Millainen on hyvä vaimo juutalaisuudessa?

Varmasti kuin ..

.. Miriam (Maria): ihan vertaansa vailla kaikessa uskollisuudessa ja kuuliaisuudessa ja nöyryydessä ja Immanuel Jeesuksen synnyttäjänä ja tässäkin sukupolvessa voidaan ylistää armo-osaansa Jumalan valtakunnassa, amen.

.. Saara: kauneudessa ja miehensä kunnioittamisessa.

.. Rebekka: ihana neitsyt.

.. Raakel ja Leea: siunatut sisarukset Israelin sukukuntien synnyttäjjinä, toki myös orjattariensa hallitsijoina näissä siunatuissa asioissa Israelin sukukuntien pojissa.

Myös näin on kirjoitettu kelpo vaimosta:

´Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä. Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee. Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa. Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa. Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä. Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa. Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä. Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään. Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä. Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan. Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa. Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa. Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa. Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle. Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus. Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö. Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä: "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä". Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää! Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.´ (Sananlaskut 31:10-31)

´Kelpo vaimo on puolisonsa kruunu, mutta kunnoton on kuin mätä hänen luissansa.´ (Snl 12:4)

5

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miriam Herran Henges

      "Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, vapahtajastani; sillä hän on katsonut palvelijattarensa alhaisuuteen. Katso, tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi. Sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria, ja hänen nimensä on pyhä, ja hänen laupeutensa pysyy polvesta polveen niille, jotka häntä pelkäävät. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut." (Luukas 1:46-55)

    • Entäs hyvä mies?

      Nasaretilainen Jeesus!

    • Nasaretin Jeesus

      on hengellisesti ja totuudellisesti Israelin sukukuntien ja heihin liittyneiden pyhän seurakuntansa Sulhanen, joka pitää huolta uskottomasta ja elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä Kihlatusta viisaasta neitsyestä. Kuitenkin Kihlatun tulee valmistautua öljyllä Sulhaselleen, sillä Herran tullessa on häänsä ja Israelin pyhälle Kuninkaalle ei kelpaa tyhmät kihlatut, kun Herra hyvänä antaa kaikille anoville viisaille kihlatuille öljyn lahjana ja odottaa häihinsä valittuina kutsuttuina valmistautuvan uskollisisina ja totuudellisina niinkuin hyvin sopii kuninkaalliselle ja papillisille ja viisaalle Kihlatulle avioon yhtyvälle, amen.

      Ollaan niinkuin viisaat eikä niinkuin tyhmät, ollaan niinkuin valitut ja öljyllä siunatut, sillä se on Sulhas-Kuninkaan pyhä ja hyvä tahto, amen. Hallelujah!

      ´ Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu. Ja kansat näkevät sinun vanhurskautesi, kaikki kuninkaat sinun kunniasi; ja sinulle annetaan uusi nimi, jonka Herran suu säätää. Sinä tulet kauniiksi kruunuksi Herran kädessä ja kuninkaalliseksi päähineeksi Jumalasi kädessä. Ei sinua enää sanota "hyljätyksi", eikä sinun maatasi enää sanota "autioksi"; vaan sinua kutsutaan "Rakkaakseni" ja sinun maatasi "Aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi. Sillä niinkuin nuori mies ottaa neitsyen avioksi, niin sinun lapsesi ottavat sinut omaksensa; ja niinkuin Sulhanen iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta. Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko. Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa. Herra on vannonut oikean kätensä ja väkevyytensä käsivarren kautta: En totisesti minä enää anna jyviäsi sinun vihollistesi ruuaksi, eivätkä juo enää muukalaiset sinun viiniäsi, josta sinä olet vaivan nähnyt. Vaan jotka viljan kokoavat, ne sen syövät ja ylistävät Herraa; ja jotka viinin korjaavat, ne sen juovat minun pyhissä esikartanoissani. Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille. Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä. Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty". ´ (Jesaja 62)

    • Ei ole miestä ilman

      vaimoa ja ensimmäinen vaimo tehtiin miehen kylkiluusta, mies ja nainen, ihminen.

    • Vaimon ihana laulu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      91
      2660
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      52
      2607
    3. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2569
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      79
      2468
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      42
      1976
    6. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      68
      1954
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      140
      1843
    8. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      29
      1402
    9. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      30
      1361
    10. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      19
      1248
    Aihe