http://www.voice.fi/index.php?mw=Big Brother&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=32762&cat=26
"Todellisemman kuvan kisaajien suosiosta voi saada katsomassa erilaisia netin faniäänestyksiä. Esimerkiksi Plaza-sivuston äänestyksessä Sebastiania piti suosikkinaan yli 48 prosenttia äänestäjistä. Tanjaa kannusti 6 prosenttia äänestäjistä ja Beniä vain 3 prosenttia. Selittää tuotantoyhtiö Sebastianin putoamista miten tahansa, olen vakuuttunut siitä, että tuotantoyhtiö pelasi tahtomattaan Sebastianin pihalle, kun he valitsivat tämän kaltaisen äänestysmenetelmän, missä äänestyksistä saatavat eurot ovat tärkeämpiä kuin totuudenmukainen lopputulos."
Syy miksi Sebu tippui
160
5785
Vastaukset
- 12+1
Sebastian putosi vain siksi kun Benin ja Tanjan kannattajat pyrkivät pitämään suosikkinsa talossa ja saivat paljon ääniä jolloin sebastianin kannattajat jäivät jalkoihin, yksinkertainen syy ja ihan inhimillinen moka Sebastianin kannattajilta.
- äänestäjä.
-Ite Sebastianin kannattajana äänestin Tanjaa kun oli putoamisuhan alla. Sebastian johti äänestystä selvästi, kun 2min 40sek oli äänestysaikaa jäljellä. pidin varmana Sebastianin jäämistä taloon, ja annoin ääneni tanjalle koska halusin benin ulos talosta. mut ku 0,01% lla Tanja voitti Sebastianin, niin saatto ne mun äänet olla ratkaisevassa asemassa. jos ois voinu antaa tai - ääniä, olisin äänestänyt Benille rutkasti miinusta. toiset sebastianin kannattajat taas äänestivät beniä halutessaan tanjan ulos.
eeli me sebastianin kannattajat äänestettiin ristiin tanjaa ja beniä kun äänestystilanteen mukaan sebastian oli jäämässä taloon.
- kloiikkl
´´Selittää tuotantoyhtiö Sebastianin putoamista miten tahansa,´´
toivottavasti eivät edes rupea selittelemään mitään, näkeehän sen nyt jo sokea Reettakin että koko äänestys on pelkkää kusetusta vai uskooko joku oikeasti noihin ´´0,001%´´ prosentin eroihin en minä ainakaan usko!- Muurari
Tippui Sebastian....minä uskon vahvasti prosentteihin....spekulaatioita aina tulee ja ehkä se onkin tämän ohjelman tarkoituskin.
- siukku
OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ TUOTANTO PELASI SEBUN ULOS.ÄÄNESTIN TURBONA ELI 10 MUTTA KÄNNYKKÄÄN TULI VASTAUS OLETTE PIDOSSA,TÄMÄ TAPAHTUI VIIMEISEN MINUUTIN AIKANA.
- mo
se oli 0,01 % ero. ihmisillä matikka hukassa
- Mahtava iso persoona
siukku kirjoitti:
OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ TUOTANTO PELASI SEBUN ULOS.ÄÄNESTIN TURBONA ELI 10 MUTTA KÄNNYKKÄÄN TULI VASTAUS OLETTE PIDOSSA,TÄMÄ TAPAHTUI VIIMEISEN MINUUTIN AIKANA.
En äänestä koskaan BB hommia. Tuotanto näpelöi lähtijän oman mieltymyksen mukaan.
Sebastian aivan ihana nuorimies. Avoin joka asiassa ja rehellinen. Hänenlaisiaan kaipaa lisää nuorison malliksi. Ei aina se julkkisasennevamma, seksi tai viina. Muusta törttöilystä puhumattakaan.
Taloon jäi suuri tyhjä tila. Kukaan näistä olevista ei sitä täytä. Siellä on vain jämät jäljellä. Kierot laumasielut.
Tanja kieroin ja kummallisín ihminen. Miten voi luoda nahkansa kuin käärme!!
Sebastian. Onnea sinun elämääsi ja arvoihisi mitä noudatat. Se ei ole helppoa tämän maailman menossa.
Olit niin ihana kun extrassa sanoit kaiken niin suoraan;);) Hymy löytyi täältä ja myös kyynel.
KIITOS!!! - hei
mo kirjoitti:
se oli 0,01 % ero. ihmisillä matikka hukassa
Samoin lauserakenteet.
- ilkka.
siukku kirjoitti:
OLEN SITÄ MIELTÄ ETTÄ TUOTANTO PELASI SEBUN ULOS.ÄÄNESTIN TURBONA ELI 10 MUTTA KÄNNYKKÄÄN TULI VASTAUS OLETTE PIDOSSA,TÄMÄ TAPAHTUI VIIMEISEN MINUUTIN AIKANA.
moni muukin tkstikanavan chateissa sanonut, että sebastianin äänestysnumerot oli tukossa viimeminuuteilla.
- huhuhuuu
mo kirjoitti:
se oli 0,01 % ero. ihmisillä matikka hukassa
Juu,mutta kokonaisprosenttimäärä laskettuja ääniä oli 99,81 % kun äänestystulos julkistettiin. Sebastian ei olisi häädetty , jos äänet olisi laskettu 100 % mukaan eli kaikkien äänet eivät oleet mukana laskennassa. Näin BB huijaa...katso nettitvstä prosentit ja laske yhteen..MIKÄ MOKA,kun väärä ihminen häädettiin!
- jkjnmjnbnmjghgyujhnj
ihan sama kuka voittaa!!! BB:n vois lopettaa... on niin surkea ohjelma ja paras kohta on lopputekstit!!!
- gilder
tiedä noista lopputeksteistäkään, aika huono tunnari
- hanki elämä?
Siinä tapauksessa, olet tullut juuri oikealle palstalle huutelemaan.
- kunhan ihmettelen
BB ohjelman on nähty. ISO piste loppusaldoon.
Sitä olen miettinyt: miten nämä juontajat jaksavat noin kieroa ja manipuloivaa ohjelmaa juontaa niin iloinen hymy naamalla??
Vaatii pokkaa sekin ja koko ohjelman moraali nuorille.
- Suurta rahastusta
BB:n tuloksella ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa, ei lopputuloksella eikä näillä väliäänestyksillä. Suurta rahastusta jolloin vain rahantulon maximointi merkitsee jotakin.
- On sillä senverran
tekemistä totuuden kanssa että tässä nähdään totuus, miten idiootteja nuoret ns.aikuiset oikein ovat. Koko formaatti on niin täyttä p a s k a a ettei pahemmasta väliä. Tuntui ettei millään muulla ole väliä kuin että pääsee televisioon toisten samanlaisten idioottien tuijotettavaksi.
- Paskapuhetta
On sillä senverran kirjoitti:
tekemistä totuuden kanssa että tässä nähdään totuus, miten idiootteja nuoret ns.aikuiset oikein ovat. Koko formaatti on niin täyttä p a s k a a ettei pahemmasta väliä. Tuntui ettei millään muulla ole väliä kuin että pääsee televisioon toisten samanlaisten idioottien tuijotettavaksi.
Ja samanlainen idiootti on Sebastiankin koska sinne hakeutui. Ei yhtään sen kummempi kuin muutkaan. Iljettäväksi teki homman vain se että yritti saada itselleen 50 000€ hokemalla kuinka hän on Jumalan lähettiläs:/ Ja väittää vielä ettei muka olisi halunnut voittaa kisaa.
- Muurari
Paskapuhetta kirjoitti:
Ja samanlainen idiootti on Sebastiankin koska sinne hakeutui. Ei yhtään sen kummempi kuin muutkaan. Iljettäväksi teki homman vain se että yritti saada itselleen 50 000€ hokemalla kuinka hän on Jumalan lähettiläs:/ Ja väittää vielä ettei muka olisi halunnut voittaa kisaa.
Juuri näin.....olen niin samaa mieltä!
- -......-
Tässä äänestyksessä ei ollut mitään rehellistä...raivattiin vain tuotannon suosikille suora tie voittoon! Janica "voittaa" sata varmasti BB:n 2011. Kun ainuttakaan haastajaa ei enää ole...
Finaalilähetys on takuulla taas tosi "jännittävä...kaikki 00,01 prosenttiyksikön sisällä toisistaan ja voittaja ehdokas vaihtelee jatkuvalla syötöllä, mutta tämä "jännitysnäytelmä" kääntyy sitten lopuksi Janican voittoon niukalla 00,01 prosentin erolla...ja siihenki voi varautua et kaikkien muiden äänestyslinjat takkuaa paitsi Janicalla toimii moitteettomasti...kyllä tuotanto tekee nyt kaikkensa että saa haluamansa voittajan!! Musta ois oikeus ja kohtuus boikotoida koko äänestystä...se ois paras tapa näyttää ettei tää kusetus mee enää nurisematta läpi...- IMISLAPSI54
TUOTANTOhalusi niin VÄÄRIN......................
