http://www.adressit.com/tyottomille_oikeus_pidempaan_ulkomaanmatkaan
Ulkomaanmatkat
3
90
Vastaukset
- välillä työtönkin
Työttömällä on oikeus matkustaa vaikka kuinka kauan ulkomailla, kunhan ei nosta työttömyyskorvausta samaan aikaan.
Lisäksi on oikeus lähteä 3 kuukaudeksi työnhakuun EU-alueella nauttien tämän ajan työttömyyspäivärahasta.
En näe mitään yhteiskuntamme toimintaympäristöä kehittävää siinä, että maksaisimme työttömyyskorvausta pelkästä lomailusta.
Tämän vuoksi en allekirjoita tätä adressia. - 2+10
Juu, olen työtön ja mielestäni on hävytöntä, että valtio ei maksa Pariisinmatkaani, ja varsinkin haluamaani 3 kk oleskelua siellä. En kyllä ala mitään, pitäskö mennä töihin niin voisi tehdä mitä haluaa. Epistä. ...kele.
- onnelalainen
Minusta työttömille voisi maksaa yhteisestä pussista yksisuuntaisen lipun haluamaansa maahan, kunhan sitoutuvat olemaan poissa vähintään tietyn ajan, ja jos on kyseessä maa, jonne tarvitaan viisumi ja työlupa, pitää näyttää, että on ne luvat hankittu ja maksettu. Korvauksia ei tietenkään makseta poissaolon ajalta. Tehköön työtä siellä onnelassa, niin kuin muutkin tekevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama184084Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä513864Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603373Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942848On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622688Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732648Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä972620Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1142337Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl572077Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk661981