Mennäänkö foksina vai fuskuna?

tytteli...

Hyvä hakijani, älä kysy. Vie vaan, mie vikisen ;)

Joillakin mieheillä on tapana kysäistä millä tavalla haluaisin tanssia. En tiedä mistä johtuu, mutta minä haluaisin Sinun, rakas viejäni, vievän ihan niin kuin sinä haluat, niin kuin sinusta parhaalta juuri kyseiseen kappaleeseen tuntuu. Ja voihan syliotteesta vaihdella kädenaliversioon ja toisinpäin musiikin tunnelman, tilan puutteen, naisen tanssitaidon tms. vuoksi, siis ihan sen yhden ja saman tanssikappaleen aikana. Päätösvalta tanssityylistä kuulukoon miehelle! Näin siis minun mielestäni.

9

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyselen sittenkin!

      Joskus kyselin vastaavaa, mutta kun kyselyni aiheutti pientä hämmennystä, niin lopetin kyselyn.
      Kuitenkin ilmeni, että moni nainen haluaisia tanssia fuskua, mutta se jää kuitenkin tanssimatta kun ei ole kukaan vienyt. Näitä fuskua haluavia, mutta eivät kuitenkaan pääse fuskulle naisia, on kaikissa ikäryhmissä. Erityisesti kuitenkin vanhemmat naiset valittavat - jopa erittäin kiukkuisin kommentein - eniten sitä, että eivät pääse tanssimaan fuskua kuin aniharvoin jos silloinkaan.
      Nyt olen taas ottanut tavakseni kysella naisten halukkuutta tanssia fuskua, ja yleensä olen saanut kiitosta niiltä ketkä ovat erityisesti halunneet fuskulle, mutta eivät ole päässeet sitä yleensä tanssimaan.
      Pienestä hämmennyksen aiheuttamisesta huolimatta jatkan edelleenkin kyselyä.

    • Kysyä saa

      Minua ei haittaa, jos kysytään. Molemmat käy. Joskus voin fuskun jälkeen ehdottaa foxia jälkimmäiselle, jos fuskun vienti on ollut kehnoa. Fiksua on uuden hakijan taholta ainakin kysyä kun kaikki naiset eivät osaa fuskua. Tuttujen kanssa eri juttu.

    • Nomen Nescio

      Kyllä minäkin aina silloin tällöin kysäisen, että fuskaatko. Etenkin jos kappaleen rytmitys sopisi siihen paremmin, ellei peräti jivettelyyn. Tässä on taka-ajatuksena vähän sekin, että naisen vastaus antaa jo aikalailla osviittaa siitä, että osaako sitten oikeasti tanssia fuskua, vai meneekö homma opiskeluksi.

      Ja kun parhaalta tanssimiselta ei tunnu se, miten minä sen kappaleen haluaisin mennä, vaan se, miten onnistumme sen parhaiten yhdessä tanssimaan. Joten jatkossakin aion monesti kysyä, että mites tykkäisit mennä vai käykö sekoilu.

    • kyselkää vaan!

      Minä taas tykkään että kysytään! Foksia olen saanut mennä enemmänkin kuin tarpeeksi ja kuitenkin tykkään fuskusta enemmän, ja kuten edelläkin jos mainittiin merkityksellistä on se miten saadaan yhteinen onnistunut tanssikokemus eikä se kuka "päättää". Toki mies on sitten se joka vie, mentiin mitä hyvänsä :)

    • TanssiT

      Yleensä vastailen, että vie vaan, yritän seurata. Mutta jos fiilis onkin toinen, niin vastaan sen mukaan. Ei mua haittaa, että kysytään, mutta välillä tietty hämmästyttää. Ja jos mies on kysellyt kumpaista, niin jossain välissä saatan ottaa tanssilajivalinnan uudelleen puheeksi, jos fiilikseni on muuttunut. Noita molempia voi viedä niin eritavoin.

    • Humpauttaja

      Itse olen kysynyt tuon kaltaisia kysymyksiä vierailta naisilta, joiden tanssitaidosta en ole ollut aivan varma. Jos alan vaan viedä fuskua ja nainen ei sitä osaakaan, niin molempia nolottaa. Tutuilta en kysele, vaan vien miten itse tykkään.

    • Aloittelija

      Parempi jos mies ottaa asian puheeksi etukäteen, eikä lähde summassa viemään.
      Tutut on asia erikseen. Mies saa kyllä halutessaan naisen tehokkaasti nolattua, kun vaihtaa lennossa perusaskelluksen uppo-outoihin kuvioihin ja jatkaa niitä tarkoitushakuisesti, vaikka heti huomaa, ettei nainen osaa. Jää ikävä maku suuhun. Puhumalla asiat selviää!

      • FoksiFusku

        Askelluksen ja kuvioiden suhteen fusku on helppo tanssi, koska siinä tanssitaan enemmän perusaskellukseen sidotummin verrattuna foksiin.

        Myös fusku antaa mahdollisuuden "tehdä virheitä" ja siitä ei ole tanssille mitään haittaa ja esimerkiksi miehen ja naisen askeleet eivät tarvi kaikissa kohdin olla edes samarytmisiä.


      • Humpauttaja
        FoksiFusku kirjoitti:

        Askelluksen ja kuvioiden suhteen fusku on helppo tanssi, koska siinä tanssitaan enemmän perusaskellukseen sidotummin verrattuna foksiin.

        Myös fusku antaa mahdollisuuden "tehdä virheitä" ja siitä ei ole tanssille mitään haittaa ja esimerkiksi miehen ja naisen askeleet eivät tarvi kaikissa kohdin olla edes samarytmisiä.

        "Askelluksen ja kuvioiden suhteen fusku on helppo tanssi, koska siinä tanssitaan enemmän perusaskellukseen sidotummin verrattuna foksiin."

        Kyllä, mutta fuskun kädenalikuviot eivät kertakaikkiaan tahdo luonnistua kaikilta naisilta pelkän viennin perusteella, jos niitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Pitäisi ruveta oikein opettamaan ja se ei minusta kuulu lavalle, ellei sitten toinen erityisesti sitä pyydä. Naiselle ennestään tuntemattomien askellusten vieminen suljetussa otteessa on sen sijaan yleensä aika helppoa. Näin olen ainakin itse kokenut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      44
      2913
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      92
      2793
    3. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      61
      2666
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      71
      2611
    5. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      95
      2571
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      102
      2137
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      50
      2022
    8. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      141
      1886
    9. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      61
      1755
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      19
      1622
    Aihe