- BB huonoin....ever
VOI KYYNEL...mun puolesta koko BB:in voisi lopettaa ja haudata ns. "ohjelmaformaatin" jonnekin todella syvälle...
te jotka katsotte BB:ia ilmoitus teille:HANKKIKAA ELÄMÄ!!!!!- hanki v***u elämä
Mites tää sun ELÄMÄ!! Olet suomi24 keskustelussa puhumassa ohjelmasta mitä vihaat. MISSÄ SUN ELÄMÄ????????
Sut tässä pitäs haudata... hanki v***u elämä kirjoitti:
Mites tää sun ELÄMÄ!! Olet suomi24 keskustelussa puhumassa ohjelmasta mitä vihaat. MISSÄ SUN ELÄMÄ????????
Sut tässä pitäs haudata...Hehheh. Missäs sitä sitten puhuisi ohjelmasta jota vihaa? Minusta sitä ELÄMÄÄ
http://188.138.95.82/screen/eb/be/ebbe0cd90f8bf59b/0/369126.jpg xD
tarvii ne joiden ELÄMÄ on tuijottaa toinen toistaan idiootimpaa idioottia joka ilta, ja toiset ELÄMÄÄ vailla olevat katselevat tuota paskaa 24/7. Koko BB:n saisi lopettaa. Taitaa olla katsojaluvut romahtaneet jo, ja hyvä niin. Mistä näitä BB idiootteja sikiää? Älkää hyvä nuoriso vain ottako oppia näistä idiooteista. :D
- EI soiteta
Suosittelen ettei kukaan äänestä sunnuntaina.
Miksi? Sebastian tippui vahingossa.- Muurari
Tottakai pitää äänestää! Tanja voittoon :)
- et sellast
0,01% esim 10 000 äänestä on 1 ääni
siis ratkaisiko 1:n ääden ero koko homman?
0,01% 100 000 äänestä on 10 ääntä
juuu...- T. Urbo
Sellaista elämä on.
Äänestys on käyty joten pistäkää TURBO rullalle, ja tyytykää tulokseen. - 3öeklr3p
vaikea uskoa, että ääniä tulisi lähellekään 10 000...
- Ihan p.. koko ohjelm
Matikka on hallussa, mutta mistä tiedät annettujen äänien määrän??
Tuotanto ei ole ikinä kertonut määriä vain prosenttiyksiköistä puhutaan.
Olisi kiva tietää paljonko meidän aikuiset kakarat äänestävät ????
Koko paskan voisi upottaa vaikka suohon.....
- BB
Kuka katsoo enään BB-talon toilailuja hanki oma elämäsi takaisin
- evvk
Mikä BB???
:o))))) - o0088776
Harmi ku Sebastian putosi, aina hyvät häviää.....
ja kunnollisemmat...
Janica saisi voittaa... tai Suvi
ei ainakaan Tanja- Miksu tai Benkku
No ei tietenkään Tanja voita! Porukat meuhkaa ihan kuin sinne olisi Tanja jäänyt yksin kisaamaan.
- Muurari
Tanja voittoon! Tanja ei ole tekopyhä, vaan rehellinen hauska nainen jolla on myös huonot päivänsä, niiku meillä kaikilla. Nyt meni tuo äänestys niin nappii ja tässä kävi niin kuin ennustin :) Nyt on hyvä mieli.
- Simppeli
Muurari kirjoitti:
Tanja voittoon! Tanja ei ole tekopyhä, vaan rehellinen hauska nainen jolla on myös huonot päivänsä, niiku meillä kaikilla. Nyt meni tuo äänestys niin nappii ja tässä kävi niin kuin ennustin :) Nyt on hyvä mieli.
Tanja on täys IDIOOTTI,ei kukaan normaali ihminen käyttäydy noin kun Tanja on viimeset 2 viikkoo käyttäytyny,jotain vikaa on nupissa.
- mitäsihmettä
Muurari kirjoitti:
Tanja voittoon! Tanja ei ole tekopyhä, vaan rehellinen hauska nainen jolla on myös huonot päivänsä, niiku meillä kaikilla. Nyt meni tuo äänestys niin nappii ja tässä kävi niin kuin ennustin :) Nyt on hyvä mieli.
kaikilla on huonot päivänsä, mutta se ei tarkota että huono päivä pitää olla 24/7 ja, että silloin kun on huono päivä, on oikeus loukata toisia ja pilata toisten mieliala. heittäähän se joskus ihan hyvää läppää - sillon ku kiukuttelultaan ehtii. saisi tanja mennä itteensä ja hautoa niitä "tuskiaan" päässään ilman, että muiden päivä pitää pilata sillä. kuka oikeesti aattelee et tanjan kiukuttelu on viihteellistä kateltavaa enää?
- Hannaa hannaa
mitäsihmettä kirjoitti:
kaikilla on huonot päivänsä, mutta se ei tarkota että huono päivä pitää olla 24/7 ja, että silloin kun on huono päivä, on oikeus loukata toisia ja pilata toisten mieliala. heittäähän se joskus ihan hyvää läppää - sillon ku kiukuttelultaan ehtii. saisi tanja mennä itteensä ja hautoa niitä "tuskiaan" päässään ilman, että muiden päivä pitää pilata sillä. kuka oikeesti aattelee et tanjan kiukuttelu on viihteellistä kateltavaa enää?
Ainoa surkuhupaisa osuus on ne Tanjan gangsta-käsieleet ja uhittelut. Kuka OIKEASTI käyttäytyy noin? Vielä sen jälkeen kehtaa pyytää toisia käyttäytymään kuin aikuiset. Opettelisi itse ensiksi...
- idiootit
Selvästi tuotannon kepposia...
BTW, kuka idiootti edes tuhlaa rahojansa tuollaiseen. Se on pelkkää rahastusta!- YLILAUTA HEMMO 93423
Niin ja rahat pääty lopulta voittajan käteen ja kulujen peitoon
Ps:JA LISÄÄ RASVAA TERVETULOA VALMISTAMAAN KULKKU KEITTOA JOHON LAITAMME RASVAA JA KAHVIA JA PORJONE ULI ULI Terveisin:jätkä ylilaudasta
- mölö
ai nii, tää on se ohjelma: idiootit tekee ohjelmaa idiooteista idiooteille...ketä vittuu tääkii kiinnostaa. Paskat vetästään yleesä vessasta alas, mut tää on jääny pyörimään pönttöön...
- idiotism
Ei ohjelman tekijät ole idiootteja,he saavat rahat. Ne on idiootteja,jotka tätä paskaa katsovat ja vielä äänestämällä tekijöille rahansa antavat.
idiotism kirjoitti:
Ei ohjelman tekijät ole idiootteja,he saavat rahat. Ne on idiootteja,jotka tätä paskaa katsovat ja vielä äänestämällä tekijöille rahansa antavat.
ohjelman tekijät ovat kaikkea muuta kuin idiootteja :DD kerro mulle mölö ku oot tehny yhtä paljon rahaa nii kumarran. ja rupeen kattoo sua ennemmi ku bb:t
- Mamma56
NYT VOITTAJA ON mikä hänen nimensä on Satu, Suvi tai sinnepäin. Neljän lapsen äiti, ettäkö yleisö niin äänestäääääää, ei toki. Sen on päättänyt jo joku muu. Janica ei voi voittaa, valitettavasti. Hip hei jos se oiskin Tanja, Ben tai se jonka nimeä ei voi muistaa syystä että, olikse joku Miksu tai sinnepäin. Paha nyt valita, kai se sittenkin on Tanja kun niin kauheasti on kärsinyt. Jopa niin ettei sitä kestänyt normi-ihmisen mielenterveys, minä en ainakaan. Terve on tervettä ja sairas on sairasta.
- bvbvbv
Minusta Tanja ei ole ansainnut voittoa. Käytös itsekästä ja muutenkin kuin 4-vuotiaalla uhmaikäisellä.
- ei esitä
bvbvbv kirjoitti:
Minusta Tanja ei ole ansainnut voittoa. Käytös itsekästä ja muutenkin kuin 4-vuotiaalla uhmaikäisellä.
Mutta se on aidoin.
- tuiskutukka
ei esitä kirjoitti:
Mutta se on aidoin.
Tanjan käytös on sairasta oikuttelua.Tytön kannattaa hoitaa itsensä kuntoon
- mo
ei esitä kirjoitti:
Mutta se on aidoin.
liian aito. jotkut asiat voi pitää itsellään. sairashan tanja on. masennus, persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö tai mikä lie, mutta sairas joka tapauksessa.
