Upea formaatti!
Mun sisko asuu Hollannissa ja seltäpä myös kuulin että kovin juttu on nykyään The Voice of Holland! Onneksi tulee myös Suomeen The Voice of Finland.
Luin myös, että laulajien taso on ollut kilpailussa jäätävän kova.
Odotan jo kovasti. Perjantaina alkaa Nelosella 30.12. klo 20.
The Voice of Finland
56
1093
Vastaukset
- Janizio
Et mene vikaan. Laulajien tason erittäin kova. Idolsin taso pääse lähellekään.
Mainokset on paljastanut mulle tosin jo aika paljon. Nimittäin mulla on jo mainosten perusteella kisaan erittäin vahva voittajaehdokas ja tällä hetkellä myös oma suosikkini.
Kyse on ensimmäisenä kautena myös Talentissa tuomariston ja myös yleisön sydämmet sulattanut Saara Aalto, joka kyllä takaa kisassa mukana olemalla sen, että millään piiptyksellä ei päästä yhtään mihinkään ja näin ennakkon kyllä Saara on muille kisaajille ehkä yksi kovimmista mahdollisista haasteista, mitä mä tollaiseen kisaan voin keksiä, koska Saaran ääni on kyllä niin priima tavaraa, että huhu.
Moni kenties lähtee vain kokeilemaan omien siipiensä kestävyyttä, mutta Saara on jo sen verran kokenut ja teräväpäinen neitokainen, että Saaralla on selvä ajatus miksi kisaan on lähdetty ja mitä Saara kisalta haluaa. Voipa olla, että jos ohjelman formaatiin vain jossain vaiheessa sopii, niin Saara tulee väsäämään ja esittämään oma tekemänsä biisin.
Mä tuun asettumaan Saaran taakse kisassa, koska sen neitokaisen on nyt kahteen kertaan suuri tunnustus taidoistaan kiertänyt läheltä, kun sekä Talent, että tän kevään viisukarsinnat päättyvät kakkos sijaan ja molempien olis jo kuulunut päättyä Saaran juhliin. Etenkin Talent olis pitänyt, koska Saara on ylivoimaisesti Talentin historian paras löytö ja puhtaalta Talentiltaan ihan omaa luokkaansa siinä ohjelmassa mukana oliosta. Nyt on mielestäni viimeistään aika antaa Saaralle se mikä sille kuuluu ja minkä se nainen ansaitsee eli tunnustus siitä Saaran jumalaisen kauniista ja upeasta lauluäänestä ja muustakin taidosta mikä musaan liittyy, koska Saarasta on potentiaalia nousta meidän seuraavaksi suurenkin luokan artisti tähdeksi.- hyi mitenkamalaAalto
Vihaan Saara Aaltoa, aivan terveesti, todella ärsyttävä itserakas muija, joten kai sitten saa olla inhokkejakin. Täh?
Sen naamahan on ruma kuin mikä, ilmeet surkeita, ei mitään lahjoja. Aivan nolla ämmä. Suuret luulot vain itsestään.
On varmaan van ohjelmassa sukunimensä perusteella, aalto aalto aalto h*lvetin aalto
- NAH MIES
MIkä se oli sen laulajan nimi joka lauloi urheiluselostajien tyyliin useasti sen nah, nah sanan.
Esim. oltiin kaupassaaa-nah ja ostettiin ruokaaaa-nah.
