Tuleeko pispaehdokkaan olla tohtori?

sakkeukselta

?

6

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eihän sellaista ole syytä vaatia, mitä ei työssään tarvitse.

      Toivottavaahan on että Suomeen saataisiin enemmän nais-piispoja.
      Naispastoreiden määrä on noussut huomattavasti, mutta kirkkoherroista naisia on vasta kymmenesosa.
      Yksi nais-piispahan on näyttänyt hyvää esimerkkiä työllänsä ja parantanut hieman jo kirkon suvaitsematonta kuvaa.

      • pyh!

        Ai niinkö? Kirkkohan siis on suvaitsematon Raamattuun uskovia kristittyjä vastaan. Kaikki käy nykyisin kirkolle, paitsi elävä, oikea, raamatullinen uskova.


    • öw

      Kirkon lainsäädännön mukaan piispaehdokakan pätevyysvaatimuksena on pappeus. Tohtorin arvoa ei vaadita, vaikka useimmat ovatkin.
      Kuopion piispan vaalissa on vbiiden tohtotin lisäksi maisteri Jaana Marjanen.

      • 1++

        Eli onko lupa ymmärtää niin, että piispatkin ovat kuolevaisia ja erehtyväisiä, koska ovat vain pappeja? Vastuuta ajassa ja opetuksesta enemmän ja kerran vastuussa Jumalalleen pappeutta enemmän!


      • -------------------
        1++ kirjoitti:

        Eli onko lupa ymmärtää niin, että piispatkin ovat kuolevaisia ja erehtyväisiä, koska ovat vain pappeja? Vastuuta ajassa ja opetuksesta enemmän ja kerran vastuussa Jumalalleen pappeutta enemmän!

        epäjumalaa palvelevat papit ja piispat ovat lupauksensa epäjumalilleen antaneet, Jumalalta kerjäävät tukea luciferia palvelijoina:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi


        Pappislupaus


        Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:


        "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."


    • pyh!

      Ei tarvitse olla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      10
      3433
    2. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      59
      3279
    3. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      44
      2979
    4. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      94
      2848
    5. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      62
      2688
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2648
    7. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      97
      2620
    8. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      113
      2327
    9. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      55
      2063
    10. Joskus tulee niin

      Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk
      Ikävä
      66
      1971
    Aihe