- aidoin..
ei esitä kirjoitti:
Mutta se on aidoin.
mai ääs
- plapla
minusta ainakin tuntuu siltä, että moni piti liian itsestäänselvänä sitä, että sebastian pysyisi talossa, olihan hänellä paljon kannattajia ja häntä pidettiin yhtenä voittajaehdokkaana. Mutta kuinkas sitten kävikään, tanja ja ben hurahtivat ohi, mutta tanjakin aika pienellä prosenttimäärällä. Sebastianin kannattajien olisi kannattanut olla enemmän skarppina, eikä jättää kaikkea sen varaan, että mies oli kuitenkin yksi ennakkosuosikeista ja tulisi luultavasti jäämään taloon loppuun saakka. Mutta valitettavasti näin ei käynyt.
- kuhnuri
Kyllähän se niin on että voittaja on jo valittu äänestämme me ketä vaan !!
äänestys tuloksella ei oo mitään sanomista , sehän muutetaan ohjelmantekijöiden mielen mukaiseksi . Samatenhan kävi Tanssii tätien kanssa ohjelmassa !!
meidät vaan rahastetaan ! Tanjaa ei ainakaan voittoon ,, tuollainen räyhääjä. Nyt siellä mielin kielin yrittääolla ;o(((( - x Marilyn
Joku voisi kyllä selittää, miksi Sebastian oli koko suoran lähetyksen ajan jäämässä taloon, mutta kolmen viimeisen minuutin aikana Ben ja Tanja muka saivat sellaisen äänivyöryn, että Sebastian tippui hännille?
- mo
siksi koska idiootti tuotanto näyttää äänestystilanteen lähetyksen aikana, jolloin äänestystulos suuremmalla todennäköisyydellä vääristyy kun äänestyksestä tuleekin peli, eikä tapa mitata suosiota. myös miinusten puute aiheuttaa epärealistisen kuvan ihmisen suosiosta. esim tanjan äänet ois ollu varmaa 95 % miinusta ja oisi ollut varma putoaja.
- BB-ihminen
Sebastian tippui, koska kaikki sen kannattajat aatteli, että muut äänestää Sebastiania, nii kukaa ei viihtiny laittaa viestiä tai soittaa :/
- jaaaa-a
Olisko ollu sama tiimi laskemassa ääniä,joka antoi voiton Heleniukselle Chisoraa vastaan
- hyvä näin
Olen erittäin iloinen, että Tanja pääsi finaaliviikolle. Olen katsonut tarkasti joka ohjelman. Tanja on mielestäni sympaattinen, huumorintajuinen, älykäs ja temperamenttinen. Miten jotkut teistä näkevät vain negatiiviset kohtaukset, jotka nekin mielestäni kuuluvat joskus ihmiselämään.Tuotantokin toistelee niitä joka ohjelmassa.
- mo
siksi koska niitä negatiivisia kohtia on 99 % niin kyllä siinä kohtaa ne "läpät" ei enää kiinnosta. ja ootko oikeesti sitä mieltä, että sellainen ihminen ansaitsee finaalipaikan joka seban lähdön jälkee heilutteli ilosena käsiään ja meni heti röökille omahyväinen ilme kasvoillaan kun muut itki hillittömästi? olisi edes lohduttanut muita ja unohtanut hetkensi itsensä.
Ihan kauheeta ku Sebu tippu!! Olin IHAN 100% varma et Tanja lähtee :(( Mut se oli iha varmana järjestetty juttu -.- Sain iha kauheen itukohtauksen ja itkin puol tuntii ku Sebu häädettii :(( Se oli mun lemppari... :(( Mut kiva ku siel on viel Janica ja Miksu joista mä tykkään ihan hirveesti♥
Mut kiitos Sebastianille kaikesta siitä ajasta minkä sä olit siellä♥- Liian nuori?
-99 on liian nuori katsomaan BB:tä piste.
Sebu oli munkin suosikki,järkytyin kun hän tippui pois.Fiksu nuori mies!! Todennäköisesti järjestetty juttu!! Ärsyynnyin kun kiukku Tanja jäi finaali viikolle,hän olis joutanut sieltä veks,hän on ollut mulle inhokki alun alkaen,tyttö tarvis isän kädestä!! No Janica sit vie voiton,Janicalle
Liian nuori? kirjoitti:
-99 on liian nuori katsomaan BB:tä piste.
asiahan ei sinänsä sinulle kuulu....
- Turhake tyyppi
Turhaakin turhempi jeesustelija saikin lähteä. Itsekäs uskovainen, joka ei sopinut tiimityöskentelyyn ja katsoi nenänvarttaan pitkin kaikkea, mikä oli hänen mielestään sopimatonta, eli kaikki muu, åpaitsi jumalanpalvelus.
Uskovaiset on muutenkin kylmiä, itsekeskeisiä, omaneduntavottelijoita.- Muurari
Hyvä mielipide! Olen samaa mieltä.
- mo
en itse huomannut sebassa mitään itsekästä niin pakko ihmetellä tätä kommenttia. hän piti asioita sopimattomana uskontonsa vuoksi. ihmisellä on oikeus uskontoon ja jos mielestäsi stripparille selän kääntäminen ym. uskonnon aiheuttama boikotointi on väärin, olet uskontorasisti sillä tätähän uskonnollisuus parhaimmillaan on. lisäksi hän ystävystyi stripparin kanssa, sillä hyväksyy kaikki ihmiset sellaisina kuin ovat jumalan edessä, vaikkei janican ammatista pidäkkään. sitäkö se itsekkyys ja kylmyys on?
´´Selittää tuotantoyhtiö Sebastianin putoamista miten tahansa,´´
toivottavasti eivät edes rupea selittelemään mitään, näkeehän sen nyt jo sokeakin että koko äänestys on pelkkää kusetusta vai uskooko joku oikeasti noihin ´´0,001%´´ prosentin eroihin en minä ainakaan usko! Eli onneksi en ole äänestänyt enkä äänestä!!- Quatren
Suomessa vaikuttaa melko vahva homo viha jolla on voinut olla vaikutuststa asiaan
- Lars Olsson
Ei nyt kaikella voi puolustella sitä, että on kyse jostain homo-vihasta. Kaveri oli tekopyhä ja se on syy miks talosta lähti. Lisäksi mikään ei sille kelvannu, kuitenki oli aina syyttävä sormi niitä kohtaan jotka ei niin innokkaita ollu sen juttuja komppamaan.
- mo
Lars Olsson kirjoitti:
Ei nyt kaikella voi puolustella sitä, että on kyse jostain homo-vihasta. Kaveri oli tekopyhä ja se on syy miks talosta lähti. Lisäksi mikään ei sille kelvannu, kuitenki oli aina syyttävä sormi niitä kohtaan jotka ei niin innokkaita ollu sen juttuja komppamaan.
se miks se läht talosta oli sen vika, että tuotanto näyttää kesken lähetyksen äänestystilanteen eikä todellakaan sen että suurin osa katsojista pitäisi sebaa tekopyhänä.
- hyytävää
Oli miten oli,tuotannot ym,mutta mun mielipide on se,että todella Sebastian olis sen voiton ansainnut,järkevä,aivan mahtava persoonallinen mies,no kaikki tanjan kannattajat äänestäkää se muija nyt voittoon,mut mä en katso enää koko sittii,ja Stebastian itsekin oli sitä mieltä,että koko formaatin sais lopettaa!samaa mieltä olen!
tämän nähtyä isoveli pikapikaa hankkii sebastianin takaisin taloon.
ehkä ne suojeli sebastianii, ettei se saa talossa päähänsä että osaa kielien lisäksi myös lentää.
- nyt harmittaa
Suosikkejani ovat olleet Ben ja Sebastian, äänet annoin Benille koska Sebu näytti johtavan reilusti ja halusin Tanjan ulos. Ajattelin vielä et kai ne uskovaiset antaa sille ääniä, mutta taisivat uskovaiset luottaa rukouksen voimaan.
- mummo 70 v
En äänestänyt ketään, mutta Sebastian oli ehdottomasti ihanin ihminen talossa, ja olisi ansainnut voittaa!
- PappilanPappi
Uskovaiset on sen verran viisaita, että ne ei tuhlaa rahojansa tollaseen paskaan
- yh
PappilanPappi kirjoitti:
Uskovaiset on sen verran viisaita, että ne ei tuhlaa rahojansa tollaseen paskaan
Todennäköisesti uskovaiset piirit turborukoilivat Sebastianin taloon jäämisen puolesta. Ikävä kyllä turborukouksien määrä ei kirjautunut jostain syystä maalliseen puhelinäänilaskuriin.