Oli nimittäin ihan kivan kuuloinen laulajatar tuo, bändin nimi?- Sexikas tumma ja mulatti
Remix of R Kelly's Later Live performance of 'When a Woman Loves'. Ikenne Laulaja
Suomalainen nainen katso! Och ooooooIkenna. Ooooo mikä ääni o meidän laulaja sympatinen ääni
. Ooooo och och minä ja sinä aina sinä tumma minä vale voi ei ala valehtelle ja minä ja sinä ooooooo Ei svenska ok minä och rakastan aina sinua näin sympatinen och ja kuinka hyvä näkoinen ja pelä jalkapallo oooo och hieno aina laula meille! - Amerikalainen Nuna
Sexikas tumma ja mulatti kirjoitti:
Remix of R Kelly's Later Live performance of 'When a Woman Loves'. Ikenne Laulaja
Suomalainen nainen katso! Och ooooooIkenna. Ooooo mikä ääni o meidän laulaja sympatinen ääni
. Ooooo och och minä ja sinä aina sinä tumma minä vale voi ei ala valehtelle ja minä ja sinä ooooooo Ei svenska ok minä och rakastan aina sinua näin sympatinen och ja kuinka hyvä näkoinen ja pelä jalkapallo oooo och hieno aina laula meille!Varmasti se talentti ilman laulutaitoa esita samalainen R. Kelly se kopio häntä ja muuita jalkapalossa. Paita pois kentalla hei suomalainen nainen katso och tumma hieno ihana och tykkan och mikä ääni se olet the voice voitaja Ooooooo meillä nyt on on lahjakas ja ei kuka näin osa Aivan ihana Och sympatinen afrikalainen ääni ooooo varmasti aina laula
- Rulanda
Amerikalainen Nuna kirjoitti:
Varmasti se talentti ilman laulutaitoa esita samalainen R. Kelly se kopio häntä ja muuita jalkapalossa. Paita pois kentalla hei suomalainen nainen katso och tumma hieno ihana och tykkan och mikä ääni se olet the voice voitaja Ooooooo meillä nyt on on lahjakas ja ei kuka näin osa Aivan ihana Och sympatinen afrikalainen ääni ooooo varmasti aina laula
Ikenna Ikenna ooooooooihana tumma aina nyt aina meille laula ok meidän tumma och ei kuka ei kuka ja ei kuka häneille näin sammetti ääni Sinä aina vainOch sinä Ikenna meidän laulaja
- Sääp Öys
Mikäs sen lyhyt hiuksisen tytön nimi oli, joka sarjassa vilahti. Taiteilijanimi taisi olla Fia jotakin?
- cvhbjkhdfv
Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon.
Ja mikä asiantuntemus sillä kakkahousuhöpöttäjällä on laulamisesta, HÄH?- cvhbjkhdfv
>"Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon."
Idolsissa se vielä kävi ja tapahtuikin. - Paskaa Tähkälle
cvhbjkhdfv kirjoitti:
>"Pahin virhe, jonka kyseisen sarjan tekijät voivat tehdä, on pistää paremmin laulava pihalle huonomman jäädessä jatkoon."
Idolsissa se vielä kävi ja tapahtuikin.Ja näinhän nyt tapahtuu. Tähkä jätti Seljan ulos kun tämä oli oikeasti mielenkiintoinen ja omaperäinen artisti. Jatkoon meni Laurin suosikit humppaiskelmälaulajat, joita kukaan ei ppysty erottamaan massasta edes cro-salvalla tai puukolla ja puntareilla.
- pettymysvoivoi
Ja minä olen jo pettynyt sarjaan. Olin todella, että vau hienoa, mutta nyt kypsyy. Onko Elastisen voitto pedattu valitsemalla tietyn tyylistä porukkaa kisaan ( osa hänen tuttujaan?). Elastinen ihana, mutta kilpailusta menee mielenkiintoisuus jos ei kunkin genren parhaimisto pääse esille. Suomessa on monia erityylisiä artisteja, nyt tuntuu, että kisaan on ollut joka hakemassa taikka jatkoon valitsemassa porukkaa joka arvostaa vain tiettyjä tyylejä. Koska tuomarit olivat erinlaisuudessaan herkullisen kiinostavia, odotin esiintyjiltä samaa. Esiintyjissä on todella hyviä, mutta vain hyvin kapealta alueelta kaikki.
- gcghgh
Taikka sanoisin hyviä laulajia on vain tietystä genrestä vaikka niitä löytyisi muistakin,,,,vai eikö? Kilpailun katsojista tippuu siis kertaheitolla isoosa ihmsiä pois kun tuottajat? ovat päättäneet , että vain tietty tyyli pääsee esiin.
- Tähkähumppa
Tähkä on pelle. Valitsi jatkoon tylsät humppalaulajat. Selja oli kisan paras ja omaperäisin artisti, jonka Al my loving tulkinnan tulemme varmasti vielä kuulemaan ulkomaisella isolla levy-yhtiöllä tehdyllä levyllä.
