihastunut kumpaankaan. Laskelmoit vaan.
      Puheidesi perusteella veikkaisin, ettet ikinä tule saamaan ketään.
      Miksi muuten olet yhä yksin? Taidat olla joku menneiden vuosien junttieinari, joka on eksynyt etelään?

    • marras***

      Tietenkin sen jonka kanssa parempi henkinen yhteys! Selviö! Mistä tiedät mitenkä aktiivinen hän on myös sängyssä...voit yllättyä positiivisesti...yleensä ne rauhallisimmat ovat seksuaalisesti hyvinkin aktiivisia. Toinen voi näyttää paremmalta, mut mitä järkeä on olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään henkistä yhteyttä?

    • marras***

      Tietenkin sen jonka kanssa parempi henkinen yhteys! Selviö! Mistä tiedät mitenkä aktiivinen hän on myös sängyssä...voit yllättyä positiivisesti...yleensä ne rauhallisimmat ovat seksuaalisesti hyvinkin aktiivisia. Toinen voi näyttää paremmalta, mut mitä järkeä on olla sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään henkistä yhteyttä?

      • sama marras

        Sitäpaitsi ne joiden mukana miesten kikkeli menee ovat yleensä ihan bimboja. Saisit hävetä silmät päästäsi moneen moneen kertaan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      80
      5489
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      101
      4481
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      134
      4061
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2826
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      196
      2809
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      32
      2656
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      83
      2524
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      87
      2271
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      182
      2083
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1666
    Aihe