- turhaan
on ihme kyllä ollut miten paljon Tanja on rikkonut sääntöjä eikä ole joutunut ulos,,huomasin eilen hänen käytöksestä yllytti Suvia ja Janicaa päälle tulemaan hänen käsien liikkeestä,,olen kyllä kannustanut Tanjaa ennen suora puheesta mutta viimeviikon käytös ,ilmennyt,,,, jakomieli tautia ,, ilmeisesti mielitila vaihdelllut,ensin syy huonoon oloon,, vähänen nukkuminen,mutta ei mennyt nukkumaan kun oli aika mennä , vaan pyöri lattiala ja keskisormea näyttli,,mutta ilmeni äänestyksen jälkeen et vika olikin asukkaissa `,,ääliöt,,,näin hänen syyt muuttui taas,,uskon että se on rankkaa toisille asukkaille saisi tuotanto hyvin perustella miten hänet on pidetty talossa,,eipä tarvi sitten äänestää jos on jotain epärehellisyyttä,,olisin kyllä toivonut Tanjalle voiton aikaisemmin..
ootko idiootti vai esitätkö vaan?
siis tottakai ne pitää siel vaikeimmat tapaukset talossa, et tulis myös sitä ei niin vakavaa katsojakantaa. ja että ohjelmassa ois jtn kiinnostavaa, aika paljon siitä kielillä puhuvasta ja mäkämäkänaisesta on puhuttu vaikka se niin lehmä onkin :D
kantsii tutustuu joskus rahan tekoon, niin huomaatte ettei kyseisessä tapahtuneessa ole juurikaan erikoista.- mo
koirakaulus kirjoitti:
ootko idiootti vai esitätkö vaan?
siis tottakai ne pitää siel vaikeimmat tapaukset talossa, et tulis myös sitä ei niin vakavaa katsojakantaa. ja että ohjelmassa ois jtn kiinnostavaa, aika paljon siitä kielillä puhuvasta ja mäkämäkänaisesta on puhuttu vaikka se niin lehmä onkin :D
kantsii tutustuu joskus rahan tekoon, niin huomaatte ettei kyseisessä tapahtuneessa ole juurikaan erikoista.mä en voi tajuu et jonkun mielestä on tosissaan kiinnostavaa nähdä kun yks nainen hallitsee ku hitler bb-taloo ja pilaa koko paikan tunnelman. mitä KIINNOSTAVAA siinä tuotannon mielestä on että tanja huutaa, itkee, huutaa, itkee, huutaa, itkee....
taitaa tuotannon tyypeillä ja tanjan kannattajilla olla vaan vauvakuume. mo kirjoitti:
mä en voi tajuu et jonkun mielestä on tosissaan kiinnostavaa nähdä kun yks nainen hallitsee ku hitler bb-taloo ja pilaa koko paikan tunnelman. mitä KIINNOSTAVAA siinä tuotannon mielestä on että tanja huutaa, itkee, huutaa, itkee, huutaa, itkee....
taitaa tuotannon tyypeillä ja tanjan kannattajilla olla vaan vauvakuume.no jos et asiaa tajua niin turha sitä on edes ruveta selittämään.
yks tuttu kattoo bb:tä ja se ainaki nauro sille nyyhkijälle ja itselläkin kyllä pieni pilke silmäkulmaan siitä nousi.
ite en vois kyseist ohjelmaa kattoo minkään muun takii ku et joku vitun huomiohuora nolaa ittensä koko suomen kansan edessä (tuskin mikään muu maa suomen bb:tä kattoo.) itel ainaki jääny parhainten mieleen kaikki feilierit. kävelet heikoilla hangilla mies, kielillä puhuja sebastian ja kännissä nuotioon sukeltanut kadi.
- epätoivoinen katsoja
sebastian olisi voinut jatkaa . , olisit ollut oma itsesi loppuun asti. annoit periksi liian aikaisin vai olitko jo kypäsä porukkaan? tanja meni jo liian pitkälle käyttäytymissessään , vahinkoniloinen irve naamalla kun lähdit ennen häntä!
- lol
onneks putos se kielillä puhuja! :D
- Oikeat tulokset
Katsojien todellisen suosikin voi tosiaan tarkistaa muualtakin kuin talk show:n palkkitaululta.Totuus ei pala tulessakaan.Sebastian olisi voittanut jos peli olisi rehellistä.
- fuckmeeeeee
Sebastian johti äänestyskilpailua kokoajan ylivoimaisesti viimeiseen näyttöön saakka, kunnes tuli katko, ja katkon 3minuutin äänestysajan aikana ei voi tilanne muuttua niin paljoa.. muka 0.01%-yksiköllä hävisi Tanjalle.
Suck my BIG DICK BB-tuotanto - -----------------
Niinkuin joku jo ylempänä mainitsi, 0,01% ero tarkoittaa annetuissa äänissä sitä, että hyväksytyistä 10.000 äänestä Tanja sai _yhden_ enemmän kuin Sebastian. Uskokoon ken tahtoo. Sekin, että rekisteröidään ääniä, joita ei hyväksytä, tuntuu oudolta.
Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun annettujen äänien yhteenlaskettu prosentti ei ole sata. Tämähän on siis mahdollista vain siten, että myös hylätyt äänet lasketaan annetuiksi ääniksi, joka tällaisessa äänestystavassa tuntuu oudolta.
Sitten jos mietitään, kuinka paljon yhden euron hintaisia ääniä moiseen kisaan ylipäänsä tulee, kymmenen tuhattakin tuntuu suurelta määrältä. Pienemmällä määrällä väitetty ero ei edes ole mahdollinen. Tämä sitten vielä oudommassa skenaariossa tuplana, annetuista kahdestakymmenestä tuhannesta Tanjalle kaksi ääntä enemmän, vähintään yhtä epätodellista.
Onneksi seuraan vain pääsääntöisesti sunnuntaisin, ja yhtäkään ääntä en ole antanut. Enkä aio antaakaan, kun tulos tuntuu ennalta päätetyltä. - antibb
Onneksi lensi pihalle, ihme hurskastelija. I am holier than thou. Sais kyllä ne kaikki muutkin lentää sieltä pihalle...
- Benfani
Syy miksi Sebu tippui?
Vastaus: Tanja sai yhden äänen enemmän kuin Sebastian. - Halleluujaa siikhail
Sebastian hurakasteli liikaa ja siksi tippui. Jeesusteli itsensä pihalle. Ihan hyvä ettei uskonnon uhri saanut jatkaa.
- mo
miksi sitten sebastian johti lähes koko muun ajan ja miksi kaikkien muiden sivujen gallupeissa sebastian on ylivoimainen suosikki? jos pelissä olisi plussat ja miinukset, tajuaisivat ihmiset sebastianin ylipienen vastustajajoukon suuren kannattajajoukon rinnalla. jos sebastianin jeesustelu olisi ollut hänen putoamisen vika, olisi hän jo pudonnut kauan sitten. samasta syystä tanja on vielä kisassa. jos äänestystulokset olisivat kannattajien ja vastustajien keskiarvo, tanja olisi tippunut aikoja sitten.
- Quatren
Se että joku on uskovainen tai bi- seksuaali ei ole mikään syy äänestäää jotakuta pois talosta, mutta ikäväkseni luulen, että juuri tämän takia hän talosta tippui. Suomalaiset eivät yleisesti oikein pidä siitä, että joku ilmaisee vapaasti seksuaalisuuttaan tai vahvaa uskoaan johonkin. Luulin, että talosta äänestetään ulos ne jonka luonne ei miellytä eikä rasististen ja suvaitsemattomien katsojien silmätikuttama joukosta erottuja. Erinlaisuus on vahvuus !
Sebastian olisi varmaan tippunutkin jo aikaisemmin, ellein lähes jokainen tämän kauden asukas ole ollut täysi perseenreikä jonka lähettyvillä ei kukaan itseään kunnioittava ihminen haluaisi aikaansa viettää.- mo
miksi kaikki luulee että seba tippui oman käytöksen vuoksi? jos äänestystilannetta ei olisi näytetty välillä seba ois ollu ylivoimasessa johdossa. se että 3 minuuttia ennen tulosta ben oli lähdössä ja seba johdossa, jollon luonnollisesti ihmist antaa kehdelle vikalle paljon ääniä, ei todellakaan ole sebastianin uskonnollisuuden tai bi-seksuaalisuuden syy. jos sebastian olisi ollut aina lähdössä ja vähiten ääniä saaneiden joukossa, näin voisi arvella.
- mo
mo kirjoitti:
miksi kaikki luulee että seba tippui oman käytöksen vuoksi? jos äänestystilannetta ei olisi näytetty välillä seba ois ollu ylivoimasessa johdossa. se että 3 minuuttia ennen tulosta ben oli lähdössä ja seba johdossa, jollon luonnollisesti ihmist antaa kehdelle vikalle paljon ääniä, ei todellakaan ole sebastianin uskonnollisuuden tai bi-seksuaalisuuden syy. jos sebastian olisi ollut aina lähdössä ja vähiten ääniä saaneiden joukossa, näin voisi arvella.
siis korjaan: *uskonnollisuuden tai bi-seksuaalisuuden VIKA.