- Huh Huh
Mikä Monroeta vaivaa. Luulin, että se on rockpersoona. Mutta valitsi jatkoon Toni Hiltusen, joka ei osaa pikkulapsen äänellään laulaa sekuntiakaan. Kimitti lapsiäänellä epävireisesti. Kammottavaa paskaa. Oliko Krista Monroelle liian kova ja rock. Vai diggaako Maikkeli enemmän tyttöpojista. Toni oli vaan huono laulaja ilman minkäänlaista ääntä.
Ihmeellisiä pudotuksia on kisassa nähty aiemminkin. Anna I. oli aivan täydellinen rocktulkitsija. Monroe halusi kuitenkin jotain muuta kuin rocklaulajaa... - joo joo joo jooo
Toni Hiltunen jatkoon. Eli huonoin laulaja ja esiintyjä vedetään jatkoon. Missä tuomarivalmentajan korva? Onko Monroen korvassa puuroa vai mitä? Onko menny zoppa korfaan?
- dföksdäkfö
Ja höpöhöpö, Hiltusen ääni on hyvä.
- Selja on Stara!
Jos tykkää epävireisestä kimityksestä. Ehkä sopisi johonkin poikabändiin A Tuiskun ja Ressu Redfordin kanssa. Mutta ei sitä kannata mihinkään rockbiisiin yhdistää. Ehkä joku tenavatähtibiisi vois olla sille sopivaa materiaalia. Kaiva Maikkeli Fröbelin palikoiden levyt esiin. Siltä Tonille biisejä.
Krista on makee rockmimmi. Maikkeli tykkää enempi poikabändi Hiltusesta. Toivottavasti Kristasta kuullaan kun se oli aito rokkikimma, eikä mikään tissiposki niinkuin Toni.
Tähkä jätti Seljan ulos kisasta. Kertoo paljon Laurin musiikillisesta keskinkertaisuuden ihailusta. No onhan se Pohojanmaalta kotoisin, siellä on aina humppa ja tylsä iskelmä uponnut kansaan.
Toivottavasti joku laittaa Seljan tulkinnan All My Lovingista Youtubeen. Maailmalla osataan arvostaa todellista lahjakkuutta. Seljan omat biisit kehiin. Mutta ekaksi markkinoille Beatles tulkinta. Sillä valloitetaan koko maailma, jos ei Pohjanmaata, kun Tähkä tyytyy humppaiskelmään. - Öde
Selja on Stara! kirjoitti:
Jos tykkää epävireisestä kimityksestä. Ehkä sopisi johonkin poikabändiin A Tuiskun ja Ressu Redfordin kanssa. Mutta ei sitä kannata mihinkään rockbiisiin yhdistää. Ehkä joku tenavatähtibiisi vois olla sille sopivaa materiaalia. Kaiva Maikkeli Fröbelin palikoiden levyt esiin. Siltä Tonille biisejä.
Krista on makee rockmimmi. Maikkeli tykkää enempi poikabändi Hiltusesta. Toivottavasti Kristasta kuullaan kun se oli aito rokkikimma, eikä mikään tissiposki niinkuin Toni.
Tähkä jätti Seljan ulos kisasta. Kertoo paljon Laurin musiikillisesta keskinkertaisuuden ihailusta. No onhan se Pohojanmaalta kotoisin, siellä on aina humppa ja tylsä iskelmä uponnut kansaan.
Toivottavasti joku laittaa Seljan tulkinnan All My Lovingista Youtubeen. Maailmalla osataan arvostaa todellista lahjakkuutta. Seljan omat biisit kehiin. Mutta ekaksi markkinoille Beatles tulkinta. Sillä valloitetaan koko maailma, jos ei Pohjanmaata, kun Tähkä tyytyy humppaiskelmään.ei kai Miken tarvii pelkkiä rokkareita jatkoon ottaa, vaikka itse kyseistä genreä edustaakin? Hiltusen perjantain veto oli hänen huonoimpansa ohjelmassa, mutta kyllä kaksi ensimmäistä kertoo, että osaa poika laulaa. Jos ensi viikolla pysyy korvamonitorit korvissa ja saadaan paremmin Tonin äänelle sopiva biisi, uskon, että hyvä tulee. Koska myönnettävä on, Hiltuselle valittiin viime viikon vaikein biisi...
- Palkinto???