- näin ajattelen
Olen samaa mieltä. Sebastian oli kuin fariseuksena ikäistensä joukossa.
Nuorten joukossa on älytöntä paheksua ylimielisesti muita, sillä yleensä nuoret vielä ovat aika suvaitsevaisia ja solidaarisia toisiaan kohtaan.
Sebastian öykkäröi liikaa paremmuudessaan ja jeesustelussaan. Olin aluksi Sebastianin puolella ja uumoilin hänestä jopa BB-talon voittajaa v. 2011.
Mutta sitten alkoi tympiä tuo tyypillinen uskovaisen suhtautumiseen - minä olen puhdas ja muut saastaisia. Ei vetele v. 2011. Hyvä, kun Sebastian putosi pelistä pois - BB-talon voittaja pitää olla omilla aivoillaan ajatteleva nuori, ei uskonnon aivopesun läpikäymä uhri.
HYVÄ SUB!- mo
eiköhän sebastianin persoonallisuudessa ollut paljon muutakin kuin uskonnollisuus. hän oli vilpittömästi hauska, mikä vetosi katsojiin, ei pelkästään uskonnolliset arvot. mikaelin kirkkoon kuulumattomuudesta voitaisiin vetää samanlaisia juttuja, mutta ilmeisesti kansa on niin Jumalattoman uskontovastainen.
miksi hän sitten välitti ja halusi kaikkea hyvää niille "saastaisille" jos hänen ajattelutapansa olisi tuo, jonka mainitsit?
- Muurari
Kaverihan oli ihan tekopyhä! Siksi tippui ja hyvä niin :)
- sebu-fani minäkin
Haluisko joku selittää mulle että mitä hemmetin hyötyä tuotannolle olisi manipuloida noita äänestystuloksia?? Ootte säälittäviä noiden salaliittoteorioidenne kanssa :D
- mo
sebu-fani minäkin kirjoitti:
Haluisko joku selittää mulle että mitä hemmetin hyötyä tuotannolle olisi manipuloida noita äänestystuloksia?? Ootte säälittäviä noiden salaliittoteorioidenne kanssa :D
juu samaa mieltä. ei tuotanto niitä käpelöi vaan kyse on siitä, että tuotanto haluaa rahaa ja siksi kalastaa ääniä näyttämällä äänestystilanteen kesken ohjelman (joka johtaa vääristyneisiin äänestystuloksiin). bisneksestä se kaikki on kiinni, vaikka tyhmäähän se onkin.
- Hatun realisti
sebu-fani minäkin kirjoitti:
Haluisko joku selittää mulle että mitä hemmetin hyötyä tuotannolle olisi manipuloida noita äänestystuloksia?? Ootte säälittäviä noiden salaliittoteorioidenne kanssa :D
Eihän rahaa virtaisi sisään, jos finaaliviikon päätteeksi voittaisikin kunnollinen, hyvätapainen, toisia ajatteleva nuori, jolla lisäksi on uskonnollinen vakaumus.
Jos Sebu olis jatkanut, mistä sitten olis otsikot revitty, että tätä juuttaan showta jaksaa katsoa, saati äänestää ketään, jotka jäivät jäljelle taloon.
Miten Sebastian, joka on antialkoholisti, antiseksisti ja antipahanpuhuja, sen lisäksi, ettei tykkää spekuloida toisten epäonnistumilla tai puhua selän takana, eihän sellaisella miehellä ole mitään viihdearvoa tulevilla risteilykeikoilla, DJ: nä ym. tehtävissä. Olis huono biletysisäntä.
Mutta nyt loppui mun katsominen.
Olen pannut merkille ettei todellisia äänestyslukuja näytetä koskaan missään.
On ihmelteltävää, ettei sisään tulleiden puheluiden määrää ikinä kerrota.
Taitaa olla kusetusten aatelia koko BB !
Kun kunnollinen Sebu on kuitenkin enemmistön mielestä voittaja, toivottavasti tuotanto älyää, ettei seuraavan vuoden BB:tä kannata järjestää.
Tänä vuonna oli jotain katsomista, kun joku edes pysyi kannassaan, hauskuutti porukkaa, oli kaikkien puolella ja toi avoimesti esille kristillistä näkemystään.
Yksikään ei jääneistä ole voittaja-ainesta. - Sklollkkikkl
Hatun realisti kirjoitti:
Eihän rahaa virtaisi sisään, jos finaaliviikon päätteeksi voittaisikin kunnollinen, hyvätapainen, toisia ajatteleva nuori, jolla lisäksi on uskonnollinen vakaumus.
Jos Sebu olis jatkanut, mistä sitten olis otsikot revitty, että tätä juuttaan showta jaksaa katsoa, saati äänestää ketään, jotka jäivät jäljelle taloon.
Miten Sebastian, joka on antialkoholisti, antiseksisti ja antipahanpuhuja, sen lisäksi, ettei tykkää spekuloida toisten epäonnistumilla tai puhua selän takana, eihän sellaisella miehellä ole mitään viihdearvoa tulevilla risteilykeikoilla, DJ: nä ym. tehtävissä. Olis huono biletysisäntä.
Mutta nyt loppui mun katsominen.
Olen pannut merkille ettei todellisia äänestyslukuja näytetä koskaan missään.
On ihmelteltävää, ettei sisään tulleiden puheluiden määrää ikinä kerrota.
Taitaa olla kusetusten aatelia koko BB !
Kun kunnollinen Sebu on kuitenkin enemmistön mielestä voittaja, toivottavasti tuotanto älyää, ettei seuraavan vuoden BB:tä kannata järjestää.
Tänä vuonna oli jotain katsomista, kun joku edes pysyi kannassaan, hauskuutti porukkaa, oli kaikkien puolella ja toi avoimesti esille kristillistä näkemystään.
Yksikään ei jääneistä ole voittaja-ainesta.´´Mutta nyt loppui mun katsominen.´´
samat sanat ei kiinnosta enään vittuakaan koko helvetin Big Brother!
- aghhhhah
Jaa, vai että kun jossain sivulla jotkut tekevät gallupin ILMAISEKSI se tarkoittaa että SE TULOS ON SE OIKEA?
Etkö ole koskaan tiennyt sitä, että vaikka suosikki olisin ihminen A, se ei tarkoita sitä, että A voittaa.
Tiedätkö miksi?
Koska aika harva edes viitsii äänestää sitä henkilö A:ta. Kyllä se on helppo napauttaa suosikki johonkin ILMAISEEN galluppiin, mutta kun pitäisi sitten äänestää ihan oikeasti, laittaen rahaa, niin vaitaa noin 99% jättää välistä.- mo
kyllähän kaikki tämän tietää ja kaikki tuo juuri onkin väärin ja johtaa vääränlaisiin suosionmittaamis-tuloksiin. jos äänestys olisi ilmainen, ne palkit mittaisivat oikeasti henkilön suosiota, ei sitä kenellä on rikkaimmat kannattajat.
- Salaliittoteoriaa
Onko toi Räsänen poikkeava ja pitää omiensa puolia vai miksi syöttää tuollaista shittiä? Millä hän selittää sen että Sebu ylipäätään oli häätöäänestyksessä?
Sebastianin äänestäjät yksinkertaisesti jäivät lepäämään laakereillaan ja tuudittautuivat siihen uskoon ettei Sebastian ainakaan putoa.
Miksei kukaan nostanut samanlaista älämölöä kun Amanda yllättäen putosi vaikka ei ollut vaarassa pudota? Ihan samanlainen tilanne.- mo
sebastianin kannattajajoukko on paljon suurempi (varmasti yksi suurimmista bb:n historiassa) ja kyseessä on poikkeuksellinen yllätys muiden yllätyksien joukossa.
- BB=kusetusta
Kyllä se niin on että tuotannolla on ollut näppinsä pelissä näissä äänestyksissä ja sen kyllä huomaakin. Miten jollain vitun Tanjalla, kitisevä ja helvetin ärsyttävä ämmä, voi olla mukamas enemmän faneja kun Sebastianilla? Ei kauheen uskottavaa touhua
siis. bb-talon tarkoitus on pitää ihmisiä sirkuseläiminä, jos katsoisin bb:tä niin aivan varmasti antaisin ääneni kaikista idioottimaisimmille sopankeittäjille, että saatasiin kunnon show aikaseks, eihän politiikassakaan ois järkee jos kanerva ei lähettelis seksiviestejä kuumille naikkosille.
mun mielest joku sälli joka osaa puhuu mielestään vieraita kieliä ihan lahjana ja hullu valittava ja itkevä nainen on ihan loistava parivaljakko ihmissirkukseen, siihen saatas viel päälle pariskunta joista mies on perussuomalainen ja hakkaisi joka ilta vaimonsa, lisäks siel vois olla joku psykopaattimurhaaja ja pilvipää nii saatas kunnon show pystyyn.
siis kyllä se niin on, että tuotanto luultavasti parhaillaan nauraa kommentillesi, samalla käärästen massit friikeillä, idiooteilla tai muuten vain vajailla sirkuseläimillä.
eikö uskottavaa touhua? nojaa, on sitä ostosteeveessä oudompiakin rahantahkomistapoja näkynyt. sanoisin, että tämä vasta on uskottavaa touhua.koirakaulus kirjoitti:
siis. bb-talon tarkoitus on pitää ihmisiä sirkuseläiminä, jos katsoisin bb:tä niin aivan varmasti antaisin ääneni kaikista idioottimaisimmille sopankeittäjille, että saatasiin kunnon show aikaseks, eihän politiikassakaan ois järkee jos kanerva ei lähettelis seksiviestejä kuumille naikkosille.
mun mielest joku sälli joka osaa puhuu mielestään vieraita kieliä ihan lahjana ja hullu valittava ja itkevä nainen on ihan loistava parivaljakko ihmissirkukseen, siihen saatas viel päälle pariskunta joista mies on perussuomalainen ja hakkaisi joka ilta vaimonsa, lisäks siel vois olla joku psykopaattimurhaaja ja pilvipää nii saatas kunnon show pystyyn.
siis kyllä se niin on, että tuotanto luultavasti parhaillaan nauraa kommentillesi, samalla käärästen massit friikeillä, idiooteilla tai muuten vain vajailla sirkuseläimillä.
eikö uskottavaa touhua? nojaa, on sitä ostosteeveessä oudompiakin rahantahkomistapoja näkynyt. sanoisin, että tämä vasta on uskottavaa touhua.nykyään kun rahan tahkominen laillisin keinoin on sallittua. ei se tyhmä oo joka pyytää vaa se joka maksaa. sanoisin et bb:n kehittäjän aivot voittaa meidän kaikkien aivot, ihan loistava idea. itse en vaan kyseistä soopaa katso, voin mennä stadin baareihin jos haluun nähä samanlaisia huomiohuoraidiootteja
- mo
näin ei ookkaan. bb ei käpelöi äänestyksiä vaan näyttää ne juuri ennen tuloksia jollon luonnollisesti viimeisenä ja toiseksi viimeisenä olevalle annetaan hurja kasa ääniä ja johtavan luullaan olevan turvassa. bb:n äänestystulokset ei oo suosiomittari vaan peli, jota tuotanto laittaa katsojat pelaamaan rahan toivossa.
- YÖK
mo kirjoitti:
näin ei ookkaan. bb ei käpelöi äänestyksiä vaan näyttää ne juuri ennen tuloksia jollon luonnollisesti viimeisenä ja toiseksi viimeisenä olevalle annetaan hurja kasa ääniä ja johtavan luullaan olevan turvassa. bb:n äänestystulokset ei oo suosiomittari vaan peli, jota tuotanto laittaa katsojat pelaamaan rahan toivossa.
EI OLE ENSIMMÄINEN KERTA KUN KO.YHTIÖ KÄPÄLÖI TULOKSIA.TÄLLAINEN TOIMINTA KERTOO TOTUUDEN SIITÄ MILLAISIA OVAT IHMISET JOTKA OVAT SIELLÄ ON TÖISSÄ.
- lokikikloi
YÖK kirjoitti:
EI OLE ENSIMMÄINEN KERTA KUN KO.YHTIÖ KÄPÄLÖI TULOKSIA.TÄLLAINEN TOIMINTA KERTOO TOTUUDEN SIITÄ MILLAISIA OVAT IHMISET JOTKA OVAT SIELLÄ ON TÖISSÄ.
´´EI OLE ENSIMMÄINEN KERTA KUN KO.YHTIÖ KÄPÄLÖI TULOKSIA.TÄLLAINEN TOIMINTA KERTOO TOTUUDEN SIITÄ MILLAISIA OVAT IHMISET JOTKA OVAT SIELLÄ ON TÖISSÄ.´´
täysiä MULKKUJAHAN siellä on duunissa!
Sehän nyt on niin tyrerä ohjelma tylsiä ne ihmiset jotka sitä yleensä katsovat.
- BB on iltahupia
Ainosataan me katsojathan sen tiedämme!
Kuinka tyrerä ohjelma on.
Eihän sitä muten voi kertoakkaan: miten tylsiä me ihmiset olemme jotka sitä yleensä katsomme.
- dfbdf
Sebastian putosi ihan vaan sen takia, että se oli koko ohjelman historian typerin, lapsellisin, tekopyhin ja ärsyttävin asukas. En ymmärrä, miten kukaan voi pitää noin vastenmielisestä ihmisestä. Onneksi putosi.
- Sebastian-paras
Sebastian on paras monen mielestä ja on jo voittanut pelin.
Mutta meillä jokaisella on oma näkemys.
Ei voi kaikista pitää.
Ei sinusta tai misustakaan!
- Janski24
Sebastian tippui vain siitä syystä, että koko homma on etukäteen käsikirjoitettu.
Lukekaa, mitä hän sanoo verkkovierailussaan putoamisen syystä.
Eli ei saa puhua tuotannon asioista.
Toivottavasti joskus joku uskaltaa puhkaista tuonkin tuotannon kuplan.
Ei kai jotain raivoavaa näyttelevää Tanjaakaan olis pidetty siellä, ellei se olis kuulunut käsikirjoitukseen. Yhtäkkiähän hänkin rauhoittui välillä.
Eli kaikki joutuvat näyttelemään siellä.- polkk
Sebastian nyt on niin tyhmä, ettei sen harhaluuloilla ole mitään merkitystä. Sebastianin putoamisesta näkee sen, että hänen kannattajansa ovat kaikista typerimpiä, sillä he lopettivat äänestämisen ja antoivat Benin ja Tanjan nousta johtoon. Mitään käsikirjoitusta ei tarvita.
- IsoaSuurempiMulkku
Who Cares...? TV täynnä tosi-tv ohjelmia ja huippumalli haussa ym...Mix ottaa moisesta paineita...Pumpanenkin voitti tanssii....Sitä kun erehdyin katsoo muutaman sekunnin jäi mieleen vain erään naistuomarin Napaan asti uurrettu Etumus...? Hah ! Iloa tv-iltoihin... ;-)
- siiri
ykkös sija oli petattu janicalle jo valmiiksi siksi sebu putosi koska olisi voittanut koko homman ei ääniä ääliölle janica
- huijaus on myytti
Uskokaa nyt, että ei se äännestys ole mitään huijausta. Jos niin luulle on kyllä pahasti myytissä.
Sebastian putosi lopussa, koska se ei saanut enää ääniä ja kaikki luuli, että se on turvassa ja sitä ei tarvi enää äännestää, mutta kuinka kävikään. - jk
vai niin
ainoa epäkohta äänestyksessä on äänten kalastelu katsojilta... ihmisiä manipuloidaan äänestämään kertomalla jatkuvasti kuka on putoamassa, siten saadaan ihmiset äänestämään omaa suosikkiaan yhä uudelleen ja uudelleen... eli silkkaa rahastusta.
- dfghfghfgjhgtj
Rahan vuoksi, äänestäjien rahat. Ne myy sielunsa vaikka saatanalle muutamalla kopeekalla.
Liikeyrityksen tulee tuottaa voittoa, en sitä kuitenkana kritisoi!- 12
Sebastianin pudotti sen viimeinen puheenvuoro häätöäänestystilanteessa.
- YÖK
12 kirjoitti:
Sebastianin pudotti sen viimeinen puheenvuoro häätöäänestystilanteessa.
Näin on. Se on totuus, ei äänestystulos.
- YÖK
YÖK kirjoitti:
Näin on. Se on totuus, ei äänestystulos.
Sebastianin viimeinen ja kohtalokas puheenvuoro oli rohkea ja hyvä, sekä liikaa niiden korville ketkä eivät sitä kestäneet.
- Sebe on suosikki.
Itse en seurannut paljoa BBtä, mutta Sebastian oli suosikkini. Ainut ihminen koko BB historiassa, joka oli uskomattoman hyvä ihminen, jolla on oikeat elämänarvot ja kaunis mieli. Arvostan ja ihailen! Olen iloinen, siitä että tuollaisia uskovia sinkkumiehiä on vielä olemassa. Jos Sebastian koskaan luet tämän niin siunasta ja kaikkea hyvää elämääsi!