Öde kirjoitti:
ei kai Miken tarvii pelkkiä rokkareita jatkoon ottaa, vaikka itse kyseistä genreä edustaakin? Hiltusen perjantain veto oli hänen huonoimpansa ohjelmassa, mutta kyllä kaksi ensimmäistä kertoo, että osaa poika laulaa. Jos ensi viikolla pysyy korvamonitorit korvissa ja saadaan paremmin Tonin äänelle sopiva biisi, uskon, että hyvä tulee. Koska myönnettävä on, Hiltuselle valittiin viime viikon vaikein biisi...
Onks tässä tuo titteli palkinto vai saako jotain rahaa, sopimuksia tms? Tosi huonot sivut kilpailulla, ei löytyny tietoa.
- rahaa/levytyssopimus
Palkinto??? kirjoitti:
Onks tässä tuo titteli palkinto vai saako jotain rahaa, sopimuksia tms? Tosi huonot sivut kilpailulla, ei löytyny tietoa.
American television network NBC ran a variant of the format titled The Voice in April 2011, with the winner set to receive $100,000 and a recording contract with Universal Republic.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Voice_(TV_series)
'The Voice UK' winner will sign record deal with Universal
http://www.digitalspy.co.uk/tv/s154/the-voice-uk/news/a340200/the-voice-uk-winner-will-sign-record-deal-with-universal.html
Elikäs näyttäisi siltä, että jenkit antaa rahaa ja sopimuksen, brittiläiset sopimuksen jne. eli kukin maa tyylillään. The Voice offissa hyvää nimen omaan se, että palkintoa ei koko ajan hehkuteta vaan todellakin keskitytään etsimään parasta ääntä.
- Komulaisen kommentit
Kiinnittikö kukaan huomiota Komulaisen kommentteihin perjantain The Voicessa??? Hän vertasi Lenni-Kallea "puutarhatontun kokoiseen ihmiseen", sanoi Jesselle, että jos ei saa ihmisistä itkureaktiota aikaan, niin toinen vaihtoehto on nauru (Jesse katsoi Komulaista pitkään...) ja sanoi sen raskaana olevan kisaajan haastattelun jälkeen, että "nyt ei kukaan ole kuitenkaan lähdössä poikimaan" jne.
Minun korvaani nuo suusammakot särähtivät kovasti, entä teillä? - samase
Komulaisen kommentit oli kyl aika ikäviä välillä.
- lakatut varpaat
Komulainen on ruma ja tylsä, ei mitään sanottavaa, millä avuilla se sinne on päässyt, hyi kamalaa.
- järkyttävä likka
Eveliina on ohan loistavan surkea laulaja. Miten voi olla päästetty jatkoon.
Hyi kamalaa- Ihan ruma järkyttävän ruma ääni, voi hirvittävää. Näen varmaan painajaisia.- 0ju0+++00
Ainakin eilen oli todella rasittavaa kuultavaa Eveliinan esitys. Pelkkää nuotin vierestä huutamista. Ja kaikki kehuu.....WTF ?
- Suomeen voi paeta
Paljon parempi kuin Idols, paljon parempia laulajia, mutta miksi kaksi samaa kilpailua, aika köyhää eli tylsää.
Asian voi ratkaista niin, että Idolisia en nyt sitten katsokaan. - Jesse musikaaleihin!
Jesse Kaikuranta musikaaleihin suurille lavoille! AAAAAAAaah, mikä herkkyys, mikä tulkinta. Menisin heti katsomaan/kuuntelemaan, jos/kun Suomessakin tehtäisiin hyvää musikaalia. Nytkin Abban Bennyn ja Björning Duvemåla musikaalissa ruotsalaisia laulajia - miksi ihmeessä? Eikö Suomesta löydy hyviä musikaalilaulajia? No, nyt olisi tarjolla tämä Kaikurannan Jesse, joten mistä hyvä musikaali?
- sen näkee
Jesse Kaikuranta oli alusta asti suosikkini.
Yritin kirjoittaa sille, mutta varmaan palvelin oli niin tukossa, että kone kaatuili koko ajan jo pari jaksoa sitten. Voi miten upea ja lahjakas mies. ammattilainen.
- saara = kammottava
Hirvittävää, kamalaa, erittäin ruma naamakin Saara Aallolla, hui miten inhoan sitä ämmää. Saa kai vapaasti inhota, eikö ole aika vaaratonta, jos sentään vain inhoaa täällä.
Lauri Tähkä on seonnut, tyttöhän on aivan kertakaikkisen ruma, hyi kamalaa, ei kappalevalinta sovi edes tytölle.
Kamalaa. Ei osaa edes ääntää ranskaa. - hirvittävää
saara aalto = tunteeton
aivan ulkokohtaista laulua, hyi kamalaa
ei kosketa sitten yhtään, ei ei ei ei ei ei ei ei eiei ei ikinä
kammottava tytsi, itseriittoisuus puskee läpi, hyi kamalaa- mlköjjggfgd
Itselläni ei ihan inhoamiseen asti tunteita Saaraa kohtaan, koska häntä ei henkilökohtaisesti tunne. Mutta hänen esiintymisensä jättää minut joka kerta täysin kylmäksi kaikesta teknisestä taituruudesta huolimatta - syytä en ymmärrä???
- sydämeesi talo
mistä se kamala miesjuontaja on oikein löydetty, ruma ja rumaääninen, hyi kamalaa
- iugoiyfiyf
Se naisjuontaja Komulainenhan se ruma ja rumaääninen on.
- viikkoja viikkoja
eihän eveliinalla ole sitten yhtään mitään
ei vartaloa, ei naamaa, ei lauluääntä
miten sellainen lapsiparka on tuonne työnnetty, aivan väärään aikaan väärässä paikassa - pieleen meni
paulan tanja ei saa lähteä muuttamaan lauluja, kamalaa, tosi kamalaa
sillähän on myös puhevika, onko se joku s-vika
laulaa nuotin vierestä
kamalaa
raiskasi kappaleen Sain kauniin maan,, hirvittäväää raiskaus
hyi hyi hyi - Jesse James
Hiukan outo Jessen sininen-laulu kappalevalinta, en ihan ymmärtänyt nyt kappalevalintaa.
Muuten äärimmäisen kaunis ääni, todella koskettava laulutapa ja erittäin musikaalinen, ammattilainen, joka venyy mihin vaan, koska äänenkin pitää olla sellainen, että se kestää sitten vuosikaudet ja ihminen tietää, mihin on ryhtymässä. - niin että tuntuu
onko Spotify maksuton
ellei ole, on aivan epäreilu tapa yrittää haalia sinne maksavia äänestäjiä ja kuuntelijoita, aika alhaista - aadggga
Miken tiimistä ois pitänyt päästää kaikki jatkoon. Yks hyvä tippui mikeltä ja tähkältä paska-amanda ja paulalta se vanhempi ukko pääsee jatkamaan mutta tippuu seuraavalla kerralla.
Ei voi mitään - 10+6=16
Saara Aalto saattaa olla taitava laulaja, mutta en itse lämpene hänelle. Kiinnitin huomiota myös kauheaan naaman vääntelyyn, jota hän harrastaa laulaessaan. Tietysti hän eläytyy, mutta onnistuu se muiltakin vähemmällä vääntelyllä.
Saara on muutenkin nähty. Nyt olisi aika antaa tilaisuus uusille lupauksille, eikä päästää Saaraa jatkamaan kohti voittoa vanhoilla meriiteillä. - kidjfbkgb
Louhelan tulkinta Bad Companyn Can't Get Enoughista oli ihan menevä, mutta jätkä veti lähes koko ajan ihan omaa melodiaa.
- Lauri Pähkä
Lauri Mikkola: Ainakin tämänkertaisen piisin perusteella tyypillä on yksi äänenväri, joka on ns. voimalaulu aivan samoin kuin Monroellakin. Monroe on aivan onneton laulaja silloin, kun pitäisi löytyä tulkintaa puolella keuhkokapasiteetilla. Miten lie Laurilla?
Jesse Kaikuranta: Jesse on monilla kielialueilla myös naisen nimi. Figures. Laulusuoritus ihan hyvää tasoa.- Lauri Pähkä
Kim Koskinen: Hakkaa kaiken maailman James Bluntit kuusi-nolla.
Saara Aalto: Piisivalinta ehkä liian kunnianhimoinen? Tulkinta ei ollut missään tapauksessa virheetön, vaikka kaikki tuomarit (no joo, mitä niistä kukaan ymmärtää tuon genren laulamisesta, Spastinen laulamisesta yleensäkään) hehkuttivat virheettömäksi.