- BB-viikonloput
Putosipa sieltä talosta sitten vaikka Sebastias tai raivohullu Tanja niin mitä väliä? Miksi äänestää, kun siitä ei ole suunnilleen mitään hyötyä ja toisekseen ne 50 000 jotka kipataan voittajan kouraan, menee tosiaan sille voittajalle, ei sulle.
Ja sitten te BB vastaiset kansalaiset. Ei teidän tarvitse tänne tulla laukomaan miten BB on prseestä ja kuinka sinne menee vain idiootit ja ketkä sitä sitten vielä katsovat. Joo okei, ne on teidän mielipiteenne ja Suomi on vapaa maa, mutta siinä samalla saatatte leimata vaikka parhaan ystävännekin idiootiksi tai p.askan tuijjotajaksi. Itse katselen Bb:tä viikonloppuisin sen myöhäisen ajankohdan vuoksi.
En ole siis riippuvainen tästä VIIHDE/tosiTV sarjasta vaan katselen sitä aivan mielenkiinnosta. Voi olla totta että osa menee sinne vain havitellakseen julkisuutta, mutta suurin osa, kuten Salar alkuaikoina sanoikin, menee sinne vain rahan vuoksi. No kyllä se 50 000 mullekkin kelpaisi, mutta en kaipaa julkisuutta. Ja se että haluaako sinne mennä on itsestään sen henkilön oma asia ja onhan se vihakin tunne. Hehe- EVVVK*get a life!
no mun mielestä ihan rahallisesti sanottuna on HELVETIN TYPERÄÄ törsätä rahojaan johonkin BB 24/7 sun muihin lisäosiin..ihminen joka noin tekee, omaa varmaankin todella köyhän elämän...
onneksi jotkut meistä eivät ole unohtaneet mitä se OIKEA ELÄMÄ on. telkkaria ei hei tarvitse katsoa yömyöhään jos sieltä ei tule mitään tai muutenkaan. aina voi keksiä jotakin kehittävämpää tekemistä esim. mennä ulos lenkille/harrastaa liikuntaa/lukea kirjaa.
ja minua ei nyt haittaa jos leimaan jonkun kaverini tässä mielipiteessäni idiootiksi ja hänen elämänsä köyhäksi, sillä mitä muuta se ihmisestä voi kertoa jos hän seuraa ns."tirkistelyohjelmaa"? ;"ooo, näitsä edellisen BB jakson, ne tyypit paneskeli siinä ja sitten se yks tyyppi kävi vääntämässä ihan tajuttomat paskat vessassa hei iik ja IHQ"..Mä;"MUA EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA JOKU BB!" - turha suoli 24/7
EVVVK*get a life! kirjoitti:
no mun mielestä ihan rahallisesti sanottuna on HELVETIN TYPERÄÄ törsätä rahojaan johonkin BB 24/7 sun muihin lisäosiin..ihminen joka noin tekee, omaa varmaankin todella köyhän elämän...
onneksi jotkut meistä eivät ole unohtaneet mitä se OIKEA ELÄMÄ on. telkkaria ei hei tarvitse katsoa yömyöhään jos sieltä ei tule mitään tai muutenkaan. aina voi keksiä jotakin kehittävämpää tekemistä esim. mennä ulos lenkille/harrastaa liikuntaa/lukea kirjaa.
ja minua ei nyt haittaa jos leimaan jonkun kaverini tässä mielipiteessäni idiootiksi ja hänen elämänsä köyhäksi, sillä mitä muuta se ihmisestä voi kertoa jos hän seuraa ns."tirkistelyohjelmaa"? ;"ooo, näitsä edellisen BB jakson, ne tyypit paneskeli siinä ja sitten se yks tyyppi kävi vääntämässä ihan tajuttomat paskat vessassa hei iik ja IHQ"..Mä;"MUA EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA JOKU BB!"kerro ihmeessä lisää näistä lisäosista. :D
bb-elokuvaa, -kirjaa ja -peliä odotellessa :DD
uusi bb-peli rakenna itse hieno uusi talo. valitse itse asukkaat taloosi.
tämän viikon viikkotehtävä.. katsojien pyynnöstä, saatte kuuteen pekkaan 48 lavaa olutta ja 5pulloa koskenkorvaa, jos lirukin on tehtävän jälkeen jäljellä niin teidät terminoidaan ratatata.
toiki on ihme mitä määriä ne saa siel talos alkoholii, mua noi määrät pistäs vaa vituttaa ja pitäs joka ilta tsybyy muiden keitokset.
aivan olen turhan tekstin suoltaja, niinkuin aiheen tehnyt.
- Tiinulski
"Sub ja Endemol eivät ole velvollisia missään olosuhteissa palauttamaan kuluttajille äänestykseen käytettyjä rahoja. Sub ja Endemol varaavat itselleen oikeuden muuttaa äänestyskäytäntöjä ja sääntöjä."
http://www.bigbrother.fi/aanesta.shtml - Fanisi :)
Täysin samaa mieltä..tämä ei ole lainkaan hyvä juttu tuotannolta..näin "vahingossa" ulos lentää suosikki..eikä sille voi mitään..itse olen varma että sebastian ei ehtinyt saamaan enää äänivyöryä kuten kaksi muuta..sebastianin olisi pitänyt voittaa..koska on aivan ihana ja aito itsensä.. :) kiitos sebastinille erittäin paljon talossa olemisesta. :) tällä hetkellä en enää tiedä kenelle voitto pitäisi mennä..mutta tanja ehkä eniten tarvitsisi sen rahan..sebastian toivoin voittavan mutta se mikä kävi amandalle kävi myös sebastianille.. :( :( :( en voi käsittää että sebastian putosi tuotannon typerän äänestys tavan vuoksi..mielestäni nyt väärä ihminen vie voiton..ainoa hieno asia on, että sebastian sai mitä itse tahtoi eikä voitto ollut hänelle tärkeä..hyvä että sebastian ajattelee juuri näin..pitkään sai kuitenkin talossa olla..siunausta sebastianin elämään :)
- Janicavoittoon
Hyvä, että putosi! Ylimielinen, kaikentietävä ja muita halventava asenne oli todella kamalaa katsottavaa. Uskonnot pitäisi kieltää lailla, että ihmiset oppisivat ajattelemaan omilla aivoillaan ja hyväksymään erilaisia elämäntapoja.
- ??? ???
samalla lailla tulisi kieltää kaikki uskonnolliset vaikutukset yhteiskunnalle ja koko maailmalle.
- Raamatusta tulleet nimet kuten Mariat ja Markukset tulisi muuttaa Merviksi ja Matiksi.
- Ajanlasku pitäisi aloittaa uudelleen
- Uudet viikonpäivät.
- Joulukuun nimi muutettava
- Joulu kiellettävä lailla
- Pääsiäinen kiellettävä lailla
- Sunnuntai vapaapäivänä kiellettävä lailla
- Helluntai kiellettävä lailla
- Kirkkohäät kiellettävä lailla
- Kirkot, synagogat ja moskeijat kiellettävä lailla ja vaikka polttaa
- Papit tulisi teloittaa
Oi että, kävisipä näin!
- - wefwqafwa
??? ??? kirjoitti:
samalla lailla tulisi kieltää kaikki uskonnolliset vaikutukset yhteiskunnalle ja koko maailmalle.
- Raamatusta tulleet nimet kuten Mariat ja Markukset tulisi muuttaa Merviksi ja Matiksi.
- Ajanlasku pitäisi aloittaa uudelleen
- Uudet viikonpäivät.
- Joulukuun nimi muutettava
- Joulu kiellettävä lailla
- Pääsiäinen kiellettävä lailla
- Sunnuntai vapaapäivänä kiellettävä lailla
- Helluntai kiellettävä lailla
- Kirkkohäät kiellettävä lailla
- Kirkot, synagogat ja moskeijat kiellettävä lailla ja vaikka polttaa
- Papit tulisi teloittaa
Oi että, kävisipä näin!
-voivoi kun joku ottaa raskaasti kielteiset kommentit IHQ BB:ista...
BB ON TURHIN NS."OHJELMA" IKINÄ!!!! - SDFÖLKASDÖFKL
wefwqafwa kirjoitti:
voivoi kun joku ottaa raskaasti kielteiset kommentit IHQ BB:ista...
BB ON TURHIN NS."OHJELMA" IKINÄ!!!!OLIKS TOI KIELTEINEN KOMMENTTI BB:STÄ?