Mikko Sipola: Jätkähän hakkaa Jon Bon Jovin sen omassa lajissa. JBJ:llä on liikaa nasaalia. - Lauri Pähkä
Lauri Pähkä kirjoitti:
Kim Koskinen: Hakkaa kaiken maailman James Bluntit kuusi-nolla.
Saara Aalto: Piisivalinta ehkä liian kunnianhimoinen? Tulkinta ei ollut missään tapauksessa virheetön, vaikka kaikki tuomarit (no joo, mitä niistä kukaan ymmärtää tuon genren laulamisesta, Spastinen laulamisesta yleensäkään) hehkuttivat virheettömäksi.
Mikko Sipola: Jätkähän hakkaa Jon Bon Jovin sen omassa lajissa. JBJ:llä on liikaa nasaalia.Mikko Herranen: Herra Mikkonen rokkasi aivan huolella.
Amanda (svenskspråk): Ihan kiva. Hyvä veto ja esiintyminen.
Aki Louhela: Voimalaulu ainakin sujuu, tällä kertaa pysyttin jopa melodiassa.
- van Negahertz
Von Hertzen Brothersin esitys oli aivan loistava. Ammatillista osaamista todella isolla kädellä. Koskee niin piisejä kuin soitannollista osaamista. Onko vHB:n rumpali sama tai jotain sukua HIM:in rumpalille?
- van Negahertz
Kehut edellyttävät, että esitys oli kokonaisuudessaan suora, ja soittajat soittivat osuutensa livenä eikä mitään taustatallenteita käytetty.
Normaalit konsertit ovat mielestäni eri asia kuten myös tyypilliset tv-esiintymiset. Tv-playbackit ovat jo kauan sitten menneet naurettavuuden puolelle. Laulukilpailuun play/singbackit eivät todellakaan sovi. - 15+20
Itse taas kuuntelin, että kaikki kisaajat olivat parempia kuin illan viimeinen esiintyjä. Makunsa kullakin ja minun makuuni se oli yhdentekevä esitys/musiikillinen esitys.
Hyvät tyypit pääsi jatkoon, tosin Elastisen kilpailijoiden osalta olisin itse valinnut toisin.
- tuomarit
Koko ajan on yhä selvempää se, että Saara Aallon voitto on käsikirjoitettu. On kyllä niin ärsyttävä tyyppi ja täysin karismaton.
Mutta joo, osaa toki laulaa musikaalien hengessä.
PAH.
Ankeaa, että Makkonen on suostunut moiseksi pelinappulaksi. - 7+11=18
Harmittaa kyllä todella, että Lauri putosi. Hän olisi ansainnut voiton. Aivan ihana persoona, lavaesiintyjä ja artisti. Mikko on ihan okei, mutta hänen esiintymisestään ei välity samanlaista tunnetta.
Petyin myös Michaelin valintaan. Saara on kyllä taitava, mutta tunnetta hänen laulamisessaan ei ole. Mikko puolestaan esiintyi aina täysillä ja Monroe olisi voinut kunnioittaa edes hieman enemmän yleisön mielipidettä. - ghyjuik
Monroella oli oma mielipide, ja yleisön mielipide tuli esille vasta viimeisenä. Tuomareilla oli valta omalta osaltaan, ja Mike oli ainoa joka uskalsi sitä kunnolla käyttää....
- noiceOFfinland
Lauri Mikkolaa ei olisi pitänyt nähdä edes semifinaaleissa. Aivan shaibaa.
- maniac!!
maniac maniac!!!!!!
- Ei onnistu vaan
Tähkä vaihtoon ja äänesyts uudesta valkusta tilalle.
Ehdotan Edelmannia :) - Sandra ja Marina
Niin, että ilman taitolaulu tule yksi laulaja nimellä Ikenna outo ja ihmellista ja iso nauru'
- qwer6
yksikään kilpailijoista ei osaa laulaa turha ohjelma
- yksi yli muiden
Kyl Gary osaa ja taitaa olla ainoa kyky.
- qwer6
tulee vaan suomen paskimmat laulajat
vittu mihin paskaa paula koivuniemikin on sortunut
huomiohuora
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama1297993Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1567105Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1834835Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2483290Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta1012764Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh1242345- 1531980
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari151927Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa411740Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?2061675