- mari+
Juontajat puhu koklähetyksen ajan että laittakaa ääniä benille tai tanjalle että suosikkinne säilyy. siinä sebastiania ei mainostettu ja tippui siihen kun ben ja tanja fanit kilpaili keskenäään. sebastian unohdettiin. Mutta sebastian oli ihmisenä ylivoimainen aivan paras kautta historian. en katso enää BB tä koska sebastian ei ole enää siellä!!!
en tiedä pitäisikö itkeä vai juhlistaa. bb aina sydämmmessäni
- Mari5,,
Sebastian olit ihmeellinen, kerrothan jumalasi meillekin, että saataisiin sama rauha ja iloisuus mikä sinullakin on.Sinun blokisi tukkeutuu suosiostasi. Olet sanan tuoja, olet monelle tuki. Jumala on vahvasti kanssasi.
- ENT. YKSIN HUOLTAJA
JUURI NOIN MINÄKIN AJATTELIN ENSIN.
IHMISIÄ YLLYTETTIIN ÄÄNESTÄMÄÄN VAIN TANJAA JA BENIÄ.
OLEN KUITENKIN AIVAN VARMA ETTÄ SEBA ON PYYTÄNYT BIG BROIDILTA
ETTÄ ETTÄ PÄÄSTÄISIVÄT HÄNET POIS, KOSKA EI HALUA KILPAILLA
YKSINHUOLTAJA ÄITIEN KANSSA, JOTKA SITÄ RAHAA TARVITSEVAT.
SEBASTIAN HALUAA ETTÄ JANIKA VOITTAA. - nyyti
olen taas aivan varma että mikael voittaa ihan niinkuin oli viime vuonnakin itsestäänselvyys että niko voittaa,syynä se että jos mikael voittais saataisiin taas yksi hunksi julkisuuteen lisää ja jollekin missille poikakaveri!
- pkjlpkj
Mikael hunk??
- my habit's people
Voi itku. Sebastian oli sanalla sanoen paras. Parasta mahdollista jatkoa hänelle ja Korkeimman siunausta!
- hande-56
No mitä tässä on kerinnyt katsomaan kyseistä ohjelmaa,on jäänyt sellainen mieli että tuotantoyhtiöhän voi tuon äänestyksen laitaa näytöllä näyttämään millaiselta tahansa. Kuka sitä tutkii mikä on todellinen äänestys tulos.
Tuossahan on äänestyksessä jatkuvastin ns.turboäänet miten niillä pelataan,täyttä kusetusta koko homma. Mutta maailman ääntähän tämä ohjelma tuo esille.
Oksentelevia,kännääviä,tasapainottomia,häpeällä ylvästelijöiden parveiluahan tuo ohjelma oli.Vaihtoedon tarjoaja oli läsnä kyseisessä ohjelmassa ja hyvin veti homman,omine puutteineen.
Alunperin jo ajatelin että ei tule voitamaan kyseisessä ohjemassa koska yleisön on helpompi samaistua noihin tasapainottomiin yksilöihin kuin toiseen vaihtoehtoon.
Jännä juttu, kilpaili itsensä kanssa ja voitti.- loittjtjt
´´Kuka sitä tutkii mikä on todellinen äänestys tulos. ´´
ei kukaan ja sehän tässä onkin todellinen ongelma, Big Brotheriin täytyisi saada PUOLUEETON valvoja noihin äänestyksiin koska ihmiset kuitenkin kuluttavat niihin aika paljon rahojaan(en suosittele)!!!!
- voittajatsamaantaloo
BB:stä on into jo täysin loppu ja nykyinen äänestysmalli on kaaottisen väärä. Yks missä vois olla intoa olisi vielä yksi Big Brother jossa mukana olisivat kaikkien kausien voittajat/top3 henkilöt. Sellaisen voisi vielä nähdäkkin ja sit kuopata koko brotherin.
- huijattu??
Jos äänestystulos on väärä niin silloinhan ne huijaisivat rahat äänestäjiltä. Sitähän tavallaan ostaa sen äänen, ja rahalla pitää saada sitä mitä luvataan. Voisko homma olla todella niin epärehellistä...
Ihan perseestä koko ohjelma...luulisi ihmisillä olevan parempaakin tekemistä kuin silmitellä mokomaa paskaa !!!
- klmkiujj
´´ Voisko homma olla todella niin epärehellistä...´´
kyllä voi, homma on yhtä epärehellistä kuin mm. Haka-Allianssi peli aikoinaan! :(
http://www.youtube.com/watch?v=DqGBXZUd4J4 - viksu2
miksi äänestätte pitäkää rahat ittellä
- viksu2
joka vuosi sama juttu muitelkaa
- Anna rahaa SUBille
Miettikääpä sitä että miksi nykyään ei voi antaa pelkkiä miinus ääniä? No sub tv tienaa rutosti enemmän rahaa kun on äänestettävä plussaa monelle muulle ehdokkaalle jotta inhokki tippuisi asteikolla edes hieman. Ennen oli helppoa kun äänesti suoraan miinusta vain yhdelle ehdokkaalle. Ja nuo turbo ym- äänet kertoo täysin siitä ahneesta rahanhimosta mikä tuotannolla on. Ja näistä ihme rahannyhtämis äänestys käytännöistä johtuen koko äänestys prosessi on tehty niiiiiin epäselväksi ettei huvita edes äänestää.
- hyihyi
Tietenkin Mikael voittaa kun kaikki äänestää voittoon MIkaelia kun kannattajien
ei ole vielä tarvinnut pistää rahojaan äänestämiseen joten nyt kaikki äänet vain
Mikaelille. tai tressaantuneelle yliväsyneelle Tanjalle.toivottavasti ei ainakaan
Suvi voittaisi sen verran on inhottava aina valittamassa ja liikaa Tanjaa moittiva.
luulisi Suvin lapsien häpeävän äitiään tekotissit.juoppoörveltäjä jne, - Following
Sebastian oli suosikkini, sitähän koetettiin saada aikasemminkin ulos. Tuotanto sitten onnistui - näytetään viime hetken tilaisuuksia ja kuinka paljon toinen on johdossa. Tilanne ei pidä lankaan paikkaansa. Finaaliviikolle jo valmiiksi äänestys sekoittaa taas toisaalta vedonlyönnit, on ylimääräinen etu.
- ei tipu eikä lirise
" nyt muistakaa, että niitä ääniä tulemaan sille omalle suosikille , viimeistään nyt,
jälleen huikean jännittävä äänestyskamppailu tulossa,
jos haluat nähdä suosikkisi talossa nyt viimeistään niitä turboääniä käyttämään, ja muistathan, että viimeisen mainoskatkon jälkeen ei ole enää kuin 3 min aikaa äänestää sitä suosikkiaan; eli nyt viimeistään on se hetki, kun laitat ääniä tulemaan, äänestysohjeet sub. fi tai sub:in tekstiteeveen..jne.
Äänestäkää, äänestäkää , äänestäkää "
Kuin ketun urpoja ihmiset oikeasti ovat ?
Me emme näe sisään tulevien puheluitten , saati todellisten äänestyslukujen määrää, koskaan,missään ikinä.
Eikö se nyt viimeistään pistä ajattelemaan, että jotain perin juurin hämärää on koko systeemissä ?
Jättäkää ensi sunnuntaina kokonaan äänestämättä, protestiksi BB-tuotannolle ja rahastukselle !- sylvikki
joo, boikotti bb- tuotannolle, kannatan !
- 12
BB sais ilmoittaa lopuille jäljellä oleville asukkaille että menkää koteihinne luuserit ja jättää voittorahat jakamatta.
- Katsoja
Viimeinen kommentti Sebastianilta oli harkitsematon.
- joku
Jos te kiihkoilijat epäilette äänestyksen rehellisyyttä,nii eiku virkavalta paikalle kyllä se siitä sit selviää,mutta eipä taida kiihkoilijoista löytyy ainuttakaan joka edes vois harkita kubhan vaan räkytetään ja piste
- elämä on
mitä sitä enään surumaan kun se putos niin putos turha sitä enään on surra ja sitä paitsi se on vain peli ei mitään muuta
- B+B vanhempi
Mutta muistakaa äänestää sitten kunnalis, eduskunta ja presidentin vaaleissa kun se aika tulee. ne on niitä oikeita äänestyksiä jossa voitte todella vaikuttaa omaan elämäänne.
- Sebu voittoon
Sebastian johti äänestyskilpailua kokoajan ylivoimaisesti viimeiseen näyttöön saakka, kunnes tuli katko, ja katkon 3minuutin äänestysajan aikana ei voi tilanne muuttua niin paljoa.. muka 0.01%-yksiköllä hävisi Tanjalle.
Satuin myös täältä löytämään spekulointia.. :O :D
http://kauppa.huonekalutukku.fi/tradetracker/?tt=6005_199404_81475_&r=- räh.
Kyllä voi.
- HäpeäisitTuotanto
Ei voi räh. Koko BB sais mennä oikeuteen. Ihan manipuloitua toimintaa tuotannon osalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194949Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563960Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve713549Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942868On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1462432Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta592318Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582094